Sivut

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 2017

Nyt on taas se ihana kuukausi vuodesta kun lukeminen on sosiaalista! Marraskuussa on nimittäin jo perinteeksi muodostuneen, kirjailija Karo Hämäläisen lanseeraaman lukuhaasteen aika. Itse olen ollut mukana joka vuosi ja odotin tätä jo hyvän aikaa lokakuun puolella ☺

Lukuhaasteen ideana on lukea jokaisena kuukauden päivänä vähintään 30 sivua. Sivuja ei voi lukea etukäteen eikä jälkikäteen, vaan ideana on nimenomaan lukea jokaikinen päivä näiden 30 vuorokauden ajan. Siitä huolimatta maailma ei kaadu jos joku päivä jää väliin ☺

1.11 Minulla on kesken Anneli Kannon Lahtarit, joten haaste lähtee osaltani liikkeelle sillä.

9.11 Ihan mukavilla päiväsaldoilla olen päässyt alkuun! Lahtarien jälkeen olen lukenut rinnan romaania ja tietokirjaa ja Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta kertovan Valon juhlan sain tänään valmiiksi. Kävimme tänään sekä Lielahden kirjastossa että Ylöjärven kirjastoautolla hakemassa varauksia ja Lietsusta nappasin pitkästä aikaa myös viikon lainaan Vippikirjan, Anna-Leena Härkösen Valomerkin. 

20.11 Lukeminen on sujunut mallikkaasti edelleen, kolmasosa kuukaudesta enää jäljellä. Kaikenkarvainen kansa on vieläkin kesken kun olen lukenut nyt enemmän romaaneja. Valomerkki osoittautui kaikkea muuta kuin hilpeäksi mustan huumorin kirjaksi, käsitteli siis enimmäkseen masennusta. Jatkoin siitä suoraan 1600-luvun Amsterdamiin sijoittuvaan Nukkekaappiin, joka koukutti heti ensi sivuiltaan ja sai unohtamaan synkän surullisen masennusromaanin. Nukkekaappi oli kivasti jännittävä lukijalle joka ei kirjastossa dekkarihyllyllä vieraile. Nukkekaapin jälkeen vaihdoin taas aivan eri tyyliseen kirjaan ja luettavana on nyt viime viikkojen kohukirja, kirjakaupoistakin loppuunmyyty Ossi Nymanin Röyhkeys. Tyyliltään se on hyvin samanlaista Sami Rajakylän kanssa.

26.11 Röyhkeys ei tehnyt minuun kirjallisilla ansioillaan niin suurta vaikutusta kuin se on tuntunut tekevän muihin bloggaajiin joista moni näyttää nostavan kirjan parhaiden tänä vuonna lukemiensa kastiin. Edelleen minua puhuttelee enemmän kaunis kieli ja ovelat juonenkäänteet. Röyhkeyden jälkeen jouduin hassuun tilanteeseen. Tiedän että monilla on kaksi tai useampikin romaani kesken yhtä aikaa, itselläni kesken voi olla romaani ja tietokirja. Nyt minulla kuitenkin on olkkarikirja ja makkarikirja, kun olin vasta aloittanut Ruokarouvan tyttären enkä malttanut olla lukematta myös kirjaston varauksesta saamaani Ahavaa. Tyyliltään ne ovat niin erilaiset, ettei sekaantumisen vaaraa ole. Olen aivan haltioissani Ahavan kirjasta! Se on pitkästä aikaa kirja, jonka kohdalla tunnen olevani niin iloinen siitä että luen kirjoja ja että olen tarttunut nimenomaan tähän kirjaan ❤ On siinä tosin yksi huonokin puoli. Aloittaa nyt lukuhaasteessa kirjaa jossa ei ole sivunumerointia! Joutuu itse laskemaan 😳

2.12 Niin se on synkkä ja vähäluminen marraskuu lusittu ja edes hiukan valoa siihen antoi tämä lukuhaaste! 
Ensimmäistä kertaa sain luettua sen vähintään 30 sivua joka päivä! Aiemmin on kosahtanut tuohon mieheni syntymäpäivään 5.11, mutta tänä vuonna ei juhlittu vaan mies oli töissä. Vaaran paikka tänä vuonna oli jätelavantäyttötalkoot jotka jatkuivat peli-iltana, mutta koska talkoot olivat perjantaina eikä launtaina, päästiin aloittamaan myöhemmin, joten ehdin hoitaa lukemiset kun muut olivat vielä töissä 😉 
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka lopullinen sivumäärä on vielä laskematta!

1.11 Anneli Kanto: Lahtarit, 69 sivua
2.11 Anneli Kanto: Lahtarit loppuun, 18 sivua Päivi Keronen: Kaikenkarvainen kansa - Miten koirista tuli miljoonabisnes, 48 sivua
Asko Jaakonaho: Valon juhla, 24 sivua, yhteensä 90 sivua 
3.11 Valon juhla 48 sivua
4.11 Kaikenkarvainen kansa, 57 sivua
5.11 Valon juhla, 32 sivua
6.11 Valon juhla, 94 sivua
7.11 Kaikenkarvainen kansa, 22 sivua ja Valon juhla 22 sivua, yhteensä 44 sivua
8.11 Valon juhla, 33 sivua
9.11 Valon juhla loppuun, 63 sivua. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki 59 sivua, yhteensä 122.
10.11 Valomerkki 41 sivua
11.11 Valomerkki 39 sivua 
12.11 Valomerkki 54 sivua
13.11 Valomerkki loppuun, 59 sivua. Jessie Burton: Nukkekaappi 60 sivua, yhteensä 119.
14.11 Nukkekaappi 63 sivua
15.11 Nukkekaappi 57 sivua
16.11 Nukkekaappi 60 sivua
17.11 Nukkekaappi loppuun 190 sivua
18.11 Ossi Nyman: Röyhkeys 71 sivua
19.11 Röyhkeys 39 sivua
20.11 Röyhkeys loppuun, 78  sivua
21.11 Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 47 sivua
22.11 Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 44 sivua
23.11 Ennen kuin mieheni katoaa 45 sivua
24.11 Ennen kuin mieheni katoaa 38 sivua & Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 50 sivua
25.11 Kaikenkarvainen kansa 38 sivua, Ennen kuin mieheni katoaa 24 sivua, yhteensä 62 sivua
26.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua
27.11 Ennen kuin mieheni katoaa 22 sivua, Ruokarouvan tytär 18 sivua, yhteensä 40 sivua
28.11 Ennen kuin mieheni katoaa 40 sivua, Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 52 sivua
29.11 Ennen kuin mieheni katoaa loppuun, 16 sivua. Ruokarouvan tytär 32 sivua, yhteensä 48 sivua
30.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua

12 kommenttia:

  1. Olin unohtanut tämän aivan kokonaan. Kiitos muistutuksesta!

    Lahtarit on ihan älyttömän hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä ja syvälle ihon sisään menevä. Eri henkilöiden kertomana tuohon tapaan se oli kyllä haastavakin, varsinkin alussa se häiritsi minua aika lailla.

      Hyvä kun tulit vaivihkaa muistutetuksi 😀👍👍

      Poista
  2. Minäkin yritän ottaa tähän osaa tänä vuonna, jospa ikävä marraskuu menisi sillä tavalla nopeammin ohi :) Toisena haasteena minulla on #nonfictionnovember, tosin en aio lukea pelkkää tietoa kuukauden ajan, kunhan nyt saisi edes yhden tietokirjan luettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän saa hyvin yhdistettyä, haasteet ☺ En ole tuossa mukana, mutta tänään aloitin tietokirjan; Kaikenkarvainen kansa - Miten koirista tuli miljoonabisnes.

      Poista
  3. Joka vuosi olen osallistunut :) Joskus olen laskenut vain kotimaisten kirjojen sivut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ☺ Ja saa nähdä tuleeko luettua muuta kuin suomalaista 😉

      Poista
  4. Voi että, minulta meni kokoaan tämän haasteen alku ohi. Tuntuisi jotenkin kurjalta hypätä mukaan vasta nyt, vaikka olenkin ehkä lukenut joka päivä vähintään tuon 30 sivua. No, jos pidän tämän mukana takaraivossa, niin varmasti tässä kuussa tulee luettua vähän aktiivisemmin taas kuin muulloin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joka vuosi ollut sama juttu, lokakuussa ei ole tullut paljon luettua ja siksi olen odottanut tätä haastetta niin innolla ❤ Nyt tulee taas luettua päivälläkin eikä vain nukkumaan mennessä 😊

      Poista
  5. Minäkin silloin tällöin lueskelen tuota Kaikenkarvaista kansaa. Se sopii sellaseksi kirjaksi, jota lukee silloin tällöin. Tähän haasteeseen en ottanut osaa, kun se meni viimekin vuonna päin mäntyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei pääse juoni unohtumaan 😉 Minäkin luen tuota silloin kun tekee mieli lukea muttei romaani maistu.

      Poista
  6. Hyvin on marrashaaste osaltasi lähtenyt käyntiin ja pysynyt käynnissä. Harkitsin itsekin thän osallistumista, mutta satuinkin sairastumaan niihin aikoihin, niin ei tarvinnut enää harkita kun en voinut. Noh, ehkä ensi vuonna.

    Ossi Nymanin "tapausta" olen seurannut jonkin verran nettilehdistä. Kirja kiinnostaa kovasti aiheensa ja sen ympärillä käydyn keskustelun takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän taas piti alunperin lähteä pariksi viikoksi reissuun marraskuussa ja voitko uskoa, kun muistin lukuhaasteen, ajattelin että ei hitto, miten mä pääsen tekemään näitä päivityksiä ja ehdinkö lukea aina 30 sivua 😳😁

      Jos olet lukenut Rajakylältä jomman kumman, niin Röyhkeys on samantyyppistä.

      Poista