Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä 

Gummerus 2015, 384 sivua 

Suomennos: Raimo Salminen 

Englanninkielinen alkuteos A God In Every Stone 2014

Vivian elää nuoruutensa hyvitellen isälleen sitä, että tämän ainokainen syntyi tytöksi. Isän mieleen on tytär, joka on naisellinen käytökseltään, mutta miehinen ymmärrykseltään. Niinpä isä opettaa Viviania kuin poikaa ja tytön varttuessa järjestää tälle myös mahdollisuuden opiskella historiaa ja egyptologiaa yliopistossa. 1900-luvun alussa tämä on vielä hyvin poikkeuksellista. 

Kesällä 1914 Vivian on mukana arkeologisilla kaivauksilla Labrandassa, nykyisen Turkin alueella, yhdessä Vivianin isän turkkilaisen nuoruudenystävän Tahsin Beyn ja muutaman saksalaisen arkeologin kanssa. Kesän päättyessä he sopivat jatkavansa kaivauksilla jälleen seuraavana kesänä, paitsi Tahsinin Vivian tulisi kohtaamaan jo jouluna Lontoossa kun mies tulee pyytämään ystävältään tämän tyttären kättä. Voidakseen jatkaa arkeologina Vivian tietää, että hänen on naitava arkeologi. Konstantinopoliin päästyään ryhmä kuulee kuitenkin järkyttävän uutisen: Saksa ja Englanti ovat sodassa keskenään. Ryhmä hajaantuu ja Vivianin ja Tasminin tiet erkanevat. Mutta sota on varmasti jouluksi ohi, uskoo Tahsin. 

Joulun jälkeen perhe saa Tahsinilta tervehdyksen, jossa on erityisterveiset Vivianille. Jos se vain olisi mahdollista, Tahsin toivoisi pääsevänsä tutkimaan Peshawaria. Ehkä Sinulla on tilaisuus tehdä se ennen minua?

Viv polvistui liejussa ja alkoi luonnostella holvikäytävän koristeena olevaa Buddhan stukkofiguuria. Piirroksesta oli valmiina alle puolet, kun hän keskeytti työn, pudotti kynänsä maahan ja alkoi selata muistikirjan aiempia sivuja. Muistoja joka sivulla. Yhtäkkiä kaikki tuntui kestämättömältä. Kaikki tässä unohdetussa, murenevassa paikassa jonka arvokkaat esineet oli kuljetettu museoon, niin että jäljellä oli enää puoliksi kaluttuja luita, oli kestämätöntä. Hän halusi Tahsin Beyn tänne voidakseen takoa tätä nyrkillä. Mitä sinä tarkoitit lähettäessäsi sellaisen viestin ja pakottaessasi minut tänne, missä olen unelmiesi vankina. Ei se luultavasti edes ole täällä! Viv kauhaisi kätensä täyteen liejua ja viskasi sen päin stukkobuddhaa. Jollakin tapaa se tuotti niin suurta tyydytystä, että hän toisti saman yhä uudelleen ja uudelleen. Kun hän viimein lopetti, hänen hiuksensa olivat sekaisin ja paita oli liimautunut kosteaan ihoon. Buddha vastasi hänen katseeseensa käsi koholla. Hän kosketti sen sormenpäitä omillaan.  

Samaan aikaan kun Vivian matkasi Tahsinin viestin innoittamana Peshawarinlaaksoon (silloiseen brittien hallitsemaan Intiaan joka on nykyisin Pakistania), brittiläis-intialaisessa 40. rykmentissä palvelleella pataanilla Qayyum Gulilla oli sama suunta takaisin kotiseudulleen. Sotiessaan Englannin puolesta, tuon maan jota nuorukainen ei koskaan ollut nähnytkään, hän oli haavoittunut ja menettänyt toisen silmänsä kuuluisassa Ypresin taistelussa. 

Odotin arkeologisille kaivauksille sijoittuvaa romaania ja kuvausta brittien elämästä siirtomaavallan aikaisessa Intiassa ja veikkasin, että luvassa on siirtomaaherruuden kyseenalaistamista ja jonkinlaista kapinointia, mutta petyin kun tajusin arkeologian olleen vain pieni sivujuonne jolla Viv saatiin matkustamaan Peshawariin.

Mutta sitten kertomus vei mukanaan, tai ainakin osittain, vai veikö sittenkään? Qayyumin osuudet olivat turhan pitkiä ja Vivianista joka aluksi viehätti minua vaikka toimikin Tahsinin tulevaisuutta ajatellen kuin naiivi pikkutyttö, varttui nainen josta en pidemmän päälle erityisemmin pitänyt. Olisi helpompaa pitää romaanista jos pitäisi edes yhdestä sen päähenkilöstä. Ja tämä lienee se syy, miksen tällä kertaa "päässyt moraalisesti sisään" tähän Peshawarin verilöylyyn jota koko kirjan loppuosa puitiin. Minusta tuntuu pahalta, etten jaksanut paneutua, en edes googlettaa taustoja kuten lähes poikkeuksetta teen vastaavanlaisissa tilanteissa. Niinpä jäin enemmän harmittelemaan sitä miten alun diadeemin etsintä, Tahsinin intohimo, ikään kuin unohtui tai ainakin muuttui merkityksettömäksi ja loppu oli vain levottomuuksia. Jos edes Vivianin ja Qayyumin elämät olisivat kietoutuneet tiiviimmin yhteen! Viimeiset 50 sivua pitivät yllä hienoa jännitettä, mutta sitä edeltävät lähes sata sivua olivat aika puurtamista. 

Olen lukenut Shamsielta aiemmin Kartanpiirtäjän joka oli mielestäni paljon eheämpi ja tasapainoisempi kokonaisuus.