Sivut

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Alice Munro: Kallis elämä


Alice Munro: Kallis elämä

Tammi 2013, 319 sivua
Alkuteos: Dear Life, 2012
Suomennos: Kristiina Rikman
 
 
Kymmenen novellia, neljä omaelämäkerrallista kirjoitusta. En tiedä mitä oikeastaan odotin, jotain erityisen hienoa ja tajunnan räjäyttävää varmaankin, koska Munro on viime vuoden nobelisti. Sen sijaan kohtasinkin hyvin vähäeleistä ja arkista kerrontaa ja novellien sävy oli monesti vielä synkän puoleinen. Kiinnostavia tarinoita, no mikä ettei, mutta silti jäin kummeksumaan, että tässäkö tämä oli? Niin moni kirjabloggaaja on kuitenkin listannut Munron yhdeksi lempikirjailijoistaan. Myönnän etten ole kovin hyvä novellien kanssa, luen mieluummin yhden yhtenäisen tarinan kerrallaan kuin monta pientä. Näihin halusin kuitenkin tutustua ja se Munron novelleissa oli ehdottomasti positiivista, että ne olivat riittävän pitkiä siihen että minäkin ehdin päästä niihin sisään. Silti lienee selvää, että jotain oleellista minulta jäi tavoittamatta, kun en tämän enempää syttynyt.
 
Heti ensimmäinen novelli, Postia Japaniin, yllätti kyllä suorasukaisuudellaan. Vai sellainen äiti. Minähän suorastaan paheksuin häntä! Toinen novelli, Amundsen, oli suosikkini. Siinä nuori nainen pestataan hoitajaksi keuhkoparantolaan ja hänelle syntyy romanssinpoikanen lääkärin kanssa. Tosin minua siinäkin novellissa häiritsi hieman se, että ainakin kolmessa kohtaa lääkärin tyttären nimi oli vaihtunut Marysta Katyyn, joka taas oli Postia Japaniin novellin päähenkilön tytär. Järvi näköetäisyydellä -novellista minulle tuli hetkeksi aikaa häijy olo. Siinä oli jotain hiukan hitchcockmaista enkä ollenkaan nähnyt "sen" tulevan. Omaelämäkerralliset tarinat eivät minua puhutelleet ollenkaan, en saanut niistä oikein mitään otetta.
 
Perusteellisempia arvioita löydät esim. seuraavilta: Maria jota novellit eivät myöskään suuremmin puhutelleet, Kaisa-Reetta joka nautti vähäeleisestä kauneudesta, sekä Ulla joka lukee Munroa nöyränä.

10 kommenttia:

  1. Minulla on sama juttu novellien kanssa. Jotenkin sitä mieluummin lukee kerralla pidemmän tarinan ja pääsee sen kanssa syvemmälle. Pari mainiota novellikokoelmaa lukeneena (mm. Adichien Huominen on liian kaukana) olen kyllä alkanut aina silloin tällöin uskaltautua myös novellien pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen monesti novelleja lukiessani miettinyt miksei kirjailija ole lyhyiden tarinoiden sijaan kirjoittanut yhdestä tai kahdesta oikein kunnon romaania? Miten oikein ajautuu kirjoittamaan novellikokoelmia? Silloinko jos on päässä liian monta tarinaa eikä pääse eteenpäin ennen kuin on kirjoittanut ne kaikki kansien sisään?

      Poista
  2. Harmi, ettet järin vaikuttunut tästä. Minä en ole Munrolta muuta lukenutkaan ja vaikka en ole mitenkään innokas novellien lukija, tästä tykkäsin hurjasti. Juuri se vähäeleisyys ja synkkyys kiehtoi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oikein odotukset kohdanneet sen kanssa mitä tuli vastaan. Odotin ehkä jotain taivaslaulumaista lauseilla iloittelua tai sitten jotain vaikeaselkoista. Kyllä vähäeeleisyyskin joskus nappaa, mutta pariksi voisi olla sitten jotain muuta kuin korutonta arkea...

      Poista
  3. Minulle novellien maailma tuottaa ongelmia. Vältän niitä. Toki luen niitä. Aina ei vain kaikki aukene. Minulla on yksi nobel-kirjailija, joka jättää minut kylmäksi. Nainen. En vain saa otetta ja olen yrittänyt kauan. Edes elämäkerrat eivät auttaneet. Munro kirjoitti enemmän itsestään noissa neljässä kuin tuo toinen kahdessa opuksessa. Ja kaiken on kruunannut live-näkeminen, sekin vain vahvisti käsityksiäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole monenkaan nobelistin tuotantoon tutustunut, olen lokeroinut ne ehkä syyttä suotta turhan vaikeaselkoisiksi. Siksi kai oli niin iso yllätys että Nobelilla palkitun kirjailijan tuotos oli niin arkisen korutonta tekstiä...

      Poista
  4. Harmi, ettei tämä ollut sinun kirjasi.

    Koen, että Munro tavoittaa aika pienillä pensselinvedoilla ihmisten sisimmän ja elämän kaikkinensa. Rivien väleissä on paljon. Pidin tästä valtavasti ja odotan jo innolla seuraavaa Munron kirjaa. Onneksi hyviä kirjoja riittää luettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että ne novellit olivat ihan kelpo kokonaisuuksia kun rivien välistä luki lisää. Mutta mulle vain kolmen tähden luokkaa :-) Ellei muutenkin olisi niin paljon luettavaa mielessä niin voisin ottaa toisenkin kokoelman lukuun, katselin niitä yksi päivä kirjastossa kyllä.

      Poista
  5. Minun on jo pitkään pitänyt lukea Munroa, koska hänen novellejaan on niin kovin kehuttu ja koitan edelleen päästä novellikammostani yli. Toisaalta pelottaa, etten osaa lukea Munroa niin kuin muut, etten tykkää ja sitten joudunkin napisemaan kirjasta, josta kaikki muut ovat tykänneet. Vaan enpä tiedä, ehkä pitäisi vain kokeilla, sittenhän se selviäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten napiset rohkeasti vaan ;) Pääasia ehkä kuitenkin tutustua kirjailijaan joka kiinnostaa, ehkä ihastut ikihyviksi :)

      Poista