Enni Mustonen: Näkijä

 

Enni Mustonen: Näkijä

Otava, 2021

666 sivua

Viena, Ida-mumman tyttärentytär, on vakiinnuttanut paikkansa Kaliforniassa työskennellen 20th Century Foxin elokuvastudioilla puvustajana Pohjanmaalta aikoinaan Amerikkoihin muuttaneen Martan oikeana kätenä. Viena asuu alivuokralaisena Martan pikku talossa, joka sijaitsi ison hienon huvilan takapihalla. Sen taas omisti elokuvamoguli Louis B. Mayerin tytär joka oli naimisissa Euroopasta paenneen juutalaisen, Jon Blumen kanssa. Judith oli alkoholisti, joka vietti enemmän aikaa kalliissa yksityisparantoloissa kuin kotonaan ja avioliitto oli lähinnä nimellinen. Niinpä siinä vain kävi niin, että Viena rakastui Joniin ja tämän viulunsoittoon, mies kun oli MGM:n studio-orkesterin konserttimestari. Valitettavasti hän oli myös köyhä kuin kirkonrotta.

Hollywoodissa työskennellessään Viena tapasi monia tähtiä Elviksestä Marilyn Monroehin. Hänestä tuli Marilynin luottopukija ja uskottu, jonka Marilyn halusi mukaan monille filmauspaikoille. Marilyn oli tuolloin jo läpi lyönyt näyttelijätär, jolle oli tarjolla vain parasta. Vienan omasta elämästä sellainen glamour oli kaukana.

- Now, what shall we do? Allan kysyi minulta ja Gladysilta, kun olimme järjestäneet sekä kaikki puvut että make up- ja kampaustarvikkeet miss Monroen sviitin yhteydessä olevaan pukeutumishuoneeseen. Sen ikkunasta oli huikea näkymä yli kaupungin. Minun ja Gladysin hotellihuoneesta, joka oli kolmannessa kerroksessa, ei sen sijaan näkynyt kuin vastapäisen talon seinä.

Kalifornia tarjosi lämpöä ja aurinkoa sekä elintasoa joka sai Suomesta vierailevat sukulaiset ihastelemaan pilvenpiirtäjiä ja kauppojen tavaravalikoimien paljoutta. Tuliaiset kotiin oli helppoa löytää muutamilla dollareilla. Toisaalta Kaliforniassa oli ihan erilaiset ongelmatkin kuin koti-Suomessa, esimerkiksi tänäkin kesänä taas niin ajankohtaiset metsäpalot.

- Mitä jutinan tähren? Onko ne polttanehet koko mäjen? Martta huudahti kauhistuneena, kun puoliltapäivin olimme ajaneet San Diegon lävitse ja käännyimme kukkuloille johtavalle soratielle. Parin mutkan jälkeen tienvarren pensaikko oli näet muuttunut yht'äkkiä mustaksi louhikoksi. Siellä täällä törrötti kivenlohkareiden ja tuhkan seasta karrelle palaneita puunrunkoja. Koko mäenrinne näytti yhtä lohduttomalta, ja kaikkialla leijui kitkerä palaneen katku, vaikkei missään enää näkynyt tulta tai savua.

Kohtalo johdatti Vienaa myös palauttamalla takaisin Suomeen, jolloin hän sai työkeikan todellisen suurtuotannon parissa, kun maisteri kuvasi Tuntematonta sotilasta.

Kun elokuvan lopussa Finlandian pauhun ja raivoisan taistelun jälkeen koitti vihdoin hiljaisuus ja miehet nousivat poteroistaan epäuskoisina kuin ylösnousseet vainajat, x puristi kättäni niin että kipeää teki. Mieskuoro ei laulanut vaan hymisi ensin hiljaa ja sitten yhä voimistuen Finlandian sävelmää, kun sodan rauniot vaihtuivat pilvien välistä siivilöityvään auringon valoon. Pimeässä salissa kaikuivat vielä mahtavat loppusoinnut. Sitten oli aivan hiljaista.

Fiinu, joka istui reunimmaisena meistä, kääntyi tähyämään katsomoon. Minuakin hirvitti. Miksei kukaan taputa? Mitä tämä haudanhiljaisuus oikein merkitsee?

Pidin todella paljon tästä Syrjästäkatsojien osasta. Tuntemattoman kuvauksista oli todella kiinnostavaa lukea, onhan se tullut vuosikymmenten mittaan nähtyä kokonaan muutaman kerran ja pätkiä lukuisina itsenäisyyspäivän aattoina. Martan rehevää Pohjanmaan murretta oli myös ilo lukea ja muutenkin Martta nousi lempihahmojeni joukkoon koko sarjaa ajatellen.