Pertti Lassila: Kovassa valossa

Pertti Lassila: Kovassa valossa

Teos, 2019

217 sivua

Lainattu Tampereen kaupunginkirjastosta.

Siitä, mikä päivästä päivään ja vuodesta vuoteen toistuu ja pysyy, tulee lopulta koko elämä.

Suoman äiti oli ompelijatar, rautateillä työskennellyt isä oli kuollut kun Suoma oli kymmenen, mutta he olivat pärjänneet kaksin. Kun Suoma täytti 17, hän meni palvelijaksi lääkäriperheeseen Kruununhakaan. Häntä kohdeltiin siellä ystävällisesti ja perheen äiti opetti hänet laittamaan paremman väen ruokaa. Asia voi olla hyvä ja kallis, mutta jos sitä ei ymmärrä eikä osaa käsitellä oikein, siitä tulee huono. Tämän hän oppi leikatessaan paistia syitä pitkin, muttei hänelle silloinkaan oltu vihaisia. 

Äiti oli neuvonut, ettei miestä kannata odottaa liian pitkään, vaan ottaa kelvollinen heti kun sellaisen löytää. Suoma oli kuitenkin jo 23 ja piti itsekin itseään nirsona, kun hänen tielleen osui Heimo. He kohtasivat oudoissa, hivenen kiusallisissakin olosuhteissa, kun kivijalan pienessä lyhyttavaraliikkeessä silkkisukkia myikin mies. Tämä sai Suoman aluksi epäilemään miehen olevan heitä jotka eivät ole naisista kiinnostuneita, mutta miehen pyydettyä hänet kävelylle kanssaan Suoma suostui. Liike oli Heimon äidin ja Heimo vain tuuraamassa vilustunutta äitiään.

Heimo oli aloittanut vakuutusyhtiössä tsupparina ja edennyt eteisvahtimestariksi. Eivätkä he kauaa ehtineet seurustella kun Heimo kosi ja Suoma suostui, sillä mies oli kunnollinen ja hänellä oli hyvä toimi. Kapinan tullen Heimo oli ainoana vartioimassa etteivät punaiset pääse sisälle mitään tuhoamaan ja Heimo hoitikin työnsä niin nerokkaasti, että eteni rauhan tultua vakuutusasiamieheksi. Kun Tarmo syntyi, he saivat vuokrata edullisesti isomman kodin vakuutusyhtiön talosta ja oli ihanaa olla sen ensimmäiset asukkaat.

Minä sisustin huoneet, etsin ja valitsin huonekalut, tahdoin käyttämätöntä tavaraa, en mitään vanhaa vaan uudenaikaista, jota sanottiin funkkikseksi. Se oli tummaa maalaamatonta puuta ja taivutettua kiiltävää metallia, vihertävää lasia, yksinkertaista ja korutonta, koska meidän elämämmekin oli yksinkertaista ja asiallista, mikä minua miellytti.

Heimo oli eteenpäin pyrkivä ja intoa puhkuva mies, joka oli tyytyväinen kun kotona odotti lämmin ateria ja siisti koti. Askel kerrallaan hän eteni yhtiössä ja kun Suomasta tuli johtajan rouva, hän huomasi miten liikkeissäkin alettiin kohdella häntä uudella tavalla. Sodan jälkeen Heimo oli menestynyt mies, mutta Suoma jäi miettimään montaa asiaa, elämää ja mikä siihen toi onnen, eikä vastaus kuitenkaan ollut raha.

On hyvä tietää, mihin kuuluu, että kuuluu parempaan väkeen eikä huonompaan, koska sille käy aina huonommin ja paremmalle käy paremmin. Joka luulee, että se asia käy toiseksi, ei asioita ymmärrä. Alhaalta voi joku noista ja menestyä, minä sen tiedän, mutta kun on ylhäällä, ei kannata piitata siitä mitä alhaalla on. On paras pysyä omassa piirissään, katsoa ympärilleen mutta ei alas. Se, että on parempaa väkeä ja huonompaa väkeä, on asia, jolle ei mitään voi ja parempi niin. 

Toinen osa kertoo Heljän tarinaa. Heljä on isättä kasvanut, äiti on elättänyt heidät silittämällä herrasväen vaatteita joita kotiapulaiset tuovat ja hakevat ruskeisiin paketteihin kauniisti viikattuna. Herrasväen, joka ei suo sen kummempaa ajatusta sille, kenen ansiosta pöydälle voidaan levittää täydellisen rypytön liina. Kun Heljä oli vähän isompi koululainen, hän alkoi tosissaan tivata tietoja isästään. Kuultuaan vanhempiensa tarinan, hän piti äitiään heikkona ihmisenä, joka ei käyttänyt mahdollisuuttaan mennä elämässä eteenpäin, ja päätti jo silloin, että itse pärjäisi paremmin. 

Nuorena uskoo, että voi tehdä elämästään mitä tahtoo, mutta se, mikä nuoressa ihmisessä on ihanteellisuutta, muuttuu vanhassa typeryydeksi, jos ei tajua, mitä itsestä tuli ja mitä itsestä ei tullut. 

Oppikouluun äidillä ei olisi ollut Heljää varaa laittaa, mutta tyttö oli tyytyväinen työpaikastaan ensin kukkakaupassa, sitten kirjakaupassa. Siellä hän tapasi Tarmon, Heimon ja Suoman pojan, joka periaatteessa oli häntä huomattavasti ylempänä luokka-asteikossa, mutta mies kuitenkin halusi alkaa häntä tapailemaan. 

Vaikka Tarmo oli erilaisesta perheestä kuin minä, tavallaan eri säädystä, tulimme hyvin toimeen. Hänen kanssaan oli helppo jutella, kun tutustuimme paremmin. Hän suhtautui kaikkeen paljon huolettomammin kuin minä, ja se oli minusta viehättävää. Hänessä oli jonkinlaista poikamaisuutta, vaikka hän oli minua vanhempi ja vaikka hän tietysti oli ollut sodassakin muiden miesten tapaan. 

Että minä taas nautin Lassilan eleettömästä, arkisesta kerronnasta. Kesän kerran mentyä tuli vahvasti mieleeni, samoin Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain Aika -kirjan äiti ja isoisä. Kaikissa kolmessa on ollut mukana vähintään kaksi sukupolvea omine elämäntarinoineen ja Lassila osaa tuoda nämä tasapuolisen kiinnostavasti esille. Kaksi viimeisintä ovat edenneet kronologisessa järjestyksessä ja se on mielestäni toimiva ratkaisu tällaiseen kirjaan. 

Sivut sisälsivät paljon mietteitä ihmisen elämästä, ajan kulumisesta ja kaiken merkityksestä itselle ja tuleville. Miten paljon virta vie mennessään, mikä on oma vastuu vai riittääkö, että pysyttelee pinnalla. Miten jotain asioita olisi paras unohtaa, mutta unohtumisen sijaan ne vain kasvavat, mitä enemmän yrittää unohtaa. Miten yksi valinta voi määrittää ihmisen koko elämän. Kestääkö rakkaus kaiken, keveneekö menneisyyden raskas taakka jakamalla sen toiselle ihmiselle. Kiinnostavaa pohdintaa läpi kirjan.

En minä ole kuka tahansa, olen ainutlaatuinen, minä itse, jossa ei ole mitään itsestäänselvää, ei edes itselleni.