Sivut

tiistai 26. marraskuuta 2019

2 x kotirintamalla: Kiivaat sekä Mirjami


Terhi Rannela: Kiivaat
Karisto, 2019
210 sivua

Toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tamperelainen Salme on juuri kuullut että hänen nuoruuden rakkautensa, jonka luuli kuolleen, onkin elossa. Salme alkaa kirjoittaa kirjettä hänen kuvitteelliselle vaimolleen ja muistelee siinä samalla sota-ajan vuosia.

En ole enää vähään aikaan erottanut vuosia toisistaan. Tällaista se kai sitten on loppuun asti, mutta kyllä se huonompaakin voisi olla.
Sen haluan sinun heti tietävän, etten koskaan tahtonut kenellekään mitään pahaa. En halunnut edes silloin, kun suuri sanomalehti kutsui minua rikolliseksi. Enkä silloin, kun olin vähällä räjäyttää elokuvateatterillisen ihmisiä.
Joko sain huomiosi?
Olin joukon paras haavansitoja ja opetin muillekin ensiaputaitoja. Meillä on vieläkin kaappi täynnä haavasidosta.

Jatkosodan syttyessä Salme oli 16-vuotias ja hänen ystäväpiirinsä tai pikemminkin toveripiirinsä koostui kuudesta kommunistinuoresta jotka halusivat vastustaa Suomen sotaa Saksan rinnalla. Salmen äiti on istunut pitkään vankilassa kommunistisen aatteen takia ja tyttö on kasvanut yhtä aatteellisen mummonsa hoivissa.

Aatteellisesta kirjallisuuspiiristä se alkoi, mutta vaikka ensin oli tunne, että aikuiset pitävät heitä kakaroina joista ei ole mitään hyötyä, kasvoi vielä suuremmaksi toinen tunne, se että vastarintaan on noustava ja työläisten sekä demokratian puolesta taisteltava.

Veksa ja Arvo murtautuivat konttorikoneliikkeeseen ja anastivat sieltä monistuskoneen, vahaa, paperia ja muutaman kirjoituskoneen, joita yritimme kaikessa hiljaisuudessa kaupata eteenpäin. Mummo ei ollut tietävinäänkään papeririisistä, jota säilytin meillä kotona. Eikku kärtti piirustuspaperia enkä aina hennonut häntä kieltääkään.
Lentolehtisten kirjoittamisesta tuli intohimoni. Poimin ideoita sanomalehdistä ja kuuntelin kaupungilla tuntemattomien puheita.
Päättyykö mieletön sota vuonna 1942?
Rauha Suomen ja demokraattisten maiden kesken!
Taisteluun rauhan sekä kansamme onnen ja vapauden puolesta!

Kiivaat perustuu tositapahtumiin, kommunistinuorten tekemiin tihutöihin Tampereella. Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu lukemattomia romaaneja, joten oli positiivinen yllätys löytää vielä uusi näkökulma siihen miten kotirintamalla toimittiin sodan aikana.


Heidi Köngäs: Mirjami
Otava, 2019
347 sivua

Heidi Köngäksen uutuus on jatkoa hänen edelliselle romaanilleen Sandra, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Itse olen Sandran lukenut, mutten näköjään blogannut siitä mitään. Tällaisessa tilanteessa blogijumitus tuntuu erityisen ikävältä. Vilkaisin muutaman arvion Sandrasta kertauksenomaisesti ennen Mirjamin aloittamista, mutta olisihan se ollut kiva lukea juuri omat ajatuksensa ko. kirjasta.

Mirjami lähtee liikkeelle vuodesta 1928, jolloin Mirjami on pikkutyttö. Kotitalo myydään vapaaehtoisella huutokaupalla, jonka on kai osittain tarkoitus hieman kiillottaa kuvaa, mutta huutokauppa se on yhtä kaikki. Sandra ei kestä tulla ulos kaiken kansan eteen, eikä varsinkaan näkemään minne rakkaat lehmät myydään. Uusi koti rakentuu vähän kerrallaan paljaalle suonreunalle ja saa nimekseen Kurki. Mäntän tehdasyhtiö (Serlachius) on ostanut kaikki maat ja mannut, joten muuta ei yksinkertaisesti ole saatavilla. 

Varsinaisesti tarina sijoittuu sotavuosiin ja lähtee liikkeelle marraskuusta 1939 ja senhän moni tietää miten Suomelle silloin kävi. Kurjen talon vanhimmat pojat ovat muuttaneet omilleen ja saaneet jo perhettäkin. Vanhin tytär Annikki on opiskellut ja päässyt arvostettuun paikkaan tehtaan konttorille töihin, keskimmäinen tytär Mirjami on töissä ompelijana Neiti Jalavan ompeluliikkeessä mutta asuu vielä kotona. Pikkusisaruksiakin on, vaikka kaikki eivät ole selvinneet. Kirjaa kertovat vuorollaan Sandra, Annikki, Mirjami ja alakouluikäinen Soili. Mirjamin osuudet ovat loogisesti isoimmassa roolissa.

Sodan julistaminen Suomelle tuntuu Mäntässäkin. Koulu suljetaan kesken päivän ja tieto siitä että Helsinkiä on pommitettu, on sietämätön, sillä siellä asuvat veljet Eino ja Reino perheineen. Niin pian kuin vain junalla pääsee, pojat tuovatkin vaimot ja lapset Kurkeen pommituksilta turvaan. Töissä Mirjami ompelee lumipukuja, ankeaa suoraa saumaa alati valkoiseen kankaaseen loputtomat tunnit päivässä. Vaihtelu on valitettavasti suruharsojen ompelua hattuihin, liian usein kaatuneet ovat tuttuja oman kylän poikia. Kotona kudotaan villasukkia ja tehdään muita aputöitä rintamalla taistelevien eteen.

Minä käyn joka sunnuntai leipomassa rintamalle leipää. Viikot ovat aivan täynnä, sillä töissä meillä on lauantaisin vain tunnin tavallista lyhyempi työpäivä ja pyhäisin käyn Ammattikoululla leipomassa. Meillä on Saarisen Siirin kanssa vakituinen iltavuoro, joka alkaa kahdelta iltapäivällä. Edelliset ovat jo tehneet taikinan pohjat, me vain lisäämme jauhoja, vaivaammme taikinaksi, leivomme, paistamme, nostamme leivät orrelle kuivumaan. Usein menee iltamyöhälle ennen kuin kaikki on paistettu. Vasta nyt ymmärrän kuinka kovaa työtä äiti on tehnyt leipoessaan meille kaiken ruokaleivän. Olen aina aivan poikki, kun pistelemme Ammattikoululta kotiin.

Kaiken kurjuuden keskellä rakkaus tuo onnea arkeen. Moni tuore pari avioituu nopeasti, veljet kiusaavatkin 24-vuotiasta Mirjamia vanhaksipiiaksi. Mirjamilla on tosin oma sydämen valintansa, mutta vanhemmat, etenkin Sandra, ovat avoimesti Mirjamin valintaa vastaan. Mirjamin rakkaus venyy pitkäksi tapailuksi joka ei etene. Lopulta nuorimies tekee ison päätöksen Mirjamin puolesta.

Sandrassa Köngäs kuvasi isoäitinsä elämää kansallissodan aikaan, nyt on hänen äitinsä tarinan vuoro. Haastatteluissa Köngäs on kertonut jo pikkutytöstä kuunnelleensa ompelijaäitinsä ja tämän asiakkaiden tarinointia. Mirjami on niitä romaaneja jotka ovat yhtä aikaa viihdyttäviä, koskettavia sekä "yleissivistäviä". 



14 kommenttia:

  1. Miusta on huikeaa, että viime vuosina on alkanut tulla enenevissä määrin teoksia, joissa Suomen sisällissotaa käsitellään myös punaisten puolelta. Mielenkiintoisia teoksia nämä molemmat! Rannelaa rakastan kaikesta sydämestäni, mutten ole Kiivaita vielä ehtinyt lukemaan. Sandraa en ole lukenut, vaikka nyt kun luin tämän, niin alkoi kyllä Köngäs yllättäen kiinnostaa! :) Kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämähän on molemmat toisesta maailmansodasta, mutta totta tuokin. Vielä vähemmän kuin kansalaissodan punaiset ääneen ovat päässeet nämä toisen maailmansodan punaiset. Olin aika vanha kun edes ihan kunnolla tajusin, että osa suomalaisista taisteli silloinkin venäläisten eteen..!

      Poista
  2. Sotavuodet tuntuvat kirvoittavan jatkuvasti uudenlaisia näkökulmia ja hyvä niin. Kun ”perinteiset” sotatarinat on kerrottu, on tilaa myös toisenlaisille. En ole lukenut kumpaakaan näistä romaaneista, mutta molemmat vaikuttavat kyllä hyvin kiinnostaville. Täytyypä laittaa nimi mieleen!

    VastaaPoista
  3. Onneksi satuin lukemaan tämän! Olen ollut tosi kiinnostunut tamperelaisen työväenliikkeen kulissien takaisesta toiminnasta tuona aikana. Ehdottomasti siis lukulistalle.

    VastaaPoista
  4. Näistä kahdesta kiinnostaa ehdottomasti Mirjami, koska Sandran olen lukenut aiemmin. Täytyy varmasti laittaa lukujonoon tämäkin.

    Kiivaat alkoi kiinnostaa puolestaan sen takia, että tarina perustuu tositapahtumiin. Hyvä, että näitä kotirintaman tarinoitakin on alettu kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä siinä, että tältäkin kantilta voi jo kotirintaman toimia romaanin sivuilla kertoa...

      Poista
  5. Tuon Terhi Rannelan kirjan haluan ehdottomasti lukea! Olen muutaman Rannelan romaanin lukenut ja molemmista pidin, joten uskon että tämäkin osuisi makuhermooni. Näkökulma ainakin vaikuttaa kiinnostavan erilaiselta, vaikka noin muuten en oikein sotajuttuja jaksa. Tai pikemminkin sellaisia paljon (sota)rintamakuvauksia sisältäviä romaaneja en jaksa.


    Sandraa voisi joskus kokeilla ja sitten mahdollisesti tätä Mirjamia. Minulta jäi Hertta taannoin kesken. En enää tarkalleen muista miksi: kirja ei ollut varsinaisesti huono, joten luulen että lukuaika oli väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään rintamakuvauksia tykkää ollenkaan lukea, siinä menee raja. Miten kotona on pärjätty ja mitä jouduttu käymään läpi on kyllä pitkään jo kiinnostanut. Minä tykkäsin Hertasta sekä Sandrasta myös, ehkä tosiaan sulla oli väärä hetki Hertalle.

      Poista
  6. Kumpikin esittelemäsi kirja tuntuu kiinnostavalta. Rannelan kirjoista olen pitänyt paljon, joten eiköhän tämäkin tule luettua jossain vaiheessa. Aihe vaikuttaa raikkaalta, ei ihan tavanomaisimmalta. Sandra puolestaan oli todella koskettava kirja, mieleenpainuva. Ehkä luen Mirjaminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä koskettava on Mirjamikin. Aloin miettiä onko omassa suvussakin koettu näin paljon, saisiko sieltä romaania aikaan, vai onko Köngäksen naissukupolville tapahtunut erityisen paljon..?

      Poista
  7. On tosiaan upeaa, miten tuntuu löytyvän uusia ja piilotettuja näkökulmia sota-ajan tapahtumiin. Pitänee tuo Rannelan kirja lukea jossain kohtaa ja eiköhän Mirjamikin vielä päädy lukulistalle, kun sopivasti osuu vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tainnut olla pitkään melko arka aihe tuo, mitä punaiset tekivät sodan aikaan. En ole ennen törmännyt vastaavaan, mutta voisin lukea enemmänkin tästä näkökulmasta. Sitä korostetaan niin paljon miten talvisota ja jatkosota yhdistivät suomalaiset. Mutta eihän mikään ole saumatonta...

      Poista