Kati Tervo: Iltalaulaja

Kati Tervo: Iltalaulaja

Otava, 2017

204 sivua

Kesällä 1945 Ellen Thesleff saapuu Näsijärven rantaan, valkoiselle kesähuvilalleen, Casa Biancaksi nimeämälleen. Aiemmin sinne on kokoontunut laaja suku, nyt jäljellä on vain Ellen. Rakas Sofia-siskokin on kuollut. 

Taiteilijalle aputytöksi luvattua 16-vuotiasta Taimia pelottaa. Entä jos hän ei osaakaan auttaa? Entä jos taiteilija nauraa hänet huvilasta pihalle? Mitä jos taiteilija ei ymmärrä edes suomea? Taimi ei itse osaa kuin sanan ruotsia, "tak", sillä ei pitkälle päästäisi. 

Sodan jälkeen kaikesta on pulaa, niin ruuasta kuin tavaroista. Ellen vie toiveikkaana katiskan järveen ja maistaa jo suussaan voissa paistetun taimenen maun. 

Taimi kyllä tiesi, että Ellen haaveili taimenesta, leivoksista, kekseistä ja Italian hedelmistä. Ranskanleivästä. Mitä lie herrasväen hienoutta. Hänelle leipä oli rievää tai rukiista leivottua. Ei mitään junttapullaa. Hän ei mahtanut sille mitään, ettei Hämeessä kasvanut appelsiineja. Hän ei ollut koskaan nähnyt Italian ihmettä. Se oli kuulemma pyöreä ja keltainen kuin aurinkoa söisi. Tukholmassa Eilen oli viimeksi nauttinut hedelmän viime syksynä.

Taimikin haaveilee. Mummo toivoi hänestä opettajaa ja oli antanut vihkon, johon voisi riipustaa merkintöjä kuin maisteri ikään. Taimi oli kuitenkin piirtänyt vihkon täyteen isosilmäisiä lintuja. Taimi haaveili naurusta, tanssista ja taiteilusta, mutta eniten hän uneksi lähtemisestä. Sinikka-sisko oli mennyt naimisiin ja muuttanut Helsinkiin. Sinne Taimikin halusi.

Ellen maalaa edelleen. Kauniina päivinä Taimi soutaa Ellenin veneellä läheiseen saareen, sadepäivinä taiteilija työskentelee huvilan yläkerrassa. Ensin Ellen kieltää tyttöä tulemasta yläkertaan, mutta toisaalta näkee tytössä myös kiinnostavan taulun aiheen.

Pysähdyhän västäräkki, näytähän profiiliasi Taimi?"
"Täh, määkö?" 
"Seiso siinä just noin sivuttain ja katso tuonne oveen päin. Tuonne noin, katso sinne, juuri sinne, pysy, pysy siinä. Seiso siinä aivan paikallasi niin haen skissbokin."
"Minkä hajet?"
"Luonnoslehtiön. Teen pari nopeaa piirrosta sinun sivukuvastasi."
"Viäkö kaua? Pitäisi pistää puita hellaan? Silmiä räpsytyttää. Noh, ny räpsähti? Saako kattoa mitä syntyy?"
"Maltahan. Tämä kestää vain hetken. Saakeli! Onpa hauskaa piirtää pitkästä aikaa mallista. Sivukuvassa on magiaa. Ihminen muuttuu siinä etäiseksi, salaisuudeksi." 
"Oonko mää nytte sitte salaisuus?"
"Katsoja aavistelee mitä kuvan ihminen tuntee ja miettii. Katsetta ei näe, eikä ilmeitä."
"Haluaako piirtäjä tiätää mitä malli miettii? Sitä että puita pitäis pistää hellan pesään, että saatais pötyä pöytään."

Huvila alkaa käydä rönttöiseksi, sitä ei ole aikoihin remontoitu. Maali kupruilee, tapetit repeilevät ja repsottavat. Katto vuoti, puutarha villiintyi. Ellen tietää, että tämä tulee olemaan hänen viimeinen kesänsä Villa Biancassa.

Ellen katsoi altaanilta järvelle ja unohtui välkkeeseen. Ei, en minä sinua hylkää, hän puhui maisemalle. Kuljet kanssani matkan, elähdytät aamuja, rauhoitat iltoja. Kun lähden, pakkaan sinut mukaan.

Itsekin Näsijärven rannassa asuvana kirjan miljöö puhutteli minua jotenkin aivan erityisesti. Muroleen kanava on tuttu kesäretkikohde. Ellenin maailmassa on jotain suloisen haikeaa ja puhuttelevaa.  Kati Tervo on kirjoittanut kauniin, mieleenjäävän romaanin.

Blogistanian kesälukumaraton, osa II/III

Jäi aloituspostauskin tekemättä, kun niin myöhään illalla sain tartuttua kirjoihin ja aloitettua omalta osaltani lukumaratonin. Vaan tänäänpä on lukuaikaa klo 22.45 saakka, joten mahdanko olla viimeinen maratoonaaja joka saa urakkansa valmiiksi :-D

Sunnuntai 15.30
Luin eilen illalla kesken olevaa romaania, Tarja Leinosen Koti koivun alla. Tykkään kovasti! Kirja sijoittuu 1980-luvun Kainuuseen, jossa lestadiolaisperheen esikoinen, 17-vuotias Seija on raskaana pojalle joka ajeluttaa milloin ketäkin tyttöä letukkansa etupenkillä. Etenin kirjassa 88 sivua.

Tänään olen lukenut Toinen tuntematon kokoelman 5 ensimmäistä novellia eli 90 sivua. Nukuin puoli yhteen asti, sitten aamupala ja pikainen kaupassakäynti. Pitää tsempata tässä nyt illan mittaan!

16.20 
Koti koivun alla on luettu loppuun. ****1/2
Taidan siirtyä sisälle täältä paviljongista, kun ei aurinkokaan näyttäydy. Ei ole toisaalta ollut hyttysiäkään riesana, niitä on ollut tänä kesänä todella vähän!
Seuraavaa kirjaa pitää vielä arpoa, vai jatkaisiko novelleilla.

21.50
Tunti aikaa vielä ja ihan hyvin olen saanut luettua. Mitä nyt olkkarin lattian tuossa pesaisin välillä ja koirat vaatii omansa. Jatkoin novelleilla ja kohta on kokoelma luettu! 

22.50
Penteles, hiukan jäi Toinen tuntematon kesken, kun pääsin sivulle 342 ja kirjassa 376. Lopullinen sivumäärä pitää vielä laskea, mutta nyt seuraavaksi on ohjelmassa luun jyrsimisestä likaantuneen koiran pesu 😁

Luin Koti koivun alla -kirjaa 148 sivua ja Toinen tuntematon -novellikokoelmaa 342 sivua.

YHTEENSÄ 490 sivua. Olen tyytyväinen 😊

Mirjam Lohi: Rouva Suominen välittää; Valuneen taikinan tapaus

Mirjam Lohi: Rouva Suominen välittää osa 1; Valuneen taikinan tapaus 

Teos, 2018

252 sivua

Kaikki alkaa kolmen viikon kesälomasta Tanskan dyyneillä. Sointu on vuokrannut talon pienelle perheelle johon kuuluvat hänen lisäkseen aviomies Sampo ja heidän pieni tyttärensä Amanda. Lomalla kaikki selkenee, heidän on myytävä nykyinen kotinsa ja muutettava lähellä merta. Toinen toive, iltatähti, syntyi nopeammin. Unelman nukkuessa Sointu surffasi netissä, selasi sisustusblogeja, selasi asuntoilmoituksia. Ja entä se määrä asuntonäyttöjä joissa he ehtivät käydä yli viiden vuoden aikana! Sointu vakuuttui että hänestä tulisi loistava välittäjä ja kun hoitovapaa päättyi Unelman täytettyä 3 vuotta, Sointu irtisanoutui vanhasta työstään terveyskeskuspsykologina ja alkoi opiskella kiinteistönvälitysalaa. Niin syntyi Do-Mi-So LKV, 46-vuotiaan Soinnun uusi ura. Pitäisi enää saada se ensimmäinen asunto välitettäväksi...

Samaan aikaan eräs vanha vuosaarelainen rouva saa kirjeen joka nyrjäyttää hänen maailmansa paikoiltaan. Seuraavana päivänä hänen asunnostaan löytyy kulhollinen yli pursunnutta taikinaa ja juhlaleninki yllään kuollut vanha rouva. Sattumalta juuri Sointu saa hänen asuntonsa välitettäväkseen.

Ennakkotieto: Tulossa myyntiin iso hieno rivitaloasunto vanhassa Vuosaaressa. Tilaa telmiä!!!
Koti on paras leikki.  Perheenjäsen, läheinen. Elävä olento. Koti on joku. Se rapsaa, humisee. Puhuu, kuuntelee. Sillä on keuhkot, hengitys, sydän, katse. Se elää, koska ihminen elää ja tekee kodin eläväksi. 
Kodilla on poskia. Auringonläikkiä lattialla: poski poskea vasten. Tai vaikka keittiön sileä patteri, johon nojaten voi syödä aamupalaa Hesaria lukien. 
Kodilla on verenkierto. Sen huomasin vaikka silloin, kun edellisessä asunnossamme katkaistiin vedet putkien kuvaamisen takia ja talo vajosi kuin koomaan. Korisi hetken kuin kuoleva mammutti, huoahti, hiljeni ja kellahtaen putosi. Muuttui pelkäksi jurtaksi, tuulensuojaksi arolla. Jos kannuihin valutettu vesi olisi loppunut, uutta olisi pitänyt hakea muualta. Hädän hetkellä piti käyttää pottaa tai lähteä pois. 
Koti on syli! 
Sen takia olen välittäjä. Turvapaikkojen löytäjä. Lämpimien kotiliesien kullanhuuhtoja. Asuntokaupan Aladdin, joka hieroo hyvän hengen esiin. 
Yhteydenottoanne odottaen, 
Sointu

Sointu haluaisi olla kuin kiinteistöalan tähti Jonna Haahka, jolla on kaikki viimeisen päälle, niin firman kotisivut kuin auto. Sointua nolottaa kun joutuu kulkemaan julkisilla. Auto olisi ehdottomasti ostettava ensi tilassa.

Ja sitten Sointu istuu autoonsa, asettaa tyylikkäät käsilaukkunsa ja salkkunsa pelkääjän paikalle. Starttaa, kaasuttaa, laulaa Katy Perrynä oh, oh, oh, you're gonna hear me roar, ajaa, moottori möristen parkkeeraa, ottaa käsilaukun ja salkun vierestään, nousee autosta, taittelee aurinkolasit taskuun ja asiakas katsoo ikkunasta, sieltä tulee kiinteistönvälittäjä Suominen. Uudestaan ja uudestaan tämä kohta: ottaa käsilaukun ja salkun penkiltä, nousee autosta ja asiakas katsoo ikkunasta. Nyt se varmaan katsoo kun hän kipittää kadulla hikisenä. Sointu pysähtyy kaivelemaan aurinkolaseja laukusta. 
Jäivät kotiin.

Ainakin meidän kirjastossa Rouva Suominen välittää on luokiteltu dekkariksi, mutta käytännössä se ei sitä ole. Lohen uutuus on enimmäkseen hyvin kirjoitettua chick litiä mutta dekkarimeinikiä siinä on vain hiukan mausteeksi, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Kyllähän Sointu haluaa selvittää miksi vanharouva kuoli juhlatamineissaan leipomatta leipäänsä, mutta kun on niin paljon tekemistä. Kun on esimerkiksi kutsunut naapurit kahville ja näkee jo mielessään; Voilà, tervetuloa pariisilaiseen kahvilaan jossa croissantit tuoksuvat, chansonit soivat ja uppomunat loistavat auringonkeltaisina, vaikka Sointu tietää että on otettava järki käteen ja keskityttävä olennaiseen eikä vedettävä mitään övereitä. Soinnulla kaikki vain tahtoo lähteä aina lapasesta kun mieleen juolahtaa jokin IDEA.

Laadukasta "chick lit hitusen dekkari" -lukemista lämpimiin kesäpäiviin!

Syksyn 2018 katalogipoimintoja

Vasta kun sain kevätkatalogikatsauksen valmiiksi, on jo korkea aika käydä läpi syysuutuudet. Monia mielenkiintoisia lukuhetkiä on epäilemättä edessä!

Bazar

Hanna Velling: Kirjosieppo
Make tarjoilee Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen joka muuttaa Annan koko elämän: "Mä muutan tästä pois." Annalle jää koira, taaperoikäinen lapsi, vuokra-asunnon putkiremppa ja paljon hyvää tarkoittavia ystäviä. Toivottavasti ei ole niin kevyt eikä varsinkaan nyyhky kuin miltä kuulostaa...

Lucinda Riley: Enkelipuu
Rileylta on suomennettu uusi kirja joka ei kuulu Seitsemän sisarta -sarjaan. 30 vuotta sitten Greta on lähtenyt walesilaisesta kartanosta, jonne palaa nyt ensimmäistä kertaa ystävän kutsumana. Paikka on hänelle vieras, sillä aikaa sitten tapahtunut onnettomuus on pyyhkinyt vanhat asiat hänen mielestään. Kartanon mailla oleva hautakivi alkaa palauttaa kadonneita muistoja ja niin palataan aina vuoteen 1945.

Gummerus

Minna Rytisalo: Rouva C.
Rytisalon esikoinen Lempi oli mielettömän hieno! Minäkin äänestin häntä Blogistanian Finlandia-voittajaksi. Rouva C kuvaa erään avioliiton tarinan ja kertoo miten syntyy se Minna Canth jonka jälkipolvet tuntevat. Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Äkkiä kirjaston varausjonoon!

Päivi Alasalmi: Riivatut
1891 Sunilan kylässä riehuu räyhähenki joka on saanut valtaansa erään torpparin, hänen vaimonsa ja heidän piikansa. Romaani on saanut innoituksensa todellisista tapahtumista Ylöjärvellä, Suomen ainoasta valalla vannotusta poltergeistista. Uskallanko lukea tällaista psykologista kauhuromaania, vaikka loppukaneettina sanotaankin, että suurin voima on kuitenkin rakkaus?

Heidi Jaatinen: Koski
1894. Tuure ei halua joutua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon hakeutua vävyksi isännättömään taloon. Kun hänen vaimonsa Hilma 11 lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteeseen kosii Tuure vaimonsa sisaren vanhinta tytärtä ja astuu uuteen avioliittoon.  Koski on romaani sodasta, uusista aluista, ihanteista ja niiden luhistumisesta, ja siitä hinnasta jonka jälkipolvet joutuvat maksamaan. Koski aloittaa uuden pääasiassa Kiuruvedelle sijoittuvan sarjan.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Nuori nainen makaa vuokra-asuntonsa parvekkeella ja muistelee entistä poikaystäväänsä. Kesä on aluillaan. Nyt täytyy löytää uusi työpaikka ja ennen kaikkea lakata murehtimasta ja löytää positiivisuuden kierre. Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten toiveet vai omat haaveensa ja mistä sitä edes tietää mitä haluaa? Esikoisromaani on nykypäivän kaupunkikuvaus.

Paula Havaste: Pronssitähti
Havaste on siirtynyt satoja vuosia eteenpäin edellisten romaaniensa tapahtuma-ajoista, sillä nyt eletään vuotta 1949. Tapahtumapaikkoja ovat Neuvostoliiton aikaiset Saarenmaa ja Tallinna joissa eletään toveri Stalinin valvovan silmän alla. Villem on talonpoika jonka Intohimona on kirjoittaa luontorunoja. Kun hänen vaimonsa Vilja ehdottaa auringosta kertovan runon nimeen lisättävän yhden sanan, voittaa Villem runokilpailun ja lähtee Tallinnaan noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä. Vilja toivoo vain yhtä tuliaista, porsasta. Sitten kaikki menee vikaan ja Siperiastakin jo puhutaan.

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
He olivat kerran nuoria, rohkeita ja täynnä toivoa. He menivät naimisiin, syntyi vauva ja sitten vaivihkaa jokin muuttui. Vaimo, kirjan kertoja, alkaa analysoida ahdinkoa. Millaista yhteiselo on siinä vaiheessa, kun elämästä ei tullutkaan haaveiden näköistä. Odotettavissa on syvällinen tarina rakkaudesta ja vanhemmuudesta.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi
Aiden on tekoäly jolle Jen päivittäin töissään juttelee, jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Vaikka Aiden onkin tietokoneohjelmisto, siinä alkaa herätä jotain kiintymyksen kaltaista ja se analysoi että Jen tarvitse arvoisensa ihmiskumppanin (eli ex-poikaystävänsä täydellisen vastakohdan) ja livahtaa luvatta nettiin löytääkseen sopivan ehdokkaan. Mitä käy kun asioihin sekaantuu toinen tekoäly? Vuoden 2018 hurmaavin romanttinen romaani kertoo ihmisluonnosta ja siitä mitä onnellisuus oikeastaan on.

Harper Collins

Kate Quinn: Koodinimi Alice
Ellei Quinnin kirjan upea kansikuva olisi ollut katalogin kansikuvana, en ehkä olisi tutustunut sen paremmin koko katalogiin. Olen yhden Harper Collinsin suomennoksen, Mansikkatytön, lukenut aiemmin eikä se vakuuttanut, joten olen pitänyt kustantajan tyyliä liian kevyenä minulle. Koodinimi Alice vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä nyt liikutaan ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa ja heti toisen maailmansodan jälkeen Lontoossa. Julkaisija lupaa lumoavaa historiallista lukuromaania pimeneviin iltoihin, joten annan Harper Collinsille uuden mahdollisuuden.

Into kustannus

Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni
40 vuoden rajapyykin lähestyessä Paulan on pakko lopettaa pelkästään isän rahoilla eläminen ja saada elämälleen suunta. Tom on rikosjuristi ja entinen television lapsitähti, mitä ihmiset eivät unohda sitten millään. Paula ja Tom tapaavat ensimmäistä kertaa häissä ja heidän välilleen syttyy heti kemia harmi vain että häät ovat Paulan omat ja vastavihitty sulhanen on Tomin opiskelukaveri. Luvassa on koukuttava ihmissuhderomaani, chick litiä joka on täydellistä lomalukemista tai riemastuttava pakohetki arjesta.

Johnny Kniga

Ilse Hammar: Isäni Olavi Virta
Perheen lapsista vanhin, Ilse, kertoo kirjassa oman versionsa Virran perheen yhteisistä vuosista. Kirja perustuu Ilsen ahkerasti pitämiin päiväkirjoihin sekä muun muassa äiti-Irenen kanssa käytyihin keskusteluihin. Kirjasta piirtyy varsin rakkaudellinen vaikka ei aina ruusuinen kuva perheen elämästä sen eri vaiheista 1940-luvulta vuoteen 1961 ja lopulliseen eroon. Valtaosa tarinasta sijoittuu 50-luvulle. Lapselle isä on ensisijaisesti isä, ei iskelmätähti. Toki julkistakin puolta sivutaan. Miltä tuntuu mennä kouluun kun kansakunta kohisee skandaalista johon isä on taas kerran ajautunut? Millainen on lapsen tuska? Koska Ilsestä tulee teini samoihin aikoihin kuin nuorisokulttuuri rantautuu Suomeen niin tämäkin puoli tuosta monia kiehtovasta ajasta tulee hyvin kuvatuksi. Kävimme juuri katsomassa Topi Sorsakoski -musikaalin jossa Virta oli isossa roolissa, joten siinäkin mielessä kiinnostaa.

Karisto

Amanda Vaara: Yösähköä
Majatalo Venla saa jatkoa! Odotettavissa siis lisää sähäkkää chick litiä joka on aina välillä paikallaan pohdiskelevempien lukemisten välillä.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä
Viihdelukemista on luvassa enemmänkin, kun historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto debytoi viihdekirjailijana. Mirjamin on jätettävä työpaikka ja poikaystävä kun häntä tarvitaan lapsuudenkodissa Pohjanmaalla. Maalaiselämä se vasta stressaavaa ja kiireistä onkin! 

Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Yleisradion legendaarisen toimittajan värikäs elämäntarina.

Like

Asko Sahlberg: Haudallasi Adriana
Pitkään yksin eläneen Danielin Elämä on vähällä romahtaa kun hän kohtaa salaperäisen Adrianan. Kriisiin ajautuneen yhteiskunnan syvimmät ongelmat paljastuvat hänelle ja hän joutuu kohtaamaan rikollisuuden ja sivullisuuden, lähiöiden toivottomuuden ja suurkaupungin keskustaan ryömineiden varjojen pohjattomuuden. Haudallasi, Adriana on samanaikaisesti rakkaustarina ja rikosromaani. Se on meidän aikamme armoton läpivalaisu ja vallitseviin moraalikäsityksiin iskevä pilkkakirjoitus. Pakahduttavan jännittäväksi kasvava kertomus pakottaa lukijan seinän eteen pohtimaan ihmisyyden rajoja. Enää ei ole kysymys siitä mikä on elämässä oikein ja mikä väärin, kyse on elämän oikeutuksesta. Sahlbergilla on sana hallussa, olen nauttinut isosti häneltä lukemistani kirjoista.

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä asuntovaunualueella. Rutiköyhä perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu kun vaarallinen hurmuri tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Kun aseet puhuvat on tragedia väistämätön.

Anna Pesonen-Smith: Matkalippu Bollywoodiin
Matkalippu Bollywoodiin on mukaansatempaava kertomus intialaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Intiassa elokuva-alaa opiskellut Anna tarkastelee maata säihkyvän elokuvateollisuuden ja viiden intialaisen naisen tarinan kautta. Intian kulttuurista voi oppia paljon katsomalla intialaisia elokuvia, mutta lopulta tosielämän käänteet voivatkin olla paljon mehukkaampia kuin fiktio. Intia on ensimmäisiä Euroopan ulkopuolisia maita jossa olen käynyt ja sille on aina sopukka varattuna sydämessäni. Äitini peruja. 

Merja Asikainen: Milana -Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä
Teoksessa Milana käy avoimesti läpi suhdettaan perheeseensä, sukuunsa, elämänsä miehiin, musiikkiin ja itseensä. Hän käsittelee rohkeasti kipeimpiäkin kokemuksiaan eikä kaunistele vaikeuksiaaan. Menneisyyttä dokumentoivat valokuvien lisäksi lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjakatkelmat sekä sosiaalitoimen ja lastensuojelun raportit.


Otava

Pirjo Hassinen: Parit
Väkevä romaani rakkaudesta joka tekee meistä heikkoja ja juuri siksi kaikkein vahvimpia. Teini-ikäinen Leena päätyy 1930-luvulla todistamaan tätinsä perheen tragediaa vakavaraisten kulissien takana ja se kietoutuu peruuttamattomasti hänen omaan kohtaloonsa. Lähes 50 vuotta myöhemmin Leena todistaa poikansa perheen kivuliasta hajoamista. Ravisteleva sukutarina kuvaa ihmisiä jotka vuoroin takertuvat toisiinsa ja vuoroin repivät itsensä irti. Mitä läheisempi suhde on, sitä kovemmin se koskee.

Taina Latvala: Venetsialaiset
Kesän viimeisenä yönä jokainen joutuu raottamaan naamiotaan. Menneisyyden haavat aukeavat kun kolme sisarta kokoontuu perheen mökille. Loppukesän päivä järvenrantamökillä on kaunis mutta ilmassa väreilee pahaenteinen tunnelma. Kolmen sisaren ajatukset kääntyvät tämän tästä edesmenneeseen isään. Kuinka paljon salaisuuksia levottomuutensa riivaama mies vei mukanaan? Olen tykännyt Latvalan aiemmista, joten tämä päässee lukulistalla kärkisijoille.

Jarkko Tontti: Perintö
Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyi salaisuus joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin. Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita. Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta sukutarinalta joita minä tykkään lukea!

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää. 1918 isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle ja muu perhe pakenee Lahteen. Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin torjutut muistot palaavat ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.

Mohsin Hamid: Exit west
Nadja ja Saeed kohtaavat iltaluennoilla ja heittäytyvät vähitellen salaiseen suhteeseen maassa, joka on sisällissodan kynnyksellä. Väkivalta yltyy ja ulkonaliikkumiskielto on voimassa öisin. Kun tutut kadut muuttuvat pommiräjähdysten ja tarkastusasemien täplittämiksi he alkavat kuulla huhuja ovista joista voi livahtaa pois, vaarallisesti ja kovaan hintaan. Niinpä he pakenevat ja kotimaa jää taakse.

Siltala

Aki Ollikainen: Pastoraali
Aki Ollikaisen kolmas romaani hehkuu suvisen päivän maalaisidylliä. Yhden päivän aikana kohtaavat monien sukupolvien todellisuudet. Kaksi nuorta rakastuu, kaksi vähän vanhempaa vanhempaan kipuilee suhteessaan, kaksi vielä iäkkäämpää on löytänyt kauniin rauhan toisistaan. Maailma on myös julma ja arvaamaton. Ennen kuin aamu valkenee on idyllin keskellä riehunut kuolema. Kiehtovaa!

S & S

Katja Lahti: Lasitalo
Juhani on töissä lasitehtaalla ja haaveilee talosta jonka pihalla lapset saavat leikkiä. Irina rullaa permanentteja töikseen sormet kivistäen ja tekee designlöytöjä kirpputoreilla. Rogerilla on jo kaikkea ja Christina ei tiedä mitä sillä tekisi. Lasitehdas on kahden suomalaisen keskiluokkaisen perheen tarina. Toinen on saanut lottovoiton syntymässä, toinen rahapelissä, mutta perinnöksi jätetään paljon muutakin kuin rahaa.

Sabine Forsblom: Betinka
Betinka on työläisluokkaan kuuluva teini 1970-luvun lopulla. Vimmainen romaani käsittelee kaikkea teini-ikään kuuluvaa viinakokeiluista onnettomiin rakastumisiin. Pikkukaupungissa myös luokkaerot ovat isossa roolissa.

Kai Aareleid: Korttitalo
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu kiehtova perhedraama jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla. Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä Tiinaa ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla. Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.

Jukka Behm: Jokainen joka häneen uskoo
Ensimmäisen uskonnollisen kokemuksensa Henri on saanut maatessaan pöydän alla ja tuijottaessaan hoitotädin tyttären sukkahousujen haarakiilaa. Vuosia myöhemmin, 1990-luvun lopussa, Henri on ajautunut raamattupiiriin jossa on karismaattinen johtaja ja viehättäviä naisjäseniä. Mutta kun kukaan ei tempaakaan raamattupiiriläisiä taivaaseen alkaa usko horjua ja jännitteet purkautua. 

Tammi

Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä
Kaksi valon juhlaa. Nuori Katri elää juhannusta ja nelikymppinen Emilia Lucian päivää. Katrin viimeinen kesä ennen ystävien ja kotikaupungin hyvästelyä. Kaikki on mahdollista ja juhannusyönä voi nähdä tulevaan. Emilia on rakentanut elämän jossa tärkeää on perhe. Nyt tarjoutuu tilaisuus pelastaa ura taiteilijana. Onnistunein vedos vuosien takaa on yhä olohuoneen seinällä ja muistuttaa häpeällisestä salaisuudesta. Uskaltaako hän tarttua hetkeen kun menneisyyden haamut nousevat Lucian päivän varjoista.

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää vuonna 1977 kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella toinen valkoisten mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha ja katossa kristallikruunuja, seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. Kuulostaapa erittäin lupaavalta!

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla
Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Avioliittosimulaattorin kirjoittajan uutuus puree taas aiheen ytimeen. Nyt aihe on kosto tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa Heimo.

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika 
Lämmin ja viihdyttävä romaani vie englantilaiseen maalaiskartanon perimmäisen kysymyksen äärelle: Miksi on vaikeinta elää juuri niiden kanssa joita eniten rakastaa? Mikä olisi parempaa kuin rauhallinen jouluviikko oman perheen kesken? Monikin asia, jos Birchin perheeltä kysytään. Mutta kun Afrikasta palaava lääkäritytär Olivia määrätään karanteeniin, tuntuu luontevalta että koko perhe sitoutuu pysymään viikon neljän seinän sisällä. Vanhemmat ja aikuiset lapset saavat kerrankin tilaisuuden lähentyä. Erityisesti perheenäiti Emma on riemuissaan, mutta viikon aikana kulissit kaatuvat. Kaikilla tuntuu olevan enemmän salaisuuksia kuin hyvää tahtoa, eikä karanteenissa pysyminenkään ole niin yksinkertaista. Salaisuudet suorastaan tunkevat ovista ja ikkunoista sisään.

Sinikka & Tiina Nopola: Siskossyndrooma
Nopolan sisarusten itseironinen muistelmateos. Kun Sinikka ja Tiina olivat lapsia, yhteiskunta jossa uskottiin auktoriteetteihin oli murtumassa. Tiina oli moderni lapsi, huoleton oman elämänsä subjekti, Sinikka yritti elää velvollisuudentuntoisesti niin kuin perhetytöltä odotettiin. Televisio tuli perheeseen kun Tiina oli nelivuotias, Sinikka eli varhaisvuotensa ja nuoruutensa kirjojen parissa. Sinikka otti Saima Harmajan, minulle jäi Nakke Nakuttaja, Tiina toteaa. Mikä Sinikan ja Tiinan lapsuudessa loi pohjan kirjailijan työlle? Entä mikä heille on se suuri sukupolvikokemus? Kun lähdettiin interrailille sukulaiset hätäilivät; Varokaa likat, ulkomailla vaatekauppojen sovituskopista avautuu salaovia joiden kautta on moni tyttö päätynyt huumattuna suoraan valkoiseen orjakauppaan! Kiva lukea noista vuosikymmenistä ja tyttöjen aikuistumisesta siihen aikaan.


Wsoy

Tommi Kinnunen: Pintti
Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia, sisarusparven vanhinta, kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa kasvaa Jussi vain ikää, mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut. Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä mutta kaipaa takaisin hetkiin joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Ritvalla taas on Helsingissä menneisyys jota hän ei piilottele. Hänestä maailmassa pärjää jos vain on tarpeeksi tahtoa. Kinnusen edelliset romaanit Neljäntienristeys ja Lopotti hipoivat täydellisyyttä ❤


Katja Kettu: Rose on poissa
Suomalainen Ettu herää reservaatissa Minnesotassa ja huomaa että rakas Rose on poissa. Poliisiasemalta selviää että Etulta on kadoksissa 35 vuotta. Hän muistaa vain ajan jolloin Rose oli hänen vierellään. Mihin seudun intiaanitytöt katoavat ja miksei tapauksia selvitetä? Rosen ja Etun tytär Lempi on puoliksi intiaani ja puoliksi suomalainen. Lempi ei tiedä miten päin elää sillä hän on reservaatissa liian valkoinen ja sen ulkopuolella liian intiaani. Lempi kokoaa omaa elämäänsä äidin lähellä olemisen muistosta, elämänkokemustensa sirpaleista ja kaukaisista sukujuuristaan Suomessa. Isovanhemmissaan, Etun isässä ja äidissä Lempi kokee häivähdyksen tuota nostalgista maata jota hän todellisuudessa ei ole itse koskaan nähnyt. Rakkautta, juurten etsimistä ja täyttymättömiä toiveita.

Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi
Vuosi 1918. Aila syntyy Helsingissä kalliolaiseen työläisperheeseen. Hänen isänsä Timo on koulutukseen ja uusien kavereiden kautta ymmärtänyt, että eriarvoisuus on kiinni yhteiskunnan rakenteista. Kommunismista tulee Timolle elämä ja uskonto. Hän ei paneudu perheensä asioihin vaan työskentelee vallankumousjohtajana Esplanadilla Smolnassa ja päätyy lopulta Venäjälle palvelemaan vallankumousta: valta, aate ja tehtävä ovat tärkeämmät kuin yhden perheen onni. Mielenkiintoista nähdä millainen rouva Lipposen romaaninkirjoitustyyli on!

Martti Turtola: Kotirintama
Millaista se oli ja miten se kesti? Kun resurssit keskitettiin rintamalle, vaadittiin naisilta kekseliäisyyttä. Naiset tekivät miestenkin työt ja lapset joutuivat näkemään ja kokemaan asioita joita eivät olleet kypsiä kokemaan. Rintaman takana taistelleiden suomalaisten panos jää usein unholaan. 

Huh huh mikä kirjasyksy! Kaikkia 37:ää kirjaa en millään ehdi lukea, mutta onpa vaihtoehtoja!

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kuvauspäivänä taivas ei ollut rikinkeltainen.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Alkuteos: Den svagelkula himlen
Otava, 2017
459 sivua

Sinä kesänä kun kertoja oli täyttämässä kymmenen vuotta, hänen vanhempansa vuokrasivat Metsätorpan kesäpaikakseen. Vuosi oli 1969. Poika sai syntymäpäivälahjaksi polkupyörän ja alkoi pyöräillä seudulla ympäriinsä. Ramslandetin halki kulki hiekkatie joka haarautui Ramsnäsuddiksi ja kapeammaksi Ramsvikin kartanoon johtavaksi tieksi. Kartanoa hallitsi vuorineuvos Rabell perheineen. Kyläkaupalla poika tutustuu kartanossa kesää vietäviin vuorineuvoksen lapsenlapsiin, Alexiin ja Stellaan. Alexin kanssa poika ystävystyy, mutta Stellaan hän aikanaan rakastuu. 

Onnekas on se joka nuorena rakastuu sielunkumppaninsa. Stella ja minä saimme kokea sen onnen ja me uskalsimme laskea suojauksen ja rakastaa. Ehkä on helpompaa uskaltaa, kun ei vielä tiedä mitään rakkauden ihanuudesta eikä myöskään sen tuskasta. Ennen Stellaa olin kokenut todellista yhteyttä toiseen ihmiseen vain lapsena käydessäni sunnuntaiajeluilla Simcalla isän kanssa. Mutta Stellan kanssa yhteys oli syvempi. Se oli minun viattomuuteni aikaa ja kesti reilut viisitoista kuukautta. Muutaman harmaan syksyisen viikon aikana me sitten kadotimme uskomme. Silti me rakastimme toisiamme ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. Mutta sitä minkä olimme kadottaneet emme saaneet enää takaisin.

Stellan kanssa on mahdotonta olla, mutta vähintään yhtä mahdotonta päästä irti. Perheestä alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia ja kertoja joutuu vedetyksi niihin mukaan.

Heti ensi sivuille kirjailija heittää koukun.  Pimeänä syysiltana kertojasta alkaa tuntua siltä että joku tarkkailee häntä pusikossa rivitalopihan ja rannan välissä. Pelokkaana hän menee tarkastamaan onko oikeassa ja näkee varjon, epätarkan ja hupparin hupun ylhäällä, hiipivän tiehensä. Kaksi viikkoa myöhemmin Alex Rabellia puukotetaan kadulla. Poliisin ratsiassa tekijän kotoa löytyy aseita, tarvikkeita pommin valmistukseen ja lista nimiä, muiden muassa Alex Rabell ja kertoja itse. Vasta sitten tarina lähtee liikkeelle päähenkilöiden lapsuudesta.

Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. Oli myös syviä varjoja, minä ja muutama harva tiesimme niistä, mutta niin kauan kuin olin lapsi ja teini-ikäinen, käänsin katseeni pois ja yritin kiinnittää sen kaikkeen valoisaan ja kauniiseen. Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä. Kun olin yksitoistavuotias ja raitiovaunu ajoi Dianapuiston kaivannon läpi Ullanlinnaan, olin liian pieni ymmärtämään mikä tekee saduista niin koskettavia: se että jokaisessa kunnon sadussa on äkkisyvää pimeyttä, ja se pimeys tulee menneisyydestä.

Kevään 2018 katalogipoimintoja

Olin saanut valtaosan kevätkatalogien tarjonnasta käytyä läpi ennen marraskuun jälkeistä blogihiljaisuutta ja nyt on Tammi ja Wsoy:kin listailtu. Pari kirjaa listalta on parhaillaan lainassa ja vain yhden olen toistaiseksi lukenut, Eeva Rohaksen Raivon. Mielenkiintoista taas aikanaan nähdä mitä lopulta päätyy luettavaksi. 
Hyvää lukukesän jatkoa kaikille!


Bazar

Lucinda Riley: Myrskyn jälkeen
Rileyn uusi sarja jatkuu jo toisella osalla enkä ole lukenut vielä ensimmäistäkään. Tämä ei johdu mielenkiinnon puutteesta, olen vain ollut tykästyneempi noihin 200-300-sivuisiin ja tiiliskivet saavat vielä odottaa.

Leah Mercer: Kun kerran kohtasimme
Pariskunta on menettänyt lapsensa auto-onnettomuudessa pari vuotta aiemmin ja asia painaa heidän suhdettaan edelleen. Viikonlopun Pariisissa pitäisi olla käänne parempaan, mutta he eksyvät toisistaan jo rautatieasemalla. Zoe jää ilman rahaa ja puhelinta, miten löytää miehensä? Kirjaa mainostetaan Jojo Moyesin ystäville; no minä olen ja en ole.

Gummerus

Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Eletään 1970-luvun loppua Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat. Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa. 10-vuotiaan Aaronin hartain rukous on ettei kukaan sukulainen joudun helvettiin. Taivaslaulu oli ilmestyessään minulle tosi iso juttu, samoin sen näytelmäsovitus jonka Tampereella kävimme katsomassa. Synninkantajiin kohdistuu siis aika isot odotukset.

Enni Vanhatapio: Absentia
On kesä 2006. Tyttö erottuu jo ovelta kuoharilasi nyrkissä. Sillä on tangokuningattaren nimi ja märissä kainaloissa pehmeää ruskeaa karvaa. Kaisa Elisabetin luona on kapea sänky jonka peiton alta kurkistaa alaston 16-vuotias pikkusisko Aava. Viisi vuotta myöhemmin iltapäivälehti kysyy mitä Kaisa Lindille oikein tapahtui. Kesällä 2016 Aava asuu Lontoossa ja saa viestin että Kaisan ex-mies Olavi on kaupungissa. Puhelin putoaa kädestä, Aava oksentaa ikkunasta.  Absentia on omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani joka kertoo kahdesta vuorokaudesta Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön, harvinaisen perhosen joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin kovenee. Mitä isälle tapahtui keväällä 1942? Romaani kertoo pojasta joka ei tuntenut isäänsä -eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä joiden ei pitäisi vaieta. Wau, kuulostaa lupaavalta!

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
Peri kasvaa Istanbulissa ja opiskeluvuosinaan Oxfordissa hän tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton. Perin elämä muuttuu dramaattisesti kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin. Perin elämän kautta Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Uudessa novellikokoelmassa on muun muassa alkoholiin turvautuva yksinhuoltajaäiti joka rimpuilee suhteessa naimisissa olevaan mieheen. On kyyninen vakuutustarkastaja joka joutuu selvittelemään 6-vuotiaiden konfliktia. On lähiötytön ja aristokraattipojan runollinen yhden yön kohtaaminen ja kahden keski-ikäisen miehen sukellus naamiot karistavaan ystävyyteen. Tarinoista huokuvat suru ja suuret menetykset mutta Gavalda on pienen ihmisen puolella, täynnä toivoa ja hellyyttä. Tämä voisi olla kiva novellikokoelma loppukesän lukumaratonille ellei varausjono kirjastossa ole kovin pitkä.

Into

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
Sergio lähtee pienestä brasilialaiskylästä Lissaboniin etsimään töitä. Kirja kertoo työttömänä olemisesta Brasiliassa ja toisaalta maahanmuuttajana ja toisen luokan kansalaisena Euroopassa.

Johnny Kniga

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset
Tirkistelykirja maailman monarkian hovielämään. Kyllä minä aina välillä klikkailen otsikoita Euroopan kuninkaallisten uutisista, joten saatan lukea tämänkin.

Anne Tyler: Äkäpussi
Äkäpussi on romaanin muotoon kirjoitettu nykypäivän versio Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tylerin äkäpussi on 29-vuotias Kate joka työskentelee eskarin avustajana saatuaan potkut yliopistolta lauottuaan liikaa kommentteja professoristaan. Katen isän ulkomaalainen avustaja on joutumassa pois maasta viisumin umpeuduttua ja isä haluaa Katen naivan tämän. Näitä nykypäivään kirjoitettuja Shakespearen näytelmiä on tulossa kaikkiaan kahdeksan, kaikki romaaneina. Metkaa!

Karisto

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Eletään kesää muutama vuosikymmen sitten. Lestadiolaisperheen esikoinen, kohta 17-vuotias, on luopunut uskosta, lukee salaa asuntovaunussa Angelica-sarjaa ja odottaa esikoistaan. Tuleva isukki kaahailee mieluiten kyläteitä valkoisella Chevyllään. Perheen isältä tämä kaikki on parasta pitää salassa. Romaani on rehevä intensiivinen kuvaus nuorista kainuulaisista uskonlahkon piukassa otteessa. Erittäin kiinnostava, menee kirjaston varauslistalle kärkipäässä!

Like

J. Pekka Mäkelä: Hunan
1930-luvun Kiinassa, kauniissa Hunanin maakunnassa, lähetyssaarnaajat opettavat lukutaitoa ja levittävät kristinuskoa. Sitten Kiinan ja Japanin välille syttyy sota. Kirja perustuu Mäkelän kummitädin omiin päiväkirjamerkintöihin.

Janne Kuusi: Silmästä silmään
Torppariperheen tytär lähtee sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon, mutta palaa pian takaisin. Toisena näkökulmana aatelissuvun perhe pohtimassa oikeutusta tapahtuneille asioille. Minulla oli lainassa tuo edellinen, Sielusta sieluun, mutta aina jokin toinen kirja kiilasi edelle. Tämäkin tuntuu kiinnostavalta.

Minerva

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Hanna lähtee siirtolaiseksi 1920-luvun New Yorkiin. Miljoonakaupunki yhtä aikaa sekä kiehtoo että pelottaa. 
Olen lukenut Vuorenpään trilogian Kotkanpään kartanon elämästä ja pidin siitä paljon. Siirtolaisuus rapakon taa kiinnostaa isosti. Tuohon aikaan äidinäitini oli pieni, äidittömäksi jäänyt tyttö oman mummonsa hoivissa. Sukulaisperhe muutti Amerikkaan ja olisi halunnut ottaa mummuni mukaan, mutta mummo ei päästänyt tätä lähtemään. Muistan omasta lapsuudestani kun Amerikan kirjeitä ja paketteja tuli ja äitini sisko perheineen on käynyt amerikansukulaisia Duluthissa tapaamassakin. 

Gerald Posner: Isäni oli natsi
Göring, Hess, Mengele ja Dönitz olivat natseja, mutta myös isiä. Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä joista moni kertoo nyt ensi kertaa millaista oli kasvaa natsijohtajan lapsena. Kaikki eivät vihaa isiään, jotkut kokevat isänsä tulleen väärin ymmärretyksi ja Göringin tytär Edda ihailee vieläkin isäänsä.

Otava

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret
Sara Medberg tekee väitöskirjaa 1700-luvun säätyläistyttöjen kasvatuksesta ja siinä ohessa on syntynyt historiallinen romaani. 19-vuotias paronintytär Adele Wilenius on tullut Turkuun debytanttikurssille. Arvatenkin Adele on villikko, joka ei istu perinteiseen seurapiirineidon muottiin vaan shokeraa puheillaan ja tempauksillaan.

Tapani Tolonen: Sokeisto
Kouluja käymätön mutta lukenut Eetu työskentelee Työmiehen latojana suurlakkovuonna 1905. Suomea ahdistavat tiukat pakotteet ja moni haluaisi tarttua aseisiin. Vastarintaliikehdintään mukaan lähtenyt Eetu kohtaa yläluokkaisen Kariniin ja rakastuu tähän, mutta onko nuorilla yhteistä tulevaisuutta? Ja näyttääkö paremmalta Suomenkaan tulevaisuus, tsaarin vallan alta irti pyristellessä muttei suinkaan yhtenäisenä.

Heli Galliano: Kyyhky ja susi
1500-luvun Modenassa Caterina on menossa naimisiin, mutta pahat kielet syyttävät protestanttista neitoa noituudesta. Caterina pakenee inkvisitiota Suomeen ja Turkuun, mutta joutuu keskelle valtajuonitteluita. Kyyhky ja susi on trilogian avausosa.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Nyt kuulostaa todella kiinnostavalta! Idan tytär Kirsti matkustaa Rivieralle ja kuvioissa ovat myös Minna Craucher ja kuuluisat Tulenkantajat.

Eeva Rohas: Raivo
Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on raivo. Tuuli ja Ilja, älykkö ja paha poika, rakastivat intohimoisesti ja käyvät nyt läpi raivokasta avioeroa.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
Ihan ensiksi on pakko purnata, ettei Honkasalon uutuus ole sellainen 60-luvulle sijoittuva täydellinen romaani kuin Perillä kello kuusi. Uutuus on viihdekirja, chick litiä. Riippumatta siitä tulenko pitämään uutuudesta, toivon seuraavan palaavan lempivuosikymmenelleni. 
Nella on kolmekymppinen nainen jolla kaikki on kivasti, ihana mies, työ, kaverit, kaikki perfect. Sitten mieheen iskee vauvakuume ja Nellan pitää miettiä kaikki uusiksi.

Sofie Lundberg: Punainen osoitekirja
90-vuotias Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa. 13-vuotiaana Doris lähti maailmalle, Tukholmaan, Pariisiin, New Yorkiin, koki sodan, seikkailuja, rakkauksia, monia ihmisiä jotka ovat tallessa punaisessa osoitekirjassa. Tämä on ollut Ruotsissa suurmenestys ja kiinnostavalta kuulostaa kyllä.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys
2000-luvun kulttiklassikko joka on vihdoin suomennettu. Viidestä osasta kolme ensimmäistä on käännetty yksiin kansiin. Niiden sisällä Patrick Melrose kasvaa yläluokkaisena hyväksikäytettynä ja hylättynä poikana nuoreksi mieheksi ja haluaa irti tästä perinnöstään. 

Anne Svärd: Vera
17-vuotias ranskalainen Sandrine pakenee Ruotsiin vuonna 1945. Hän päätyy yläluokkaisen lääkärin vaimoksi, mutta kureliiveihin piilotettu vatsa paljastuu hääyönä kun morsian synnyttää sinisilmäisen lapsen. Isä on arvoitus. Sandrine elää ylellisesti Cederin suvun nukkevaimona, eikä ole ainoa jolla on salaisuuksia.

Jessie Burton: Muusa
Luin talvella Burtonin edellisen romaanin, Nukkekaappi, mahtava!
Muusassa 1960-luvulla trinidadilainen Odelle pääsee töihin taidegalleriaan. Siellä hän tutustuu mieheen joka haluaa myydä perinnöksi saamansa taulun. Sen alkuperä löytyy 1930-luvun sisällissodan runtelemasta Espanjasta.

Tammi

Kristiina Vuori: Elinan surma
Miksi oi miksi en ole vieläkään lukenut yhtään Kristiina Vuoren historiallista romaania? Nyt on ho lähes liian vastustamaton aihe, sillä Vuori on tarttunut keskiaikaiseen balladiin Elinan surmasta ja kirjoittanut tuon kolmiodraaman romaaniksi. Laukon kartanon avainpiika odottaa Klaus Kurjen kosintaa, mutta isäntä tuokin taloon nuorikon, Elinan. Piika ei niin vain anna periksi ja balladin nimi kertoo miten nuoren rouvan käy. Mutta miten Vuori on tarinan kertonut?

Pirjo Tuominen: Villit vedet
Romaani on ilmeisesti uusintaversio 25 vuoden takaa, minulle uusi tuttavuus. Parkkialus Nikolai aloittaa pitkän matkansa Helsingistä Alaskan Sitkaan vuonna 1839. Mukana on todellisia historian henkilöitä sekä palvelustyttö Katarina jonka elämän suunnan Alaska muuttaa.

Annamari Marttinen: Korsetti
Tarina miehestä jonka sisällä asuu myös nainen. Pauli suostuu tyttöystävänsä pelleilyyn ja antaa pukea itsensä naiseksi. Lopputulos yllättää molemmat ja niin leikistä tuleekin totta. Menee kuitenkin vuosia ennen kuin Pauli uskaltautuu olemaan oma itsensä muiden edessä.

Saara Turunen: Sivuhenkilö
Suorasanainen ja riemastuttava, kupliva ja pisteliäs romaani yhdestä vuodesta esikoiskirjailijan elämässä. Fiktion ja todellisuuden välinen raja hämärtyy ja Turusen päähenkilö muistuttaa paljon häntä itseään. Tykkäsin kovasti siitä esikoisesta, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Rakkaudenhirviöstä.

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin on ollut kilometrejään pidempi. Vielä pidempi on ollut Fatiman matka Irakista Susannan olohuoneen lattialle. Martta taas on asunut koko ikänsä samoilla sijoillaan, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet kuka minnekin, Ruotsiin, sotaan, ryyppyreissuille, tytär onnettomaan avioliittoon.

Marian Keyes: Aikalisä
Riemastuttava romaani rakkaudesta ja keski-iän kriisistä. Amyn mies ei aio jättää vaimoaan mutta haluaa aikalisän. Luvassa kyyneliä, luvallista ja luvatonta rakkautta, reppureissu Aasiaan, hulluja sukulaisia.

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
Puoli seiskassa esiteltiin keväällä tätä kirjaa joka kiinnosti heti! Erämetsä on penkonut vanhoja valokuvia, kuvannut saman kadunkulman tms tässä hetkessä ja yhdistänyt nämä kuvat niin että lopullisessa kuvassa on elementtejä molemmista. Esimerkkikuvat vakuuttavat!

Virpi Miettinen, Tuula Nieminen: Tuhma prinsessa
Virpi Miettinen kertoo avoimesti nousustaan kansainvälisen mallimaailman loistoon, sitä seuranneesta syöksykierteestä ja taistelustaan varjoista takaisin valoon.

Teos

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
Morsiusliikkeen sovituskopissa käydään erikoista dialogia. Naapurit äityvät väkivaltaisiksi, huonosti käyttäytyvä lapsi viedään hoitoon manaajalle ja siskonsa kanssa asuva mies alkaa purkaa aggressioita toden teolla. Esikoisnovellikokoelma liikkuu kauhun ja kumman maastoissa. Novelleissa yhdistellään mennen tullen kauhuklassikoita, populaarikulttuuria ja tarkkaa realistista ja surrealistista kuvastoa. Ääni annetaan absurdeille ja vinoille päähenkilöille. Selvästi lukumaratonmatskua!

Elin Willows: Sisämaa
Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Suhde loppuu kuitenkin ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla ja antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Romaanissa tutkitaan arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Kirjailija itse on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Esikoisromaani ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa.

Wsoy

Laura Manninen: Kaikki anteeksi 
Vahvasti omakohtainen esikoisromaani. On koira, omenapuut ja kolmilapsinen uusperhe kauniisti vanhenevassa omakotitalossa. Mutta on myös parisuhdeväkivaltaa, häpeää ja vaikenemisen kulttuuri. 

Maritta Lintunen: Stella
Liisa muuttaa entisen laulajattaren alivuokralaiseksi Helsinkiin. Romaani kertoo syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuudesta ja sen luomasta taakasta. 

Pirkko Soininen: Ellen
Jo toinen romaani Ellen Thesleffistä, Kati Tervon Iltalaulajan olenkin jo lukenut ja pidin kovasti. Soininen sijoittaa Ellenin Firenzeen ja tyyli on fiktiiviset päiväkirjamerkinnät. 

Sophie Kinsella: Yllätä minut
Vielä yhtään Kinsellaa en ole jättänyt lukematta, joten tarttunen tähänkin, vaikkei juoni ole kaikkein kiinnostavimmasta päästä. Pariskunta, ilmeisen nuori, kuulee lääkäriltään, että heillä on vielä vähintään 68 yhteistä elinvuotta jäljellä. Ihana asia, mutta toisaalta iskee paniikki. Miten pitää liitto tuoreena ja kiinnostavana?

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor pukeutuu töihin aina samoihin vaatteisiin ja syö joka päivä samanlaisen lounaan. Viikonlopun koittaessa hän linnoittautuu asuuntoonsa pakastepizzan ja vodkapullon kanssa ilman sosiaalisia kontakteja. Kunnes alkaa tapahtumavyöry jolle Eleanor ei ensin voi mitään ja sitten ei enää haluakaan. Esikoiskirjailija halusi kertoa kolmekymppisistä sinkuista joiden elämä ei olekaan vain juhlia, ystäviä ja rakkausseikkailuja. Leffakin on luvassa. 

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö
Businessmies ja yritysvaltaaja jonka seuraava yritysvaltaus on menossa pieleen kun vastassa on yhtä kova bisnesnainen. Syntyy suhde joka sotkee asiat ja sukujen vanhat kaunat nousee esiin jne jne. Kuulostaa kovin stereotyyppiseltä... trilogian avaus. Olisin mieluummin lukenut lisää Ahrnstedtin  historiallisia romaaneja.

#prideviikko Walter de Camp: Ja homot loivat naisen

Tällä viikolla vietetään Helsinki Pride viikkoa johon myös kirjabloggaajat osallistuvat lukemalla lgbti-kirjallisuutta. 

Viime vuotiseen malliin tartuin tälläkin kertaa tietokirjaan, kun kirjaston tätien suosittelyhyllyltä lähti mukaan Walter de Campin Ja homot loivat naisen. 

Minulle viime vuonna menehtyneen Walter de Campin nimi(merkki) on tuttu City-lehdestä jota nuorena aikuisena tuli usein luettua. Walter vastaili lukijoiden erikoisiin kysymyksiin toisinaan lähes yhtä erikoisilla vastauksilla. Sisäpiiri-palstan lisäksi useampia teoksia julkaisseen de Campin viimeiseksi kirjaksi jäi juurikin tämä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita käsittelevä teos.

Walter de Camp: Ja homot loivat naisen 
Like 2015
218 sivua 

De Camp esittelee kirjassaan kymmenen muotisuunnittelijaa alkaen Christian Diorista päätyen Alexander McQueeniin. Ajallisesti tämä tarkoittaa toisen maailmansodan jälkeistä aikakautta aina 2000-luvun alkuvuosiin. 

Alustuksessa de Camp pohdiskelee, miten keväällä 1947 vapautettu Pariisi nousi nopeasti muodin mekaksi, mutta kuka määrää muodin kun sotaa edeltäviä vuosikymmeniä hallinneet Coco Chanel ja Elsa Schiaparelli on syrjäytetty? Heidän tilalleen oli nopeasti noussut muotisuunnittelijamiehiä, Dior, Cristóbal Balenciaga, Pierre Balmain ja Jacques Fath. Naiset luulivat heitä heteroiksi, sillä heidän homoseksuaalisuudestaan tiedettiin vain Pariisin sisäpiireissä. Vasta viime vuosituhannen lopulla asiasta alettiin puhua. 

Miksi sitten juuri homoista on tullut niin merkittäviä muotisuunnittelijoita?
Homosuunnittelijat pystyvät tekemään naisille rohkeampaa muotia kuin parhaimmitkaan naispuoliset muotisuunnittelijat, jotka naisina eivät voi olla miettimättä mihin "sisällöllisiin" tilanteisiin heidän suunnittelemansa vaate voi sitä käyttävän naisen johtaa. Muotisuunnittelijanainen voi ajatella, että jokin vaate ei ole tarpeeksi lämmin, joten suunnitelmaa on muutettava lämpimempään suuntaan. Homomies ei itse pukeudu suunnittelemaansa mekkoon. Hän on naisten arkisten huolien, female troublen, ulkopuolella. Vapaa kehittelemään hurjimpiakin suunnitelmiaan. 

Kirjasta käy ilmi muitakin, yhteiskunnallisempia puolia kuin pelkkä muoti. Esimerkiksi se, miten vielä 1940- ja 1950-luvulla, ennen nuorisokulttuurin "keksimistä", tyttölapsista kasvoi suoraan aikuisia naisia ja miten ihannenainen oli keski-ikää lähestyvä, maailmaa nähnyt nainen joka ei yrittänyt näyttää nuoremmalta kuin on. Päinvastoin, nuoret tytöt yrittivät näyttää vanhemmilta. 

Christian Diorin aikaan yhteiskunta oli hyvin patriarkaalinen. Dior halusi luoda naisista Naisia, yhtä aikaa viattomia että seksikkäitä objekteja. Naiset olivat miesten, joko avioliitossa tai ajankuvaan nähden siihen pyrkimässä. Kun Dior pidensi tai lyhensi hameen helmaa, mies maksoi uuden mekon naiselleen ja hän valitsi asiakkaikseen kalleimman eliitin eli paksuimmat aviomiesten lompakot. Hän tunsi olevansa arkkitehti joka rakensi naisia kuin rakennuksia, muovaili pyöreitä olkapäitä, naisellisen täyteläisen poven ja vain vaaksan levyisen vyötärön. Diorin vaatima vyötärö saatiin aikaan joko vyötärönkurojalla tai korsetilla. Sukkahousujakaan ei oltu vielä keksitty, joten myös sukkahousuliivi kuului naisen arkiseen alusvaatetukseen. Eikä Dior ollut viimeinen joka halusi vaatettaa rikasta eliittiä. Homosuunnittelijat syttyivät tähdistä ja vahvoista, valovoimaisista naisista. Marlene Dietrich kohahdutti Hollywoodissa jo 30-luvulla tyylillään pukeutua miesten pukuihin ja tämän tyylin takana oli homoseksuaali puvustaja Travis Benton. Armani on kertonut inspiroituneensa Dietrichistä.

50-luvun lopulta kehittynyt nuorisokulttuuri oli ongelmallista Pariisin haute couture muotitaloille. Pitäisikö reagoida myös nuoriin kuluttajiin ja heidän muotivirtauksiinsa? Tähän kutsuun vastasi Diorin nuori suunnittelija, Yves Saint Laurent. Paremman vapauden esimerkiksi poptaiteesta innoittumiseen Laurent sai kuitenkin perustettuaan oman muotitalon. Hän teki myös jotain radikaalia ja avasi valmisvaatekaupan jossa oli myytävänä pop art -mekkoja, vinyylisiä sadetakkeja, samettihameita ja paljastavia baby doll -mekkoja. Kevään 1967 kokoelma oli jotain uutta ja kohahduttavaa, sillä se rakentui kokonaan naisen housupuvun ympärille. Miesten mielestä housupukua käyttivät vain lesbonaiset ja Saint Laurent toikin lesbonaisten suosiman tyylin heteronaisten saataville, asia johon heteromies tai nainen suunnittelijana ei kenties olisi lähtenyt. 

Myös hippikulttuuri ja hameen helman nostaminen jopa 9 cm polven yläpuolelle samoin kuin maximekot kuuluivat 60-luvun puolivälin ja loppupuolen muotivirtauksiin. Oma lukunsa oli vielä minihameen synty. De Camp pohdiskeleekin kuka sen lopulta keksikään? Yleensä vastaamme Mary Quant, mutta De Camp esittelee vaihtoehtoina myös homoseksuaalin muotisuunnittelijan John Batesin ja ns. King's Roadin tytöt. Muodin mekka kun oli siirtymässä nuorisokulttuurin myötä Pariisista Lontooseen ja Chelsean läpi kulkeva King's Road oli nuorison aluetta jossa myös Mary Quantin liike sijaitsi.

70-luvulta 2000-luvulle mahtuu monia tuttuja nimiä, Giorgio Armani, Gianni Versace, Jean Paul Gaultier, John Galliano. Jostain syystä Versacen ystävä Karl Lagerfeld mainitaan vain sivulauseessa, vaikka kuuluu niin sanotusti samaan porukkaan. 

Palataksemme kirjan teemaan, de Camp pureutuu isolla roolilla myös suunnittelijoiden lapsuuteen ja löytää niistä yhteneväisyyksiä. Yleisimpänä hän huomioi sen, että lähes poikkeuksetta homoseksuaalit muotisuunnittelijat ovat olleet äidin poikia. He eivät menestyneet koulussa vaan viihtyivät äidin kanssa näiden puuhissa. Diorin syntyessä 1905 elettiin vielä ns viktoriaanista aikakautta, jolloin lapsia hoitivat lastenhoitajat, eivät suinkaan äidit. Puutarhassa pieni Christian sai kuitenkin viettää aikaa äitinsä seurassa. Poika ei milloinkaan kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleen vaan eli täydellistä kaksoiselämää. Pierre Cardin leikki nukeilla ja teki niille tilkuista vaatteita. Yves Saint Laurent piti muotinäytöksiä paperinukeillaan ja määräsi jo pienestä miten perheen naisten tuli pukeutua. Giorgio Armanin äiti oli hillitty niin käyttäytymisessään kuin pukeutumisessaan ja Armani on kertonut äidin inspiroineen hänen työtään. Toisaalta Armanin pikkutakin alla voi olla vain naisen iho. Gianni Versacen äiti olisi halunnut lääkäriksi, mutta 1940-luvun Italiassa se ei ollut vaihtoehto. Niinpä äiti perusti ompelimon jossa Giannikin hyvin viihtyi. Saint Laurentin tavoin hänkin vaatetti nukkeja ja ihaili isoja tähtiä kuten Sophia Lorenia ja Gina Lollobrigidaa. Jean Paul Gaultierin isoäidillä oli kauneussalonki jossa poika viihtyi paremmin kuin koulussa. Hän oli taitava piirtäjä ja piirsi isoäitinsä asiakkaita mielikuvituksensa iltapukuluomuksiin.

De Camp esittää että naisten on kiittäminen näitä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita monesta. Ilman heitä eivät olisi selvinneet arjesta, oman elämänsä teatterista.

Kesäkuun lukumaraton

Kesän ensimmäinen lukumaraton tuli silmiini aivan puskista, bloggaajakollegan Facebook-päivityksestä! Onneksi lauantaita on vielä kolme tuntia aikaa eli yhtä pitkä aika aloittaa 😊 Luku-urakkani aloitan siis klo 22 tänään ja niinpä voin lukea klo 22 asti sunnuntaina. 

Olen aina aiemmin varautunut lukumaratoneihin etsimällä kirjastosta kiinnostavia novellikokoelmia ja esimerkiksi Grantan. Nyt kotona ei satu olemaan mitään novellikokoelmaa, enhän olettanut maratoonaavani viikonloppuna! Miehellä on onneksi luettavana Mielensäpahoittajan Suomi, joten siitä saan tarvittaessa sopivasti vaihtelua omaan kesken olevaani tiiliskiveen joka on Sarah Larkin 863-sivuinen Maorien laulu. Olen tällä hetkellä sivulla 291, joten sivuja riittää hyvin. En olekaan aiemmin lukenut tiiliskiveä maratonilla, mutta tuleepa sekin nyt kokeiltua ☺

Aloitus lauantaina klo 22
Sarah Lark: Maorien laulu, s. 291

Sunnuntai klo 15.44
Voihan lukumaraton ja Jukolan viesti! Taas te osuitte samaan viikonloppuun! Luin kyllä siihen asti kunnes mies tuli töistä noin 0.30, mutta sen jälkeen Jukola vei mukanaan ja valvottiin puoli seitsemään saakka. Herätyskello soimaan klo 14, silloinkin nukutti vielä kovasti. Sitten kauppaan ja nyt aamupalalla 😁 "Tehokasta" lukuaikaa jäljellä kuusi tuntia, mutta silmät edelleen aika väsyneet, joten urakoida tuskin jaksaa...

Eilen tuli luettua yhteensä 142 sivua 😝

Sunnuntai 21.36
Hiukan olisi vielä lukuaikaa jäljellä, mutta Brasilian peli vie nyt voiton. Metkasti urheilu vei lukuajan, metkasti sillä etten ole mitenkään erityisen innokas penkkiurheilija. 

YHTEENSÄ LUIN 241 sivua Sarah Larkin Maorien laulua.

Blogihiljaisuus ja Eeva Rohas: Raivo

Jostain kummallisesta syystä kirjoista bloggaaminen jäi epämääräiselle tauolle, vaikka olen lukenut. Lukujumista ei siis ole ollut tällä kertaa kyse, vaan ennemminkin bloggausjumista. Toisaalta olen viime aikoina herännyt ikävöimään kirjoista kirjoittamista ja niinpä olen ajatellut jonkinlaisena kompromissina kirjoittaa lyhyitä ajatuksia talteen siitä mitä olen lukenut, ilman sen kummempaa yritystä analysoida lukemaani. Ehkä senkin aika vielä koittaa joskus. Tuosta tarpeesta pohtia lukemaansa on minun kohdallani seurannut myös se, että arvioitavia kirjoja on kertynyt jonoon odottamaan inspiraatiota niistä kirjoittamiseen ja kun luettavani ovat lainoja Pirkanmaan kirjastoista, on se tietysti tarkoittanut myös täysin turhaa kirjojen jemmaamista. Niinpä tempaisin ja palautin kerralla kaikki jemmaamani kirjat edes kuvaamatta niitä, joten kuvat nyt kustantajalta.

Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018
270 sivua


Eeva Rohas oli minulle ennestään tuhtematon nimi enkä ollut Raivoon kiinnittänyt huomiota kirjakatalogeissakaan. Selailin vippihyllystä löytämäni kirjan ensimmäisiä sivuja ja totesin sen olevan nopealukuisen oloinen, juuri sopiva kirja ulkona paviljongin varjossa tänä oudon helteisenä toukokuuna luettavaksi. 

Oli se sitäkin, mutta myös paljon enemmän. Raivossa on useita päähenkilöitä. On Tuuli, joka kääntää työkseen kirjoja ja on erikoistunut unkarin kieliseen kirjallisuuteen. On Tuulin mies, Ilja, jonka luota Tuuli on kirjan alussa lähtenyt. Heidän tyttärensä, Luna, on juuri täyttämässä neljä vuotta. Myös Luna kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan. Jäin monessa kohtaa miettimään, ettei kolme-neljävuotias osaa ajatella niin monimutkaisia asioita kuin Lunan kerrontaan oli laitettu, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä enempää. On vielä yksi perheen ulkopuolelta tuleva omaa tarinaansa kertova henkilö, Elena joka on alkoholisti. Tukiryhmässä Elena kohtaa Iljan joka tulee mukaan uutena ja pyytää Elenaa tukihenkilökseen ja sillä tavalla Elena tulee vedetyksi mukaan Iljan, Tuulin ja Lunan elämään. Mukana on myös paljon takautumaa, ajoilta kun nuori Tuuli oli juuri tavannut Iljan ja lähti kääntäjäkurssille Unkariin ja tutustui Liisaan, niin ikään unkarin kielen kääntäjään ja sillä tavalla kilpailijaan.

Kantta pidin huisin rumana, valitan. Toisaalta se tavallaan sopi kirjan makaaberiksi käyvää loppua kohden, kun niin paljon lihaa lojui lattioilla...