Sivut

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli


 
Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli
Otava, 2021
Alkuteos: A Slow Fire Burning, 2021
Suomennos: Markku Päkkilä
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 24 min


Asuntolaivassa Lontoon kanaalissa jo muutaman vuoden elänyt ja naapureidensa tekemisistä selkoa pitävä Miriam teki eräänä aamuna karmaisevan löydön. Pari viikkoa naapurilaivassa asustanut nuori mies makasi hyttinsä lattialla verissään ja hengettömänä. Mies tunnistettiin Daniel Sutherlandiksi. 

Miehen kuoleman tiimoilta poliisi tuli jututtamaan parikymppistä Lauraa, joka oli lapsuudessaan joutunut vakavaan onnettomuuteen jonka jälkeisenä traumana hänestä oli tullut käytökseltään hyvin äkkipikainen. Lauran sormenjälkiä löytyi Danielin laivasta, joten häntä epäiltiin murhasta, eikä hän kiistänytkään siellä käyneensä. 

Danielin kuolemasta ilmoitettiin myös tämän tädille Claralle. Danielin oma äiti Angela oli kuollut vain muutamaa viikkoa aiemmin. Ihan sattumaltako? Kuolemantapauksia perhepiirissä oli sattunut aiemminkin, sillä vuosia sitten Danielin serkku, Claran poika Ben, oli menehtynyt onnettomuudessa vain kolmevuotiaana ollessaan Angelan perheessä hoidossa ja sen myötä siskosten välit olivat katkenneet. Clara ja hänen miehensä Theo olivat Benin kuoleman jälkeen eronneet. Theo on kirjailija, joka on kirjoittanut menestysromaanin erään toisen tässä mainitun henkilön nuoruudenkokemuksista, muttei tehnyt sillä henkilölle oikeutta. 

Vanhin tarinan naisista on kahdeksankymppinen Irene. Hänen miehensä William oli kuollut useita vuosia aiemmin ja kuin ihmeen kaupalla hänen elämäänsä oli silloin ilmestynyt Angela. Ja nyt kun hän oli menettänyt Angelan, tilalle oli tullut Laura.

Piiri pieni, niin se pyörii, ja siinä oli tämän herkullisen psykologisen trillerin viehätysvoima. Juuri kun olit mukamas muodostanut kokonaiskuvan tiettyjen  henkilöiden välisistä suhteista, paljastettiin jotain, joka sai ajattelemaan, että ahaa, no, SIINÄ tapauksessa... Ja kuinka monella olikaan syytä kostaa jotain, sillä tosiaan, tulihan voi kyteä hiljakseen pitkäänkin, ennen kuin jokin saa sen roihahtamaan liekkeihin. 

Henkilöitä on paljon ja alussa meni tovi aikaa oppia muistamaan kuka on kuka. Muistaisin, että Nainen junassa -kirjan henkilömäärä oli pienempi. Tässä on niin sanotusti paljon meneillään ja kirja vaatii keskittymistä, mutta palkitsee kun tartut siihen oikeana ajankohtana. Kirsikkana kakussa kirjan sisällä on vielä toinenkin kirja!

Kuuntelimme kirjan yhdessä mieheni kanssa pitkällä automatkalla muutamassa päivässä. Hän ei yleensä kuuntele tämän tyyppisiä dekkareita, eli psykologista jännitystä. Hän ei myöskään usein lue dekkareita jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan ja huomioi eron siinä, että kirjan henkilöt "kirjoitetaan loppuun" eikä jätetä kehittymään eteenpäin seuraaviin osiin. Hän kuunteli kesällä erään tuottoisan suomalaisdekkaristin kaikki jo ilmestyneet kirjat putkeen, mutta sanoi, että tämän kaltaisen kirjan jälkeen tarvitsee nollauskirjan, sillä tässä on joutunut pähkäilemään paljon enemmän henkilöitä ja asioita jotka selviävät pikkuhiljaa, verrattuna dekkariin jossa juoni kulkee suoraviivaisemmin. Me molemmat annoimme kirjalle tähtiä 4/5.


8 kommenttia:

  1. Hawkinsia ei ole tullut luettua. Ehkä tuon romaanin Nainen junassa voisi lukea joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kaksi ovatkin aika erilaisia, vaikka psykologista jännitystä molemmat 😊

      Poista
  2. Näppärän oloinen rikoskirja. Ei liian raaka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole raaka ollenkaan, tämä on sellainen 'who dunnit' -kirja.

      Poista
  3. Hawkinsin Nainen junassa en ole lukenut (vielä), mutta tämä kyllä yllätti positiivisesti. Tarina vei alkusivuilta asti mennessään,ja monta kertaa sai palata sivuja taaksepäin ja yrittää "pähkäillä" loppuhuipennusta. Arvostelu vielä odottaa julkaisemista.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Hawkinsilta sen Naisen junassa enkä pahemmin vaikuttunut. Henkilöitä siinä ei tosiaan liiaksi ollut niin kuin tässä tuntuu olevan. Minulle jäi niin mauton olo siitä Naisesta junassa että heivasin Hawkinsin suosiolla “kirjailijalistaltani”. Tuolta mentaaliselta listalta lentää ulos melko helposti, koska järisyttävä runsaudenpula vaivaa, joten karsin melko raa’alla kädellä. Mikään ei tietenkään estä kääntämästä takkia myöhemmin. :D

    Hyviä huomioita mieheltäsi!

    VastaaPoista
  5. Ilmeisesti kirja kuitenkin toimii hyvin myös äänikirjana, vaikka henkilöitä on paljon? Joskus runsaan henkilögallerian omaavissa kirjoista on kuunnellessa hankala päästä hyvälle, kuka kukin on. Usean lukijan käyttö tosin selventää tilannetta.

    VastaaPoista
  6. Nainen junassa on tuttu. Tiesitkö muuten, että Paula Hawkins on Helsingin kirjamessujen vieraana?

    VastaaPoista