Sivut

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kristiina Harjula: Pispalan kiviä



 
Kristiina Harjula: Pispalan kiviä
Karisto 2013, 204 sivua
 
 
Syreenien kukkiessa alkukesän iltana 50-luvun taitteessa Mirjami tupsahtaa pispalalaiseen pihaan vihreän matkalaukun ja parivuotiaan tyttärensä Railin kanssa. Tytön isä, Aimo, on vielä töissä mutta mummu ottaa matkalaiset vastaan. Tämä on heidän ensimmäinen kohtaamisensa, Aimo on vihdoin tunnustanut lapsensa ja vienyt Mirjamin vihille. "...onko se sitten semmoinen mummun pikku kultasilmä?" "On mää." Hetkessä Raili on mummun sylissä ja siitä alkaa lämmin suhde joka kantaa Railin läpi tulevien myllerrysten. Mirjami miettii jo ensimmäisenä iltana jättääkö kapsäkin purkamatta, tytön sänkyyn nukkumaan ja kävelee pois, tuntien että lapsen ne haluavat mutta häntä eivät.
 
Niin jäävät Raili ja Mirjami asumaan Pispalaan, taloon jossa on kolme asuntoa ja kivijalassa mummun pitämä maitokauppa. Heidän kanssaan asuu myös vaari, joka ei ota uusiin tulokkaisiin minkäänlaista kontaktia ja jääkin Railille vieraaksi. Mirjami saa työpaikan "Rikoolta" eli Suomen Trikoon tehtaalta, jota Mirjami vihaa alusta saakka. Raili kuulee äidin öisin itkeskelevän, mutta muutoin juuri koulunsa aloittaneen Railin elämässä kaikki tuntuu olevan kohdillaan, varsinkin kun samasta talosta löytyy kaksi ystävää, sisarukset Lintu ja Maaru.
 
Sinä kesänä kun Eedit ilmestyy Pispalaan, hän kerää kaikkien huomion. Raili hakeutuu tykö, tekee tuttavuutta naiseen jolla on ruudulliset Lana Turner -housut ja patellavyö. Ovelasti Raili saa myös äitinsä ystävystymään Eeditin kanssa, vaikka kaikki eivät naista hyvällä katso. Eedit on taiteilija, vilkas ja nauravainen, on asunut Pariisissakin.  "Mitä tommonen kokotti täältä hakee? Jotakin hämärää siinä on."
 
Eeditin tie mummun sydämeen aukeni ensimmäisen kerran, kun se yhtenä päivänä tuli kaupalle ja sanoi mitä on nää tuoksut mun ympärilläin nuuhkaistuaan kaupan tiskillä vielä nuokkuvien sireenien tuoksua. Kun mummu jatkoi siihen, että mitä on tämä hiljaisuus ja Eedit nauroi silmät viirussa niin että kauppa helisi, mummu alkoi olla myyty.
 
Sinä samana kesänä Raili menee kahdeksi viikoksi leirille. Isä muuttuu oudoksi, sellaiseksi joka ei enää soita Railille haitarilla Kulkurin valssia ja vie korkeimmalle kohdalle katselemaan Näsijärven ulappaa ja kaupungin valoja. Isä ei ole ainoa joka muuttuu. Kun Raili palaa leiriltä, Eedit on muuttanut pois Pispalasta ja äiti on ollut sairaalassa ja mennyt sieltä tädeilleen lomailemaan, kun äidillä on nyt "vähän vaikeaa".
 
Isä voiteli hiivaleivästä Railille kanttipalan. Kyllä me pärjätään, se hoki, kyllä me pärjätään, ja katseli keittiön ikkunasta sitä, mistä se joskus oli sanonut äidille, että kattosit piremmälle. Sitten se veti Railin syliinsä ja sanoi isän reipas tyttö, sää pärjäät aina, sulla on hyvä äiti. Miten niin hyvä äiti? Äiti on äiti, Raili hätääntyi eikä osannut sanoa mitään. Hän ei enää tiennyt, minkälainen on isän reipas tyttö joka pärjää siksi, että sillä on hyvä äiti.
 
Toistakymmentä vuotta Tampereella / enimmäkseen sen kyljessä asuneena Pispala on tullut tutuksi ja tapahtumat osaa piirtää paikoilleen. Alue on tiheässä pieniä tontteja, 50-luvulla kaikki varmasti tunsivat ja tiesivät toisensa ja ehkä turhankin hyvin myös toistensa asiat. Harjula kuvaa yhteisöllistä Pispalaa hyvin elävästi ja tapahtumia iloineen ja suruineen hyvin toden tuntuisesti. Aikamatka 50-luvulle oli mutkaton, sujuvasti kirjoitettuun tarinaan pääsi heti helposti sisälle ja kaiken kruunaa tuo ihana tamperelainen murre johon näille seuduin muuttaessani rakastuin niin lujaa. Lapsikertoja on mielestäni oivallinen valinta tämän kolmiodraaman kertomiseen. Kukaan ei -tietenkään- kerro Railille suoraan mitään, sillä eiväthän lapset mistään mitään ymmärrä, aikuisten jutuista ainakaan. Niinpä Raili tekee tapahtumista omia tulkintojaan ja lukija ymmärtää enemmän kuin Raili. 
 
Saran arviossa on mukana myös paljon kuvia Pispalasta, Jarkko näkee vaarin roolin oleellisena Railin isän toimissa.

Kesäbingosta ruksaan Kotimaisen kirjan. Päivitetään kuvaakin välillä, näkee itsekin missä ollaan menossa. Ainakin vasemmalla, noin päivänkakkaroiden sijainnin suhteen ;)

 

11 kommenttia:

  1. Nämä Pispala-kirjat kiinnostavat. Ainoastaan harmittaa, että en tunne Tamperetta kovinkaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jollain hassulla tavalla aina tykännyt Tampereesta, paljon ennen kuin muutin näille nurkille. Oikeastaan aina. Mutta kivahan se on lukiessa että tuntee kirjan paikkoja :) Monen muun kirjan tapahtumapaikat ei sitten vuorostaan minulle avaudu lainkaan.

      Poista
  2. Tämä kirja on todella hyvä!
    Mukavaa, että se saa lisää bloginäkyvyyttä. :)

    VastaaPoista
  3. Pakko kehua sinun bingokuvaa - ihanat kukkaset! :)

    VastaaPoista
  4. Yritin tätä, mutta ei sytyttänyt. Syytä en ymmärrä, sillä kohta jo olin ihan tulessa kirjasta Neljäntienristeys. Mies melkein loukkaantui, sillä hän on Nokialta ja pitää Tamperetta kuin omana kaupunkinaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen melkein koko ajan Pirkanmaalle muutettuani asunut Ylöjärven puolella mutta aina jos puhutaan ympäripyöreämmin olen tamperelainen ;)

      Poista
  5. Tähän voisin kyllä tutustua! Muutin Tampereelle vajaa vuosi sitten, mutta sitäkin ennen olen aina Tampereella vieraillessani viettänyt aikaa enimmäkseen Pispalassa. Pispala on siis tuttua ja rakasta aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän tästä löytyy sinulle tuttua seutua :) Suosittelen ilman muuta lukemaan! Äläkä odota kauaa, tämä on oikein passeli kesäkirja!

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta tosi paljon ja ihmettelin, että se ei ollut esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Pispala oli kuvattu elävästi ja pienen tytön elämä riipaisevasti.

    VastaaPoista