Anneli Kanto: Punaorvot

Anneli Kanto Punaorvot

Lind & co, 2023

Lukijat: Antti L J Pääkkönen, Vuokko Hovatta, Maija Lang, Eeva Soivio, Emma Louhivuori

Kesto: 7 h 23 min

Vähän alle neljänkymmenen oleva Arvo Johansson oli rautatieläinen, joka huolsi vetureita Pasilan konepajalla ja tienasi vähän ylimääräistä soittamalla haitaria nurkkatansseissa. Hänen vaimonsa Helmi oli ompelija, ja odotti heille neljättä lasta. Tyttäret, yksitoistavuotias Lahja ja kuusivuotias Ilona jäivät äidin kanssa kotiin, kun 14-vuotias Aarre lähti isän kanssa taistelemaan työläisten puolesta. 

Kivääri oli työmiehen käsissä aivan uusi työkalu. 

Kun vauva syntyi, olivat punaiset jo hävinneet sodan, eikä kukaan tiennyt milloin Arvo ja Aarre pääsisivät kotiin Tammisaaren vankileiriltä. Vauva sai nimekseen Voitto, kun niin oli kerran sovittu; hyvä kun oli edes yksi kun muuten tulikin tappio, vai olisiko Varma Kosto sittenkin parempi nimi. Helmi itse ei jaksanut edes nousta vuoteesta, lauloi vain vauvalle punalauluja. Lahja hoiti vauvaa, mutta edes Ilonalle ei riittänyt velliä. Kaikesta oli kova puute, kun äiti ei pystynyt töihin, Lahja oli liian nuori ja Arvo ja Aarre vangittuina.

Kun Aarre palasi kotiin saatuaan ehdonalaista kuritushuonetta, oli poika pelkkää luuta ja nahkaa. Ja ikään kuin muuten ei olisi oltu riittävän heikkoja, levisi vielä espanjantauti. Arvo ei koskaan palannut kotiin vaan haudattiin Tammisaareen, mutta Aarre jäi henkiin ja sai hanttihommia satamasta, ja elätti jotenkuten äidin ja sisaret. 

Toisaalla Ester kiitti sekä Jumalaa että saksalaisia siitä, että laittomuuden ja murhien aika oli takana, ja maahan oli saatu taas järjestys ja sivistys. 

Hän oli mielestään hyvä ja sivistynyt ihminen, ja koki että jotain piti tehdä punaorpojen eteen, sillä mistä muuten saisivat elannon ne isättömät lapset ja heitä oli jopa kymmeniä tuhansia. 

Ymmärrän kapinan aiheuttaman katkeruuden, mutta nyt pitäisi auttaa ja rakentaa, ei enää rangaista. Minua jo ennen kapinaa askarrutti se syvä juopa, joka erotti sivistyneistöä ja tehtaitten herrasväkeä sekä työväestöä ja talonpoikia.

Heti keväällä perustettiin Kapinan aiheuttamain turvattomain orpojen huoltokomitea. Sekin koettaa löytää ratkaisua punaorpojen kohtaloon.

Valkoisten vapaussotureiden lesket saavat eläkettä, niin kuin kohtuus onkin. Punalesket voivat hakea köyhäinapua. Sen saaminen tosin tarkoittaa, että avun saajasta tulee holhouksen alainen, jolloin hänen lapsensa voidaan ottaa huostaan, mikäli niin tarpeelliseksi katsotaan. Sosialidemokraatit vastustavat köyhäinapua, koska sen saaja menettää äänioikeutensa ja he pelkäävät poliittisen menestyksensä puolesta. Sellainen on poliittista taktikointia ihmisten hädällä.

Me toimimme täällä Helsingissä. Ainakin teemme minkä voimme. Se minua lohduttaa, vaikka työmme onkin vain pisara valtameressä. Mutta jokainen pelastettu lapsi on pelastettu ihmiskohtalo. Sitä ei pidä väheksyä.

Eräänä päivänä Johanssonien ovelle Toisella Linjalla ilmestyikin kaksi paremman väen naista hienoine vaatteineen ja käsilaukkuineen, kertomaan että koska leskirouva Johansson on ottanut vastaan köyhäinapua, ja perhe nyt on mitä on, nuorin tytär on päätetty huostaanottaa ja sijoittaa parempiin oloihin toiseen perheeseen. Kun Ilona kieltäytyy lähtemästä, puree ja raapii kuin villikissa, Lahja puhuu itsensä naisten mukaan ja lupaa Ilonalle, että he pärjäävät kyllä, kunhan saavat olla yhdessä. 

Matka Pohjanmaalle alkaa, mutta kuka lukija muka yllättyisi siitä, että tytöt erotetaan toisistaan. Mutta siinä missä Lahja joutuu piiaksi ja kovaan kuriin, pidetään Ilonaa kuin omaa lasta ja kohta toivotaan että tämä jää vanhapiikasisarusten taloa pitämään kun heistä aika jättää. Ilona saa uuden nimen johon pian tottuu, niin pieni ja turvaa kaipaava hän vielä on, ja uusi murrekin tarttuu hänen puheeseensa. 

Tuvas on hämärää. Ei oo pimiää kun on kesä. Kello sanoo trak trak trak trak. Soppu kuorsaa piih viih. Sen nenä vinkuu.

Iita haisoo Iitalta. Vähä niinku kanalalta ja läskisoosilta. Iita on pehmoonen. Sillä on flanellista yötanttu. Se on nilikkoomiin asti pitkä. Mullakin on flanellista tehty yötanttu samaa kangasta ku Iitalla. Siinä on punaaset koriat napit ja rynkkyä helmassa. Iitalla ei oo rynkkyä.

Iitalla on niskassa ohkaanen lettipiiska. Sekin haisoo Iitalta. Aamulla se teköö nutturan. Ei se katto peilihin. Se seisoo tuvan laattialla nostaa käret ylähä pyörittää piiskaa niskas ja pistää sen lävitte nutturaneulan.

Tuos on Iita ja tuos on seinä ja seinäs on kuvaanen täkänä ja sen on Iita itte tehny. Se on hyvä tekemähän kaikkia.

Minoon täs ja tähän ei tuu mikään kun Iita möröönpeliättimenä ja Soppu on kans. Ei tuu mikään. Laitan silimät kiinni ja aattelen kissimirri kissimirri koriana käy.

Kyllä sota ja viha omaa vastaan on jotenkin kamalinta sorttia. Punaorvot meni niin ihon alle, etten meinaa osata enempää sanoa. Kyyneleet silmissä kuuntelin loppua. 

Taitavasti kirjoitettu, polveileva juoni, loppuratkaisu yllätti mutta osoitti vain sen, miten hyvin Kanto on löytänyt erilaisia kohtaloita näille lapsille. Lukekaa, lukekaa, saatte ajattelemista!