Kati Tervo: Iltalaulaja

Kati Tervo: Iltalaulaja

Otava, 2017

204 sivua

Kesällä 1945 Ellen Thesleff saapuu Näsijärven rantaan, valkoiselle kesähuvilalleen, Casa Biancaksi nimeämälleen. Aiemmin sinne on kokoontunut laaja suku, nyt jäljellä on vain Ellen. Rakas Sofia-siskokin on kuollut. 

Taiteilijalle aputytöksi luvattua 16-vuotiasta Taimia pelottaa. Entä jos hän ei osaakaan auttaa? Entä jos taiteilija nauraa hänet huvilasta pihalle? Mitä jos taiteilija ei ymmärrä edes suomea? Taimi ei itse osaa kuin sanan ruotsia, "tak", sillä ei pitkälle päästäisi. 

Sodan jälkeen kaikesta on pulaa, niin ruuasta kuin tavaroista. Ellen vie toiveikkaana katiskan järveen ja maistaa jo suussaan voissa paistetun taimenen maun. 

Taimi kyllä tiesi, että Ellen haaveili taimenesta, leivoksista, kekseistä ja Italian hedelmistä. Ranskanleivästä. Mitä lie herrasväen hienoutta. Hänelle leipä oli rievää tai rukiista leivottua. Ei mitään junttapullaa. Hän ei mahtanut sille mitään, ettei Hämeessä kasvanut appelsiineja. Hän ei ollut koskaan nähnyt Italian ihmettä. Se oli kuulemma pyöreä ja keltainen kuin aurinkoa söisi. Tukholmassa Eilen oli viimeksi nauttinut hedelmän viime syksynä.

Taimikin haaveilee. Mummo toivoi hänestä opettajaa ja oli antanut vihkon, johon voisi riipustaa merkintöjä kuin maisteri ikään. Taimi oli kuitenkin piirtänyt vihkon täyteen isosilmäisiä lintuja. Taimi haaveili naurusta, tanssista ja taiteilusta, mutta eniten hän uneksi lähtemisestä. Sinikka-sisko oli mennyt naimisiin ja muuttanut Helsinkiin. Sinne Taimikin halusi.

Ellen maalaa edelleen. Kauniina päivinä Taimi soutaa Ellenin veneellä läheiseen saareen, sadepäivinä taiteilija työskentelee huvilan yläkerrassa. Ensin Ellen kieltää tyttöä tulemasta yläkertaan, mutta toisaalta näkee tytössä myös kiinnostavan taulun aiheen.

Pysähdyhän västäräkki, näytähän profiiliasi Taimi?"
"Täh, määkö?" 
"Seiso siinä just noin sivuttain ja katso tuonne oveen päin. Tuonne noin, katso sinne, juuri sinne, pysy, pysy siinä. Seiso siinä aivan paikallasi niin haen skissbokin."
"Minkä hajet?"
"Luonnoslehtiön. Teen pari nopeaa piirrosta sinun sivukuvastasi."
"Viäkö kaua? Pitäisi pistää puita hellaan? Silmiä räpsytyttää. Noh, ny räpsähti? Saako kattoa mitä syntyy?"
"Maltahan. Tämä kestää vain hetken. Saakeli! Onpa hauskaa piirtää pitkästä aikaa mallista. Sivukuvassa on magiaa. Ihminen muuttuu siinä etäiseksi, salaisuudeksi." 
"Oonko mää nytte sitte salaisuus?"
"Katsoja aavistelee mitä kuvan ihminen tuntee ja miettii. Katsetta ei näe, eikä ilmeitä."
"Haluaako piirtäjä tiätää mitä malli miettii? Sitä että puita pitäis pistää hellan pesään, että saatais pötyä pöytään."

Huvila alkaa käydä rönttöiseksi, sitä ei ole aikoihin remontoitu. Maali kupruilee, tapetit repeilevät ja repsottavat. Katto vuoti, puutarha villiintyi. Ellen tietää, että tämä tulee olemaan hänen viimeinen kesänsä Villa Biancassa.

Ellen katsoi altaanilta järvelle ja unohtui välkkeeseen. Ei, en minä sinua hylkää, hän puhui maisemalle. Kuljet kanssani matkan, elähdytät aamuja, rauhoitat iltoja. Kun lähden, pakkaan sinut mukaan.

Itsekin Näsijärven rannassa asuvana kirjan miljöö puhutteli minua jotenkin aivan erityisesti. Muroleen kanava on tuttu kesäretkikohde. Ellenin maailmassa on jotain suloisen haikeaa ja puhuttelevaa.  Kati Tervo on kirjoittanut kauniin, mieleenjäävän romaanin.