Richard Osman: Torstain murhakerho

 

Richard Osman: Torstain murhakerho

Otava, 2021

Thursday Murder Club, 2020

Suomennos: Arto Schroderus

Lukija: Jukka Pitkänen

Kesto: 11 h 38 min

Coopers Chase oli viisi hehtaaria luksusluokan eläkeläiskylää. Sen asukkaat eivät nuoku päiväsalissa kunnes heidät kärrätään nukkumaan, he ovat aktiivisia toimijoita.

Elizabeth oli perustanut Torstain murhakerhon yhdessä eläkkeelle jääneen rikostarkastaja Pennyn kanssa, joka oli sittemmin joutunut muuttamaan palvelukodin puolelle, jossa hänen puolisonsa Bernard kävi häntä ahkerasti hoitamassa. Muut kerhon jäsenet, kaikki eläkeläisiä, olivat sairaanhoitaja Joyce, Ron joka oli kuuluisa ammattiyhdistysjohtaja, sekä Ibrahim, joka oli ammatiltaan psykiatri. He kokoontuivat nimensä mukaisesti joka torstai selvittämään vanhoja, ratkaisemattomia rikoksia, jotka Elizabeth heille hankki. Elizabethin ammatillinen tausta jäi mysteeriksi, mutta hänellä oli niin laaja taustaverkko, että moni poliisikin olisi moisesta kateellinen.

Eläkeläisyhteisön luojalla Ian Wenthamilla oli suunnitteilla uusi upea rakennushanke Coopers Chaseen, mihin hänellä olikin oikeus, mikäli vain nykyiset asukkaat laajentamiseen suostuisivat. Tällöin Coopers Chasen koko tuplaantuisi ja samalla tuplaantuisivat Ianin voitot. Hänen palkkalistoillaan toimi puolalainen Bogdan joka hoiti myös hänen likaisia hommiaan. Tony Curran, joka niin ikään oli urakoitsija, oli pitkään ollut hänen oikea kätensä ja omisti nyt neljänneksen kaikesta. Mutta Ianilla ei ollut pienintäkään aikomusta jakaa uudenkin alueen voittoja Tonyn kanssa, joten Tonyn urakehityksen seuraava askel olisi potkut.

Kun yksi yllämainituista hakattiin kuoliaaksi ja ruumiin viereen jätettiin valokuva jossa kolme miestä istuu pubissa, edessään pöytä täynnä seteleitä, Torstain murhakerho pääsi tutkimaan aivan tuoretta tapausta. 

Tutkimusta johti rikoskonstaapeli Chris Hudson jonka tiimiin murhakerholaiset saivat juonittua nuoren konstaapeli Donna de Freitasin, joka oli hiljattain muuttanut Lontoosta ja kaipasi enemmän toimintaa kuin tylsä paperinpyörittelytyönsä. Donnaan kerholaiset olivat tykästyneet aiemmin kun tämä oli käynyt pitämässä heille turvallisuusluentoa. 

Kirja oli mielestäni hauska ja älykäs, hyvin kirjoittajansa näköinen. Sen verran on tullut Pointlessia katsottua, että Osmanin peribrittiläisen oloinen huumorintaju on tullut tutuksi. 

Hupaisaa ja dekkariksi persoonallista oli se miten anteeksipyytelemättömästi murhakerholaiset pyörittivät rikospoliiseja ja jakoivat näille itse hankkimiaan tietoja lähinnä "reiluuden merkeissä" ja usein myös vaihtokauppana poliisin hallussa olevista tiedoista. Lopussa saatiinkin kysyä onko kerholaisia tarpeen asettaa syytteeseen tietyistä toimista, mutta joskus poliisinkin on katsottava läpi sormiensa.

Yksi mieleenpainuvimpia kohtauksia oli se, kun konstaapelit olivat ensimmäistä kertaa tapaamassa Torstain murhakerhoa ja Hudson istutettiin sohvan keskipaikalle teekuppi kädessä ja kakkulautanen toisessa ja samalla olisi pitänyt vielä vastailla murhakerholaisten tiukkoihin kysymyksiin yksityiskohdista joita heidän ei olisi Hudsonin mielestä pitänyt edes tietää. 

Torstain murhakerho kuuluu niihin kirjoihin, jotka kuuntelimme yhdessä mieheni kanssa 15000 kilometrin automatkalla pitkin Eurooppaa. 

Miestäni viehätti Osmanin huumorintajun lisäksi kaikkea muuta kuin herttaiset eläkeläiset, etenkin Elizabeth joka tiesi mitä halusi ja miten sen saavutti ja oli siksi poliiseja aina askeleen edellä. Donna selvästi tajusi miten torstaikerholaiset manipuloivat Hudsonia tietoja saadakseen, mutta pelasi näiden peliä pysyäkseen itse tutkimuksessa mukana. Mieheni piti juonen käänteistä, kun olit mielestäsi keksinyt jotain, se käännettiin ympäri. 

Kirjaan on ilmestynyt jo jatkoa, joka varmaankin suomennetaan ja me molemmat sen varmaankin kuuntelemme. Mieheni antoi kirjalle arvosanaksi "ainakin nelosen" viidestä ja itse olen samoilla linjoilla.