Sivut

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Elizabeth Taylor: Hyvien ihmisten hotelli


 Elizabeth Taylor: Hyvien ihmisten hotelli
Saga Egmont, 2023
Lukija: Carla Lindell
Kesto: 5 h 54 min


Rouva Laura Balfrey, hiljattain leskeksi jäänyt diplomaatin vaimo, on muuttanut Lontooseen, Claremont Hoteliin, paikkaan joka on eräänlainen vanhempien ihmisten residenssi. Kuin palvelutalo, sillä hotelli tarjosi asiakkailleen kaikki palvelut siivouksesta pyykinpesuun ja täysihoitoon. Eletään 1960-lukua.  

Miksi Laura sitten on paikassa, jonne unohdettuja vanhuksia on kerääntynyt? 
Lauran ainoa tytär ei paljon välitä äidistään, joten hän ei voisi asua yksinään. Koska muilla vakituisesti hotellissa asuvilla vanhuksilla kuitenkin kävi satunnaisia vieraita, hän tuli sanoneeksi valkoisen valheen, että hänellä oli Lontoossa tyttärenpoika, joka olisi tulossa pian vierailulle. Desmond oli kyllä olemassa, mutta hänen ainoa lapsenlapsensa ja perijänsä oli niin välinpitämätön, ettei edes vastannut Lauran kutsuun tulla käymään hotellissa.

Jälkeenpäin Laura ei muistanut mitä oikein oli tapahtunut, ehkä hän liukastui märällä jalkakäytävällä. Joka tapauksessa hän kaatui pelottavasti tömähtäen, jolloin onneksi eräs nuori mies tuli auttamaan hänet pystyyn ja muutaman rapun ylös omaan asuntoonsa. Ludo Myers oli kirjailijan urasta haaveileva nuorukainen, selvästikin vähissä rahoissa. Niinpä Laura kutsui hänet kiitokseksi avusta hotelliin syömään päivällistä.  

Ludolla oli tapana istuskella Harrodsin tavaratalon yhteydessä olevassa pankkisalissa ja työskennellä kirjaansa varten. Tämä työskentely tarkoitti ihmisten tarkkailua ja muistiinpanojen kirjoittamista. Myös rouva Balfreyta hän ryhtyi tarkkailemaan samalla taka-ajatuksella. 
Kun hotellin vakiasukkaat näkevät Ludon ruokailevan Lauran seurassa, he kuvittelevat automaattisesti tämän olevan Desmond, ja kun Laura ei asiaa korjaa, seuraa lisää väärinkäsityksiä. 

Aloin kuunnella Hyvien ihmisten hotellia odottaen jotain aivan muuta mitä sain, kiitos takakansitekstin, jossa sitä kuvattiin hyvinkin feelgoodinomaiseksi. "Aika kuluu leppoisasti juoruillen" on kaukana kirjan sisällöstä. Myöskään ei mainittu suoraan sitä, että kirja on alunperin julkaistu jo 1970-luvun alussa, myös suomeksi, eikä käännetty vasta nyt. Jonkin aikaa kuunneltuani minulle tuli nimittäin sellainen hassu olo, että kieli on aivan aidosti vanhahtavaa, ja tarkistaessani asiaa päädyin lukemaan sekä kirjasta että kirjailijasta enemmän.

Elizabeth Taylor (1912-1975), joka on osittain jäänyt kuuluisan Hollywood-kaimansa varjoon, julkaisi 11 romaania ja novellikokoelmaa, ja postuumisti julkaistiin vielä yksi romaani. Englanninkielisissä artikkeleissa häntä kutsutaan hidden gemiksi (salainen aarre) ja häntä verrataan esimerkiksi Barbara Pymiin ja jopa Jane Austeniin. Itse löysin Hyvien ihmisten hotellista samaa tunnelmaa kuin jokin aika sitten klassikkohaasteeseen lukemastani Paul Gallicon kirjasta Kukkia rouva Harrisille. Taylorin kirjoissa on selvästikin aineksia moderneiksi klassikoiksi. 
Kansikuva ei kovin hyvin istu kirjaan, vaan tukee enemmänkin ajatusta feelgoodista. Voisin ajatella kuvassa olevan pariisilaisen pikku boutique hotellin, alakerrassa ehkä suloisen bistron tai kahvilan, metallituoleissa kiekuraiset jalat. 
Kirjan suomenkielinen nimikin on kaukana alkuperäisestä Mrs Balfrey at Claremont, olisin säilyttänyt siinä Mrs Balfreyn. 
Carla Lindell oli ihana, ilmeikäs lukija, minulle uusi tuttavuus. Harmi että hän on lukenut enimmäkseen lastenkirjoja; hän on Pupu Tupunan vakioääni. Pari hänen lukemaansa kiinnostavaa kirjaa laitoin kyllä jo talteen.

5 kommenttia:

  1. Ai, tämä on tullut äänikirjana.

    Joo, suomennos tuli jo 70-luvulla ja muistelen siinä olleen jonkin verran ontumista, kohtia joissa alkoi miettiä että mitenköhän tämä oli sanottu alkukielellä...muuten Tayloreita olen lukenut englanniksi, vaikka jotain muita suomennoksia on kai kanssa tullut joskus 60-luvulla.

    Eikä Taylor tosiaan kirjoita feelgoodia, vaan ennemmin surumielistä ironiaa, sellaista joka tuskin koskaan nousee suuren yleisön suosikiksi, mutta nauttii kyllä innokasta kulttiarvostusta (kulttiin kuuluvat niin minä ja Kirjaluotsi-Tiina kuin Sarah Waters...)

    VastaaPoista
  2. Jep, kyllähän se käännös osaltaan tukee tuota vanhahtavaa tunnelmaa.
    Jälkikäteen tuli vähän sellainen fiilis, kuin kustantaja olisi takakansitekstin sanavalinnoilla kosiskellut sitä suurempaa yleisöä, mutta ehkä se oli sattumaa. Välillä on kiva lukea tämän tyyppisiä romaaneja, mutta mieluummin sen tekee niin, että tietää minkä tyyppistä kirjaa on milloinkin valitsemassa. Oma vastuu olisi tietysti siinä kohtaa, että kaikista kirjoista pitäisi ottaa perusteellisemmin selkoa ennen valintaa, eikä tehdä sitä hetkessä mutun pohjalta 😅

    VastaaPoista
  3. Jossain vaiheessa klikkasin tämän äänikirjahyllyyn juuri tuon kannen vuoksi, se kun vaikutti niin hupaisalta. Mutta nyt alkoi tuntua, että en ehkä sittenkään tästä tule innostumaan. Siispä ei haittaa, että kirja on hautautunut jonnekin uudempien klikkailujen alle.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa etäisesti tutulta. Olenkohan lukenut tämän kaukaisessa nuoruudessani? Ehkä.

    Muuten olen sitä mieltä, ettei kansikuvilla ja takakansiteksteillä saa johtaa harhaan.

    VastaaPoista
  5. Ihan tuntematon kirjailja ja kirja minulle! Kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Kannesta tulee mieleen muutaman vuoden takainen YA-romaani Pilvilinna, sitäkö lie tavoiteltu?

    VastaaPoista