Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Into 2019, 400 sivua

Suomennos: Taru Salminen

Etelä-Korealaisen Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä nousi jonkinasteiseen kirjablogimaineeseen muutama vuosi sitten. Ainakin minusta tuntui kirjaa lukiessani, että tästä on jo moni blogannut. Häneltä on suomennettu toinen romaani Jään luoksesi, jota en ole ainakaan vielä lukenut. Kolmas suomennos, Hovitanssija, on näihin kahteen verrattuna hyvin erilainen ja aiheeltaan niin kiehtova, että siihen oli historiallisten romaanien ystävänä tartuttava.

Rouva Seo, varakkaan perheen tytär, on ollut naimisissa mutta poistunut miehensä luota koska ei saanut tälle lapsia. Rouva Seon nuorempi sisar, vanhempi hovineiti Seo, tuo sisarelleen salaa ompelutöitä hovin kirjailuosastolta. Rouva Seon apuna ompelutöissä on Jinin leskeksi jäänyt äiti, joka kuitenkin myös menehtyy Jinin ollessa vain viisivuotias. Rouva Seo ottaa huostaansa tytön jonka sukunimeä rouva Seo ei tiedä, etunimeä tälle ei siinä vaiheessa ollut edes annettu, tyttö oli vain "lapsonen". 

Palatsissa asui kolme lapsetonta kuninkaan leskeä joiden kohtalona oli elää loppuikänsä yksinäisyydessä. Vanhempi hovineiti Seo vei Jinin mukanaan leskipuoliso Cheorinin luo, toivoen että suloinen lapsi toisi hieman lohtua vanhuksen elämään. Paikallinen katoililainen lähetyssaarnaaja, Ranskasta tullut Isä Blanc, puolestaan huomaa tytön älykkääksi ja nopeaksi oppimaan ja haluaa opettaa tälle ranskaa vaikkei rouva Seo ymmärräkään mihin korealaistyttö ranskan kielen taitoa tarvitsisi.

Kesäkuussa 1888 ranskalainen diplomaatti Victor Collin de Plancy saapuu Souliin, feodaaliseen Koreaan. Korea on ollut pitkään eristäytyneenä muusta maailmasta ja vasta hiljattain avannut ovensa ulkomaailmalle, päinvastoin kuin naapurit Kiina ja Japani jotka ovat jo luoneet suhteita länsimaihin. Vieraiden kulttuurien ei kuitenkaan suoda sekoittuvan korealaisiin tapoihin ja Victorinkin tehtävä on lähinnä pehmittää maaperää kaupankäyntiin Ranskan ja Korean välillä. Kävellessään lähetystöstä ensimmäiseen tapaamiseensa kuninkaan kanssa Victor kohtaa puutarhassa suureksi ihmeekseen hovineidin joka vastaa bonjour hänen omaan ranskankieliseen tervehdykseensä. Vaikka tulkki varoittaa Victoria siitä, ettei hovineitejä saa lähestyä, sillä he ovat kuninkaan naisia joiden tavoittelusta voidaan surmata miehen koko suku, Victor ei voi unohtaa kaunista nuorta naista joka häkellyttävästi kaukana kotoa osaa hänen omaa kieltään. 

Seuraavan kerran Victor kohtaa nuoren hovineidin paviljongissa hänen diplomaattiutensa kunniaksi järjestettävässä juhlassa, kun kuningatar esittelee Korean parhaan hovitanssijan.

Se on hän!...

Hän oli hovitanssija.
Victor oli niin jännittynyt, että hänen hengityksensä salpautui. Hän kohottautui huomaamattaan puolittain ylös,
Victor ei irrottanut hetkeksikään katsettaan tanssijasta, joka liikkui kevyesti kuin tuulessa leijuen. Guérin ja muut lähettiläät vilkuilivat melkein seisomaan noussutta Victoria. Kuningatarkin huomasi hänet. Guérin nykäisi Victoria hihasta, mutta ei saanut tätä istuutumaan. Hän oli aivan tanssin lumoissa. 
Guérin veto Victoria uudestaan hihasta ja supatti:
- Kuningatar katsoo sinua.
Vasta silloin Victor tointui ja kävi istumaan. 
Onko hän tuulessa heiluva puunoksa?
Sirotteliko hän kultaista hiekkaa? 
Tanssija nosti toisen kätensä eteen ylös ja laski toisen kätensä taakse alas, nousi kevyesti varpailleen ja laskeutui taas. Hän astui kolme askelta eteenpäin ja nosti kätensä hitaasti alhaalta ylös. Liike kuvasti tornin rakentamista. Ottiko hän kiinni tuulessa leijailevia terälehtiä? Hänen käsivartensa aaltoilivat vapaasti ilmassa. Hän hymyili vienosti kuin kukkia ihaillen. Hymy kuului tanssiin, mutta se sai Victorin hengityksen salpautumaan. Tanssijan oikea käsi leijui ylös ja alas kuin virtaavaan veteen pudonnut kukan terälehti, ja vasen käsi näytti sirottelevan terälehtiä ilmaan. Tanssijan kasvoilta kuvastui suru. Tunne välittyi Victorille aivan eri tavalla kuin äskeisessä kahdeksan tanssijan tanssissa.

Juhlan alkaessa kuningatar oli tiedustellut eri maiden lähettiläiltä miten heidän kotimaissaan osoitettiin suosiota loistaville esiintyjille ja puhkesi Jinin päätettyä tanssinsa valtaisiin aplodeihin joihin muut diplomaatit yhtyivät, paitsi Victor joka oli näkemästään edelleen niin hurmaantunut ettei ymmärtänyt mitä ympärillään tapahtui. Kuningattaren tästä pääteltyä, ettei Jinin tanssi miellyttänyt juhlan kohdetta, kuningatar tivaa Jiniltä miten aikoo tämän lähettiläälle hyvittää. Jinin tarjoutuessa täyttämään yhden lähettilään esittämän toiveen, Victor kutsuu Jinin käymään Ranskan lähetystössä. Tästä alkaa monimutkainen rakkaustarina, joka vie Jinin Victorin mukana la belle epoquen aikaiseen Pariisiin. 

Rakkaustarinalla on uskomatonta kyllä todellisuuspohja. Kirjailijalla oli hallussaan vain puolitoista sivua pitkä vanha tarina siitä, miten ensimmäinen Koreaan lähetetty ranskalainen diplomaatti rakastuu hovitanssijaan ja vie tämän mukanaan Pariisiin. Hänellä oli sen saadessaan kesken toinen romaani joka ei edennyt. Kiivaista etsinnöistä huolimatta sen enempää faktaa Yi Jinistä ei löytynyt Pariisista eikä Koreasta. Kuukausien kuluessa hän kuitenkin loi uuden näkökulman, rakentaa fiktiivinen maailma fiktiiviseen tilaan. 

Olen mielissäni että Kyung-sook Shin päätyi tähän ratkaisuun ja lähti näin pienestä tarinanpätkästä luomaan kokonaista romaania, jota Jin hänen sanojensa mukaan lähti itse viemään eteenpäin. Tarina on kiehtova, surullinenkin, enkä missään vaiheessa arvannut seuraavaa käännettä. Luulin tietäväni millainen romaani tämä on, enkä tiennyt ollenkaan! Nautin siitä kun kirjailija onnistuu yllättämään niin täysin ja kun ottaa vielä huomioon ettei juoni ole fiktiivinen, olen erityisen otettu. Ja jos miellät, että historialliset romaanit ovat kevyttä hömppää, Hovitanssija on siitä kaukana. Feodaaliajan Koreasta oppii sen sijaan paljon.

Lopussa kirjailija avaa romaanin tekoprosessia. Älä vain mene kurkkaamaan sitä ennen kirjan lukemista, ettet vahingossa spoilaannu.