Sivut

maanantai 21. marraskuuta 2022

Sarah McCoy: Mustique Island

 

Sarah McCoy: Mustique Island
Harper Audio, 2022
Cassandra Campbell
Kesto: 10h 18min


Everyone wanted to be seen as beautiful, but not everyone was. Everyone wanted to possess special talents, but not everyone did. Everyone wanted to be the princess and the prince, but not everyone could. The End.

Tammikuu 1972

Willy May Michael oli lähtöisin aivan tavallisesta työläisperheestä, asia mitä ei halunnut nykyisten ystäviensä saavan kuulla. 
Hän oli tavannut Royal Air Forcen lentäjän Harry Michaelin kotiseudullaan sodan aikana '43, ystävättären esiteltyä hänet pilotille Texasin kauneuskuningattarena. Kuultuaan että miehellä oli rahaa (tämän äiti oli jaarlin tytär ja isä tehtailija), hän laittoi kaiken viehätysvoimansa peliin.

Enchantée,” Willy May had said. She’d heard Vivian Leigh use the French word in a newsreel. While she wasn’t entirely sure what it meant, she knew that celebrities said it. 
“A pleasure. I’ve met a lot of eminent people, but never a queen,” Harry had replied with an accent dripping of knights and fair maidens.

Willy May oli vasta kuudentoista kun he menivät vihille, vaikka avioliittotodistukseen merkittiinkin pari vuotta lisää. He lähtivät pian takaisin Englantiin, jonne asettuivat. Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin Billy May oli kahden aikuisen tyttären äiti ja eronnut miehestään Harrystä, joka oli kohta eron jälkeen kuollut sydänkohtaukseen. 

Viimeiset kolme vuotta Billy May oli kierrellyt maailmaa huvipurrellaan Etreralla ja päätynyt St Vincent ja Grenadiineihin kuuluvalle yksityiselle Mustiquen saarelle, Karibialle, saaren omistajan Colin Tennantin kutsusta.

Colin proclaimed Mustique the modern Mount Olympus, the beau ideal, and everyone who was anyone according to Colin, was sailing in.  

Mustique oli tarkkaan valittujen ja varjeltujen seurapiirien suosiossa. Colin oli antanut prinsessa Margaretille tontin häälahjaksi ja tämä oli rakennuttanut sinne oman linnansa, mikä tietysti lisäsi kiinnostusta saarta kohtaan. Myös elokuva- ja rocktähdet kuten Mick Jagger vaimonsa Biancan kanssa lomailivat saarella.

Kirjan toisessa osassa näkökulma on Willy Mayn vanhemman tyttären, Hillyn, joka oli ottanut taiteilijanimekseen Galateia. Hän oli tehnyt mallin töitä ja yrittänyt päästä elokuviin. Jälkimmäisestä ei ollut toistaiseksi tullut mitään, ensimmäisestä oli seurannut suhde naimisissa olleen valokuvaajan kanssa, sekä särkynyt sydän tämän palattua kotiin perheensä luokse. Kutsu äidiltä Mustiquelle tuli juuri oikealla hetkellä. 

Kolmannessa osassa kertojana on kaksi vuotta Hillyä nuorempi sisar Joanne. Siinä missä Hilly on villikko ja viihdekäyttäjä, Joanna opiskelee klassista musiikkia Englannissa ja on läheinen isän puoleisen isoäidin kanssa. Kun äiti soittaa ja kertoo Hillyn odottavan lasta, lentää Joanne saarelle ollakseen sisarensa tukena. Näiden osien jälkeen, kun Joanne on löytänyt oman elämänsä suunnan, palataan taas Hillyyn, josta on tullut Windyn äiti. Tytär oli syntynyt pienikokoisena ja kehittynyt hitaasti, minkä sekä Billy May että Joanne tiesivät johtuvan Hillyn ottamista lääkkeistä raskauden aikana. Hilly kuitenkin huolehti tyttärestään ja oli pysynyt kuivilla. 

She wasn't a little girl anymore. She'd gone out into the world, made a name for herself, had a child. For good or for bad, she'd made choices. Like Victor said, that was the reality of faith, God whatever one wished to call it. Choice. Life was a steady accumulation of actions and re-actions, ups and downs, a seesaw of what was presented and what a person did with it. Hilly couldn't change her mother any more than she could change the past, but what she did in this moment, would propel her forward. She was stronger than she'd been when she arrived, Mustique had given her a place to nest and grow and now, a high place to take flight. She was ready. 

Nyt kun syksy on ikävimmillään ja aurinko harvinainen näky, suuntasin mielelläni kirjallisesti sekä Karibialle, että yhdelle suosikkivuosikymmenistäni. Kirja osoittautui alussa viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi lukuromaaniksi, jossa äidin ja aikuisten tytärten sekä siskosten väleissä riitti kaikkea ongelmista rakkauteen, mutta sai loppupuolella tummia sävyjä. Elämä ole pelkkää auringonpaistetta, ei edes Mustiquella. 
Kertojan vaihtuminen aina välillä teki mahdolliseksi kertoa tapahtumista saarella rinnakkain eri näkökulmista ja oli toimiva ratkaisu. 

How easy it was to build a story around a moment but forget the frame of reference. 
It dawned on her that her own mother must have felt this. All of it. The anger, protectiveness, betrayal, love and grief shaken up like a magic eight-ball, giving no more accurate answers. 
She imagined her mother standing at the window of their Texan two-bedroom, watching her leave, not knowing where or why or how this beautiful thing she created could treat her so callously. Could think so little of her, that she'd go to such lengths to be free. It was indescribable heartbreak.

Willy May had touched the outline of Hilly's head in the photo, youth saw only the glimmering reflection of itself. But everyone had to grow up. Peter Pan was a fairytale. By the end of its' adventure, readers recognized the foolishness of clinging on to eternal childhood. Life was not built for such. To everything there was a season. Hilly had grown and matured to a woman, Willy May had to allow her that. She had to love her in the going. 

Kirjailija sai saaren tuntumaan niin elävältä, että näin mielessäni sen vehmaan kasvillisuuden ja melkein tunsin auringon lämmön ihollani. Olisin mielelläni ollut saarelaisten joukossa ottamassa vastaan prinsessan yksityispurtta tai vuokraamassa oman huvilani ylimääräisiä huoneita vierailevien rocktähtien ja näyttelijöiden seurueille, jotka toivat taas oman persoonansa mukaan tarinaan, joka vei mennessään niin etten huomannutkaan kun olin taas kuunnellut tunnin eteenpäin. Pääpaino oli kuitenkin Willy Mayssä, Hillyssä ja Joannessa, prinsessa Margaret ja Mick Jaggerin perhe olivat hyvin pienessä sivuroolissa luomassa saaren yksityisyyden ja salaperäisyyden tunnelmaa. Lopun ei olisi tarvinnut olla niin surullinen. 



lauantai 19. marraskuuta 2022

HelMet lukuhaaste 2022

 

Viimeisiä viedään!

Haasteen Facebook-ryhmässä ensimmäiset ilmoittivat suorittaneensa haasteen jo maaliskuussa, olikohan jokunen suoriutunut vielä nopeamminkin. Itse en halunnut tehdä haasteesta nopeuskilpailua vaan päinvastoin, pyrkiä sisällyttämään siihen kirjoja pitkin vuotta. Monta avointa kohtaa olisin voinut täyttää heti alkuun, mutten halunnut. Tässä vaiheessa sijoitellut kirjat saattavat lisäksi vaihdella paikkaa myöhemmässä vaiheessa tai poistua listalta kokonaan vielä osuvamman päädyttyä luetuksi. Punaisella lisätyt olen lukenut, lisäksi listassa on muutamia nastalla kiinnitettynä kirjoja ideaksi, talteen itselleni.

Haasteen tilanne 18.11.22

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota 

Jojo Moyes: Morsianten laiva 11/22

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas 10/22

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 

Margaret Porter: The Limits of Limelight 1/22

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana 

Rosa Liksom: Väylä 3/22

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa 9/22

7. Kirja kertoo ystävyydestä

Jessica Anya Blau: Mary Jane 7/22

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

Elise Bryant: One True Loves 1/22

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

Satu Rämö: Hildur 8/22

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 

Venla Hiidensalo: Suruttomat 1/22

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. 3/22

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

Dess Terentjeva: Ihana 1/22

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

Silja-Elisa Laitonen: Valinta 10/22 

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

Petra Rautiainen: Meren muisti 11/12

16. Kirjan luvuilla on nimet

Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa 3/22

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

Anna-Liisa Haavikko: Kaari 6/22

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi 10/22

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

21. Kirja liittyy lapsuuteesi


22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta 9/22

23. Pieni kirja

Minna Canth: Spiritistinen istunto 3/22

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

📌 Nura Farah: Lumimaa

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä 3/22

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 4/22

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys 2/22

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 2/22

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki 11/22

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

Maisku Myllymäki: Holly 1/22

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

Leila Slimani: Toisten maa 4/22

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot 3/22

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

Katie Lowe: Graham Gattonin murha 6/22

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna 3/22

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia 3/22

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

Paul Gallico: Kukkia rouva Harrisille 2/22

39. Novellikokoelma


40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole


41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista


42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki 2/22

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

Beatriz Williams, Lauren Willig, Karen White: The Lost Summers of Newport 10/22

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

45. Palkittu esikoisteos

Joonatan Tola: Punainen planeetta 10/22

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Kaiho Nieminen: Lovistoori 1/22

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

📌 Petri Tamminen: Musta vyö

Antti Rönkä: Nocturno 21:07 4/22

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022


50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä



perjantai 18. marraskuuta 2022

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille



Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille
Sitruuna, 2021
354 sivua
Alkuteos: Erotic Stories for Punjabi Widows, 2017
Suomennos: Inka Parpola



Nikki on Lontoossa asuva 22-vuotias sikhi. Hänen siskonsa Mandi haluaa järjestettyyn avioliittoon, mitä Nikki ei voinut käsittää. Olihan Mandi aina ollut sisaruksista se perinteisempi, mutta silti, eikö tuollainen mene jo överiksi?

Siskokset olivat muutenkin hyvin erilaiset. Mandi halusi miehen ja lapsia, mieluummin heti eikä kohta, kun taas Nikki oli heidän isänsä kuoleman jälkeen muuttanut kotoa yksin asumaan, mitä heidän äitinsä oli ollut vaikea hyväksyä. Mandi oli sairaanhoitaja, Nikki baarimikkona irkkupubissa (paheksuttavaa tämäkin) ja myös asui pubin yläkerrassa (jos mahdollista, vielä paheksuttavampaa). Oikeustieteen opinnot olivat jääneet kesken, eikä Nikki ollut pitkään aikaan kehdannut kertoa siitä vanhemmilleen. Kun sitten isä kuoli pian tapahtuman jälkeen, hän kyllä tiesi ettei uutinen ollut isän sydäntä vaurioittanut, mutta silti...

Sen verran varovainen Mindi avioliittoaikeissaan kuitenkin oli, ettei halunnut puolisonhakuilmoitustaan nettiin, sieltähän sen näkisivät kaikki Intiassa asuvat onnenonkijat. Nikki sai luvan viedä ilmoituksen Southallin temppelin ilmoitustaululle, jolla oli paljon lukijoita. Siellä Nikki näki ilmoituksen joka kiinnosti häntä itseään.

Kirjoituskurssi: Ilmoittaudu nyt!
Haaveiletko kirjoittamisesta? Uusi työpaja, jossa harjoitellaan kerrontatekniikoita, luonnekuvausta ja kertojanääntä. Luo oma tarinasi.
Työpajan parhaat tekstit kootaan antologiaksi.

Ilmoituksen alla etsittiin myös kurssin vetäjää ja Nikki ajatteli, että työ näyttäisi hyvältä hänen CV:ssään. Ehkä naisten kirjoituksista tosiaan voisi tehdä antologian ja hän saisi lisätä CV:hen vielä kustannustoimittamisenkin. Mitään tutkintoa tai aiempaa työkokemusta työhön ei vaadittu, kurssikertoja olisi kaksi viikossa, palkkio maksettaisiin. Kyllä hän siitä selviäisi.

Luokkahuoneessa Nikkiä odotti yllätys: vanhempia naisia, useimmat leskiä, sen Nikki tiesi sikhiyhteisön pukeutumistavoista, mutta että hän oli saanut oppilaita joista vain yksi osasi lukea ja kirjoittaa, loput eivät tunteneet edes aakkosia. Miten nämä naiset kirjoittaisivat tarinoitaan, jos eivät tienneet mitä kynällä ja paperilla tehtiin?

A niin kuin appelsiini? 
Nikki huomaa pian, ettei aikuisia opeteta samoin kuin pikkulapsia. Heillä oli kyllä intoa tarinoiden kertomiseen, mutta Nikki järkyttyi, kun hänelle luettiin ääneen niistä ensimmäistä, sen ainoan kirjoitustaitoisen tallentamaa.

Nikki keräsi konsonanttiharjoitukset. Arwinderin huojuva käsiala sai H:t näyttämään M:miltä, mutta hän oli sinnitellyt Z:an saakka, joka oli sivallettu riveille kuin hurjistunut salama. Preetamin käsiala oli säntillisempää, mutta hän oli ehtinyt vasta J:hin. Manjeet oli sivuuttanut konsonantit tyystin ja päätynyt sen sijaan kirjoittamaan sivun ylälaitaan AEIOU kuin kerraten aiemmin oppimaansa. 
Mitä Nikki enää saattoi tehdä, kuin jakaa naisille lisää harjoituksia ja ulkoa opeteltavaa? Loputtomiin toisteltavat kirjainlitaniat eivät olleet yhtään sen inspiroivampia kuin ne yksitoikkoiset askaret, jotka täyttivät näiden leskien päivät. Jos hän jatkaisi tällä linjalla, naiset lakkaisivat ilmestymästä tunnille. Nikki vaistosi jo heidän levottomuutensa. Hän kävi sisäistä kamppailua silmäillessään harjoituspapereita. Hänet oli palkattu opettamaan englanninkieltä, kyllä vain, mutta eikö hän ollutkin hakenut työtä siksi, että kuvitteli pääsevänsä voimaannuttamaan naisia? Jos lesket halusivat kertoa eroottisia tarinoita, kuka hän oli heitä sensuroimaan? 

Vaikka Nikki vannottaa, ettei oppituntien todellisen sisällön tule levitä ulkopuolisten, eikä etenkään yhteisön miesten tietoon, luokkahuoneeseen ilmestyy kerta kerralta enemmän innokkaita oppilaita. Nikkin pomo on tästä ensin mielissään, mutta kun totuus suosion takana paljastuu myös hänelle, on skandaali valmis.

Kirja oli todella rentoa ja luontevaa, aidon oloista luettavaa ja sivuja tuli käänneltyä lähes huomaamattaan. Esittelin tässä vain puolet juonesta, sillä Nikkin pomo Kaurwinder Kaur ja tämän elämä on myös reilunmittaisessa sivuroolissa. Intialaisen yhteisön tavat ja kulttuuri uskonnollisine traditioineen, ja nimenomaan Englantiin asettuneiden sikhien elämä, ja miten edellämainitut perinteet kohtaavat nykyaikaisen läntisen maailman tuli tässä kivasti tutummaksi ja kyllä, on niitä eroottisia novellejakin kirjan sivuille päätynyt. 

Kirjan nimi saa sen ehkä kuulostamaan kevyemmältä kuin mitä se on ja saattaa karkottaa lukijoita, mikä on harmi, sillä tämä oli mielestäni oikein hyvä ja kiinnostava "east meets west". Henkilöitä on paljon, mutta ainakin itse pysyin hyvin kartalla kuka, mitä ja missä. 

Toinen suomennos, Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut, odottaa jo vuoroaan.





torstai 17. marraskuuta 2022

Beatriz Williams: The Golden Hour


Beatriz Williams: The Golden Hour
HarperCollins, 2019
Lukijat: Cassandra Campbell, Saskia Maarleveld
Kesto: 16 h 17 min



Kesällä 1941 Leonora "Lulu" Randolph saapui Nassauhun, Bahamasaarten karibialaiseen paratiisiin, newyorkilaisen sosieteettilehden lähettämämä toimittajana. Hänen tuli tehdä vetävä juttusarja Bahamasaarten kuvernööriksi nimitetystä Windsorin herttuasta, sillä skandaalimaisen tekonsa jälkeen herttuapari oli lähetetty mahdollisimman kauas Euroopasta, ja amerikkalaisnaiset ahmivat kaiken, mitä lehdet herttuasta ja Wallis Simpsonista kirjoittivat. Lulu pääsi mukaan saaren sisäpiireihin ja alkoi kirjoittaa Lady of Nassau -kolumnia, mutta osallistui yhtä lailla vapaaehtoistyöhön saaren hyväksi. Kaikki ei kuitenkaan ollut sitä miltä päällepäin näyttää ja valtaa tavoittelevissa piireissä tapahtuu myös murha. 

Juhliessaan Nassaun kerman kanssa Lulu tutustui brittiläiseen mysteeriin nimeltään Benedict Thorpe ja rakastui tähän, vaikka Thorpe nimenomaisesti kielsi häntä tekemästä niin. 

Kun hypätään ajassa vähän eteenpäin, joulukuussa 1943 Lulu, silloin jo rouva Thorpe, oli Lontoossa etsimässä kadonnutta miestään, saksalaisten vakoojana pidättämää.

Toisessa aikatasossa joka alkaa Sveitsissä kesällä 1900, 22-vuotias Elfrida von Kleist, Gerhardin vaimo ja pienen pojan äiti, on lähetetty hoidattamaan hermojaan entiseen munkkiluostariin perustetussa, korkealla vuorenrinteellä sijaitsevassa parantolassa. (Nykytermein hän olisi sairastunut baby bluesiin.) Elfrida ryhtyi juttusille toisen potilaan, pyörätuolissa istuvan ja keuhkokuumeesta toipumassa olevan brittiläisen Wilfred Thorpen kanssa, vaikka sellainen kontakti toiseen potilaaseen olikin kiellettyä. Vielä kielletympää oli heidän rakastumisensa - ja sitten parantolaan saapui yllättävä viesti jossa Elfridaa kehotettiin kiirehtimään kotiin, sillä hänen miehensä oli kuolemansairas. 

Miksi, oi miksi, Beatriz Williamsia ei suomenneta? Vetäville, jännittäville lukuromaaneille löytyy aina lukijoita ja tämäkin oli täyden viiden tähden nautinto.

Ennen kuin ryhdyin tätä kuuntelemaan, selailin kirjaa Goodreadsistä ja huomasin, että moni oli alkanut lukemaan kirjaa Windsorin herttuaparin takia ja pettynyt kun kyseinen aikansa suuri skandaalipari olikin juonellisesti vain sivuroolissa. Tiesin olla tekemättä samaa virhettä ja antauduin täysillä Lulun ja Benedictin rakkaustarinan, mutta ennen kaikkea nauttimaan Elfriedin tarinasta, sillä se oli ehdottomasti kirjan koukuttavin osio. Lulun ja Elfriedin tarinat kietoutuivat toki yhteen, mutta miten, ei olekaan aivan yksinkertaista muttei sen kuulukaan olla, kun kirjailija on niin taitava juonenpunoja kuin Williams on. 

Tämä oli ensimmäinen Williamsin yksin kirjoittama kirja jonka häneltä kuuntelin. Hän kuuluu myös etevään kolmikkoon yhdessä Lauren Willigin ja Karen Whiten kanssa, ja heidän yhteistuotannostaan olen kuunnellut aiemmin The Glass Housen, joka vie sille vähemmän tunnetulle valtameriristeilijälle, RMS Lusitanialle, jonka saksalaiset torpedoivat ensimmäisen maailmansodan aikana, sekä nyt viimeksi heidän tänä vuonna julkaistun yhteistyönsä The Lost Summers of Newport, josta on vielä juttu tekeillä. Loistavia lukuromaaneja kaikki!


tiistai 15. marraskuuta 2022

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

 

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus
Doggerland #5
 Tammi, 2022
Suomennos: Terhi Vartia
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto: 11h 10min


Tyttö makaa mahallaan lammikossa, kuristettuna, mekko vyötäisillä, alushousut siististi viereen viikattuna. Joko tekijä oli tullut keskeytetyksi ennen aktia, tai sitten kyseessä oli jonkinlainen rituaalimurha, sillä tytössä ei ollut seksuaalisen hyväksikäytön merkkejä. 

Uhri oli 19-vuotias Felicia Halle. Tytöllä ei vanhempien mukaan ollut edes poikaystävää. Neljä ystävystä olivat lähteneet viihteelle mutta päätyneet eri teille, eikä Felician liikkeistä ennen murhaa ollut tarkkoja tietoja. 

Karen Eiken Hornby oli edelleen vanhempainvapaalla. Selma oli nyt kahdeksan kuukauden ikäinen, eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa palata töihin vaikka rahasta onkin tiukkaa. Leo oli äitinsä kuoltua saanut perinnön mikä on jo käytetty, suurelta osin riskialttiiseen investointiin yhdessä ystävien kanssa, sillä he olivat ostaneet vanhan kalatehtaan jonne rakennettiin hotellia, ruokaravintolaa ja tiloja livemusiikille. Riskiä lisäsi se, että korona oli löytänyt tiensä myös Doggerlandiin. Kun kansainvälisiä artisteja ei enää tullut levyttämään Doggerlandin kuuluisalle studiolle, Leo oli käytännössä vailla tuloja. 

Kun Karenin äidin ja Harryn talo palaa, joutuvat Karen, Leo ja Selma luovuttamaan oman kotinsa heille ja lähtemään itse evakkoon. Kalatehtaalla on onneksi runsaasti asuintiloja. Karen ei halua ottaa mitään ylimääräisiä koronariskejä, ovathan äiti ja Harry jo reippaasti yli 70. 

Kun toinenkin tutkintaa vaativa kuolemantapaus ilmaantuu, eivätkä poliisiaseman käsiparit enää riitä, Karenin pomo Jonas Smed houkuttelee hänet palaamaan töihin. Nuorukaisen hukkumista pidettiin aluksi onnettomuutena, kunnes tapaukseen osattiin yhdistää vielä kolmaskin, hieman vanhempi kuolemantapaus.  

Karenia ärsytti aluksi että pomo määräsi hänen uudeksi työparikseen Astridin, jonka kanssa ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Astrid oli sanonut itsensä irti, hän oli jättämässä poliisityön ja siirtymässä turvallisuusalalle, lankonsa omistamaan firmaan. Koronan myötä tuo työpaikka kuitenkin katosi ja yhtäkkiä Karen tajusi, että hänen tulisi ikävä Astridia mikäli tämä jättäisi heidät. 

Korona olikin kirjassa erittäin vahvasti läsnä, mikä oli yllätys. Huolehdittiin turvaväleistä, ravintoloiden asiakaspaikkoja oli vähennetty, maskien käyttö mainittiin lukuisia kertoja ja koronarokotetta odoteltiin markkinoille. 

Rikostapaus oli ihan kiinnostava (mutta jää kyllä yhden tähden päähän edellisestä osasta) ja pääsi kertaalleen harhauttamaan minut mikä on aina sellainen juttu mitä arvostan kirjailijan taidossa kieputtaa tarinaa, ja ohjata lukijaa sopivasti väärille jäljille niin, että hän luulee oivaltaneensa miten häntä yritettiin johdattaa väärään. Jälkikäteen jäi tunne, että yksityiselämä oli tällä kertaa vielä aiempaa huomattavasti isommassa roolissa kuin murhatutkinta. 



 

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Kate Quinn: Ruusukoodi

 

Kate Quinn: Ruusukoodi
Harper Collins, 2021
Alkuteos: The Rose Code, 2021
Suomennos: Päivi Paju
Sivumäärä: 675 sivua


Bloggausrästejä kuntoon, eli aiemmin lukemani Ruusukoodi. Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa hyvin lähekkäin toisiaan, eli 1940 lähtien ja vuorotellen nykyhetken eli 1947 kanssa. 

1940.

Kolme nuorta naista ystävystyy päädyttyään töihin Bletchley Parkiin. 

Osla on rikkaan kanadalaisen perheen debytantti, joka on nuoren laivaston upseerin, Kreikan prinssi Philipin tyttöystävä, sen saman josta on myöhemmin tuleva kuningatar Elisabetin puoliso. Mab, "Queen Mab", on tehnyt kovasti töitä koulutuksensa eteen voidakseen elättää paitsi itsensä, myös äitinsä ja rakkaan pikkusiskonsa, mutta hänen pitäisi myös löytää luotettava mies itselleen. He kaksi muuttavat vuokralaisiksi taloon, jota asuvat Beth ja hänen tiukka äitinsä. Beth on herkkä tyttö, jonka äiti on Raamatun voimalla nujertanut uskomaan ettei hänestä ole mihinkään. 

"Ja pari uutta värvättyä, suoraan Lontoon-junasta. Eivätkö he muutukin koko ajan sievemmiksi? Tämä neiti Kendall pystyisi koska tahansa pudottamaan kenet tahansa miehen puusta vihellyksellä." Giles hymyili Oslalle ja katsoi sitten Mabia, joka oli häntä puoli päätä pidempi. "Luoja, miten rakastankaan pitkiä naisia. Ette kai havittele jotain RAF:n lentäjää? Älkää särkekö sydäntäni!"

Työ on huippusalaista, sillä Bletchley Parkissa puretaan natsien koodeja. Alueella on lukuisia parakkeja, joilla on omat tehtävänsä, eikä niistä saa puhua edes toisten parakkien työntekijöille. Osla, Mab ja Beth päätyvät eri tehtäviin. Osla tahtoo näyttää, että seurapiirikaunottaresta voi olla hyötyä sotaponnisteluissa ja hän osaa muutakin kuin kääriä sideharsorullia. Hänen saksankielentaitonsa pääseekin hyötykäyttöön purettujen koodien kääntämisessä. Mab oppii korjaamaan laitteita ja Bethin matemaattisille taidoille on sellaista käyttöä, että jos hänen äitinsä tietäisi mitä tytär töissä tekee, hän olisi kerrankin hiljaa.

"Se hetki jolloin laitteen kaikki neljä kiekkoa kääntyvät indikaattorin kahden ensimmäisen kirjaimen välillä ja uudelleen toistoasemassa - ajatelkaa sitä rapuna." Dilly heilutti neljää sormea kuin kaikki ravun jalat liikkuisivat yhdessä.
"Ei se ole tie salakirjoituksen ytimeen." Beth kaatoi kylmää kahvia kuppiin ja työnsi kupin Dillyn käteen.
"Mutta jos indikaattorin avainkombinaation  kummallakin puolella kaikki neljä kiekkoa palaavat kääntymiskohtaan, pelkästään avainblokin toisella puolella...... 

1947.

Muutama vuosi sodan päättymisestä, suurten kuninkaallisten häiden aattona, kaikki on kääntynyt päälaelleen. Naiset eivät ole enää ystäviä, eivät edes missään tekemisissä keskenään. Jotain on tapahtunut ja se jokin liittyy Bletchley Parkiin. Yksi heistä on lukkojen takana niin sanotusti ylikuormittuneita hermojaan lepuuttamassa, mutta täysin väärin perustein. Hän onnistuu saamaan kontaktin toisiin, toimittamaan näille viestin: heidän on tultava tapaamaan häntä, sillä hän tietää varmuudella, että heidän entisessä porukassaan on petturi. Tämän paljastaakseen heidän kolmen on yhdessä murrettava se kaikista vaikein, Ruusukoodi. 

Toisinaan Osla mietti, kuinka monta hänen kaltaistaan naista Britanniassa oli: naista jotka valehtelivat perheilleen kaiken aikaa, joka päivä, siitä mitä olivat tehneet sodassa. Jotka eivät koskaan lausuisi sanoja: Saatan olla nyt kotirouva, mutta aiemmin mursin saksalaisten salakirjoituksia parakki kuudessa, tai: "Saatan näyttää aivottomalta seurapiirinaiselta, mutta käänsin laivaston käskyjä parakki neljässä".

Kate Quinn osaa todellakin kirjoittaa jännittäviä ja koukuttava historiallisia tiiliskiviromaaneja, joissa taitavat naiset nousevat sankareiksi. Ruusukoodi alkoi hauskanpidolla, jatkoi salaisuuksilla ja niiden purkamisella ja keräsi loppua kohden tiivistyvää jännitettä yltäen viiden tähden lukuromaaniksi. 

Aiemmin olen kuunnellut Quinniltä Koodinimi Alicen jossa vakoiltiin ensimmäisen maailmansodan aikana.


perjantai 11. marraskuuta 2022

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki


Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki
WSOY, 2022
266 sivua


Maria oli vuokrannut mökin, olkikattoisen hytten Tanskan dyyneiltä, ja vietti siellä kesää pienen tyttärensä Inkan kanssa. Hän oli ansainnut loman, nyt kun viidentoista vuoden työ oli ohi ja väitöstilaisuus vihdoin takana, mutta edelleen se tuli hänen uniinsa. Syystä jota ei kerrota, puoliso Joonas oli jäänyt Suomeen. 

Tanskan kesä oli yllättävän vilpoisa, meri vaahtopäinen, eikä uimaan saanut mennä jos rannalla oli musta lippu. 

Rantaan vievän kävelytien varressa kasvoi kurtturuusupensaita harottavine oksineen, jotka kastelivat housumme kävellessämme niiden ohi. Kun ruusut harvenivat, alkoi kuoriperunan värinen hiekkaranta. Sumu meren yllä oli niin tiheää, että merestä erotti vain harmaanvihreän suikaleen ja lipputangosta mustan lipun. Kävelytien päähän oli pystytetty opastaulu, jossa kerrottiin dyyneistä ja eroosiosta, merivirtauksista ja paikallisista lintulajeista.
- Dyynit vaeltavat, aloin suomentaa taulun tekstejä Inkalle kylmän kangistamalla suullani. - Maisema muuttuu!
Inka painoi käden korvalleen, mutta minä jatkoin. Kun hän alkoi hyppiä pysyäkseen lämpimänä, lopetin. En kuullut kunnolla edes omaa ääntäni sateen piiskatessa takkini huppua ja meren muristessa selkäni takana. 

Isän hautajaiset olivat olleet toukokuussa, niistä hän ei muistanut juuri mitään. Osasyy siihen miksi hän oli täällä, oli kuitenkin isä, jonka elämäkertaa hän ryhtyisi kirjoittamaan, ei niinkään omastaan vaan tämän vaimon Liisan toiveesta. Liisa oli myös suositellut irtioton kohteeksi Jyllantia ja juuri tätä tiettyä mökkiä, niin kivoja olivat sekä mökki että sen omistaja, kun he olivat siellä aiemmin isän kanssa lomailleet. Vuokranantajasta Maria ei ollut täysin samaa mieltä. Hanne oli kummallisen tunkeileva, teki tikusta asiaa tullakseen käymään, vähintäänkin toi leipomostaan pullapussin harva se päivä. Inkaan hän kiinnitti erityisen paljon huomiota eikä aikaakaan kun Inka oli aivan ihastuksissaan Hanneen, kuin olisi saanut uuden parhaan ystävän ja oikein odotti tämän näkemistä. Näillä kahdella ei ollut edes yhteistä kieltä, mutta he tekivät sellaisen, naukuivat kuin kissat tietyllä äänensävyllä ja ymmärsivät toisiaan tavalla joka sai Marian tuntemaan mustasukkaisuuden piston. 

Omasta mielestään isä oli ollut erinomainen kaikessa mitä teki, tutkimuksessa ja isyydessä. Maria oli muuttanut teini-ikäisenä äidin luokse asumaan, ei hän olisi isän luona edes asunut jos olisi saanut päättää. Isä oli tiukka kasvattaja ja hänellä oli jyrkkä mielipide kaikkeen. Hän vaati Marialta aina enemmän, mutta oli yllättynyt, että umpimielinen tytär oli edes suhteellisen etevä koulussa. Lasta ei silti pitänyt kehua, eikä lelliä, ettei vain mene pilalle. Elli ei hänen mielestään osannut kasvattaa tyttöä alkuunkaan. 

Vilkaisin kotiinpäin ajaessamme lasta, joka istui takapenkillä ja katseli pellolle. Äkkäsin, että tytöllä oli uusi pusero.
Sekin on tarpeetonta. Riittää, että ihmisellä on kaksi paitaa: kun toinen on pesussa, toinen on päällä. Sanoin siitä hänelle.
Hän veti takkia paidan suojaksi ja vilkaisi peruutuspeilistä. 
Ylimielisyyttä olin huomaavinani katseessaan, äitinsä piittaamattoman ilmeen, vaikka silmät ovat Simeonin: vaaleanvihreät ja läpinäkyvät. 
Kun katsoin seuraavan kerran, hoksasin kynsissä lakkaa. Voi saatana sentään.
Jarrutin lähimmälle bussipysäkille. 
Kuka on lakannut kyntesi? kysyin.
Äiti, hän sanoi.
Miksi annoit? kysyin.
Mä pyysin, hän sanoi.
Sinähän et lakkaa! huusin.
Lakkaanpas! hän huusi silmät märkinä.
Hän on niin niskuroiva. Hän manipuloi minua itkullaan. Hänestä tulee samanlainen kuin Ellistä - kyy on kiepillä sydämessään. En voi katsella sitä enkä ymmärtää.
Saat kävellä kotiin! karjaisin.

Mariaa kiusattiin koulussa, osittain siksi että hän oli opettajan lapsi ja he asuivat koulun asuntolassa, osittain siksi että hän ei saanut ystäviä, osittain siksi että isä ei huolehtinut hänestä kunnolla. 

Liisalta saatu materiaali oli isän tutkimusten muistiinpanoja ja gradumateriaalia 1970-luvulta. Yllätyksekseen Maria huomaa isän pitäneen eräänlaista päiväkirjaa gradupapereiden kääntöpuolella, ajalta jolloin Maria oli ollut alakoulussa, vanhemmat jo aikaa eronneet ja isä yritti kirjoittaa pro gradustaan väitöskirjaa. Lukuisissa päiväkirjamerkinnöissä puhutaan toisesta tytöstä, lapsesta joka oli tullut heille lomillaan. Puhutaan Ellistä, äidistä joka oli ollut lapsiin niin väsynyt. Lapsiin? Monikossa? Kun oikein pinnistää, Maria muistaa toisen pienen tytön jonka kanssa oli leikkinyt. Hän ei ollut tiennyt, että heillä on vaiettu sukusalaisuus, mutta päiväkirjamerkinnöistä sellainen paljastuu ja juuri oikeassa paikassa.

Rakastin kirjan dyynimaisemaa, hiekkaa joka hetkessä kertyi hytten rappusille. Rakastin tunnelmaa joka oli melankolinen mutta silti vahva, upeasti rakennettua juonta ja salaisuuden auki purkamista, jopa Marian jyrkän ja vaativan isän hahmoa, vaikken todellakaan kadehdi moista vanhempaa. Tosin samanlaista kuin tuo esimerkki automatkasta se oli äitinikin kanssa ja olisi jatkunut kuten tuo kohtaus tuli jatkumaan eli Maria sai katsella auton perävaloja. Ehkä se oli sitä 1970-luvun kasvatusta, olihan minunkin äitini omasta mielestään erinomainen äiti. Ystäviä tai edes läheisiä meistä ei koskaan tullut, mutta ei tullut Mariasta ja isästäänkään ja näen kyllä kaavan ja syyn sen takana. Miksikäs juuri meidän sukupolvella oli se sanonta, ettei ainakaan samoja virheitä tee lastensa kanssa. 

Olen lukenut Kaasoa lukuunottamatta Lähteenmäen aikuisille suunnatut romaanit ja voin tämänkin jälkeen sanoa hänen kuuluvan lempikirjailijoideni joukkoon. 


tiistai 8. marraskuuta 2022

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta


 Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta
Like, 2022
Alkuteos: Allt vi inte sa
Suomennos: Sirje Niitepõld
Lukija: Mimosa Villamo
Kesto: 10h 12min



Tukholmalaisessa lakifirmassa työskentelevä somalitaustainen Sofia Elmi on huomannut, että on iso etu näyttää valkoiselta sähköpostitse käytävissä asiakasneuvotteluissa. Kiitos siitä kuuluu vanhemmille, jotka ovat valinneet hänelle ruotsalaiselta kuulostavan nimen. Ennen pitkää on tavattava asiakas kasvotusten ja todennäköisin jähmettyjä on silloin valkoinen keski-ikäinen mies, niin tyypillistä, mutta totta. Ei sillä, että työkaveritkaan häntä aina ymmärtäisivät, vaikka ulkonäköön ovatkin jo tottuneet.

Pöydällä kiertää kaksi Tössebagerietin kakkua. Suu kostuu, seuraan sieviä sokeripommeja katseellani kun ne vaeltavat hitaasti minun suuntaani. Vasta kun ne ovat kahden tuolin päässä, näen sen. Pidättelen huokausta. 
Ne ovat moussekakkuja. Kaikesta päätellen keskustassa ei syödä tavallisia kermakakkuja. Kerma on rahvaalle, ytimessä vannotaan moussen nimiin.
Otan molemmat kakut vastaan ja lähetän ne eteenpäin oikealle.
"Etkö syö?" Fredrik ottaa kakut ja leikkaa toisesta palasen. Se näyttää sitruunaiselta. Rakastan sitruunaa.
"En. Niissä on gelatiinia."
"Ai niin, sinähän olet kasvissyöjä?"
Ei, Fredrik. Minä olen muslimi. Tiedäthän, sellainen tyyppi joka räjäyttelee juttuja. "Joo, niin olen."

Caroline on syntynyt kultalusikka suussa, mutta erittäin vaativille vanhemmille. Kun hän jäi teininä kiinni tupakoinnista, äiti ei saarnannut syövästä, vaan rypyistä ja muista ulkonäkövaikutuksista. 

Kuka muka ei janoaisi itsetunnon pönkitystä jos on sellainen äiti kuin minulla?
...
Lapsuus photoshopatun nuken [Barbie] kanssa ei ole mitään verrattuna sellaisen äidin kanssa, joka haluaa photoshopata jälkikasvunsa kokonaan. Ulkonäön, käytöksen, elämänvalinnat. Näen miten hän yrittää minua katsoessaan retusoida kaikki virheeni olemattomiin. Oikeustieteen opintojen keskeyttämisen (mielipuolisuutta), kiroilun (epäsiistiä kieltä), tekoturkin (näyttää halvalta, ihmiset ovat käyttäneet turkiksia aikojen alusta, pitääkö sinun yrittää olla niin erityinen), farkut (epäsiistiä), tennarit (raivostuttavaa). Kaikki asioita, jotka ovat äidille täydellisen käsittämättömiä.

Amandan pikkuveli Isak on teini-ikäisenä päätynyt itsemurhaan ja tapahtunut on jättänyt jälkensä niin Amandaan kuin hänen äitiinsä. Amandasta on tullut kovan luokan bilettäjä, joka juo aina liikaa, eivätkä kaikki siksi viihdy hänen seurassaan. 

Äiti tarvitsee apua. En ymmärrä, miten hän ei itse näe sitä. Hänellä on hoitoalan koulutus, miten hän voi olla niin sokea? Hän yritti saada minut lasten ja nuorten psykiatriselle vastaanotolle, mutta en suostunut. Olisin ehkä suostunut, jos hekin olisivat käyneet juttelemassa jonkun kanssa, osoittaneet, että kyse oli koko perheestä. 
Tämä taitaa olla ainoa asia, joka yhdistää minua ja Caroline Hedmania: kahelit, todellisuuspakoiset äidit.

Kaikki kolme tuntevat toisensa. Sofia ja Amanda ovat olleet ystäviä jo kuusivuotiaista, Carolineen Sofia tutustui yliopistossa. Amanda ja Caroline tuntevat toisensa Sofian kautta, mutteivät ole varsinaisesti ystävystyneet.

Caroline aikoo järjestää vuoden ikimuistoisimmat juhlat juhannuksena vanhempiensa huvilalla, joka on - tietenkin - melkoinen lukaali. Myös Amanda on kutsuttu, mutta Amandalle juhannukset ovat aina erityisen vaikeita, sillä silloin olisi Isakin syntymäpäivä.  

Carolinen juhannusjuhla tulee olemaan spektaakkeli. Kaikki mitä hän tekee, on suuren luokan tapahtuma. Jos hänen julkaisemallaan instapäivityksellä ei ole puolessa tunnissa tuhatta tykkäystä, hän tuntee epäonnistuneensa. Eivätkö ihmiset ymmärrä, että niiden kehittely on aina tuntien työ? Onneksi äiti ehdottaa alkukesälle lomamatkaa ja aurinkoisilla päivityksillä tyylikkäästä kohteesta on helppo saada tilille nostetta. Ystävät eivät ymmärrä miksi hän ottaa suihkurusketuksen ennen etelään lähtöään, eikö siellä rusketu? Idiootit. Ei kai Caroline voi näyttää kalpealta bikinikuvissaan. 
Ja ne juhannusjuhlat, niistä ei tulekaan täydelliset, mikäli kaikki mikä kytee pinnan alla pääsee irti... 

En ehkä ole kirjan varsinaista kohderyhmää sillä voisin olla päähenkilöiden äiti, mutta tämä vaikutti ja kosketti. Minussa heräsi ajatuksia siitä, miten vaikeaa on olla nuori aikuinen nykypäivänä ja miten vaikeaa on olla vanhempiensa lapsi yhteiskuntaluokasta riippumatta. Ei kultalusikka tee elämästä täydellistä. Ystävyys se vasta vaikeaa onkin, etenkin silloin kun ei osaa nähdä asioita ja niiden taustoja, eikä koko maailmaa kuin omasta suppeasta näkökulmastaan, ja näillä nuorilla naisilla on taipumusta siihen. Sofia, Caroline ja Amanda tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista ja myös heidän tavoitteensa ja haasteensa siihen pääsemiseksi olivat niin erilaisia, että he eivät osanneet olla toistensa tukena. 

Rakenteeltaan kirja on pitkälti omaa päänsisäistä monologia kaikkien kolmen omasta näkökulmasta. He puhuvat perheestään, työstään, elämästä yleensäkin, paljon myös toisistaan. Ollakseen ystäviä he ajattelevat yllättävän rumasti toisistaan ja toistensa perheistä. 

Käyttämäni äänikirjasovelluksen arvosteluissa lukijaa oli pidetty huonona, joku oli jättänyt kirjan keskenkin heti alussa sen tähden. Ei Willamo minunkaan suosikkejani ole, mutta riittävästi nopeutettuna (1,3) aivan ok. Kolmannen päähenkilön nimen ääntämiseen piti hetki totutella. "Karuliine". (Kuten tässäkin, aina kun Emilia äännetään Emiiilia siitä tulee mieleen Tankki täyteen -sarjan ihana Emmi.) Se näin tasapaksulla äänellä puhuvassa lukijassa tosin on, että kun hän kertoo nuorten naisten ajatusmaailmasta, henkilöistä saa ehkä vielä hieman ylimielisemmän mielikuvan kuin on ollut kirjailijan tarkoitus. Sanon ehkä, koska kirjailija selvästi halusikin tykittää joka suunnasta, ei pelkästään Sofian kohtaamasta rasismista tai Carolinen snobbaavasta äidistä vaan koko nyky-yhteiskunnasta. Tämä on esikoiskirja, mutta mikäli Osmania suomennetaan lisää, luen mielelläni.

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Silja-Elisa Laitonen: Valinta


Silja-Elisa Laitonen: Valinta
Tammi, 2022
Lukija: Katja Aakkula
Kesto: 14h 57min


Äidin mielestä naisen olemuksen kuului olla hento kuin varpusella, mutta Raakel ei sopinut muottiin. Hänestä ei koskaan tulisi äidin kaltaista kaunotarta, sillä hän oli perinyt isänsä Armas Suvirannan pyöreät, punakat posket ja suuren koon.

Elettiin alkukesää 1941 ja Raakel oli juuri valmistunut ylioppilaaksi. Nyt äiti ei enää voisi vedota opiskeluun, Raakel voisi vihdoin päättää itse elämästään ja hän halusi osallistua maailman pauhaaviin tapahtumiin. Hänestä tulisi lotta ja paras lahja jonka hän ylioppilasjuhlissaan sai, oli lottapuku täti Elisabetilta.

Mitä Raakel aikoo opiskella syksyllä? Mitä aineita Raakel kirjoitti? Mitä väliä sillä on, Raakel ajattelee. Hän haluaa lähteä sotaan, pakoon sotaa, jota hän on käynyt koko elämänsä. Hän haluaa kaivautua ylös Korkeavuorenkadun samettisohvan poterosta ja lähteä sinne missä soditaan rauhasta, itsenäisyydestä, jostain tärkeästä! Eihän hän nyt halua puhua opiskelusta tai sulhasista, mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa!

Isän sisar Elisabet oli järjestänyt Raakelille paikan Syvärannan lottaopistosta, jossa muut nuoret naiset olivat jo antaneet lottalupauksensa ja käyneet lottien iltakoulua, johon vanhemmat eivät olleet Raakelia päästäneet. Tuleva viestilotan pesti ei ollut ihan sitä mitä Raakel oli toivonut, mutta tiesihän hän, ettei häntä rintamalle ilmavalvontalotaksi päästettäisi. 

Kurssi jäi kesken, kun lottakurssilaisetkin tarvittiin tositoimiin ja Raakelkin sai paikan viestintälottana Hangosta. Isä oli lähinnä huolissaan, mutta äiti oli ehdoton ja kielsi Raakelia lähtemästä.

Raakel oli kerännyt kaikki voimansa ja kuullut sanovansa ensimmäistä kertaa elämässään sinä et määrää minua. Ja siinä samassa kytemässä ollut palo syttyi roihuksi. Gretan kasvoilla paloi inhon ja taistelunsekainen ilme, haaste oli heitetty.

Raakel lähti Hankoon. Aluksi työ oli harvakseltaan puheluiden yhdistelyä, kunnes eräänä yönä alkoi rytistä.

Raakelin oli pakko käydä haukkaamassa happea. Meren aallot kuljettivat mukanaan kumeaa tykistön ääntä, ja Raakelista tuntui kuin maa olisi tärähdellyt sen tahdissa. Jostain kaukaa, mistä saattoi kuulla sodan äänet, saattoi nähdä myös välähdyksiä tulesta. Ja kun aivan tarkasti kuunteli, poisti kuulemastaan metsän havinan ja aallokon loiskeen, saattoi kuulla kaukaisuudesta myös niiden poikien äänet, jotka kävivät kenties elämänsä ensimmäistä ja viimeistä taistelua. Raakelin iho nousi kananlihalle, ja hän poistui nopeasti sisälle taloon, joka seisoi vankasti suurten kivien päällä. Se olisi helppo kohde mereltä katsottuna, mikäli vihollinen niin haluaisi. 

Kun lottatyö Hangon edustalla kävi vaaralliseksi, junailivat äiti ja Elisabet hänet loman verukkeella takaisin Helsinkiin. Raakelilla ei tämän hoksattuaan ollut pienintäkään aikomusta jäädä äidin seuraneidiksi, tai edes  Helsinkiin, vaan hän karkasi salaa rautatieasemalle, hyppäsi ensimmäiseen muuten jo täpötäyteen junaan kohti itärintamaa ja päätyi sinne mihin halusikin, muonituslotaksi kohti Äänislinnaa ja sen ohikin. Suomen vanhat rajat oli saavutettu, Neuvostoliiton raja ylitetty, pohdittiin millaista Suur-Suomea vielä haluttiin, mutta lotat paiskivat töitä ja pakkasivat keittiönsä siirtyäkseen eteenpäin kun käsky siihen kävi. 

Raakel tiesi mitä halusi kun sota päättyisi, hän talletti visusti palkkasetelinsä ja aikoi hankkia oman asunnon kun aloittaisi opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä. Sota ei kuitenkaan päättynyt ollenkaan niin pian kuin aluksi kuviteltiin, ja Raakelinkin työnkuva vaihtui pariin otteeseen, aina vaikeampiin tehtäviin, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Siitä onkin kauan, kun olen lukenut mitään rintamalle sijoittuvaa ja juuri lottatoimintaan keskittyvää kirjaa vaikka lottien historia minua kiinnostaakin. Tosin näistä rintamalotista ei fiktiota juuri ole tarjollakaan. 

Valinta oli esikoiseksi mielestäni oikein hyvä ja taitavasti rakennettu, niin ettei yhtään tylsiä kohtia päässyt tulemaan. Kerrontatyylistä tuli mieleen esimerkiksi Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat -sarja, mutta kiinnostus Raakelin elämän tapahtumiin kantoi kyllä ilman peilaamista julkisuuden henkilöihin. Alussa Raakel tuntui naiivilta hienostotytöltä, joka tahtoi rintamalle toki auttamaan mutta myös seikkailun vuoksi, mutta kun tyttö oli niin sinnikäs ja pärjäävä, kuuntelija unohti pian Raakelin lähtökohdat, joten kirja oli myös Raakelin kasvutarina.

Myös teemat ovat kiinnostavia ja niitä on useampia, toki kirja keskittyy lotan elämään ja työtehtäviin, mutta osansa saavat Gretan ja Raakelin vaikea äiti-tytärsuhde sekä salaisuus, jota välillä raotellaan, kun kirja hetkittäin Raakelin ollessa itärajan takana palaa Helsinkiin ja piipahdetaan Gretan ja Elisabetin luona. Kuten arvata saattaa, tarinaan on mahtunut myös rakkautta.

Valinta on aloitus sarjalle, jonka seuraavaa osaa mielenkiinnolla odotan. 

torstai 3. marraskuuta 2022

Jessica Anya Blau: Mary Jane


Jessica Anya Blau: Mary Jane
Harper Audio, 2021
Lukija: Caitlin Kinnunen
Kesto: 9h 45min


Baltimoressa elettiin vuotta 1974 ja Mary Jane oli vastikään täyttänyt neljätoista. Kesäloma oli juuri alkanut ja äiti oli löytänyt Mary Janelle hänen ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Hänet oli palkattu nannyksi herra Conen perheen viisivuotiaalle tyttärelle Izzylle ja kun isä on lääkäri, se jos mikä on hieno ja kunniallinen perhe, sanoi Mary Janen äiti. 

On my first full day at the Cones', I dressed in my red terry-cloth shorts and the rainbow-striped top I'd picked up as part of my new summer wardrobe. My mother thought the shorts were too short, but we couldn't find anything longer at Hutzler's downtown, at least not in the juniors section. Mom told me to put my dirty-blond hair in a ponytail.
"You need to be professional. It's a doctor's home", she said.

Ensimmäisenä päivänään "kiltti kotityttö" Mary Jane oli ymmällään. Kyllä, talo oli päällepäin hieno ja piha hyvin hoidettu, mutta sen sisällä vallitsi kaaos. Joka paikka oli kukkuroittain täynnä tavaraa joka ei sinne kuulunut ja rouva Cone vain potki tavaramyttyjä tieltään raivatessaan kulkureittiä taloa esitellessään ja siirteli uutta tavaraa jo ennestään keikkuvien kasojen päälle. Mutta jo ensimmäisen päivän päätteeksi Mary Jane toivoi, ettei kesä päättyisi milloinkaan.  

Mary Janen isä oli lakimies, joka lähti joka aamu töihin tasan seitsemältä. Conen perheen vanhemmat pukeutuivatkin vasta puoliltapäivin. Mary Janen kotona luettiin ruokarukous jossa pyydettiin siunaamaan myös presidentti Ford ja hänen vaimonsa. Presidentin kuva roikkui heidän ruokailuhuoneensa seinällä. Sunnuntaisin hänen äitinsä piti pyhäkoulua presbyteerisessä kirkossa ja Mary Jane oli mukana. Ihaninta pyhäkoulussa oli se, kun äiti otti esiin kitaran ja he lauloivat yhdessä. He molemmat pitivät musiikista ja kuuluivat levykerhoon, josta tuli säännöllisesti äänilevy kotiin toimitettuna. Pyhäkoulun jälkeen Mary Jane lauloi vielä kirkkokuorossa. 

Kun Mary Janelle selvisi, että perheen lääkäri-isä oli psykiatri, hän oli melko varma etteivät hänen vanhempansa tienneet tästä. Psykiatri ei varmasti kelpaisi heille "lääkäriksi". Koska perhe ei käynyt samalla country clubilla, he alkoivat myös epäillä että Conet ovatkin juutalaisia. 
Mary Jane oli innoissaan kun kuuli, että taloon tulisi asumaan herra Conen asiakas, rocktähti, ja hänen elokuvatähtivaimonsa. Kun hän sitten tapasi ensimmäisen kerran tuon elokuvatähden, nainen osoittautui Sheebaksi. Mary Jane oli nähnyt jokaisen jakson tämän tv show'sta!

Mary Jane alkoi taiteilla kahden hyvin erilaisen perheen välillä. Hän oli oppinut tietynlaiset tavat kotikasvatuksestaan, mutta haltioitui kaikesta mitä koki Coneilla ja alkoi pian jos ei valehdella, ainakin oikoa mutkia äidin kysellessä mitä tytär Izzyn kanssa teki päivät pitkät ja miksei rouva Cone esimerkiksi tehnyt ruokaa. Äitihän olisi järkyttynyt jos Mary Jane olisi kertonut ettei tämä osannut ja että rouva Cone osti ruuat aina valmina, eikä naisen, vaimonkaan, edes tarvinnut hänen mielestään osata laittaa ruokaa. 

We went downstairs, through the living and dining rooms, and back through the swinging door into the kitchen. In my own house, the kitchen belonged to my mother and it was up to her if it was “open” or “closed.” Most days, it closed at two p.m., as she didn’t want anyone to lose their appetite before supper. Though sometimes it closed right after lunch. 
I wondered if Mrs. Cone planned to make dinner that night. There was nothing in the Cones’ oven, nothing defrosting in the sink, nothing in a saucepan on the stove. There was no indication that plans had been made to feed the family. 
I had a feeling that Dr. and Mrs. Cone wouldn’t be angry if I made dinner for Izzy. “Lemme call my house,” I said. I looked around the kitchen for the phone. I’d seen one somewhere earlier but couldn’t remember where. “Where’s the phone?” 
Izzy found the cable plugged into the wall below the counter and followed it with her hands as high as she could reach. “It’s here somewhere!” 
I pushed aside the bathrobe that was on the counter, and found the phone. 
“Can I dial?” Izzy climbed up onto the orange wooden stool and balanced on her knees.
She removed the handset from its cradle and rested it on the counter. 
“Four.” I watched as Izzy carefully examined the holes in the number dial, found the four, and inserted her chubby little finger. There was a line of black dirt under her nail and I made a note to myself that I’d give her a bath after dinner..

Niinpä Mary Jane, joka ei kotona saanut tehdä mitään keittiössä ilman että äiti katsoi hänen peräänsä, (ja jos ylipäätään antoi Mary Janelle veitsen, kertoi joka kerta mihin kohtaan tyttären tuli sormensa asettaa) alkoi laittaa aamupalan lisäksi myös illalliset. 

Jimmy, tuo Coneille muuttanut rocklaulaja, ja vaimonsa Sheeba todella tykästyivät Mary Janeen ja kesä Izzyn lastenhoitajana avasikin tytölle aivan uuden maailman, jossa kaiken ei tarvinnutkaan olla viivasuoraa.

Voi miten ihana kirja tämä Mary Janen kasvutarina oli! En olisi halunnut sen loppuvan ollenkaan. Tunnelma oli kohdillaan, juonen kulku mieleinen, loppu hieman erilainen kuin odotin mutta silti hyvin kirjoitettu. Olin ihan hiukan vain kateellinen Mary Janelle tuollaisesta kesästä 14-vuotiaana! Minä joka harvoin kyynelehdin kirjoille, valutin muutaman ilon kyyneleen lopussa. Tämä saattaa hyvinkin olla paras englanniksi kuuntelemani kirja tälle vuodelle.

Kirjan kansikin oli ihanan kesäinen ja siitä välittyy myös 70-luvun fiilis. Goodreadsissä näin toisenkin kansikuvan joka oli teeman puolesta vielä osuvampi, joten laitan senkin tähän.