Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

 

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Tammi, 2022

Suomennos: Tuulia Tipa

Lukija: Krista Kosonen

Kesto: 14h 37min

Tekemättömän katuminen on ohi. Nyt voin katua vain tehtyä.

Paperipalatsi Perämetsässä, Cape Codissa, ei ole kirjaimellisesti palatsi vaan kaikkea muuta. Päätalon lisäksi siellä on neljä yhden makuuhuoneen mökkiä, lautavuorattuja töllejä ilman mukavuuksia, eivät edes talviasuttavia.

Edellisiltana Ellen suku oli kerääntynyt paikalle viettämään hänen isosisarensa Annen kuoleman vuosipäivää. 

Kun Elle heräsi uuteen aamuun, kaikki oli kuin ennenkin, eikä kuitenkaan. Edellisiltana Elle oli heittänyt pikkuhousunsa ruokakomeron leipälaatikon taakse ja nainut Jonasin kanssa. Kyllä, he ovat tahoillaan naimisissa. Kyllä, Elle rakastaa miestään Peteriä, joka on hyvä isä heidän lapsilleen Jackille, Maddylle ja Finnille.. Mutta hän rakastaa myös Jonasia, vai rakastaako? Joka tapauksessa hänellä on vuorokausi aikaa päättää, kumman miehistä hän valitsee.

Jättäisi vain hänet. Sitäkö minä haluan? Gina ja Jonas ovat vanhimmat ystävämme. Olemme viettäneet aikuiselämämme miltei kaikki kesät yhdessä: kuorineet ostereita ja juoneet ne elävänä kuorestaan; katsoneet täysikuun nousua meren ylle ja kuunnelleet Ginan valitusta kuusta, joka pahentaa hänen kuukautiskipujaan; rukoilleet että paikalliset kalastajat kävisivät kirjohyljekannan kimppuun; paistaneet kiitospäivän kalkkunan ylikypsäksi; väitelleet Woody Allenista. Jumalauta, Gina on tyttäreni Maddyn kummitätikin. Entä jos Jonas todellakin jättäisi vaimonsa? Voisinko pettää Ginan niin? Ja kuitenkin olen jo pettänyt. Nain hänen miestään viime yönä. Pelkkä muistikuva saa minut haluamaan sitä uudelleen. Ajatuksen elohopeinen hohde kulkee vaihdellen lävitseni. 

Paperipalatsi liikkuu noin kahdessa aikatasossa. Cape Codissa yhden vuorokauden ajan, toisaalla vuosikymmenten. Liikkeelle lähdetään silloin vuodesta 1966, jolloin Elle syntyy perheen nuoremmaksi tyttäreksi, mutta välillä käväistään vielä kauempana.

Paperipalatsi on saanut aika lailla näkyvyyttä kirjasomessa kuluneen vuoden aikana. Siinä oli jo valmiiksi bestsellerin leima, mikä houkuttaa toisia lukijoita ja karkottaa toisia. Itse olen suht neutraali tällaisen hypetyksen suhteen, toisin sanoen laitoin sen pinkkaan "kuuntelen varmaan jossain sopivassa fiiliksessä, muttei välitöntä kiirettä". 

Lukuisissa somepäivityksissä kirjaa on verrattu edellisvuoden suurmenestykseen Suon villi laulu. En osaa sanoa miksi. Cape Codissakin vietetään prosentuaalisesti niin vähän aikaa ja silloin kun siellä ollaan, luontokuvausta on mukana niin satunnainen lause pari silloin tällöin, ettei se määrittele Paperipalatsia. Minulle tästä tulee ensisijaisesti jäämään mieleen aivan muuta ja siitä seuraavaksi.

Alussa pidin kirjaa hyväntuulisena ja vähän riettaana, mutta sitten alkoi hymyni hyytyä. Blogiarvioissa kirjaa on kutsuttu lukuromaaniksi, joten yllätyin sen rankasta sisällöstä. Lucinda Riley tai Kate Morton, joita voisi varmaankin kutsua suomennettujen lukuromaanien kuningattariksi, eivät kirjoittaisi teoksiinsa vuosikausia kestävää, raiskaukseen asti etenevää seksuaalista ahdistelua. Että sellainen "viihdyttävä lukuromaani". Tuo seksuaalinen ahdistelu sai kirjassa enemmän tilaa kuin Cape Codin luonto ja oli kuvattu niin poikkeuksellisen ahdistavaksi, että arvoin muutamaan kertaan pystynkö enää jatkamaan kuuntelua. Vuosikymmenten mittaan olen todennut, että pystyn periaatteessa lukemaan aiheesta kuin aiheesta, mutta jos tapahtumat alkavat ahdistaa, niin sitten ahdistaa.

Muilta osin tarina veikin hyvin mennessään ja sinnittelin läpi noiden yllämainittujen kohtien. Kun paha sai palkkansa, hykertelin, vaikkei sekään ollut ollenkaan yksinkertaista. Nautin kyllä kirjailijan taidosta kieputtaa juonta. Kritisoisin yllämainitun lisäksi sitä, että takaumissa vietettiin niin pitkiä aikoja kerrallaan, että kun nykyhetkeen palattiin, olin jo unohtanut, että jokin nykyhetki oli kirjassa mukana. 

Moni lukija näyttää olleen lopun oikeutuksesta eri mieltä, minusta kirja ei olisi voinut päättyä muunlaiseen ratkaisuun. 

Neljä tähteä.