Sivut

tiistai 8. marraskuuta 2022

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta


 Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta
Like, 2022
Alkuteos: Allt vi inte sa
Suomennos: Sirje Niitepõld
Lukija: Mimosa Villamo
Kesto: 10h 12min



Tukholmalaisessa lakifirmassa työskentelevä somalitaustainen Sofia Elmi on huomannut, että on iso etu näyttää valkoiselta sähköpostitse käytävissä asiakasneuvotteluissa. Kiitos siitä kuuluu vanhemmille, jotka ovat valinneet hänelle ruotsalaiselta kuulostavan nimen. Ennen pitkää on tavattava asiakas kasvotusten ja todennäköisin jähmettyjä on silloin valkoinen keski-ikäinen mies, niin tyypillistä, mutta totta. Ei sillä, että työkaveritkaan häntä aina ymmärtäisivät, vaikka ulkonäköön ovatkin jo tottuneet.

Pöydällä kiertää kaksi Tössebagerietin kakkua. Suu kostuu, seuraan sieviä sokeripommeja katseellani kun ne vaeltavat hitaasti minun suuntaani. Vasta kun ne ovat kahden tuolin päässä, näen sen. Pidättelen huokausta. 
Ne ovat moussekakkuja. Kaikesta päätellen keskustassa ei syödä tavallisia kermakakkuja. Kerma on rahvaalle, ytimessä vannotaan moussen nimiin.
Otan molemmat kakut vastaan ja lähetän ne eteenpäin oikealle.
"Etkö syö?" Fredrik ottaa kakut ja leikkaa toisesta palasen. Se näyttää sitruunaiselta. Rakastan sitruunaa.
"En. Niissä on gelatiinia."
"Ai niin, sinähän olet kasvissyöjä?"
Ei, Fredrik. Minä olen muslimi. Tiedäthän, sellainen tyyppi joka räjäyttelee juttuja. "Joo, niin olen."

Caroline on syntynyt kultalusikka suussa, mutta erittäin vaativille vanhemmille. Kun hän jäi teininä kiinni tupakoinnista, äiti ei saarnannut syövästä, vaan rypyistä ja muista ulkonäkövaikutuksista. 

Kuka muka ei janoaisi itsetunnon pönkitystä jos on sellainen äiti kuin minulla?
...
Lapsuus photoshopatun nuken [Barbie] kanssa ei ole mitään verrattuna sellaisen äidin kanssa, joka haluaa photoshopata jälkikasvunsa kokonaan. Ulkonäön, käytöksen, elämänvalinnat. Näen miten hän yrittää minua katsoessaan retusoida kaikki virheeni olemattomiin. Oikeustieteen opintojen keskeyttämisen (mielipuolisuutta), kiroilun (epäsiistiä kieltä), tekoturkin (näyttää halvalta, ihmiset ovat käyttäneet turkiksia aikojen alusta, pitääkö sinun yrittää olla niin erityinen), farkut (epäsiistiä), tennarit (raivostuttavaa). Kaikki asioita, jotka ovat äidille täydellisen käsittämättömiä.

Amandan pikkuveli Isak on teini-ikäisenä päätynyt itsemurhaan ja tapahtunut on jättänyt jälkensä niin Amandaan kuin hänen äitiinsä. Amandasta on tullut kovan luokan bilettäjä, joka juo aina liikaa, eivätkä kaikki siksi viihdy hänen seurassaan. 

Äiti tarvitsee apua. En ymmärrä, miten hän ei itse näe sitä. Hänellä on hoitoalan koulutus, miten hän voi olla niin sokea? Hän yritti saada minut lasten ja nuorten psykiatriselle vastaanotolle, mutta en suostunut. Olisin ehkä suostunut, jos hekin olisivat käyneet juttelemassa jonkun kanssa, osoittaneet, että kyse oli koko perheestä. 
Tämä taitaa olla ainoa asia, joka yhdistää minua ja Caroline Hedmania: kahelit, todellisuuspakoiset äidit.

Kaikki kolme tuntevat toisensa. Sofia ja Amanda ovat olleet ystäviä jo kuusivuotiaista, Carolineen Sofia tutustui yliopistossa. Amanda ja Caroline tuntevat toisensa Sofian kautta, mutteivät ole varsinaisesti ystävystyneet.

Caroline aikoo järjestää vuoden ikimuistoisimmat juhlat juhannuksena vanhempiensa huvilalla, joka on - tietenkin - melkoinen lukaali. Myös Amanda on kutsuttu, mutta Amandalle juhannukset ovat aina erityisen vaikeita, sillä silloin olisi Isakin syntymäpäivä.  

Carolinen juhannusjuhla tulee olemaan spektaakkeli. Kaikki mitä hän tekee, on suuren luokan tapahtuma. Jos hänen julkaisemallaan instapäivityksellä ei ole puolessa tunnissa tuhatta tykkäystä, hän tuntee epäonnistuneensa. Eivätkö ihmiset ymmärrä, että niiden kehittely on aina tuntien työ? Onneksi äiti ehdottaa alkukesälle lomamatkaa ja aurinkoisilla päivityksillä tyylikkäästä kohteesta on helppo saada tilille nostetta. Ystävät eivät ymmärrä miksi hän ottaa suihkurusketuksen ennen etelään lähtöään, eikö siellä rusketu? Idiootit. Ei kai Caroline voi näyttää kalpealta bikinikuvissaan. 
Ja ne juhannusjuhlat, niistä ei tulekaan täydelliset, mikäli kaikki mikä kytee pinnan alla pääsee irti... 

En ehkä ole kirjan varsinaista kohderyhmää sillä voisin olla päähenkilöiden äiti, mutta tämä vaikutti ja kosketti. Minussa heräsi ajatuksia siitä, miten vaikeaa on olla nuori aikuinen nykypäivänä ja miten vaikeaa on olla vanhempiensa lapsi yhteiskuntaluokasta riippumatta. Ei kultalusikka tee elämästä täydellistä. Ystävyys se vasta vaikeaa onkin, etenkin silloin kun ei osaa nähdä asioita ja niiden taustoja, eikä koko maailmaa kuin omasta suppeasta näkökulmastaan, ja näillä nuorilla naisilla on taipumusta siihen. Sofia, Caroline ja Amanda tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista ja myös heidän tavoitteensa ja haasteensa siihen pääsemiseksi olivat niin erilaisia, että he eivät osanneet olla toistensa tukena. 

Rakenteeltaan kirja on pitkälti omaa päänsisäistä monologia kaikkien kolmen omasta näkökulmasta. He puhuvat perheestään, työstään, elämästä yleensäkin, paljon myös toisistaan. Ollakseen ystäviä he ajattelevat yllättävän rumasti toisistaan ja toistensa perheistä. 

Käyttämäni äänikirjasovelluksen arvosteluissa lukijaa oli pidetty huonona, joku oli jättänyt kirjan keskenkin heti alussa sen tähden. Ei Willamo minunkaan suosikkejani ole, mutta riittävästi nopeutettuna (1,3) aivan ok. Kolmannen päähenkilön nimen ääntämiseen piti hetki totutella. "Karuliine". (Kuten tässäkin, aina kun Emilia äännetään Emiiilia siitä tulee mieleen Tankki täyteen -sarjan ihana Emmi.) Se näin tasapaksulla äänellä puhuvassa lukijassa tosin on, että kun hän kertoo nuorten naisten ajatusmaailmasta, henkilöistä saa ehkä vielä hieman ylimielisemmän mielikuvan kuin on ollut kirjailijan tarkoitus. Sanon ehkä, koska kirjailija selvästi halusikin tykittää joka suunnasta, ei pelkästään Sofian kohtaamasta rasismista tai Carolinen snobbaavasta äidistä vaan koko nyky-yhteiskunnasta. Tämä on esikoiskirja, mutta mikäli Osmania suomennetaan lisää, luen mielelläni.

2 kommenttia:

  1. Olisi hyvää harjoitusta itselleni jos lukisi tämän ruotsiksi, tosin lieköhän meidän kirjastossamme saatavilla. Toisaalta tuo varsin toksisen ystävyyden kuvaus vähän huolettaa. Sellaista ei ole kovin kivaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voisi hyvinkin sanoa feelgoodin vastakohdaksi 😃
      Mutta todella koukuttava oli!

      Poista