Silvia Moreno-Garcia: Untamed Shore

 

Silvia Moreno-Garcia: Untamed Shore

Recorded Books, 2021

Lukija: Maria Liatis

Kesto: 8 h 3 min

Viridianaa odotti valmiiksi suunniteltu tulevaisuus kotikylässään Baja Californiassa. Vuonna 1979 kunnon meksikolaistyttö teki kuten vanhemmat tahtoivat, ja Viridianan äiti oli jo sopinut Manuelin äidin kanssa heidän lastensa liitosta. 19-vuotias Viridiana halusi kuitenkin elämältään jotain muuta kuin liudan lapsia, ikuisen ruuanlaiton ja pyykkäämisen ja miehen joka istuisi illat pitkät pelaamassa dominoa.

There was always duty. Mind-bogglingly dull duty. Duty without rhyme nor reason. Why, for example must they go to church every Sunday and then endure the same company, the same food, the same conversation and the same game of dominoes? Week after week, month after month, out came the good tablecloth, the white linen instead of the plastic, and the beer and the snacks. Chicharrones and Japanese peanuts and a bunch of 'hello compadre' and 'hello comadre' as the people assembled themselves around the table.

Viridiana joka osasi viittä kieltä teki mahdollisuuksien mukaan käännös- js opastöitä. Siten hän tutustui kolmeen amerikkalaiseen; Daisyyn, tämän veljeen Gregoryyn ja aviomieheen Ambroseen. Jälkimmäinen tarvitsi henkilökohtaista avustajaa kirjoitustöihinsä ja halusi tämän olevan jatkuvasti saatavilla, joten Viridiana muutti asumaan heidän vuokraamaansa villaan. Hän pyysi myös kaksi kertaa suuremman palkan kuin oli suunnitellut ja kun mies kirjoitti hänelle siekailematta shekin, Viridiana tiesi heidän olevan paitsi kauniita ja tyylikkäitä, myös rikkaita. 

After their nails were dry, they went to the beach together and Daisy laid herself down on the towel sunbathing, while Gregory asked Viridiana more about the sharks. She told them that in Santa Rosalia they still hunted sharks, they harpooned it. First the neck and then the back and then they dragged it onto the boat. No hooks with bait, no nets, but brute force. The fishermen beat the shark with the baseball bat, nail affixed to it.

Then he asked her about the peninsula, its people, geography. She told them that the east is calm and full of life, but the west is naked rocks, it is harsh, it is cruel. She told them about all the creatures you can find in the sea, not only the sharks, but great sea turtles, the lobsters, and the industries that had vanished many years before. 

Viridiana ihastuu Gregoryyn ja heille kehittyy suhde. Mies haluaa seuraavaksi lähteä Pariisiin ja ottaa Viridianan mukaansa ja tyttö on valmis heittäytymään seikkailuun. Mutta Baja Californian huolettoman rantaelämän technicolor-väreihin tulee tummia sävyjä, sillä samalla kun Viridianalle selviää, ettei Gregorylla ole yhtään omaa rahaa, tapahtuu onnettomuus. On selvää, että hänen pitää auttaa uusia ystäviään, pitää valehdella, pitää manipuloida laiskaa paikallispoliisia katsomaan sormiensa läpi tapahtuneen olosuhteita. Viridiana tulee vedetyksi syvemmälle perheen juoniin kuin hän haluaisi, mutta missä menee raja.

Alku oli sopivan hidas luomaan seisahtuneen, kuuman ja köyhän rantapaikan ilmapiirin, jossa aurinko nousee ja aurinko laskee eikä Viridianalla ollut paljon odotettavaa elämältään, mutta kun amerikkalaiset tulivat, alkoi tapahtua. Twistejä riitti ja se käänteentekevin ja ihmisten väliset suhteet lukijalle (ja Viridianalle) uusiksi heittänyt tuli suoraan päin näköä kun en yhtään osannut odottaa. Että mitä juuri sanoit?!

Viridianan henkilön kehittymistä viattomasta haaveilijasta toimijaksi jonka on käytettävä päätään eikä vain sydäntään, oli kiinnostava seurata ja ylipäätään tässä oli herkullisia henkilöitä ja sähköistä jännitettä sekä  onnistunut haimetafora. En olisi muuttanut mitään, viisi tähteä.