Sivut

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Pääsiäisviikonloppu lukumaratoneineen


Pääsiäisviikonloppu. Saman näköisiä päiviä kuin kaikki muutkin viime aikoina. 

Kirjaimia-blogin emännöimässä maratonissa voi lukea vaikka koko neljä päivää, eli 96 tuntia. En lähde urakoimaan, mutta kirjaan ylös lukemiseni / äänikirjan kuuntelun koko ajalta. Katsotaan vähän tilanteen mukaan, milloin on hyvä vetäistä se 24 tunnin maratonini. Ei ainakaan perjantaina.

Pitkäperjantai 10.4

Kuuntelin äänikirjaa kun olin aamupalalla (jotkut ovat syöneet jo lounaan ennen sitä!) ja jatkoin sen jälkeen päiväkahviin saakka eli kuuntelua tuli 2 h 48 min. Minulla on kesken eilen aloittamani Celeste Ng:n Olisi jotain kerrottavaa. Vaikuttaa todella lupaavalta! Sitä onkin moni kehunut vielä paremmaksi kuin ensimmäistä suomennosta, Tulenarkoja asioita. 

Pelasimme lautapeliä, joten luettua ei ole tullut niin paljon kuin monena muuna päivänä tähän mennessä. Taidan nyt kuitenkin jatkaa kesken olevan romaanini parissa. Se on Pirjo Puukon Kunnes jalkasi kantavat. Sain sen arvostelukappaleena kirjailijalta itseltään, mukana käsinkirjoitettu postikortti ja aiemmin ilmestynyt novellikokoelma. Sen paketin avaamisesta tulikin erityisen mukava tunne :)

Tilanne 21.24
Äänikirjaa 2 h 48 min
Paperikirjaa 0 sivua

Tilanne 01.00
Äänikirjaa 4:05
Paperikirjaa 41 sivua

Ei ole mitään maratonvauhtia todellakaan pidetty yllä ;) Äänikirjaa kuuntelin kuitenkin 1:17. Nukkumaan käydessä luen vielä Puukon kirjaa.

Perjantain saldo:
Äänikirja 4 h 5 min
Paperikirja 63 sivua

Lauantai 15.55

Aloitin nyt sen varsinaisen lukumaratonini kuuntelemalla äänikirjaa, edelleen Celeste Ng:n, kohdasta 5:15.

Maratonini lukuaika on siis lauantaista klo 14.30 - sunnuntaihin 14.30.

En ole yhtään suunnitellut mitä paperikirjoja lukisin, mutta maaliskuun maratoneilta on jäljellä kaikenlaista. Ei lukeminen onneksi lopu vaikka kirjastot ovat kiinni :)

17.22
Äänikirjaa olen tähän mennessä kuunnellut, 1 h 47 min, paperikirjaa en ole vielä lukenut. Penteles kun tulee noita Tankki täyteen uusintoja joita mies katsoo ja jään niitä nauraskelemaan ;) Jos nyt lukisi jotain.... 

18.18
Luettu Kymppiegee sarjakuva, 127 sivua. Taidan jatkaa tuota Pirjo Puukon romaania sivulta 171.

21.42
Puukon kirja on niin mukanaanviepää, että luin sen lähes yhtä kyytiä loppuun, kunhan söin ja pyykkejä laittelin välillä. Sivuja kertyi 135 lisää.

Väliaikatilanne
Äänikirjaa: 1 h 47 min (kohtaan 7:02)
Lukukirjaa: 262 sivua

0:26
Olen kuunnellut äänikirjaa kohtaan 9:09 ja jäljellä on 37 minuuttia mikä jää huomiselle. 
Nyt menen suihkuun, sitten yöpalalle ja valkkaamaan seuraavaa lukukirjaa hyllystä.

Väliaikatilanne
Äänikirjaa: 3 h 54 min
Lukukirjaa: 262 sivua

Sunnuntai 14.30

Joko se lukuaika taas päättyi! Joka kerta se tulee jälkimmäisenä päivänä ihan liian aikaisin.
Kuuntelin Celeste Ng:n äänikirjan sängyssä loppuun, sen 37 minuuttia. 

Maratonevääthän ovat tärkeitä. Mies oli tehnyt munavoita ja paistoi sulhaspiirakoita kun heräsin <3


Aloitin uuden lukukirjan, oli taas niin vaikea valita minkä otan seuraavaksi, kun haluaisin lukea kaikki-heti-nyt, kuin pikkulapsi. Valitsin Mari Siliämaan Kaikki sade alkaa ylhäältä, jonka on kustantanut pieni uusi kustantamo, Toiset tarinat. Siitä lisää kirjan esittelyssä. Päähenkilönä on pappi, kiinnostavaa vaihtelua terapeutteihin.

Aloitin myös uuden äänikirjan, jota ehdin kuunnella 50 minuuttia. Se on Timo Teräsahjon mustan huumorin pienoisromaani He ansaitsivatkin kuolla, äänikirjana sen kesto on vain minuuttia vaille kolme tuntia, saan sen siis kuunneltua tänään loppuunkin ja jatkan kun saan tämän päivitettyä. En nimittäin malta jättää sitä kesken.

Lukumaratonin saldo
Äänikirjat: 5 h 21 min
Lukukirjat: 317 sivua

Lasken vielä loppu sunnuntain sekä huomisen saldot, ihan mielenkiinnosta vain ;)

Maanantai 15.07

Sunnuntaina varsinaisen lukumaratonin jälkeen tuli luettua aika vähän ja sometettua ihan liikaa. Se äänikirjakin jäi kesken! 

Loppusunnuntain saldo
Äänikirjaa: 2 h 23 min
Lukukirjaa: 49 sivua

Nyt kuuntelen tuon äänikirjan loppuun, vihdoin.

15.49
Äänikirja on kuunneltu loppuun, 46 minuuttia. Olipa tosiaan melkoisen makaaberi tarina, hyvin kirjoitettu loppu. Taidan jatkaa vielä hetken lukukirjaa ennen kuin menen keittämään kahvia. Mies ja koirat nukkuvat päiväunia.

18.30

Luin sen Siliämaan kirjan loppuun. Oli viihteellisempi kuin aluksi ajattelin, mutta ei haitannut. Sivuja kertyi 60. 
Tässä välissä olen muun muassa juonut kahvia, pessyt cockeri- ja cavalierikuopusten tassut ja mahanaluset ulkoleikkien jälkeen sekä kirjoittanut loppuun blogijutun Pirjo Puukon kirjasta, se on nyt kuvaa vaille valmis julkaistavaksi.
Tuolla vuoroon paistaa aurinko ja sataa räntäpaskoota vaakasuoraan. Kaipa maa on taas aamulla valkoinen, kuten oli eilen aamullakin. Viime yönä satoikin rapsakkaasti vettä.
Lukemista ajatellen olen harvinaisessa tilanteessa, minulla ei ole kesken äänikirjaa eikä lukukirjaa. Mies on laittamassa ruokaa kuulokkeet päässä, joten käyn selaamaan lukukirjojen pinkkoja. Tunnetusti menee ainakin vartti ennen kuin saan pähkäiltyä minkä kirjan otan seuraavaksi, mutta nyt ehkä jotain ihan muuta kuin chick litiä.

Tiistai
Pääsiäinen on taputeltu, luettu joka päivä, enemmän tai vähemmän :)
Kaipasin tosiaan eilen jotain vähän haastavampaa luettava, joten otin luettavaksi Anna Burnsin Maitomiehen, jonka ehdin saada kirjaston varausjonosta ennen niiden sulkeutumista. Se on tosiaan haastavampaa, mutta toisaalta kirja jota on vain pakko lukea sivu toisensa jälkeen, vaikka se piti jo laskea kädestä ja tehdä ihan muuta. Pääsinkin sivulle 145.

Pääsiäismaanantai
Äänikirja: 46 min
Lukukirja: 205 sivua

Lasketaanpa vielä kaikki yhteen...

Pääsiäisviikonloppu eli neljän vrk saldo

Äänikirjat: 755 min eli 12 h 35 min
Lukukirjat: 634 sivua

Ei hassumpi pitkä viikonloppu ja mikä pääasia, viihdyin lukemisteni ja kuuntelemisteni parissa :)

12 kommenttia:

  1. Rentoa lukumaratonia! Minä heräsin juuri nokosilta ja jatkan lukemista :)

    VastaaPoista
  2. Minulla lukumaraton (24 t) suoritettu! - Hyviä lukuhetkiä edelleen ja hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, sinähän olit sukkela! Pitää tulla vilaisemaan miten sulla sujui :)

      Poista
  3. Mukavaa maratonia ja pääsiäistä sinulle! Minulla ei nyt löytynyt puhtia osallistua tähän maratoniin, mutta on kivaa seurata, miten teillä muilla menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää pääsiäistä :) Minä oon nyt viime aikoina ollut "Aina valmis!" kun lukumaratonista vihjaillaan :D

      Poista
  4. Mukavaa maratoonausta & pääsiäistä! Pitää miettiä saisinko itsekin aikaiseksi. Olisi jotain kerrottavaa oli minustakin parempi kuin Tulenarkoja asioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Pääsiäistä ja tsemppiä jos päätät osallistua :)

      Kirja alkaa olla jo reilusti voiton puolella ja edelleen tykkään. Toivottavasti hän kirjoittaa ja suomennetaan lisää!

      Poista
  5. Hyvää pääsiäistä!
    Kivasti olet päässyt lukemaan!
    Mulla vähän tökkinyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä minun maratonsuorituksetkaan kestä vertailua siihen mitä joskus aikaisemmin olen urakoinut, mutta toisaalta en ole kyllä pyrkinytkään urakoimaan. Tsemppiä sulle :)

      Poista
  6. Sulla ollu hyvä pääsiäinen kirjojen kulutuksen suhteen!

    Tuo Siliämaan kirja oli kyllä hyvä. Iteki luin sen nyt alkuvuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs tässä lukiessa ja kotoillessa :)

      Se oli ihan kelpo viihdettä ja kiva twistikin löytyi sokerina pohjalta. Loppuratkaisua ei ollut vaikea arvata, mutta niin sen tässä genressä kai kuuluukin mennä ;)

      Poista