Sivut

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Katriina Ranne; Maa kuin veri


 Katriina Ranne Maa kuin veri
WSOY, 2021
Lukija: Erja Manto
Kesto: 12 h 47 min


Auringonpaiste ei lämmittänyt heinäkuista Argentiinaa, sillä siellä puolella maailmaa oli menossa talvi. Kauas jääneessä kotikaupungissa, Lahdessa, oli vasta satakunta taloa ja äiti olikin ihastellut jo Helsingin mahtavuutta. Heidän matkattuaan toista kuukautta Buenos Airesiin, sen valot tekivät häneen vielä suuremman vaikutuksen. Että voikin olla olemassa noin suuri kaupunki!

Jos äitiä oli pitänytkin alussa suostutella uuteen elämään heittäytymiseen, oli hän pian ymmärtänyt, että oma maatila Argentiinassa merkitsi vapautta, ennen kaikkea Venäjän sortovallasta. Isä ja äiti olivat puhuneet eniten Venäjän puristuksesta rinnassaan, raha-asiat tulivat vasta toisena. Isä ei pelännyt fyysistä työntekoa. Colonia Finlandesassa, suomalaisten uudessa siirtokunnassa, he viljelisivät tupakkaa ja yerbaa.  

Isä kulki iltaisin Misiones Katkismus kädessään äidin perässä huoneesta toiseen ja puhui siitä miten siirtokunnan alueella maa oli maailman hedelmällisintä ja miten sinne lähtevien oli mahdollista luoda ihan uusi yhteiskunta.
Sukulaisille ja tutuille, joista jotkut suhtautuivat heidän muuttoaikeisiinsa epäilevästi, isä kertoi että Arthur Thesleff oli luvannut Misionesiin lähtevien rikastuvan. Vihkosessa julistettiin, että kahdessakymmenessä vuodessa kaikilla oli mahdollisuus tulla miljonääreiksi. Isä ei sentään puhunut miljoonista, mutta sanoi laskeneensa, että viidessä vuodessa he olisivat ansainneet niin paljon, että voisivat halutessaan palata ja rakentaa ison talon. 

Heidän muuttaessaan Argentiinaan Kaarlo oli viidentoista. Kun isä antoi hänelle macheten, hän vähän pelkäsi niin isoja veitsiä. Ne muistuttivat miekoista joita hän oli nähnyt venäläisillä santarmeilla Lahden torilla. 

"Tämän on oltava käden ulottuvilla", isä oli sanonut ja lisännyt "petojen varalta". Kaarlo veti macheten varovasti tupesta ja silitti sormillaan sen viileää terää. 
Hän vilkaisi äitiään joka istui tyttäriään syliinsä puristaen ja hymyili pojalleen. 
Kaarlo oli hyvillään että hänet oli sittenkin laskettu mieheksi.

Kesällä 1910, kun Hilda oli päässyt ripille, hänen siskonsa Johanna ja tämän mies Jalmari olivat päättäneet lähteä viljelemään maata paikkaan, jossa halla ei veisi satoa. He olivat juuri menneet naimisiin ja pyysivät Hildan mukaan, tulevaksi lapsenlikaksi. Brasiliassa sato kuitenkin kuivui, lapsia ei perheeseen kuulunut ja toisaalta muiden suomalaisten lapsia kuoli koleraan. He kuulivat suomalaisten yhteisöstä Argentiinan puolella ja lähtivät kävellen pitkälle taipaleelle. Colonia Finlandesassa Hilda tapasi heti Kaarlon ja vain kolmen viikon tuntemisen jälkeen he menivät vihille. Pian sen jälkeen, heidän paremmin tutustuessaan, kävi ilmi että he molemmat haaveilivat Suomeen paluusta. He alkoivat säästää rahaa, ostivat vain aivan pakolliset tarvikkeet, ja myytyään vuoden sadon heillä oli kasassa rahat matkalippuihin ja vielä ylimääräistäkin talon rakentamiseen Suomessa. Mutta sitten heidän saamissaan uutisissa kerrottiin Euroopassa syttyneestä sodasta ja vaarasta, että Suomi joutuu siihen mukaan. He päättivät lykätä matkaan lähtöä, hyvähän se vain että ehtisivät kerätä enemmän rahaa taloaan varten. Vaikka he eivät kohdanneet sotaa, kaikkien välttämättömyystarvikkeiden hinnat kohosivat yhtäkkiä pilviin, mitä nyt tavaraa enää edes sai, ja säästöt uhkasivat huveta.

Hilda odotti vieressä ja lopulta Kaarlo sanoi:
" Minä jätin kaikki ostokset kassalle. Meillä ei ole enää varaa kuin ajatella."

Kaarlo ja Hilda saivat tyttären, Esterin, ja tämä sai pojan, Eeron. Sillä välillä tapahtui paljon, niin Suomessa kuin Argentiinassakin. He säästyivät kahdelta suursodalta ja pystyivät lähettämään paketteja sukulaisilleen Suomeen. Argentiinassa valta vaihtui moneen kertaan, kun Peronien kausi päättyi sotilasvallankaappaukseen. Kolmas sukupolvi toteutti sen mistä Kaarlo ja Hilda olivat haaveilleet. Ester kielsi Eeroa tekemästä isoa itsenäistä päätöstä ennen kuin olisi täysi-ikäinen, mutta Eeron mieli paloi merille. 

Ester otti maata kämmeniinsä ja hänen teki mieli suudella tuota multaa, jota ihmiset kyllä haukkuivat hedelmättömäksi, mutta joka oli kuitenkin tuottanut heille niin monen monta satoa, täyttänyt heidän vatsansa ja ilahduttanut heidän silmiään kaikella sillä vihreydellä, joka maasta oli noussut. 
Ester meni kyykkyyn ja työnsi molemmat kätensä niin syvälle kuin ne upposivat, maata oli juuri möyhitty joten hän ei joutunut raivaamaan tieltä kasvien juuria tai kovia paakkuja. Mutta silti maa ympäröi hänen käsiään tiiviinä ja joka puolelta lämpimänä. 
Maa on niin paikoillaan, Ester ajatteli. Hän tiesi että monet rakastivat kuunnella ja katsella puron solinaa, tai upottautua jokeen uimaan, mutta hän piti enemmän siitä miten multava maa otti hänen kätensä sisäänsä ja vain oli siinä, lämpimänä ja pysyvänä.

Kirja eteni kuin vaivihkaa päätyen 1980-luvulle, jolloin sukupolvien ketjussa Aina-tyttö meni yläkouluun ja sai uuden ystävän, tytön joka kreppasi hänen hiuksensa ja jolla oli oma huone ja siellä paljon pieniä ihmeellisiä ja kauniita tavaroita, kuten hajukumeja. Kun Aina jäi yökylään, hän pääsi oikeaan kylpyhuoneeseen, jossa oli suihku. Ainan kotona, Ester-mummin talossa, pesuvesi kannettiin edelleen kaivosta. Izabelan vanhempien ihmetellessä oliko heillä puulattia eikä kivilattiaa kuten heillä, Aina ajatteli, että oli siihen saakka pitänyt puulattiaa hienona, sillä joillain perheillä Coloniassa oli edelleen maalattiat.  

Olipa upea ja hyvin kirjoitettu kirja! Vuosikymmenten ja sukupolvien ketju, kaikki maailman myllerrykset ja kehitys. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan tahtonut löytää tietään Colonia Finlandesaan. 

Luin siirtokunnasta ja sen kohtalosta lisää jo ennen kirjan aloittamista, sillä se kiinnosti minua kovasti ja nimenomaan siirtokunta oli suurin syy siihen, miksi otin kirjan kuunneltavaksi. Elämä Colonia Finlandesassa tuntuikin alkuun erikoiselta ja kiinnostavalta, mutta itselle tuttuihin vuosikymmeniin päästyä lähinnä hämmentävältä. Taakse jätetyssä Lahdessakin elettiin kohta modernimmin kuin argentiinansuomalaisten onnelassa, jossa ei vaurastumisesta päästy nauttimaan. Ainan elämä nykyhetkeä lähestyttäessä olikin melkoista sinnittelyä, jonka kuvaus toi mieleeni Suon villi laulu -kirjan. Erja Manto lukijana oli jälleen nappivalinta.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopisi todella moneen kenties haastavampaankin kohtaan, kuten punainen kansi tai monta sukupolvea, mutta itse sijoitan sen tässä vaiheessa kohtaan 30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan.

Vielä pikku knoppina, Izabelan isoisä toimi yhtenä kirurgeista, jotka suorittivat lobotomian Evitalle. En ollutkaan aiemmin nähnyt spekulaatiota tällaisesta toimenpiteestä, eikä siitä ole mainintaa Evitan Wikipedia-sivulla, mutta löysin englanniksi useammankin asiaa käsittelevän artikkelin. Ilmeisesti Evita kärsi kovista kivuista syöpänsä takia ja leikkauksen toivottiin tuovan niihin helpotusta, mutta täyttä faktaa siitä suoritettiinko leikkaus vai ei, ei ole. 


6 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta kuvauksesta! Jostain syystä tämä suomalaisten siirtolaisuus ei niin kiehdo minua enkä varmaan kirjaa lue.

    VastaaPoista
  2. Tämä voisi mennä lukulistalle, enpä liene koskaan lukenut mitään Argentiinaan sijoittuvaa. Kyseinmkirja mennyt vallan minulta ohi! Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
  3. Onpas hurjan kuuloinen tarina. En tiennyt Argentiinassakin olleen suomalaisia siirtokuntia. Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  4. Jesh! Laitan listalleni juurikin tuon Helmet-kohdan selvittämiseksi!

    VastaaPoista
  5. Sattuipa hauskasti. Kävin tänään Lahdessa ja googlailin tullessa kaupungin historiaa. Löysin mm. maininnan siitä, miten pieni kaupunki oli vielä tuona kirjan alussa kuvattuna aikana. Mutta kiinnostavampaa tässä kirjassa on tietysti Argentiina ja suomalaisten siirtokunta. Jotakin siitä olen lukenut, ja tänä kirja kuulostaa kovin kiinnostavalta. Minulle se ei ollut ollenkaan tuttu.

    VastaaPoista
  6. Suomalaisten siirtokunta Argentiinassa kuulostaa kiinnostavalta, myös hyvin tuntemattomalta maailmalta minulle - siis juuri sellaiselta, johon olisi kiva tutustua lukemalla. Kirjan nimi on aika hätkähdyttävä.

    VastaaPoista