Sivut

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesäkirjoja -sillä mitä olisikaan kesä ilman kirjoja?


 
 
 
Mitä olisikaan kesä ilman kirjoja?
 
Onneksi sitä ei tarvitse enempää miettiä, muutama harkittu varaus kirjastoautolle ja käynti upouudessa Lielahden kirjastossa tuotti näin mukavan saaliin :) Kuva on otettu eilen aamupäivällä ja Latvalan Välimatkan luin jo eilen, aloittelin siinä puolenpäivän jälkeen ja vaikka itselle jäi sellainen tunne, että ehdin tehdä kaikenlaista muutakin päivän mittaan, oli kirja silti luettuna ennen puoltayötä. Enpä muista koska viimeksi olisin lukenut kokonaisen kirjan yhdessä päivässä, fiilis oli huikea! :D Nukkumaan mennessä aloitin sitten Milla Keräsen Sisilian ruusun jonka halusin lukea vaikkei se niin mairittelevia arvioita ole blogeissa kerännytkään.
 
 
Odotan tuon lumipalloheisin kukkien avautumista niiiin paljon! Se oli lempikukkani aikoinaan mummun puutarhassa joten onhan se pitänyt kotiinkin istuttaa. Se kasvaa kiitollista vauhtia, olisiko se nyt viitisen kesää tuossa ollut ja se on jo päälle kaksimetrinen ja tuuhea kuin mikä :)
 
 
Kesäaikaan luen enimmäkseen paviljongissa, ellei ole liian kuumaa kuten tänään jo meinasi olla kun mittari näytti kolmeakymmentä. Alkukesän malli näyttää olevan joko turkasen kuuma tai pitkät puntit ja huppari, eli ellei ole 30 C putoaa lämpötila 16 C paikkeille. Kuvassa näkyy muutama lukuseuralaisistani. Meillä on nykyään 4 aikuista cockeria, kohta 3-kuinen cockeripentu, 3 aikuista cavalieria ja huomenna 4 kk täyttävä kultsuneitonen. Seuraa ja rapsuteltavia lukuhetkiin siis riittää :)
 

13 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kirjapinot! Pitääpä itsekin jossain välissä ehtiessäni napata kuva omista "kesäkirjoistani" pihalla. Vieras kartanossa on todella hyvä ja Atkinsonin uutuuden aion itsekin lukea piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Watersin kirjoista olen kuullut pelkkää hyvää, mikä on saanut ihmettelemään etten ole tullut niihin omin päin tarttuneeksi. Sama pätee tähän Atkinsoniin, pelkkiä kehuja satelee.

      Poista
  2. Mukavan näköinen kesäpino. :) Punaisen sään tiikerit, Rakkausromaanin resepti - loistavia kesäkirjoja. Vieras kartanossa kiinnostaa minuakin, joten ehkä se päätyy minunkin kesäpinooni. Oikein hyvää (luku)kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Punaisen sään tiikerit kuulostaa aivan minun tyyppiseltä kirjalta, ainakin raamit on kohdallaan, toivottavasti sisältökin!
      Hyvää lukukesää sinullekin Marika :)

      Poista
  3. Ihana kirjapino! Voisi alkaa itsekin suunnitella kesän lukemisia pikku hiljaa. Atkinson kiinnostaa todella paljon, hipelöin sitä jo kirjakaupassa mutta jäi vielä toistaiseksi sinne.
    Ihania lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaanpa kyllä että Atkinsoniin kannattaa tarttua :) Hauskaa kesää kirjojen parissa sinullekin Jenni!

      Poista
  4. Vaikuttava kirjapino ja upeita kirjoja. Minäkin huomasin erityisesti nuo kaksi tiiliskiveä, Atkinsonin ja Watersin, joista molemmista olen tykännyt kovasti.

    Me jouduttiin leikkaamaan meidän lumipalloheisi maan tasalle vuosi tai kaksi vuotta sitten, kun siirrettiin se toiseen paikkaan. Oli alun alkaen istutettu pensaita vähän liiankin tiiviisti, kuten kai aika usein käy, ja siksi heisi siirrettiin. Ja siinä on ollut koko ajan jotain tuholaisia, joten laitettiin siksikin kauemmaksi muista pensaista. Siellä se saakin kasvaa ihan niin isoksi kuin haluaa. Ja taitaapa se onneksi jo tänä kesänä kukkia.

    Teillä onkin kunnon koiralauma. Meillä on vain kaksi koiraa ja välillä tuntuu, että niidenkin pitäminen kurissa on kovin haasteellista. No, toinen koirista on mäyris, tunnetusti itsepäinen otus. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon tykkääväni niistä aivan erityisesti, toivottavasti onnistun olemaan lataamatta niihin aivan liikaa odotuksia...

      Meillä on aikoinaan sovittu viisi koiraa (tai no, ihanihan aluksi kaksi, mutta sitten kun hain kennelnimen ja teetin ensimmäisen pentueen ja homma lähti käsistä sovittiin viisi) joten en oikein tiedä miten on tultu tähän tilanteeseen että niitä onkin jo parin vuoden ajan ollut seitsemän ja nyt kertahumauksella määrä nousi yhdeksään. Olen haaveillut kultsusta kauan, kultsu oli meidän ensimmäinen yhteinen koiramme aikoinaan ja sen sijoituksessa ollut tyttärentytär sai pentueensa viime kesänä. Yhteisomistuksessa on yksi, mutta aina kun se on meillä käymässä haikailen omaa... ja vihdoin mies lakkasi panemasta hanttiin. Sen enempää ei ole koskaan pennun hankintaan tarvittu ;)

      Poista
    2. Meidän viimeisimmästä cockeripentueesta, ovat nyt 7-kuisia, meni pentu mäykyn kaveriksi ja olen kyllä kuullut jo moneen kertaan sitä ihastelua, että on tämä sentään kiltti kun se antaa kaikki pesut ja kynnenleikkuut tehdä ilman mitään neuvotteluja ja se on kaikessa niin ihmisen mieli jne jne :D Cockeri, tunnetusti miellyttämisenhaluinen kaikkia mielistelevä otus ;)

      Poista
  5. Olen lukenut kahdeksan kirjaa sinun kirjapinostasi. Jakarandapuun lapset on todella hyvä.
    Minulla oli Oulussa kolme lumipalloheisiä pihalla ja ne kasvoivat todella isoiksi ja niitä piti leikata ahkerasti. Keräsivät myös kirvoja kovasti. En uskalla hankkia tänne etelään semmoista, kun kirvoja on joka paikassa...apua tulkaa leppäkertut auttamaan meidän puutarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8, no se on paljon! Meillä taitaa siinä tapauksessa olla samantyyppinen maku ainakin näiden kesäkirjoiksi nimeämieni suhteen :) Perässä tullaan, koitan päästä ohi ;)

      Poista
  6. Onpa ihanan näköinen piha teillä! Kyllä tuommoisessa paviljongissa kelpaa lueskella, etenkin kun on karvakuonoja seurana. <3 Meilläkin on kaksi, jotka tosin tuppaavat syliin (myös se reilut 20 kiloa painava aussie) jos luen jossain muualla kuin sängyssä. :D Kate Atkinsonin Elämä elämältä odottelee myös täällä lukemistaan, täytynee tarttua siihen pikimmiten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, pikkuhiljaa sitä on koitettu laittaa, lääniä ainakin riittää kun täällä ei ole saanut hehtaarin tonttia pienemmille rakentaa.

      Tuo Atkinsonin kirja taitaa olla yksi tämän kevään lukutapauksista, ketkä eivät ole vielä lukeneet tuntuvat ainakin suunnittelevan :-)

      Poista