Sivut

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet


 
Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet
Bazar, 2022
Lukija: Johanna Kokko
Kesto: 9h 25min



Loppukesän ilta oli lämmin ja rantapromenadin yllä leijui pehmoisia valotuhruja kuin peukalonjälkiä. Pian sesonki olisi ohi, mutta nyt tuuli kuljetti vielä huvilaiturin tivolilaitteesta kiljahduksia ja hihkaisuja; korkeiden sopraanoäänien kanssa lauloi duettoja aaltojen baritoni, joka möyrysi kuohuen rantaan ja luritteli sitten pikkukivien yli takaisin mereen.
Madame Burova - tarot-korttien lukija, kädestäennustaja ja selvännäkijä, luki kyltissä jonka alla hän oli jo viisi vuosikymmentä povannut, niin kuin hänen romaniäitinsä oli ennustamista nimittänyt. 

Madame Burova oli jäämässä eläkkeelle ennustajan työstään. Ei hänen älyssään tai taidoissaan mitään vikaa ollut, hän oli vain väsynyt perehtymään muiden ihmisten elämiin ja salaisuuksiin. Hänen oli korkea aika antaa aikaansa vihdoin itselleen ja tämä olisi hänen viimeinen sesonkinsa. Elämäntehtävästä ei ollut voinut pitää lomaa. 

Hän oli työssään kuullut paljon hyvää ja pahaa, lukuisia salaisuuksiakin oli jaettu. Hänen suurin salaisuutensa oli kuitenkin niissä kahdessa ruskeassa kirjekuoressa, jotka oli uskottu hänen säilytettäväkseen ja hän oli tehnyt niihin liittyvän lupauksen. Hänen olisi toimitettava ne nyt perille. 

Billien avioero oli astunut edellisvuonna voimaan ja samoihin aikoihin hän oli irtisanoutunut työstään lontoolaisen yliopiston lehtorina voidakseen hoitaa sairasta isäänsä. Mutta nyt kun tämäkin oli kuollut ja hän oli myynyt vanhempiensa talon, valintojen vapaus tuntui pelottavalta.
Asianajajalla oli hänelle isän kirjoittama kirje, jonka sisältö käänsi hänen elämänsä päälaelleen. Billielle selvisi, että hänet oli vauvana löydetty hylättynä Brightonin rantabulevardilta ja ihmiset joita hän oli aina pitänyt äitinään ja isänään, olivatkin adoptoineet hänet.  Myöhemmin saatu toinen, ruskea kirjekuori, johdatti hänet hänen taustoistaan enemmän tietävän Madame Burovan pakeille.

1972.
Imelda Burovalla oli edessään suuri päivä. Hänen romaniäitinsä Shanty-Mae oli opettanut häntä ennustamaan kädestä, tulkitsemaan kortteja ja luotaamaan tulevia ja menneitä kristallipallon syvyyksistä, ja nyt hän perisi Brightonin promenadilla sijaitsevan kojun äidiltään, aivan kuten tämä oli perinyt sen omaltaan. Edellämainittuihin taitoihin tarvittavat kyvyt heillä kulkivat suvussa.
Imeldan venäläinen isä Aleksei oli ammatiltaan vaatturi ja hänellä oli oma menestyksekäs liike, mutta hän oli valkolainen, mistä syystä romanisuku ei ollut nuoren parin rakkautta hyväksynyt, ennen kuin vanhin Imeldan veljistä ilmoitti tulostaan, mutta vastahakoisesti silloinkin.

Imeldan kojun vieressä piti kahvilaa 
Ruby Campbellin sisar Diamond. Ruby itse oli töissä Larkinsin lomakylässä uuden pomon assistenttina. Martylla oli kunnianhimoa muokata nuhruisesta, alaspäin menneestä lomakylästä ehompi palkkaamalla muun muassa uusi esiintyjäkaarti. Surmanajaja, merenneitoja, selvännäkijä. Toisaalta pomolla oli ikävän pinttyneet tavat kouria "naisiaan". 
Cillian Byrne, surmanajaja, oli komea ilmestys. Häneen ihastuivat tuona kesänä monet, niin hienostotyttö Vivienne kuin lomakylässä keikkaa tehnyt Imelda. 
  
Tarina oli alusta saakka lumoava ja kiehtova, sellainen joka imaisee mukaan aivan ensi metreiltä lähtien. Minulle tässä oli kaksi tärkeää elementtiä joiden takia otin kirjan välittömästi kuunteluun. Ensinnäkin 1970-luku, luen lähes mitä tahansa fiktiivistä kunhan se sijoittuu tuolle vuosikymmenelle. Toinen oli tuo Brightonin huvialue, jolla olisi joskus hauska päästä käymään, vaikka mieluiten olisin käynyt siellä jo aikaa sitten, vaikkapa lapsuudessani 70-luvulla. Ehkä olisin päässyt tapaamaan Madame Burovan? Kesällä '20 luin ihan ex tempore pitkästä aikaa kirjan englanniksi, ja tuo ihana Graham Swiftin Here We Are sijoittui niin ikään Brightonin huvilaiturille, kesään 1959. 

Kirjan teemoiksi nousivat paitsi työntekijöiden seksistinen kohtelu, myös eläinten oikeudet sekä rasismi, sillä Rubyn pojalla Treasurella, jolla oli jamaikalainen isä, oli vain yksi ja sama toive niin Jumalalle kuin joulupukille. Kunpa hän seuraavana aamuna heräisi valkoisena.


10 kommenttia:

  1. Tässä kirjassa on houkutteleva kansi. Olen mielestäni lukenut jonkin Hoganin kirjan ja pitänytkin siitä, mutta nyt en saa kiinni, että mikä romaani se oli. Varmaan se edellinen. Tämä vaikuttaa sellaiselta kirjalta, että saattaisi olla kelpo luettavaa kesälomalla, josta jo haaveilen, vaikka pari kuukautta vielä on töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se oli se ensimmäinen suomennos kun sitä lähetettiin bloggareille ennen kirjan julkaisua, olet sen varmasti saanut 😊 Kadonneiden tavaroiden vartija oli sen nimi. Tämä on nyt jo neljäs suomennos, näitä on tullut vauhdilla.

      Poista
  2. Kirjailija on nimenä tuttu, mutta en ole hänen teoksiinsa tutustunut enkä siten yhtäkään lukenut. Tämä alkoi kiinnostaa todella paljon, itse(kin) tykkään lähihistoriaan sijoittuvasta kirjallisuudesta. Lähihistoria tarkoittaa minulle about 1960-luvusta nykyaikaan päin. Toki voin vanhempaakin lukea, mutta harvemmin tulee luettua.

    Tämä kirja näyttääkin olevan meidän kirjastossa ja peräti hyllyssä kaksin kappalein, joten josta huomenna hipsisi lainareissulle!

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvän kuuloinen vinkki, kiitos! Minullakin alkaa jo kesä siintää ajatuksissa, ja Hogan kuulostaa just sopivalta lukemiselta kesän leppoisiin päiviin. Tai tämän varmaan voisi ottaa kuunteluunkin... lukija on minulle outo, mutta ilmeisesti ihan ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukija oli mullekin uusi tuttavuus, mutta sujuvasti sujui kuuntelu 😊
      Kesää odotan jo niin paljon, että enimmäkseen huomaan tarttuvani tämän tyyppisiin kirjoihin!

      Poista
  4. Minä olen viettänyt kaksi kesää 1970-luvulla Brightonissa kielikursseilla. Silloin 15-vuotiaana olisin saattanutkin hurahtaa tarot-kortteihin, sillä luinhan horskooppejakin. Nyt nämä lajit eivät minua enää nappaa yhtään, vaikka Brightonissa paljon muunlaisia muistoja onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kielikurssit olisikin olleet ihania kokemuksia tuonikäisenä, muttei minun yh-äidilläni olisi sellaisiin ollut varaa...
      Minä en ole koskaan varsinaisesti lueskellut horoskooppeja, mutta parikymppisenä otin kyllä jonkin verran selvää astrologiasta, sillä se kiinnosti. Siihen tuli "jonkin verran" iltoja käytettyä 😀

      Poista
  5. Kuulostaa mukavalta lukuromaanilta! Tarot-kortit ovat ilmeisesti suuri nouseva trendi, joten osuu ajan hermoon tämä teema?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään käsitystä tarot-korttien suosiosta, olen vain ihastellut niiden kaunista kuvitusta joskus mutta siitä on vähintään parikymmentä vuotta aikaa. En usko mihinkään mitä Madame Burova tarjoaa, mutta se ei estänyt ollenkaan nauttimasta hyvästä lukuromaanista ❤️

      Poista