Jane Green: Sister Stardust

 Jane Green: Sister Stardust

Harlequin Audio, 2022

Lukija: Fiona Hardingham

Kesto: 8 h 51 min

Dorset, 1966.

Tullessaan teini-ikään pienessä dorsetilaisessa kylässä kasvanut Claire uskoi, että twiggymäinen laihuus on suora tie onneen. Kun leskeksi jäänyt isä sitten tekee ison virheen viemällä vihille äidin parhaan ystävän, Claire pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee lähes tyhjätaskuna Lontooseen. Hän onnistuu saamaan töitä tavaratalosta ja huoneen sen asuntolasta. 

Nykyhetkessä leskeksi jäänyt seitsemänkymppinen Claire käy ullakolla läpi muistojaan eronneen, keski-ikäisen tyttärensä ihmetellessä, mitä kaikkea vintiltä löytyykään. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan että äidillä oli ollut rekkikaupalla näin upeita vaatteita, ja mistä ovat tulleet kaikki nämä marokkolaiset tavarat?

Lontoo, 1967.

Lontooseen oli vihdoin syntynyt oma bändikulttuuri ja kun Dottie, Clairen paras ystävä Dorsetista, muutti myös Lontooseen, juhlivat tytöt viikonloppuisin läpi yön. Eräänä iltana, bussissa matkalla jonkin satunnaisen tutuntutun bileisiin (mitä väliä, kunhan vain oli bileet tiedossa), 19-vuotiaan Clairen elämä muuttui kertaheitolla, kun hän tapasi Johnin. 

“Claire?” John laid his chin on his hand, stretched across the back seat and looked at me. His hair was growing out, the ends just touching his shirt collar, and the sleeves of his jacket were embroidered. He was actually rather handsome, even though I found his confidence slightly annoying. 

“You don’t look like a Claire.” 

“Oh no?” I couldn’t help the flirtatious lilt in my voice. “What does a Claire look like?” 

“Claires are sensible and boring. They work in accounting offices and always go to bed before eleven. Claires are definitely not sitting on the bus in a feather boa on their way to a party. I’m going to rename you.” He closed his eyes and thought for a few seconds. “You’re a Cece.” 

I started laughing. What kind of a name was that? He pronounced it See-See. “Cece? That’s a ridiculous name. I sound like an American housewife.” 

“I beg to differ,” he said, sitting back and watching me. “Cece is a girl who knows what she wants. She’s the kind of girl who’s going to be famous. Cece could be a model, or an actress, or a singer. Cece is just the kind of girl who’d look excellent on John’s arm.” 

I raised an eyebrow. “John Lennon? Hmm. I’ll have to consider it.” 

“Not John Lennon,” he grumbled. “John McKenna. Who would be me.” 

“Nice to meet you, John McKenna,” I said, warming to him but still dubious.

“I have a little something else,” John McKenna said, as the bus trundled along, producing a fat joint from his inner pocket. “Shall we?” 

I had smoked pot before, but not much, and I’d never really understood what all the fuss was about. This time I took the proffered joint, which was about the size and shape of a tampon, which made me want to laugh without even taking a hit.

Onko kaikilla passit? Hyvä, järjestän meille lennot Marokkoon!

Niin yksinkertaista se oli, kun Claire oli muuttunut Ceceksi, saanut aivan uudenlaisia ystäviä joilla oli rahaa ja jotka olivat huolettomia, joiden ei tarvinnut välittää siitä ilmestyikö aamulla työpaikalle, tai oliko mukana edes matkatavaroita. Cece kaipasi rakkautta ja nuoruuden hullua elämää, ja sen hän aikoi saada.

There were midnight blue velvet robes, embroidered in reds, yellows, blues and golds, beaded kaftans that swept to the floor, harem pants, silks and velvets and beads, and among the traditional Moroccan clothes were Yves Saint Laurent couture dresses, elaborately patterned fabrics with high beaded collars...

...

I had never handled clothes more beautiful and was far too terrified to wear the Saint Laurent. I had never understood before this moment, why people spent fortunes on clothes. I thought you could wear Miss Selfridge and make it look expensive, but I now understood that wasn't true. These weren't just clothes, they were art. But how did I know they were Talitha's?

Just when I was holding up one of the Saint Laurent dresses, noting the beaded corset, the bedroom door opened. There, in the doorway, with the sunlight shimmering behind her like a halo, stood Talitha. 

"Ooh, look how perfect that is! That was exactly the one I was hoping you'd pick. Lizzie said you hadn't brought anything, I hope you don't mind me sending some clothes. Aren't Yves' clothes the most beautiful!"

I wondered if she was wearing Yves now, in a richly embroidered short dress with bell sleeves, strappy gladiator sandals climbing up her calves. I looked at the dress I was holding and sighed. "I can't wear this. It must have cost a fortune. I'd be terrified of spilling something on it."

Her eyes danced of delight. "Darling, it was a gift from Yves. If you spill anything on it, I'll get another!"

Marokko tarkoitti käytännössä öljyperijä John Paul Getty Jr:n ja hänen aviovaimonsa Talithan valtavaa residenssiä, jossa vieraita tuli ja meni. Moni oli maailmankuulu jollain taiteen alalla, ja heillä oli usein tyttöjä vanavedessään, groupieita.

Talithasta ja Cecestä tuli hetkessä uudet sydänystävät, sielunsisaret, jotka kiersivät yhdessä soukeissa, leipoivat marijuanakeksejä, ottivat aurinkoa, juhlivat yöt läpi ja nukkuivat päivällä, yksinkertaisesti: nauttivat elämästään. Sex and drugs and rock-'n'-roll!

Alkuun huoleton elämä Marokossa oli kuin Hollywood-elokuvaa, kunnes Cece tutustui sen kääntöpuoleen: ensin marihuanaan, mutta myös väkevämpiin huumeisiin, runsaaseen alkoholin käyttöön, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kun paikalle saapui Cecen ihailema laulaja joka osoittautui tyystin erilaiseksi ihmiseksi kuin julkisuuskuva oli antanut ymmärtää, mureni jotain Cecen sydämessä. Kun sen jälkeen tapahtuu vielä kuolemantapaus, kupla puhkeaa ja yhtäkkiä paluu Lontooseen ei tunnukaan tylsältä, vaan tutulta ja turvalliselta. Suuret seikkailut eivät aina ole pelkkää iloa. 

Wau! Sister Stardust oli täyden viiden tähden coming-of-age story 1960-luvun lopulta, eli melkoinen "aikuistumistarina", en keksi tälle mitään parempaa suomennosta. 

Vertaisin tätä tavallaan Daisy Jonesiin, jonka tämä voittaa mennen tullen. Tiedän kyllä että romantisoin '60-lukua jonka olisin niin kovasti halunnut elää, edes tuollaiset kolme glamourin täyteistä viikkoa jotka Cece sai ennen kuin hänen oli päätettävä elämänsä suunta.

Jane Green on kirjoittanut parikymmentä kirjaa ennen tätä, mutta kokeillut nyt ensimmäistä kertaa historiallista romaania. Toivon kovasti että hän jatkaisi juuri näillä menneillä vuosikymmenillä toisen maailmansodan jälkeen, sillä sodasta (ja tietenkin 2000-luvusta) kyllä löytyy kirjoja, mutta huomattavasti vähemmän 1950-1970-luvuille sijoittuvia. Ensimmäiset oikeat nuorisokulttuurin vuosikymmenet, miksi niitä hyödynnetään kirjallisuudessa niin vähän?