Sivut

maanantai 9. tammikuuta 2023

2022 pakettiin ja rusetti päälle

 

Goodreads tarjoaa viime vuodestani seuraavanlaista infoa:

* Luin / kuuntelin 131 kirjaa. Olin asettanut varovasti tavoitteeksi 100, jonka uskoinkin ylittäväni. Mutta onnistuminenhan on aina kivempaa!
* Keskimäärin olen antanut kirjoille tähtiä 3,8. Olen siis löytänyt mieleistäni luettavaa!
* Korkeimman tähtimäärän Goodreadsissä on saanut Richard Osmanin dekkari Mies joka kuoli kahdesti, 4.04. Itse annoin sille vitosen.

Kuuntelutunteja kertyi 1169 h 6 min, mikä on vuorokausiksi muutettuna 48 vrk 17 h. Huomaa kyllä että olen pitänyt kädet vapaana kirjan pitelystä esimerkiksi kutomiselle, sillä edellisvuonna tunteja kertyi hiukan alle 1000. 
Luettuja sivuja on kovin vähän, vain 1976. Ennen äänikirjoja luin usein yli 2000 sivua kuukaudessa, parhaimpina yli 3000. 

Olen antanut viisi tähteä useammallekin kirjalle, joten en lähde niitä kaikkia listaamaan tässä. Suurimmat elämykset tarjosivat kotimaisista mm: 
Katri Rauanjoen Kesämerkit
Petra Rautiaisen Meren muisti
Veera Ikosen Pimeässä syttyy majakka
Laura Lähteenmäen Sukella silmät auki sekä 
Merja Mäen Ennen lintuja. Käännösromaaneista: Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani sekä
Olga Tokarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli.
Englanniksi kuuntelemistani parhaita olivat:
Jessica Anya Blaun Mary Jane
Tessa Hadleyn Free Love sekä
Sarah McCoyn Mustique. 
Hadleyn kirja ilmestyykin tänä vuonna suomeksi.
Vastaavasti suurimmat pettymykset olivat Alexandra Benedictin dekkari Joulun murhapeli, Anna-Liisa Hämäläisen elämäkerta Einistä sekä Ranya El-Ramly Paasosen Auringon asema, kaikki aika lailla eri syistä.

Triviaa lukemistani kirjoista:
* 10/131 kirjasta on kirjoittanut mies, ts. vain vajaa 8%. 
* Vähän useamman, eli 13 kirjaa kuuntelin englanniksi. Viime vuonna 23, mutta muutaman kuukauden lukujumi enkkukirjoissa verotti kokonaismäärää.
* Kuuntelin kirjoista valtaosan. Paperikirjoina luin vain 8, kaikki suomeksi, e-kirjana yhden ja yhdestä alun luin, loput kuuntelin. 
* Kesken jäi viisi kirjaa.
* Valtaosa kirjoista on fiktiivisiä. Kuuntelin kaksi elämäkertaa, varsinaisia tietokirjoja en yhtään.

Ennen blogia, 1990- ja 2000-luvulla luin enimmäkseen käännösromaaneja. Blogien löytämisen myötä kotimainen kirjallisuus löysi tiensä omaan lukemistooni ja muutos oli melkoinen. Kolmena viime vuonna olen lukenut tai kuunnellut kirjoja englanniksi yhteensä 49 ja nekin ovat osuutta taas kasvattaneet. Ne ovat lähes poikkeuksetta olleet 4 tai 5 tähden kirjoja, joten olen edelleen hyvin mielissäni että löysin taas englanninkieliset kirjat. 

Ulkomaisten kirjojen osuus blogin aikana:
2014: 50,6%
2015: 31,4%
2016: 22,7%
2017: 12,5%
2018: 27,5%
2019: 22,4%
2020: 39%
2021: 58%
2022: 42,7%

Ilman enkkukirjoja laskisi ulkomaalaisten osuus ihan merkittävästi ollen 36,4%.

Storytelista löysin listattuna 30 eniten kuunneltua äänikirjaa. En ole ollenkaan yllättynyt siitä, että olen kuunnellut niistä vain viisi: 
Hildur, Suon villi laulu (jonka kuuntelin jo syksyllä '20), Virtahevot, sekä kaksi historiallista romaania jotka luin paperikirjoina, eli Tekijä ja Puuvillatehtaan perijä.
Suurimman osan kirjoista kuuntelin Nextoryssa. Päätin kuitenkin oman tilaukseni siellä joulukuussa, kun Gummeruksen kirjat poistuivat valikoimasta.

Pisin kuuntelemani kirja oli Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani, jonka kesto on 21 h 57 min (sivumäärä 575). Se olikin ainoa yli 20 tunnin mittainen kirja, kynnys tiiliskiviin on siis olemassa myös kuuntelupuolella. Seuraavaksi pisimmät olivat Anna-Liisa Haavikon kirja Kaari Utriosta (19:10) sekä Camilla Läckbergin dekkarit Kivenhakkaaja (17:54) sekä Pahanilmanlintu (17:23). 

Olen tavannut asettaa itselleni tavoitteita alkavalle vuodelle, pitkälti sillä, että on hauska seurata miten ne toteutuvat. 

Vuonna 2022 halusin osallistua molempiin klassikkohaasteisiin ja lisähaasteena oli lukea ne paperikirjoina. Tämä toteutui: tammikuussa luin Ibsenin Nukkekodin ja heinäkuussa Gallicon Kukkia rouva Harrisille. Halusin osallistua myös Minna Canthin päivään sekä Pride-viikkoon. Jälkimmäinen jäi väliin, mutta Minna Canthilta luin kaksi näytelmää: Anna Liisa sekä Spiritistinen istunto. 

Halusin lukea vähintään yhden novellikokoelman, näytelmän sekä sarjakuvakirjan ja tutustua säeromaaniin. Näytelmiä luin yllämainitut kolme, novelleja yhden kokoelman, sarjakuvakirjoja en ollenkaan. Säeromaaniksi valitsin Dess Terentjevan Ihanan. Lisäksi luin yhden runokokoelman, koska Helmet-haaste.

Maailmanvalloitukseni eteni 2021 vain kolmen maan verran, joten totesin sen alkavan vaatia panostamista, ja kyllä minä yritin. Uusia valtioita sain lisätä listalle tuplaten ja yhden päälle: Argentiina, Egypti, Israel, Puola, Saint Vincent & Grenadiinit, Sri Lanka sekä Tanska. Lisäksi kävin Tahitilla, mutta Ranskan Polynesiaa listalla ei ole.

Osallistuin peräti kolmen kirjaston lukuhaasteisiin: HelMet-haasteen sain viime tipassa valmiiksi, samoin Seinäjoen kirjaston haasteen, mutta se vaikein, eli Pohjoinen haaste, jäi vähän kesken. Pyrin petraamaan sen osalta tänä vuonna. 

Olin pitkästä aikaa mukana lukumaratonilla ja vedin Ystävänpäivän maratonin, mutta oma suoritukseni ei ollut kaksinen. En ole enää viime vuosina tuntenut samanlaista kipinää maratoneihin, ehkä niiden aika on vähän ajanut ohi, sillä osallistuvien blogien määräkin on ollut niukempi kuin niiden kulta-aikaan. Asetin myös tavoitteen lukea ihan itse vähintään yhden kirjan joka kuukausi, mutta tämä ei toteutunut lähellekään, sillä 6/12 kuukaudesta vietin ainoastaan luurit korvilla.

Haasteet vuodelle 2023?

Lukuhaasteista ne samat kolmen kirjaston haasteet, ne ovat kivan erilaisia. Ne näyttävät kohtuullisen mahdollisilta suorittaa, vaikka sekä Helmet että Seinäjoen haaste ovat nyt selkeästi vaikeampia, koska vaativat enemmän täsmälukemista. Pohjoinen haaste vaatii sitä joka vuosi. Tällä tarkoitan sitä, että niissä on useita kohtia, jotka eivät todennäköisesti tulisi täytetyiksi sattumalta. Goodreadsiin laitoin lukeman 120.

Haluan osallistua tänäkin vuonna ainakin klassikkohaasteisiin sekä Minna Canthin päivään. Yritän vihdoin päästä Lucinda Rileyn Seitsemässä sisaressa eteenpäin, jumitan nimittäin Auringon sisaressa, koska päähenkilö on ainakin lähtökohtaisesti vastenmielinen. Kirjaa on kuitenkin kehuttu, enkä periaatteessa halua luovuttaa kesken sarjan. Maailmanvalloitus täytyy myös pitää mielessä, ja englanniksi haluan kuunnella/lukea enemmän kuin nuo 13 kirjaa. 

Toivottavasti sinulla, minulla ja meillä kaikilla on oikein antoisa lukuvuosi 2023 ♥️





6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä ollu hyvä viime vuosi lukemisen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tyytyväinen sekä määrään että laatuun. Ihana aloittaa uusi lukuvuosi 😻

      Poista
  2. Hieno lukuvuosi sinulla :) Itselläkin on aina joitakin lukutavoitteita, tänä vuonnakin Helmet-haaste ja Klassikkohaasteet.
    Meren muisti oli todella upea kirja. Kiva, että sinäkin pidit siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkohaaste on kyllä loistava keksintö!
      Meren muistista ei voinut olla pitämättä, ja se jäi mieleen. Uskon, että siitä tulee kirja, josta muistan monia yksityiskohtia vielä vuoden kuluttua, jos ei useammankin 😊

      Poista