Sivut

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä


J
anet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä
Bazar, 2022
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 12h 51min


Pariisi, 1939.

Parikymppinen Odile Souchet valitaan haaveidensa työpaikkaan Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa. Hänen veljensä Remy opiskelee lakia ja suhtautuu aina vain kiivaammin politiikkaan, jonka uskoo pian johtavan uuteen sotaan. Heidän isänsä on poliisipäällikkö, jonka elämän haaste tuntuu olevan saada Odile äkkiä naimisiin. Tytöt ovat tuoretavaraa, kiusoittelee Remy sulhasehokkaista, alaisistaan joita isä kutsuu jatkuvana virtana viikonloppulounaille. Mutta vaikka Paul onkin poliisi, isällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Odile kiinnostui nuorukaisesta ja tämän suudelma tuntui pudottavan hänet suoraan Humisevalle harjulle. 

Froid, Montana, 1983

Aina kun mahdollista, Lily tarkkaili salaa vanhaa rouva Gustafsonia. Lily oli kuullut, että tämä oli asunut heidän naapurinaan vuodesta 1945, tullut tänne Ranskasta, ja että häntä kutsuttiin sotamorsiameksi, mitä se sitten tarkoittikaan. Ainakin Buck Gustafson oli jättänyt lukioaikaisen tyttöystävänsä tämän takia. Naisesta juoruttiin paljon, mutta tiedettiin vähän ja se, sekä naisen synnyinmaa saivat Lilyn kiinnostumaan aina vain enemmän.

Kirkossa kehotettiin rukoilemaan niiden 269 matkustajan puolesta, jotka olivat juuri kuolleet Neuvostoliiton ohjusten ammuttua Boeing 747:n alas taivaalta. Kylmä sota oli kireimmillään sitten 1960-luvun Kuuban ohjuskriisin ja aiheutti väristyksiä myös Montanassa, jonne ohjuksia oli kylvetty peltoon kuin perunoita. Setä kehuskeli, että Minutemanit olivat tehokkaampia kuin pommit, jotka tuhosivat Hiroshiman. Ohjukset osasivat kuulemma etsiä muita ohjuksia, joten neuvosto-ohjukset eivät hakeutuisikaan Washingtoniin, vaan suuntaisivat meitä kohti. Silloin omat Minutemanimme kohoaisivat ilmaan ja iskisivät Moskovaan nopeammin kuin minulta menee kouluunlähtöön. 

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin yhteisille kirkkokahveille, joilla "neukut" olivat yleinen puheenaihe. Lilyn rohkean kommentin myötä rouva Gustafson kiinnitti häneen vihdoin huomiota ja Lily rohkaistui jututtamaan naista myös Ranskaa käsittelevää koulutyötä varten. Kun Lilyn äiti sairastui vakavasti, Lily kävi omatoimisesti pyytämässä apua kodinhoitoon juuri rouva Gustafsonilta. Odilesta oli paljon apua myös silloin, kun isä Lilyn suureksi harmiksi avioitui pian uudestaan ja nuorikko sai uuden vauvan toisensa jälkeen, eikä vähiten Lilylle itselleen, josta tulee näkymätön silloin kun häntä ei tarvita pikkusisarusten hoitamisessa.

Sodan edetessä ja natsien vallatessa Pariisin moni asia muuttui myös kirjastossa. Tiettyjä nimikkeitä poistettiin valikoimista, esimerkiksi Hemingwayn romaanit, ja juutalaisilta kiellettiin kirjaston käyttö kokonaan. Naiset eivät antaneet periksi. Jos vuori ei tule Mooseksen luo, on Mooseksen mentävä vuoren luo, sanoo vanha sananlaskukin.

Tänään tarkastuspisteellä yksi sotilaista -vastaava upseeri- katsoi tavallista tarkemmin olkalaukkuni sisältöä. 
"Call of the wild? Last of the Mohicans? Minkäs takia se  ranskalaistyttö englanninkielisiä romaaneja kuljettelee? Näytähän paperisi!"
Kapitän painoi sormensa carte d'identiten valokuvan päälle epäillen ehkä, että kuva oli väärennetty. Hän kysyi muilta sotilailta jotain saksaksi. He tulivat lähemmäksi ja saartoivat minut. Ikinä en ollut tuntenut oloani niin pieneksi. 
Sotilaat tutkivat kirjoja ja puhuivat nopeasti. Ymmärsin vain muutaman sanan: Gross. Roman. Gut. Mitä ihmettä he sanoivat? Luulivatko he minua viestinviejäksi? Joutuisinko pidätetyksi? Miten voisin selittää tilanteen? Sanoisinko, että olen Amerikkalaisen kirjaston työntekijä? Ei, hehän saattaisivat tulla käymään. Sanoisinko että minulla on englantilainen ystävä? Ei, he voisivat pidättää Margaretin. 
"Kyllä ranskalaistyttökin voi olla kiinnostunut muista kulttuureista", sanoin. "Sekä veljeni että minä pidämme kovasti Goethestä."

En ollut osannut odottaa, että välittömästi kirjan siirtyessä 1980-luvun aikatasolle aletaan käsitellä kylmää sotaa ja mannertenvälisiä ohjuksia. Kuuntelun aloittaessani elettiin Ukrainan sodan (anteeksi, erityisoperaation) kahdettatoista päivää ja jollain olisi kirja tästä syystä voinut jäädä keskenkin. En ole kuitenkaan sillä tavalla herkkä, joten jatkoin kuuntelua mutta tokihan nykytilanne vaikutti paljon siihen, millaisiin yksityiskohtiin kiinnitin huomiota. Ilman Ukrainaakin olisin todennäköisesti googlannut Minutemanit kun en ollut niistä aiemmin kuullut, mutta muuten todennäköisesti vain ohimennenajatellut että tosiaan, kylmä sotahan oli tuolloin äärimmilleen viritetty viulunkieli. En muistanut alasammuttua konetta joten etsin lisätietoja siitäkin. Olen aloittanut lukion tuona samana syksynä liki 40 vuotta sitten, joten en ollut aivan lapsi kuitenkaan, mutta tässä sen huomaa miten vähän 40 vuoden takaa muistaa tämäntyyppisiä asioita. 

Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 7: Kirja kertoo ystävyydestä. Se sopisi hyvin myös kohtaan 1, jossa tulee yhdistää faktaa ja fiktiota, 14 jossa kerrotaan historiallisesta tapahtumasta ja ainakin itselläni kohtaan 15, eli käsittelee aihetta josta haluat tietää lisää.

P.s. Ranskassa sai tuolloin 30-luvulla joko ostaa tavallisia postimerkkejä tai tukea kuvataiteilijoiden työtä ostamalla koristeellisempia postareita!


2 kommenttia:

  1. Katselin tätä kirjaa jokin aika sitten äänkirjakaupassa, mutta jäi ainakin vielä tarttumatta. En jotenkin ollut tätä ennen hoksannutkaan, että tarinassa on useampi aikataso. Tuo 80-luvun tarinalinja kuulostaa kyllä myös kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli harvinaisen kiinnostava. Ensin ajattelin, että Lily on liian nuori päähenkilö 80-luvun osioon, mutta toimi se sittenkin, kun tapahtumat etenivät.

      Poista