Sivut

lauantai 28. lokakuuta 2023

Minna Suvanto: Kipinöitä


Minna Suvanto: Kipinöitä
Saga Egmont, 2023
Lukija: Saara Lehtonen
Kesto: 5 h 16 min


34-vuotias tamperelaistunut Anna eli niin tasaista arkea, ettei ollut uskonut sellaista koskaan elävänsä. 6-vuotias Osku oli kliseisesti parasta mitä Annalle oli tapahtunut. 

Oskulla oli vaikeuksia sopeutua iltapäiväkerhoonsa tai ehkä pikemminkin osalla henkilökunnasta vilkkaaseen poikaan, mikä teki Annan surulliseksi. 
Oskun isä oli ollut väkivaltainen muusikonrenttu, jonka Anna oli jättänyt pian pojan syntymän jälkeen. Toisinaan ainoana vanhempana oleminen kuitenkin väsytti ja huolestuttikin, miten kävisi jos hän ei jaksaisi. Poikansa takia hän olisi valmis tekemään mitä vain, eikä tee täyttä työaikaa kaupungin kulttuuritoimessa nytkään, silti vetämättömyyden hetkiä oli nykyään useammin. Työkään ei antanut enää samanlaista tyydytystä kuin aiemmin, ja hän olisi sentään alussa tehnyt sitä vaikka ilman palkkaa.

Annan äiti oli kuollut hiljattain, eikä pienestä suvusta Lapualla ollut jäljellä enää kuin Pekka-veli ja tämän perhe: käly Essi jonka kanssa Anna tulee hyvin juttuun, ja Oskun serkut Alvar ja Aada joiden kanssa poika keksii aina puuhaa. 

"Äiti, miksei me voida aina asua täällä", Osku kysyi suu täynnä leipää. 
"Sä haluaisit asua täällä?" Anna kysäisi ja istui poikansa seuraksi pöydän ääreen. 
"Täällä olis paljon parempi asua. Aattele nyt, meillä olis enemmän tilaa ja meillä olis oma piha. Ja Alvar ja Aadakin on täällä", Osku luetteli. 
"Niin mutta kun meillä on työt ja eskari Tampereella. Äitin on pakko käydä töissä", Anna muistutti. 
"Mutta onhan täälläkin eskari! Mä voin mennä samaan eskariin kuin Alvar. Mä voisin mennä Pekan kyydissä eskariin niin kuin Alvarkin", Osku selitti kirkkain silmin.
"Niin mutta..." Anna aloitti, mutta hänen lauseensa keskeytyi, kun hän kuuli auton ajavan pihaan. 

Kun tarve hoitaa kuolinpesän asioita vie Annaa entistä useammin käymään vanhalla kotiseudulla, ja Anna näkee Oskun viihtyvän, Pekan kysymys vaatii ihan oikeasti pohdintaa. Mitä jos muuttaisitte tänne?
Eikä Osku ole ainoa syy, mikä painaa vaakakuppia Lapuan puoleen. On myös Jaakko, Annan nuoruudenheila, jonka kanssa kipinöi. Mies on kuitenkin varattu, joten Annan täytyy pitää tunteensa omana tietonaan. Mutta pystyykö hän siihen?

Ensinnäkin, lukijalla oli niin henkäyksenkevyt ääni, joka etenkin alussa vaati totuttelemista ja hetken arvoin voinko jatkaa kuuntelua vai en. Ajan mittaan ääneen tuli joko hiven lisää vahvuutta tai sitten vain totuin siihen. 
Kirja itsessään oli kevyt ja romanttinen viihdekirja. Olin odottanut enemmän jotain Jylhäsalmi-sarjan tai Maija Kajannon vuodenaikasarjan tyylistä feelgoodia ja tämä jäi siis mielestäni niitä köykäisemmäksi ja romantiikalla oli suurempi painoarvo siinä missä etenkin Kajannon sarjalla painotus on töissä, ja vapaa-ajan osalta enemmän siinä miten päiviin saa mahdutettua muutakin kuin aherrusta.

Kirja pyrki kyllä tarttumaan vakavampiinkin aiheisiin. Oskulla oli erityislapsen piirteitä (ehkä poika oli "vain" erityisherkkä), mutta senkin käsittely jäi pintaraapaisuksi. Sitten kun jokin vastoinkäyminen oli kohdattu, se myös selätettiin hyvin helposti. Esimerkiksi Annan uuden uran alku Lapualla oli sellainen josta ajattelin, että kävipä helposti, ja Oskuun liittyen lausahdukset kuten Myös Oskun nepsy-ruokavalio oli rauhoittanut poikaa paljon. Asiaa ei vain avattu konkreettisemmin, paitsi se jäi mieleen, että Osku söi munakasta aamulla ja välipalaksi hälle oli joskus oma purkki jääkaapissa. Muuten Osku söi samaa ruokaa kuin muutkin. Potentiaalia jäi siis käyttämättä, enkä todellakaan tarkoita, että olisin esitelmää kaivannut. Kirjasta vain jäi mielikuva, että jos on ongelmia ne johtuvat osaamattomasta, vanhanaikaisesta hoitohenkilökunnasta ja lapsen oireilu katoaa, kun vaihtaa pienempään ryhmään jossa on nuori, uudenaikaisia menetelmiä käyttävä opettaja, joka ottaa lapset vastaan yksilöinä. Aihepiiri ei ole itselleni läheinen, mutta luulisin tällaisen taikasauvatyylisen käsittelytavan ärsyttävän vanhempia ja muita läheisiä joita se arjessa koskettaa. 

Se mistä en olisi niin välittänyt, oli turha toisteisuus. Oli esimerkiksi kerrottu miksi Anna oli väsynyt työpaikkaansa, mutta hetken päästä samoja asioita avattiin vielä laajemmin sanakääntein uudestaan. Olisin mieluummin ottanut niiden tilalle uusia tapahtumia tai vaihtoehtoisesti syventänyt juuri Oskun osuutta. Mitähän siellä purkissa oli? Porkkanatikkujako?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti