Tuula-Liina Varis: Naisen paras ystävä
WSOY 2014, 187 sivua
Hänen päässään takoi räikeä kova ääni. Minussa on kaikki voima. Minulla on kaikki valta. Minulla on kaikki valta. Valta ja voima, valta ja voima. Minä olen jumala.
Luin nyt jo toisen Variksen kirjan tälle kesälle. Tykästyin hänen novelleihinsa kun maratoonasin Että tuntisin eläväni, joten en voinut vastustaa kirjaston Vippihyllyssä näkemääni romaania Naisen paras ystävä.
Mies on matkustanut itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin etsimään Outia. Hän harhautuu kuitenkin baariin ja ajautuu juttelemaan neljännesmiljoonaa euroa käteisenä laukussaan kantavan naisen kanssa. Mikä tilaisuus. Jon ilman iitä, esittäytyy hän naiselle. Tämän kaupungin juuri virkaan valittu rikosylikonstaapeli.
Reginallekin pitää laittaa sähköpostia, on selvitettävä välit. Outi on löydettävä, nainen on lähtenyt, jättänyt hänet. Häntä ei niin vain jätetä, ei vaikka Regina oli tullut Outin luokse häntä etsimään, miesystäväänsä.
Oli tyydyttävää, jonkinlainen voitto saada toinen uskomaan ja luottamaan, rakastumaan ja alistumaan. Mikä iloinen yllätys itsellekin, että se aina ja aina vain onnistui. Hän oli niin taitava, että uskoi itsekin niihin henkilöihin, jotka oli luonut. Hän oli tehnyt itsestään porukan, jonka jokaisen jäsenen hän tunsi läpikotaisin, tuon ikuisesti toisiinsa liittyneen kaveripiirin, jossa kaikki ymmärsivät toisiaan ja toimivat yhteiseksi hyväksi. Hän oli tehnyt elämästään taidetta, suurromaanin, jonka kaikki henkilöt ovat hän, tekijä itse.
Jokin viehättää minua kovasti näissä romaaneissa, joissa eletään (vähintään) kaksoiselämää. Naisen paras ystävä on nopealukuista, sujuvaa tekstiä oleva suhteellisen ohut kirja, mutta mikään läpihuutojuttu se ei ole. Takakannessa kirjaa kutsutaan psykologiseksi trilleriksi. Niin jännittävänä en kirjaa pitänyt, mutta siinä oli kuitenkin jotain hyvin otteessaan pitävää jännitettä, vaikkakaan ei pelottavaa, enemmänkin kiehtovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti