Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa 

Gummerus, 2019

224 sivua 

Aaro aloittaa opinnot yliopistossa ja ajattelee, että nyt jos koskaan on mahdollista aloittaa myös oma elämä alusta. Hän haluaa saada ystäviä, tulla hyväksytyksi, päästä mukaan yhteisiin illanviettoihin. Takaraivossa on kuitenkin koko ajan kiusatun lapsen menneisyys. Aaro tuntee, että on huono, arvoton, ulkopuolinen, että kaikki tuijottavat, puhuvat supisten hänestä ja nauravat ilkeästi päälle. Hän on kestänyt koko ala-asteen kestäneen kiusaamisen yksin, hakematta keneltäkään apua, sulkeutunut jopa omilta vanhemmiltaan, sanonut aina että kaikki on hyvin.

- Kun on transihmisiä jotka syntyy väärään sukupuoleen, aloitan.
- Niin, isä sanoo .
- Niin mitä jos kokee syntyneensä kokonaan väärään lajiin? 
Isä vilkaisee minua.
- Puhutko itestäs?
- Joo.
- Mikä sä sitten haluaisit olla? äiti kysyy.
- Peura. Tai delfiini.
Isä ja äiti vaihtavat ilmeen. Odotin naurua, luulin että tämä olisi hauska juttu. 
- Olis sekin aika hankalaa, isä sanoo. 
- Niin, minä sanon. - Voi olla. 
- Sitä paitsi sä saattaisit olla peuranakin yksinäinen,  isä jatkaa ja vilkaisee sitten pelästyneenä, että loukkaannuinko.

Kirjassa liikutaan parikymppisen Aaron nykyhetkessä ja takautumina 2000-luvun loppupuolella jolloin Aaro on peruskoulussa. Enimmäkseen ollaan tässä hetkessä ja mukana on sopivassa määrin mennyttä, juuri sen verran että se auttaa ymmärtämään miten Aarosta on tullut Aaro. 

Tätä kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa esikoisteosta on varmasti vaikea lukea ilman vahvojen tunteiden heräämistä, on sitten itse ollut kouluaikoina kiusattu, kiusaaja tai ei kumpikaan.