2 x merellistä jännitystä - Rebecka Edgren-Ahlgén & Ann Rosman

Tutussa kahden kirjan paketissa tällä kertaa ruotsalaista jännitystä, joka tapahtuu merellisissä oloissa. Mustat purjeet -kirja aloittaa uuden sarjan, ja purjehtiminen on keskeisessä osassa. Siinä ei ole ollenkaan varsinaista poliisitutkintaa, joten se on tyypiltään psykologinen trilleri. 

Toisena kirjana on rikostutkintaa sisältävä sarja Karin Adlerista, ja Arvoitus pinnan alla on sen viides osa. Karin purjehtii vähemmän, mutta asuu veneessään mieluummin kuin maissa, mitä miesystävä ei aina ymmärrä. Sarjaa voisi periaatteessa lukea myös itsenäisinä kirjoina, ellei ole niin kiinnostunut pääparin rakkaussuhteen vaiheista. 

Rebecka Edgren-Ahlgén: Mustat purjeet
Minerva, 2023

Lukija: Ella Pyhältö
Kesto: 11 h 36 min

Tiivis ryhmä vapaaehtoisia meripelastajia tekee työtään idyllisessä Tukholman saaristossa. Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä Annika ja Nadia huomaavat saaristomerellä ilman ohjausta ajelehtivan purjeveneen. Kun kukaan ei vastaa, he päättävät tutkia veneen, joka osoittautuu tyhjäksi, mutta siellä on verijälkiä.

Neljä päivää aiemmin Joanna on lähtenyt veneilemään yhdessä Zack-veljensä kanssa. Viime vuosina he olivat nähneet vain pari kertaa.

Liinaharja ja Nokitukka, niin äiti oli heitä lapsina kutsunut. Zack oli se vaalea ja sinisilmäinen, Joanna tummempi. Muutenkin häntä oli verrattu kaikessa veljeen; oletko sinä se Jackin sisko, häneltä aina kysyttiin. 

Mutta nyt he olivat kovaa vauhtia ajautumassa erilleen ja vähiä tapaamisia on leimannut vaivautuneisuus, sillä he eivät ole olleet vielä valmiita puhumaan asioita halki. Joannaa epäilyttääkin olisiko hänen ylipäätään pitänyt lähteä veljensä matkaan vai jäädä pois. 

Puen nopeasti pelastusliivit ylleni ja hilaan itseni veneeseen. Se keinahtaa, ja myötäilen sitä liikkeilläni. Miksi oikein suostuin tähän? Minullahan on viha-rakkaussuhde mereen. Rakastan saaristoa ja veneilyä, mutta minussa asuu kunnioitus vettä kohtaan. En ole koskaan halunnut painaa päätäni veden pinnan alle. Meri on liian iso, liian kesytön ja syvä, jotta tuntisin oloni siellä mukavaksi. Ja se on aika outoa, kun vietin sentään jokaisen lapsuudenkesäni veneessä tai meidän kesäpaikassamme saaristossa.

Veneilykesät olivat päättyneet kun Joanna oli viidentoista, sillä silloin isä oli sairastunut syöpään ja kuollut. 

Joannaa painaa uudempi murhe äitinsä ja tämän luona olleen lapsensa kuolemasta pari vuotta aiemmin. Surulla on monet kasvot, hänelle on sanottu, mutta silti jopa hänen terapeuttinsa mielestä hän suree väärin.  Että on väärin puhua vain nykyhetkestä eikä käsitellä mennyttä, että on väärin eristäytyä kotiinsa neljän seinän sisälle, mutta hänen rinnassaan raakkuu musta lintu.

Merellä Joanna toivoo saavuttavansa saman mielenrauhan ja vapauden tunteen, kuin perheen yhteisillä veneretkillä kaukana lapsuudessa, mutta hän miettii silti miksi suostui Jackin ehdotukseen, tai pikemminkin vaatimukseen lähteä veneelle muutamaksi päiväksi. Vain siksi aikaa, kun hyvältä tuntuu, oli veli sanonut, vaikka heidän suhteensa oli ohut kuin munankuori.

Tyhjänä ajelehtiva purjevene jonka meripelastajat löytävät, on tietenkin se, jolla Joanna ja Zack lähtivät merelle. Meripelastajat päätyvät keskelle synkkää perhedraamaa. 

Psykologiseksi trilleriksi kirjassa oli monin kohdin hyvin kaunista, jopa runollista kieltä, joten nautin tästä paitsi tiheän tunnelman, myös kaunokirjallisten ansioiden vuoksi, mikä on harvinaista minkään tyyppisessä jännityskirjassa. Juonellisesti kaipasin keskivaiheille joko tiivistystä tai vaihtoehtoisesti lisää tapahtumia, mutta kokonaisuutena pidin Mustista purjeista, ja uskon jatkavani sarjan parissa.

Ann Rosman: Arvoitus pinnan alla

Karin Adler #5 

Bazar, 2023

Alkuteos: Havskatten, 2014

Suomennos: Arto Ingervo & Mikko Meri 

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 17 h 36 min

Keväällä 2013 Marstrandin vapaapalokunta harjoittelee polttamalla kaupungin joskus niin loisteliaan, mutta sittemmin hylätyn kaupunginhotellin. Kymmenen huonetta, joihin oli aseteltu nukkeja pelastettaviksi, mutta oikeaa ruumista sieltä ei olisi pitänyt löytyä.... Uhri on vanhempi mieshenkilö, joka on ottanut aktiivisesti kantaa monen vanhan rakennuksen puolesta. Onko hän puuttunut asioihin liikaa?

Toukokuussa 1906 Marstrandin kylpyläkausi oli alkamassa. Tohtori Baumann oli käymässä vanhaksi, joten Tukholmasta oli palkattu uusi lääkäri. Heinäkuun puolivälissä sahaparoni Lundgren perheineen saapui Norjasta höyrylaivalla. Perheen Carolina-tytär on siinä iässä, että hänet olisi hyvä saada naitettua, mikä on erityisesti äitipuolen tavoitteena Marstrandin kylpyläviikkoina. Siellä on moni nuoripari kohdannut toisensa aiemminkin. Carolinakin saa kosijan, mutta onko tällä liikaa vaarallisia salaisuuksia? Entä miten käy, kun nuori lääkäri tuntee ihastumista potilaaseensa?

Viihdyn edelleen hyvin Rosmanin parissa, hänen sarjassaan saa aina kaksi kirjaa kerralla, dekkarin ja historiallisen romaanin. Laatua!

Suomentajista jäi erikoinen fiilis. Omituisuuksia riittäisi lueteltaviksi vaikka miten paljon. Esimerkiksi kaksi eri ihmistä sanoo helpottuneena "kiitos Jumalalle" kun suomalaiset sanoisivat "luojan kiitos". Kyseessä eivät olleet edes uskovaiset henkilöt, vaan Karin ja eräs hänen tuttavansa. Lienee ruotsiksi kyseessä ihan sama fraasi kuin thank God on englanniksi. Tilanne oli pikemminkin "huh huh, kylläpä säikähdin" kuin "ylistäkää Herraa"... Toinen vieras käännös oli turistihotelli ja googlailinkin sitä. Meillä näyttää tätä käytetyn vielä juurikin kirjan historiallisen osuuden aikoihin, jolloin se sopii suomennettuna kyllä niihin osuuksiin. Hakiessani ruotsiksi turisthotellet, sana on ilmeisesti Ruotsissa käytössä edelleen, koska sillä tuli osumia nykyaikaisista majoituspaikoista, mutta suomennokseen se ei istu yhtä hyvin, kun puhutaan hotellista vuonna 2013. Oli jotenkin hassusti ilmaistu, että "x oli silloin turistissa". 

Kylpylän yhteydessä oli myös "sosiaalitalo", ruotsin kielessä näyttää olevan socialhuset joka sopii asiayhteyteen, mutten oikein osaa kääntää sitä. Entä mikä on Lämävesikeskus? Google antaa tulokseksi vain tämän kirjan. 

Kun käännökseen alkaa kiinnittää huomiota, niin nehän tarttuvat korvaan pitkin kirjaa, esimerkiksi "hän osoittautui tekevänsä paljon muitakin asioita", yrityksellä oli "starttikokous" (käyttäisin sanaa perustamiskokous), "hän soitti hänelle" (ei toimi suomeksi) tai "voi, onneton x" kun paremmin olisi sopinut "...x-parka". Kovin tuli sellainen ikävä olo, kuin olisi käännöskonetta käytetty.