Maija Kajanto: Sahramisyksy

Maija Kajanto: Sahramisyksy

WSOY, 2023

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 6 h 14 min

Krisse ja Tommi olivat viettäneet ihania viikkoja matkaillen Suomessa pakettiautosta muokatulla retkeilyautolla. Tommin jätettyä kunnanjohtajan virkansa Krissekin oli ottanut ansaittua lomaa, mutta elokuun vaihtuessa syyskuuksi oli aika palata kotiin ja ryhtyä töihin.

Paluu arkeen tuli kuitenkin kovemmalla kolauksella kuin he olisivat odottaneet, kun Krisse sai uutiset Pyhävirralta. Kahvila Koivussa oli ollut tulipalo, ja se jouduttaisiin sulkemaan joksikin aikaa. Myös koti talon yläkerrassa oli suljettu. Krissestä tuntui siltä, että polvet pettäisivät alta.

– Miksi joku tekee tällaista, Krisse kysyi lopulta, enemmän itseltään kuin Tommilta. – Oliko kenties tarkoitus polttaa koko kahvila? Tai no, ei ollut, kyllä minä tiedän.

– Ai sinäkin huomasit sen, Tommi sanoi istahtaen sängyn reunalle.

– Totta kai huomasin. Jos sytyttäjä olisi halunnut, että koko kahvila palaa, hänen olisi täytynyt vain murtaa takaovi auki. Se ei ole vanhan puuoven kanssa vaikeaa, sorkkarauta riittää. Keittiössä olisi ollut rasvaa, ja koko kahvilatila on täynnä täyspuisia pöytiä ja lankkulattioita, joten rakennus olisi palanut hetkessä.

He olivat molemmat hetken hiljaa. Krisse laittoi teen valmiiksi, otti kuppinsa ja vaelsi levottomana huoneen läpi jakkaralle ikkunan ääreen. Koko päätyseinän levyisestä ikkunasta avautui upea maisema Pyhäjärven selälle. Iltatuuli puhalsi pieniä laineita järveltä ja mursi ne rannan kiviin. Krisse nojasi otsaansa ikkunan lasiin.

– Tuntuu tosi pahalta, hän sanoi lopulta.

Tommi kohottautui sängyltä, tuli istumaan Krissen viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille.

– Kyllä se tyyppi saadaan kiinni, oli se kuka tahansa.

Oudointa oli se, että heidän lomansa aikana Pyhävirralla oli jo poltettu huoltoasema, ja uusia tulipaloja syttyi. Onko joku kuohuksissa heille, joiden yritykset ovat tuhopolttojen kohteina? Kuka voisi olla yhteinen tekijä kohteiden välillä?

Koska Tommi oli jättänyt virkansa, Pyhävirralle tuli uusi kunnanjohtaja, joka halusi erilaisia asioita kuin Tommin aikakaudella. Myös Krissen äiti tuli yllättäen Pyhävirralle, ja se vasta olikin outoa, sillä jos äiti jonnekin lähti Helsingistä, suuntana oli Pariisi eikä todellakaan mikään tuppukylä. Krissen mummo taas oli lähtenyt uuden miesystävänsä kanssa pohjoiseen. Ja Tommi sitten, eihän hän voisi jäädä pidemmän päälle auttelemaan Krisseä kahvilassa, eikä hänen koulutustaan vastaavia töitä löytynyt Pyhävirralta, vaan miehen oli hakeuduttava vähintäänkin Jyväskylään saakka. 

Pyhävirran syksyssä kaikki asiat ovat siis enemmän tai vähemmän solmussa, ja kirjassa on jopa aavistuksenomaisesti dekkariaineksia, kun pitäisi päätellä kuka kylällä tulipaloja sytyttää ja miksi. 

Pidän edelleen Kajannon tyylistä jossa on sopivasti humoristinen asenne, ja tarina on kokonaisuudessaan koukuttava. Itselläni on hyvä mieli siitä, että olen vihdoin ajan tasalla sarjasta, ja kun Sitruunakevät koittaa, voin tarttua päätösosaan ensimmäisten joukossa!

Mitä toivoisin Krisselle tuossa viimeisessä osassa olisi vauva, ei siksi että olisin vauvakuumeinen ja haluaisin erityisesti lukea niistä, vaan siksi, että muistan Krissen saaneen keskenmenon ennen ensimmäisen osan alkua. Kevättä odotellessa!