Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kate  Atkinson: Elämä elämältä

Schildts & Söderströms 2014, 595 sivua

Alkuteos: Life after life 2013

Suomennos: Kaisa Kattelus

Elämä elämältä on vuoden mittaan luettu niin monessa blogissa, että mitään erityisen omaperäistä huomiota lienee tässä vaiheessa haastavaa tehdä. Itselleni tuo kirja oli viimeinen jonka luin 2014 puolella ja voin hyvin mielin sanoa, että tähän kirjaan lukuvuotensa mielellään päätti sillä olihan se yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista.

Atkinson leikittelee elämän kululla, mitä jos ihmisen elämässä oli tapahtunut tietynlainen käänne, mitä siitä olisi seurannut? Henkilölle itselleen ja toisaalta kaikille jotka hän elämänsä varrella kohtaa. Mitä jos hän olisi valinnut toisin? Yleensä voimme vain jossitella tällaisilla asioilla omassa elämässänne, mutta Atkinson on kirjoittanut tämän ajatusleikin kansien väliin lähes 600 sivun mittaiseksi kiehtovaksi lukuromaaniksi.

Vuonna 1910 Sue Todd synnyttää kolmannen lapsensa keskellä lumimyrskyä. Lääkäri ei pääse paikalle ja lapsi menehtyy napanuoran kierryttyä kaulan ympäri. Toisaalta lääkäri voisikin ehtiä paikalle ja lapsi jää henkiin. Hukkuakseen leikki-ikäisenä. Tai elääkseen aikuiseksi eläen toisen maailmansodan kauhut.

Hän tähyili pommisuojapukuaan. Hänellä oli vuodenaikaan nähden aika heppoinen mekko, ja kellarissa oli hirveän kylmää ja kosteaa. Pommisuojapuvun oli ostanut Sylvie,  joka oli käynyt kaupungissa vähän ennen pommitusten alkamista. He olivat menneet kävelylle Piccadillylle, ja Sylvie oli huomannut, että Simpsonsin ikkunassa mainostettiin "asianmukaisia pommisuojapukuja", ja oli halunnut ehdottomasti mennä sisään kokeilemaan. Ursula ei osannut kuvitellakaan äitiään pommisuojassa saati pommisuojapuvussa, mutta se oli selvästi vaatekappale -melkeinpä univormu- joka viehätti Sylvietä. "Sopii hyvin kanalan siivoamiseen", Sylvie sanoi ja osti yhden molemmille. 

Ajatus Ursulan useista elämän aluista tuntuu erikoiselta tavalta kirjoittaa romaania. Voiko tällainen tarina toimia? Kyllä voi! Kokonaisuus vain paranee kerta kerralta, kun Ursula tuntuu ottavan alitajuntaisesti oppia tekemistään virheistä, kuten näpäyttää poikaa joka edellisessä elämässä saattoi liian kiltin Ursulan ikävyyksiin. Ursula toimi monessa kohtaa juuri niin kuin toivoinkin hänen ensi kerralla toimivan. Ursulasta oli helppo pitää, tästä romaanista oli helppo pitää. Vaikka en lue dekkareita, tekisi melkein mieleni edes yrittää Atkinsonin dekkaria ja se on jo paljon luvattu.