Sivut

maanantai 2. tammikuuta 2023

Helmet-lukuhaaste 2023 - alkuhuumassa!

Oi, se on täällä taas, odottelinkin jo ja se julkaistiin muutama päivä ennen vuoden vaihdetta. Mikä niin - no uusi 50 kirjan lukuhaaste!

Mielenkiintoisia kohtia, mikään ei kuulosta ylivoimaiselta, mutta haastetta tulee olemaan, ainakin scifi-kirjan puurran hammasta purren... Mitenkähän siitä pääsisi mahdollisimman helpolla, siihen pitää etsiä lukuhaasteen ryhmästä vinkkejä ja toki saa tähän ehdottaakin... Linnunradan käsikirja oli mulle aivan liikaa, kestin vartin kuunnella ja poistin. 

Poikkeuksellisesti julkaisen nyt näin varhaisen version, koska tänä vuonna on niin paljon täsmäluettavaa ja olen keräillyt jo etukäteen ehdokkaita. Parhaillaan mulla on luureissa tuo Camilla Nissisen kirja ja vaikuttaa hyvältä.

Helmet-lukuhaaste 2023

1. Kirjassa on kartta

📌 Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

📌 Alice Hartin kadonneet kukat 

3. Kirjan nimessä on kasvi

📌 Sarah Haywood: Kaktus 

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna


5. Kirjassa ollaan maan alla

📌 Venla Saalo: Kukkia maan alla 

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate


7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta


8. Kirja kertoo pienestä kaupungista


9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä


10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja


11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi (eli 4+9)

📌 Elly Griffiths / Anna Soudakova / Tove Ditlevsen 

12. Kirjan nimi liittyy veteen


13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs


14. Kirja kertoo terveydenhuollosta


15. Kirjan nimessä on ja-sana


16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa


17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

Tiia Rantanen: Suurin piirtein 1/22

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)


19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt


20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

📌 Aino Huilaja: Pakumatkalla 

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta


22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon


23. Kirja on iso


24. Kirja kertoo urheilijasta

📌 Kiira, ehjäksi särkynyt / Äitee: Siiri Rantasen tarina 

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi


26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä


27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin


28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä


29. Kirjassa on minä-kertoja


30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi


31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

📌 Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas 

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet


33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun


34. Kirja kertoo Ukrainasta

📌 Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua


36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan

📌 Panu Rajala? 

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole


38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

📌 Maria Turtschaninoff: Suomaa

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta


40. Kirjassa hylätään jotain


41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

📌 Natalia Kallio: Kotileikki 

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa


43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa


44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

📌 Tietokirja? Elämäkerta? 

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan


46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika


47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön


49. Kirja on julkaistu vuonna 2023


50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä


5 kommenttia:

  1. Kohtaan seitsemän kävisi varmaan mikä tahansa osa Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogiasta (Tanska). Ovat vieläpä hyvin ohuita kirjoja. Norjaan kävisi Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Ruotsin osalta varmaan mikä tahansa Astrid Lindgrenin lastenkirja. :D

    Kohtaan 10 kävisi mikä tahansa self help -opus. Mietin itse siihen yhtä vanhaa lajin edustajaa, joka löytyy tätini peruna hyllystä.

    Kohtaan 23 sopisi hyvin sellainen kuvitettu laitos Mika Waltarin Joulutarinoista! Näin sellaisen joulun alla kirjastossa ja oli kyllä kookas kirja.

    Kohtaan 25 vaikkapa John Steinbeckin Torstai on toivoa täynnä tai Reijo Mäen Huhtikuun tytöt (jompi kumpi saattaa minulla mennä tähän).

    Löytyisiköhän kohtaan 27 joku kirja Risto Isomäeltä?

    Wikipediassa pitäisi olla lista ainakin Finlandiaan ja Hesarin kirjallisuuspalkintoon ehdolla olleista (kohta 30).

    Kohtaan 33 luin juurikin tuosta Tove Ditlevsenin trilogiasta ekan osan Lapsuus.

    Kohtaan 36 kävisi minullekin Panu Rajala, mutta en halua :D Helmet-ryhmässä oli aika hyviä ehdotuksia, monelle esim. Kalle Päätalo tai joku sotakirjailija sopii tähän.

    37. Ulla-Lena Lundbergin vanhasta kalastaja/saaristolaiselämästä kertovat kirjat voisivat käydä tähän.

    Kohtaan 43 käy tosi hyvin Siiri Enorannan Maailmantyttäret, se on utopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se Ditlevsen lasketaan klassikoksi, hyvä tietää! Nukkekoti olisi ollut helppo ratkaisu, mutta se on ollut niin kauan listallani että luin sen jo viime vuonna jo klassikkohaasteeseen. Minun Afrikkani tai joku vastaava voisi myös mennä siihen kohtaan, varmaan voi sanoa jo klassikoksi. Jotain muuta olen Blixeniltä lukenut kauan kauan sitten, se sijoittui ihan Tanskaan.

      Poista
    2. Se oli varmaan tuo Talvisia tarinoita, kun muistan ihan selvästi, että niissä kertomuksissa oli talvinen aika 🙂

      Poista


  2. Panu Rajalan voisin panna samaan kohtaan, mutta en taida kestää lukea häneltä mitään :D

    Minulle tuleekin tuo scifi-kohta heti täyteen, kun luin klassikkohaasteeseen Philip K. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep? Se on suomennettukin eikä ole pitkä eli *vink vink*. Itse siitä tykkäsin enemmän kuin sen pohjalta tehdystä leffasta Blade Runner.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panu Rajala vaan tuli ensimmäisenä mieleen 😂 "Miten Panu Rajalan suosio räjähti vuonna 2023? Katso Helmet-haasteen kohta 36!"

      Tähän Sci-Fi kohtaan on tasan kaksi lähestymistapaa. Suoraan päin haastetta heti tammikuussa tai leiki ettei se ole koko listassa ja lusi se joulukuussa. Saa nähä🤣

      Poista