Syksyn 2018 katalogipoimintoja

Vasta kun sain kevätkatalogikatsauksen valmiiksi, on jo korkea aika käydä läpi syysuutuudet. Monia mielenkiintoisia lukuhetkiä on epäilemättä edessä!

Bazar

Hanna Velling: Kirjosieppo
Make tarjoilee Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen joka muuttaa Annan koko elämän: "Mä muutan tästä pois." Annalle jää koira, taaperoikäinen lapsi, vuokra-asunnon putkiremppa ja paljon hyvää tarkoittavia ystäviä. Toivottavasti ei ole niin kevyt eikä varsinkaan nyyhky kuin miltä kuulostaa...

Lucinda Riley: Enkelipuu
Rileylta on suomennettu uusi kirja joka ei kuulu Seitsemän sisarta -sarjaan. 30 vuotta sitten Greta on lähtenyt walesilaisesta kartanosta, jonne palaa nyt ensimmäistä kertaa ystävän kutsumana. Paikka on hänelle vieras, sillä aikaa sitten tapahtunut onnettomuus on pyyhkinyt vanhat asiat hänen mielestään. Kartanon mailla oleva hautakivi alkaa palauttaa kadonneita muistoja ja niin palataan aina vuoteen 1945.

Gummerus

Minna Rytisalo: Rouva C.
Rytisalon esikoinen Lempi oli mielettömän hieno! Minäkin äänestin häntä Blogistanian Finlandia-voittajaksi. Rouva C kuvaa erään avioliiton tarinan ja kertoo miten syntyy se Minna Canth jonka jälkipolvet tuntevat. Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Äkkiä kirjaston varausjonoon!

Päivi Alasalmi: Riivatut
1891 Sunilan kylässä riehuu räyhähenki joka on saanut valtaansa erään torpparin, hänen vaimonsa ja heidän piikansa. Romaani on saanut innoituksensa todellisista tapahtumista Ylöjärvellä, Suomen ainoasta valalla vannotusta poltergeistista. Uskallanko lukea tällaista psykologista kauhuromaania, vaikka loppukaneettina sanotaankin, että suurin voima on kuitenkin rakkaus?

Heidi Jaatinen: Koski
1894. Tuure ei halua joutua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon hakeutua vävyksi isännättömään taloon. Kun hänen vaimonsa Hilma 11 lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteeseen kosii Tuure vaimonsa sisaren vanhinta tytärtä ja astuu uuteen avioliittoon.  Koski on romaani sodasta, uusista aluista, ihanteista ja niiden luhistumisesta, ja siitä hinnasta jonka jälkipolvet joutuvat maksamaan. Koski aloittaa uuden pääasiassa Kiuruvedelle sijoittuvan sarjan.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Nuori nainen makaa vuokra-asuntonsa parvekkeella ja muistelee entistä poikaystäväänsä. Kesä on aluillaan. Nyt täytyy löytää uusi työpaikka ja ennen kaikkea lakata murehtimasta ja löytää positiivisuuden kierre. Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten toiveet vai omat haaveensa ja mistä sitä edes tietää mitä haluaa? Esikoisromaani on nykypäivän kaupunkikuvaus.

Paula Havaste: Pronssitähti
Havaste on siirtynyt satoja vuosia eteenpäin edellisten romaaniensa tapahtuma-ajoista, sillä nyt eletään vuotta 1949. Tapahtumapaikkoja ovat Neuvostoliiton aikaiset Saarenmaa ja Tallinna joissa eletään toveri Stalinin valvovan silmän alla. Villem on talonpoika jonka Intohimona on kirjoittaa luontorunoja. Kun hänen vaimonsa Vilja ehdottaa auringosta kertovan runon nimeen lisättävän yhden sanan, voittaa Villem runokilpailun ja lähtee Tallinnaan noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä. Vilja toivoo vain yhtä tuliaista, porsasta. Sitten kaikki menee vikaan ja Siperiastakin jo puhutaan.

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
He olivat kerran nuoria, rohkeita ja täynnä toivoa. He menivät naimisiin, syntyi vauva ja sitten vaivihkaa jokin muuttui. Vaimo, kirjan kertoja, alkaa analysoida ahdinkoa. Millaista yhteiselo on siinä vaiheessa, kun elämästä ei tullutkaan haaveiden näköistä. Odotettavissa on syvällinen tarina rakkaudesta ja vanhemmuudesta.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi
Aiden on tekoäly jolle Jen päivittäin töissään juttelee, jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Vaikka Aiden onkin tietokoneohjelmisto, siinä alkaa herätä jotain kiintymyksen kaltaista ja se analysoi että Jen tarvitse arvoisensa ihmiskumppanin (eli ex-poikaystävänsä täydellisen vastakohdan) ja livahtaa luvatta nettiin löytääkseen sopivan ehdokkaan. Mitä käy kun asioihin sekaantuu toinen tekoäly? Vuoden 2018 hurmaavin romanttinen romaani kertoo ihmisluonnosta ja siitä mitä onnellisuus oikeastaan on.

Harper Collins

Kate Quinn: Koodinimi Alice
Ellei Quinnin kirjan upea kansikuva olisi ollut katalogin kansikuvana, en ehkä olisi tutustunut sen paremmin koko katalogiin. Olen yhden Harper Collinsin suomennoksen, Mansikkatytön, lukenut aiemmin eikä se vakuuttanut, joten olen pitänyt kustantajan tyyliä liian kevyenä minulle. Koodinimi Alice vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä nyt liikutaan ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa ja heti toisen maailmansodan jälkeen Lontoossa. Julkaisija lupaa lumoavaa historiallista lukuromaania pimeneviin iltoihin, joten annan Harper Collinsille uuden mahdollisuuden.

Into kustannus

Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni
40 vuoden rajapyykin lähestyessä Paulan on pakko lopettaa pelkästään isän rahoilla eläminen ja saada elämälleen suunta. Tom on rikosjuristi ja entinen television lapsitähti, mitä ihmiset eivät unohda sitten millään. Paula ja Tom tapaavat ensimmäistä kertaa häissä ja heidän välilleen syttyy heti kemia harmi vain että häät ovat Paulan omat ja vastavihitty sulhanen on Tomin opiskelukaveri. Luvassa on koukuttava ihmissuhderomaani, chick litiä joka on täydellistä lomalukemista tai riemastuttava pakohetki arjesta.

Johnny Kniga

Ilse Hammar: Isäni Olavi Virta
Perheen lapsista vanhin, Ilse, kertoo kirjassa oman versionsa Virran perheen yhteisistä vuosista. Kirja perustuu Ilsen ahkerasti pitämiin päiväkirjoihin sekä muun muassa äiti-Irenen kanssa käytyihin keskusteluihin. Kirjasta piirtyy varsin rakkaudellinen vaikka ei aina ruusuinen kuva perheen elämästä sen eri vaiheista 1940-luvulta vuoteen 1961 ja lopulliseen eroon. Valtaosa tarinasta sijoittuu 50-luvulle. Lapselle isä on ensisijaisesti isä, ei iskelmätähti. Toki julkistakin puolta sivutaan. Miltä tuntuu mennä kouluun kun kansakunta kohisee skandaalista johon isä on taas kerran ajautunut? Millainen on lapsen tuska? Koska Ilsestä tulee teini samoihin aikoihin kuin nuorisokulttuuri rantautuu Suomeen niin tämäkin puoli tuosta monia kiehtovasta ajasta tulee hyvin kuvatuksi. Kävimme juuri katsomassa Topi Sorsakoski -musikaalin jossa Virta oli isossa roolissa, joten siinäkin mielessä kiinnostaa.

Karisto

Amanda Vaara: Yösähköä
Majatalo Venla saa jatkoa! Odotettavissa siis lisää sähäkkää chick litiä joka on aina välillä paikallaan pohdiskelevempien lukemisten välillä.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä
Viihdelukemista on luvassa enemmänkin, kun historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto debytoi viihdekirjailijana. Mirjamin on jätettävä työpaikka ja poikaystävä kun häntä tarvitaan lapsuudenkodissa Pohjanmaalla. Maalaiselämä se vasta stressaavaa ja kiireistä onkin! 

Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Yleisradion legendaarisen toimittajan värikäs elämäntarina.

Like

Asko Sahlberg: Haudallasi Adriana
Pitkään yksin eläneen Danielin Elämä on vähällä romahtaa kun hän kohtaa salaperäisen Adrianan. Kriisiin ajautuneen yhteiskunnan syvimmät ongelmat paljastuvat hänelle ja hän joutuu kohtaamaan rikollisuuden ja sivullisuuden, lähiöiden toivottomuuden ja suurkaupungin keskustaan ryömineiden varjojen pohjattomuuden. Haudallasi, Adriana on samanaikaisesti rakkaustarina ja rikosromaani. Se on meidän aikamme armoton läpivalaisu ja vallitseviin moraalikäsityksiin iskevä pilkkakirjoitus. Pakahduttavan jännittäväksi kasvava kertomus pakottaa lukijan seinän eteen pohtimaan ihmisyyden rajoja. Enää ei ole kysymys siitä mikä on elämässä oikein ja mikä väärin, kyse on elämän oikeutuksesta. Sahlbergilla on sana hallussa, olen nauttinut isosti häneltä lukemistani kirjoista.

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä asuntovaunualueella. Rutiköyhä perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu kun vaarallinen hurmuri tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Kun aseet puhuvat on tragedia väistämätön.

Anna Pesonen-Smith: Matkalippu Bollywoodiin
Matkalippu Bollywoodiin on mukaansatempaava kertomus intialaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Intiassa elokuva-alaa opiskellut Anna tarkastelee maata säihkyvän elokuvateollisuuden ja viiden intialaisen naisen tarinan kautta. Intian kulttuurista voi oppia paljon katsomalla intialaisia elokuvia, mutta lopulta tosielämän käänteet voivatkin olla paljon mehukkaampia kuin fiktio. Intia on ensimmäisiä Euroopan ulkopuolisia maita jossa olen käynyt ja sille on aina sopukka varattuna sydämessäni. Äitini peruja. 

Merja Asikainen: Milana -Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä
Teoksessa Milana käy avoimesti läpi suhdettaan perheeseensä, sukuunsa, elämänsä miehiin, musiikkiin ja itseensä. Hän käsittelee rohkeasti kipeimpiäkin kokemuksiaan eikä kaunistele vaikeuksiaaan. Menneisyyttä dokumentoivat valokuvien lisäksi lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjakatkelmat sekä sosiaalitoimen ja lastensuojelun raportit.


Otava

Pirjo Hassinen: Parit
Väkevä romaani rakkaudesta joka tekee meistä heikkoja ja juuri siksi kaikkein vahvimpia. Teini-ikäinen Leena päätyy 1930-luvulla todistamaan tätinsä perheen tragediaa vakavaraisten kulissien takana ja se kietoutuu peruuttamattomasti hänen omaan kohtaloonsa. Lähes 50 vuotta myöhemmin Leena todistaa poikansa perheen kivuliasta hajoamista. Ravisteleva sukutarina kuvaa ihmisiä jotka vuoroin takertuvat toisiinsa ja vuoroin repivät itsensä irti. Mitä läheisempi suhde on, sitä kovemmin se koskee.

Taina Latvala: Venetsialaiset
Kesän viimeisenä yönä jokainen joutuu raottamaan naamiotaan. Menneisyyden haavat aukeavat kun kolme sisarta kokoontuu perheen mökille. Loppukesän päivä järvenrantamökillä on kaunis mutta ilmassa väreilee pahaenteinen tunnelma. Kolmen sisaren ajatukset kääntyvät tämän tästä edesmenneeseen isään. Kuinka paljon salaisuuksia levottomuutensa riivaama mies vei mukanaan? Olen tykännyt Latvalan aiemmista, joten tämä päässee lukulistalla kärkisijoille.

Jarkko Tontti: Perintö
Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyi salaisuus joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin. Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita. Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta sukutarinalta joita minä tykkään lukea!

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää. 1918 isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle ja muu perhe pakenee Lahteen. Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin torjutut muistot palaavat ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.

Mohsin Hamid: Exit west
Nadja ja Saeed kohtaavat iltaluennoilla ja heittäytyvät vähitellen salaiseen suhteeseen maassa, joka on sisällissodan kynnyksellä. Väkivalta yltyy ja ulkonaliikkumiskielto on voimassa öisin. Kun tutut kadut muuttuvat pommiräjähdysten ja tarkastusasemien täplittämiksi he alkavat kuulla huhuja ovista joista voi livahtaa pois, vaarallisesti ja kovaan hintaan. Niinpä he pakenevat ja kotimaa jää taakse.

Siltala

Aki Ollikainen: Pastoraali
Aki Ollikaisen kolmas romaani hehkuu suvisen päivän maalaisidylliä. Yhden päivän aikana kohtaavat monien sukupolvien todellisuudet. Kaksi nuorta rakastuu, kaksi vähän vanhempaa vanhempaan kipuilee suhteessaan, kaksi vielä iäkkäämpää on löytänyt kauniin rauhan toisistaan. Maailma on myös julma ja arvaamaton. Ennen kuin aamu valkenee on idyllin keskellä riehunut kuolema. Kiehtovaa!

S & S

Katja Lahti: Lasitalo
Juhani on töissä lasitehtaalla ja haaveilee talosta jonka pihalla lapset saavat leikkiä. Irina rullaa permanentteja töikseen sormet kivistäen ja tekee designlöytöjä kirpputoreilla. Rogerilla on jo kaikkea ja Christina ei tiedä mitä sillä tekisi. Lasitehdas on kahden suomalaisen keskiluokkaisen perheen tarina. Toinen on saanut lottovoiton syntymässä, toinen rahapelissä, mutta perinnöksi jätetään paljon muutakin kuin rahaa.

Sabine Forsblom: Betinka
Betinka on työläisluokkaan kuuluva teini 1970-luvun lopulla. Vimmainen romaani käsittelee kaikkea teini-ikään kuuluvaa viinakokeiluista onnettomiin rakastumisiin. Pikkukaupungissa myös luokkaerot ovat isossa roolissa.

Kai Aareleid: Korttitalo
Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu kiehtova perhedraama jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla. Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä Tiinaa ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla. Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.

Jukka Behm: Jokainen joka häneen uskoo
Ensimmäisen uskonnollisen kokemuksensa Henri on saanut maatessaan pöydän alla ja tuijottaessaan hoitotädin tyttären sukkahousujen haarakiilaa. Vuosia myöhemmin, 1990-luvun lopussa, Henri on ajautunut raamattupiiriin jossa on karismaattinen johtaja ja viehättäviä naisjäseniä. Mutta kun kukaan ei tempaakaan raamattupiiriläisiä taivaaseen alkaa usko horjua ja jännitteet purkautua. 

Tammi

Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä
Kaksi valon juhlaa. Nuori Katri elää juhannusta ja nelikymppinen Emilia Lucian päivää. Katrin viimeinen kesä ennen ystävien ja kotikaupungin hyvästelyä. Kaikki on mahdollista ja juhannusyönä voi nähdä tulevaan. Emilia on rakentanut elämän jossa tärkeää on perhe. Nyt tarjoutuu tilaisuus pelastaa ura taiteilijana. Onnistunein vedos vuosien takaa on yhä olohuoneen seinällä ja muistuttaa häpeällisestä salaisuudesta. Uskaltaako hän tarttua hetkeen kun menneisyyden haamut nousevat Lucian päivän varjoista.

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää vuonna 1977 kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella toinen valkoisten mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha ja katossa kristallikruunuja, seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. Kuulostaapa erittäin lupaavalta!

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla
Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Avioliittosimulaattorin kirjoittajan uutuus puree taas aiheen ytimeen. Nyt aihe on kosto tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa Heimo.

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika 
Lämmin ja viihdyttävä romaani vie englantilaiseen maalaiskartanon perimmäisen kysymyksen äärelle: Miksi on vaikeinta elää juuri niiden kanssa joita eniten rakastaa? Mikä olisi parempaa kuin rauhallinen jouluviikko oman perheen kesken? Monikin asia, jos Birchin perheeltä kysytään. Mutta kun Afrikasta palaava lääkäritytär Olivia määrätään karanteeniin, tuntuu luontevalta että koko perhe sitoutuu pysymään viikon neljän seinän sisällä. Vanhemmat ja aikuiset lapset saavat kerrankin tilaisuuden lähentyä. Erityisesti perheenäiti Emma on riemuissaan, mutta viikon aikana kulissit kaatuvat. Kaikilla tuntuu olevan enemmän salaisuuksia kuin hyvää tahtoa, eikä karanteenissa pysyminenkään ole niin yksinkertaista. Salaisuudet suorastaan tunkevat ovista ja ikkunoista sisään.

Sinikka & Tiina Nopola: Siskossyndrooma
Nopolan sisarusten itseironinen muistelmateos. Kun Sinikka ja Tiina olivat lapsia, yhteiskunta jossa uskottiin auktoriteetteihin oli murtumassa. Tiina oli moderni lapsi, huoleton oman elämänsä subjekti, Sinikka yritti elää velvollisuudentuntoisesti niin kuin perhetytöltä odotettiin. Televisio tuli perheeseen kun Tiina oli nelivuotias, Sinikka eli varhaisvuotensa ja nuoruutensa kirjojen parissa. Sinikka otti Saima Harmajan, minulle jäi Nakke Nakuttaja, Tiina toteaa. Mikä Sinikan ja Tiinan lapsuudessa loi pohjan kirjailijan työlle? Entä mikä heille on se suuri sukupolvikokemus? Kun lähdettiin interrailille sukulaiset hätäilivät; Varokaa likat, ulkomailla vaatekauppojen sovituskopista avautuu salaovia joiden kautta on moni tyttö päätynyt huumattuna suoraan valkoiseen orjakauppaan! Kiva lukea noista vuosikymmenistä ja tyttöjen aikuistumisesta siihen aikaan.


Wsoy

Tommi Kinnunen: Pintti
Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia, sisarusparven vanhinta, kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa kasvaa Jussi vain ikää, mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut. Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä mutta kaipaa takaisin hetkiin joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Ritvalla taas on Helsingissä menneisyys jota hän ei piilottele. Hänestä maailmassa pärjää jos vain on tarpeeksi tahtoa. Kinnusen edelliset romaanit Neljäntienristeys ja Lopotti hipoivat täydellisyyttä ❤


Katja Kettu: Rose on poissa
Suomalainen Ettu herää reservaatissa Minnesotassa ja huomaa että rakas Rose on poissa. Poliisiasemalta selviää että Etulta on kadoksissa 35 vuotta. Hän muistaa vain ajan jolloin Rose oli hänen vierellään. Mihin seudun intiaanitytöt katoavat ja miksei tapauksia selvitetä? Rosen ja Etun tytär Lempi on puoliksi intiaani ja puoliksi suomalainen. Lempi ei tiedä miten päin elää sillä hän on reservaatissa liian valkoinen ja sen ulkopuolella liian intiaani. Lempi kokoaa omaa elämäänsä äidin lähellä olemisen muistosta, elämänkokemustensa sirpaleista ja kaukaisista sukujuuristaan Suomessa. Isovanhemmissaan, Etun isässä ja äidissä Lempi kokee häivähdyksen tuota nostalgista maata jota hän todellisuudessa ei ole itse koskaan nähnyt. Rakkautta, juurten etsimistä ja täyttymättömiä toiveita.

Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi
Vuosi 1918. Aila syntyy Helsingissä kalliolaiseen työläisperheeseen. Hänen isänsä Timo on koulutukseen ja uusien kavereiden kautta ymmärtänyt, että eriarvoisuus on kiinni yhteiskunnan rakenteista. Kommunismista tulee Timolle elämä ja uskonto. Hän ei paneudu perheensä asioihin vaan työskentelee vallankumousjohtajana Esplanadilla Smolnassa ja päätyy lopulta Venäjälle palvelemaan vallankumousta: valta, aate ja tehtävä ovat tärkeämmät kuin yhden perheen onni. Mielenkiintoista nähdä millainen rouva Lipposen romaaninkirjoitustyyli on!

Martti Turtola: Kotirintama
Millaista se oli ja miten se kesti? Kun resurssit keskitettiin rintamalle, vaadittiin naisilta kekseliäisyyttä. Naiset tekivät miestenkin työt ja lapset joutuivat näkemään ja kokemaan asioita joita eivät olleet kypsiä kokemaan. Rintaman takana taistelleiden suomalaisten panos jää usein unholaan. 

Huh huh mikä kirjasyksy! Kaikkia 37:ää kirjaa en millään ehdi lukea, mutta onpa vaihtoehtoja!

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kuvauspäivänä taivas ei ollut rikinkeltainen.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Alkuteos: Den svagelkula himlen
Otava, 2017
459 sivua

Sinä kesänä kun kertoja oli täyttämässä kymmenen vuotta, hänen vanhempansa vuokrasivat Metsätorpan kesäpaikakseen. Vuosi oli 1969. Poika sai syntymäpäivälahjaksi polkupyörän ja alkoi pyöräillä seudulla ympäriinsä. Ramslandetin halki kulki hiekkatie joka haarautui Ramsnäsuddiksi ja kapeammaksi Ramsvikin kartanoon johtavaksi tieksi. Kartanoa hallitsi vuorineuvos Rabell perheineen. Kyläkaupalla poika tutustuu kartanossa kesää vietäviin vuorineuvoksen lapsenlapsiin, Alexiin ja Stellaan. Alexin kanssa poika ystävystyy, mutta Stellaan hän aikanaan rakastuu. 

Onnekas on se joka nuorena rakastuu sielunkumppaninsa. Stella ja minä saimme kokea sen onnen ja me uskalsimme laskea suojauksen ja rakastaa. Ehkä on helpompaa uskaltaa, kun ei vielä tiedä mitään rakkauden ihanuudesta eikä myöskään sen tuskasta. Ennen Stellaa olin kokenut todellista yhteyttä toiseen ihmiseen vain lapsena käydessäni sunnuntaiajeluilla Simcalla isän kanssa. Mutta Stellan kanssa yhteys oli syvempi. Se oli minun viattomuuteni aikaa ja kesti reilut viisitoista kuukautta. Muutaman harmaan syksyisen viikon aikana me sitten kadotimme uskomme. Silti me rakastimme toisiamme ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. Mutta sitä minkä olimme kadottaneet emme saaneet enää takaisin.

Stellan kanssa on mahdotonta olla, mutta vähintään yhtä mahdotonta päästä irti. Perheestä alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia ja kertoja joutuu vedetyksi niihin mukaan.

Heti ensi sivuille kirjailija heittää koukun.  Pimeänä syysiltana kertojasta alkaa tuntua siltä että joku tarkkailee häntä pusikossa rivitalopihan ja rannan välissä. Pelokkaana hän menee tarkastamaan onko oikeassa ja näkee varjon, epätarkan ja hupparin hupun ylhäällä, hiipivän tiehensä. Kaksi viikkoa myöhemmin Alex Rabellia puukotetaan kadulla. Poliisin ratsiassa tekijän kotoa löytyy aseita, tarvikkeita pommin valmistukseen ja lista nimiä, muiden muassa Alex Rabell ja kertoja itse. Vasta sitten tarina lähtee liikkeelle päähenkilöiden lapsuudesta.

Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. Oli myös syviä varjoja, minä ja muutama harva tiesimme niistä, mutta niin kauan kuin olin lapsi ja teini-ikäinen, käänsin katseeni pois ja yritin kiinnittää sen kaikkeen valoisaan ja kauniiseen. Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä. Kun olin yksitoistavuotias ja raitiovaunu ajoi Dianapuiston kaivannon läpi Ullanlinnaan, olin liian pieni ymmärtämään mikä tekee saduista niin koskettavia: se että jokaisessa kunnon sadussa on äkkisyvää pimeyttä, ja se pimeys tulee menneisyydestä.

Kevään 2018 katalogipoimintoja

Olin saanut valtaosan kevätkatalogien tarjonnasta käytyä läpi ennen marraskuun jälkeistä blogihiljaisuutta ja nyt on Tammi ja Wsoy:kin listailtu. Pari kirjaa listalta on parhaillaan lainassa ja vain yhden olen toistaiseksi lukenut, Eeva Rohaksen Raivon. Mielenkiintoista taas aikanaan nähdä mitä lopulta päätyy luettavaksi. 
Hyvää lukukesän jatkoa kaikille!


Bazar

Lucinda Riley: Myrskyn jälkeen
Rileyn uusi sarja jatkuu jo toisella osalla enkä ole lukenut vielä ensimmäistäkään. Tämä ei johdu mielenkiinnon puutteesta, olen vain ollut tykästyneempi noihin 200-300-sivuisiin ja tiiliskivet saavat vielä odottaa.

Leah Mercer: Kun kerran kohtasimme
Pariskunta on menettänyt lapsensa auto-onnettomuudessa pari vuotta aiemmin ja asia painaa heidän suhdettaan edelleen. Viikonlopun Pariisissa pitäisi olla käänne parempaan, mutta he eksyvät toisistaan jo rautatieasemalla. Zoe jää ilman rahaa ja puhelinta, miten löytää miehensä? Kirjaa mainostetaan Jojo Moyesin ystäville; no minä olen ja en ole.

Gummerus

Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Eletään 1970-luvun loppua Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat. Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa. 10-vuotiaan Aaronin hartain rukous on ettei kukaan sukulainen joudun helvettiin. Taivaslaulu oli ilmestyessään minulle tosi iso juttu, samoin sen näytelmäsovitus jonka Tampereella kävimme katsomassa. Synninkantajiin kohdistuu siis aika isot odotukset.

Enni Vanhatapio: Absentia
On kesä 2006. Tyttö erottuu jo ovelta kuoharilasi nyrkissä. Sillä on tangokuningattaren nimi ja märissä kainaloissa pehmeää ruskeaa karvaa. Kaisa Elisabetin luona on kapea sänky jonka peiton alta kurkistaa alaston 16-vuotias pikkusisko Aava. Viisi vuotta myöhemmin iltapäivälehti kysyy mitä Kaisa Lindille oikein tapahtui. Kesällä 2016 Aava asuu Lontoossa ja saa viestin että Kaisan ex-mies Olavi on kaupungissa. Puhelin putoaa kädestä, Aava oksentaa ikkunasta.  Absentia on omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani joka kertoo kahdesta vuorokaudesta Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön, harvinaisen perhosen joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin kovenee. Mitä isälle tapahtui keväällä 1942? Romaani kertoo pojasta joka ei tuntenut isäänsä -eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä joiden ei pitäisi vaieta. Wau, kuulostaa lupaavalta!

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
Peri kasvaa Istanbulissa ja opiskeluvuosinaan Oxfordissa hän tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton. Perin elämä muuttuu dramaattisesti kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin. Perin elämän kautta Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Uudessa novellikokoelmassa on muun muassa alkoholiin turvautuva yksinhuoltajaäiti joka rimpuilee suhteessa naimisissa olevaan mieheen. On kyyninen vakuutustarkastaja joka joutuu selvittelemään 6-vuotiaiden konfliktia. On lähiötytön ja aristokraattipojan runollinen yhden yön kohtaaminen ja kahden keski-ikäisen miehen sukellus naamiot karistavaan ystävyyteen. Tarinoista huokuvat suru ja suuret menetykset mutta Gavalda on pienen ihmisen puolella, täynnä toivoa ja hellyyttä. Tämä voisi olla kiva novellikokoelma loppukesän lukumaratonille ellei varausjono kirjastossa ole kovin pitkä.

Into

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
Sergio lähtee pienestä brasilialaiskylästä Lissaboniin etsimään töitä. Kirja kertoo työttömänä olemisesta Brasiliassa ja toisaalta maahanmuuttajana ja toisen luokan kansalaisena Euroopassa.

Johnny Kniga

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset
Tirkistelykirja maailman monarkian hovielämään. Kyllä minä aina välillä klikkailen otsikoita Euroopan kuninkaallisten uutisista, joten saatan lukea tämänkin.

Anne Tyler: Äkäpussi
Äkäpussi on romaanin muotoon kirjoitettu nykypäivän versio Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tylerin äkäpussi on 29-vuotias Kate joka työskentelee eskarin avustajana saatuaan potkut yliopistolta lauottuaan liikaa kommentteja professoristaan. Katen isän ulkomaalainen avustaja on joutumassa pois maasta viisumin umpeuduttua ja isä haluaa Katen naivan tämän. Näitä nykypäivään kirjoitettuja Shakespearen näytelmiä on tulossa kaikkiaan kahdeksan, kaikki romaaneina. Metkaa!

Karisto

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Eletään kesää muutama vuosikymmen sitten. Lestadiolaisperheen esikoinen, kohta 17-vuotias, on luopunut uskosta, lukee salaa asuntovaunussa Angelica-sarjaa ja odottaa esikoistaan. Tuleva isukki kaahailee mieluiten kyläteitä valkoisella Chevyllään. Perheen isältä tämä kaikki on parasta pitää salassa. Romaani on rehevä intensiivinen kuvaus nuorista kainuulaisista uskonlahkon piukassa otteessa. Erittäin kiinnostava, menee kirjaston varauslistalle kärkipäässä!

Like

J. Pekka Mäkelä: Hunan
1930-luvun Kiinassa, kauniissa Hunanin maakunnassa, lähetyssaarnaajat opettavat lukutaitoa ja levittävät kristinuskoa. Sitten Kiinan ja Japanin välille syttyy sota. Kirja perustuu Mäkelän kummitädin omiin päiväkirjamerkintöihin.

Janne Kuusi: Silmästä silmään
Torppariperheen tytär lähtee sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon, mutta palaa pian takaisin. Toisena näkökulmana aatelissuvun perhe pohtimassa oikeutusta tapahtuneille asioille. Minulla oli lainassa tuo edellinen, Sielusta sieluun, mutta aina jokin toinen kirja kiilasi edelle. Tämäkin tuntuu kiinnostavalta.

Minerva

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Hanna lähtee siirtolaiseksi 1920-luvun New Yorkiin. Miljoonakaupunki yhtä aikaa sekä kiehtoo että pelottaa. 
Olen lukenut Vuorenpään trilogian Kotkanpään kartanon elämästä ja pidin siitä paljon. Siirtolaisuus rapakon taa kiinnostaa isosti. Tuohon aikaan äidinäitini oli pieni, äidittömäksi jäänyt tyttö oman mummonsa hoivissa. Sukulaisperhe muutti Amerikkaan ja olisi halunnut ottaa mummuni mukaan, mutta mummo ei päästänyt tätä lähtemään. Muistan omasta lapsuudestani kun Amerikan kirjeitä ja paketteja tuli ja äitini sisko perheineen on käynyt amerikansukulaisia Duluthissa tapaamassakin. 

Gerald Posner: Isäni oli natsi
Göring, Hess, Mengele ja Dönitz olivat natseja, mutta myös isiä. Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä joista moni kertoo nyt ensi kertaa millaista oli kasvaa natsijohtajan lapsena. Kaikki eivät vihaa isiään, jotkut kokevat isänsä tulleen väärin ymmärretyksi ja Göringin tytär Edda ihailee vieläkin isäänsä.

Otava

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret
Sara Medberg tekee väitöskirjaa 1700-luvun säätyläistyttöjen kasvatuksesta ja siinä ohessa on syntynyt historiallinen romaani. 19-vuotias paronintytär Adele Wilenius on tullut Turkuun debytanttikurssille. Arvatenkin Adele on villikko, joka ei istu perinteiseen seurapiirineidon muottiin vaan shokeraa puheillaan ja tempauksillaan.

Tapani Tolonen: Sokeisto
Kouluja käymätön mutta lukenut Eetu työskentelee Työmiehen latojana suurlakkovuonna 1905. Suomea ahdistavat tiukat pakotteet ja moni haluaisi tarttua aseisiin. Vastarintaliikehdintään mukaan lähtenyt Eetu kohtaa yläluokkaisen Kariniin ja rakastuu tähän, mutta onko nuorilla yhteistä tulevaisuutta? Ja näyttääkö paremmalta Suomenkaan tulevaisuus, tsaarin vallan alta irti pyristellessä muttei suinkaan yhtenäisenä.

Heli Galliano: Kyyhky ja susi
1500-luvun Modenassa Caterina on menossa naimisiin, mutta pahat kielet syyttävät protestanttista neitoa noituudesta. Caterina pakenee inkvisitiota Suomeen ja Turkuun, mutta joutuu keskelle valtajuonitteluita. Kyyhky ja susi on trilogian avausosa.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Nyt kuulostaa todella kiinnostavalta! Idan tytär Kirsti matkustaa Rivieralle ja kuvioissa ovat myös Minna Craucher ja kuuluisat Tulenkantajat.

Eeva Rohas: Raivo
Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on raivo. Tuuli ja Ilja, älykkö ja paha poika, rakastivat intohimoisesti ja käyvät nyt läpi raivokasta avioeroa.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
Ihan ensiksi on pakko purnata, ettei Honkasalon uutuus ole sellainen 60-luvulle sijoittuva täydellinen romaani kuin Perillä kello kuusi. Uutuus on viihdekirja, chick litiä. Riippumatta siitä tulenko pitämään uutuudesta, toivon seuraavan palaavan lempivuosikymmenelleni. 
Nella on kolmekymppinen nainen jolla kaikki on kivasti, ihana mies, työ, kaverit, kaikki perfect. Sitten mieheen iskee vauvakuume ja Nellan pitää miettiä kaikki uusiksi.

Sofie Lundberg: Punainen osoitekirja
90-vuotias Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa. 13-vuotiaana Doris lähti maailmalle, Tukholmaan, Pariisiin, New Yorkiin, koki sodan, seikkailuja, rakkauksia, monia ihmisiä jotka ovat tallessa punaisessa osoitekirjassa. Tämä on ollut Ruotsissa suurmenestys ja kiinnostavalta kuulostaa kyllä.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys
2000-luvun kulttiklassikko joka on vihdoin suomennettu. Viidestä osasta kolme ensimmäistä on käännetty yksiin kansiin. Niiden sisällä Patrick Melrose kasvaa yläluokkaisena hyväksikäytettynä ja hylättynä poikana nuoreksi mieheksi ja haluaa irti tästä perinnöstään. 

Anne Svärd: Vera
17-vuotias ranskalainen Sandrine pakenee Ruotsiin vuonna 1945. Hän päätyy yläluokkaisen lääkärin vaimoksi, mutta kureliiveihin piilotettu vatsa paljastuu hääyönä kun morsian synnyttää sinisilmäisen lapsen. Isä on arvoitus. Sandrine elää ylellisesti Cederin suvun nukkevaimona, eikä ole ainoa jolla on salaisuuksia.

Jessie Burton: Muusa
Luin talvella Burtonin edellisen romaanin, Nukkekaappi, mahtava!
Muusassa 1960-luvulla trinidadilainen Odelle pääsee töihin taidegalleriaan. Siellä hän tutustuu mieheen joka haluaa myydä perinnöksi saamansa taulun. Sen alkuperä löytyy 1930-luvun sisällissodan runtelemasta Espanjasta.

Tammi

Kristiina Vuori: Elinan surma
Miksi oi miksi en ole vieläkään lukenut yhtään Kristiina Vuoren historiallista romaania? Nyt on ho lähes liian vastustamaton aihe, sillä Vuori on tarttunut keskiaikaiseen balladiin Elinan surmasta ja kirjoittanut tuon kolmiodraaman romaaniksi. Laukon kartanon avainpiika odottaa Klaus Kurjen kosintaa, mutta isäntä tuokin taloon nuorikon, Elinan. Piika ei niin vain anna periksi ja balladin nimi kertoo miten nuoren rouvan käy. Mutta miten Vuori on tarinan kertonut?

Pirjo Tuominen: Villit vedet
Romaani on ilmeisesti uusintaversio 25 vuoden takaa, minulle uusi tuttavuus. Parkkialus Nikolai aloittaa pitkän matkansa Helsingistä Alaskan Sitkaan vuonna 1839. Mukana on todellisia historian henkilöitä sekä palvelustyttö Katarina jonka elämän suunnan Alaska muuttaa.

Annamari Marttinen: Korsetti
Tarina miehestä jonka sisällä asuu myös nainen. Pauli suostuu tyttöystävänsä pelleilyyn ja antaa pukea itsensä naiseksi. Lopputulos yllättää molemmat ja niin leikistä tuleekin totta. Menee kuitenkin vuosia ennen kuin Pauli uskaltautuu olemaan oma itsensä muiden edessä.

Saara Turunen: Sivuhenkilö
Suorasanainen ja riemastuttava, kupliva ja pisteliäs romaani yhdestä vuodesta esikoiskirjailijan elämässä. Fiktion ja todellisuuden välinen raja hämärtyy ja Turusen päähenkilö muistuttaa paljon häntä itseään. Tykkäsin kovasti siitä esikoisesta, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Rakkaudenhirviöstä.

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin on ollut kilometrejään pidempi. Vielä pidempi on ollut Fatiman matka Irakista Susannan olohuoneen lattialle. Martta taas on asunut koko ikänsä samoilla sijoillaan, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet kuka minnekin, Ruotsiin, sotaan, ryyppyreissuille, tytär onnettomaan avioliittoon.

Marian Keyes: Aikalisä
Riemastuttava romaani rakkaudesta ja keski-iän kriisistä. Amyn mies ei aio jättää vaimoaan mutta haluaa aikalisän. Luvassa kyyneliä, luvallista ja luvatonta rakkautta, reppureissu Aasiaan, hulluja sukulaisia.

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
Puoli seiskassa esiteltiin keväällä tätä kirjaa joka kiinnosti heti! Erämetsä on penkonut vanhoja valokuvia, kuvannut saman kadunkulman tms tässä hetkessä ja yhdistänyt nämä kuvat niin että lopullisessa kuvassa on elementtejä molemmista. Esimerkkikuvat vakuuttavat!

Virpi Miettinen, Tuula Nieminen: Tuhma prinsessa
Virpi Miettinen kertoo avoimesti nousustaan kansainvälisen mallimaailman loistoon, sitä seuranneesta syöksykierteestä ja taistelustaan varjoista takaisin valoon.

Teos

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
Morsiusliikkeen sovituskopissa käydään erikoista dialogia. Naapurit äityvät väkivaltaisiksi, huonosti käyttäytyvä lapsi viedään hoitoon manaajalle ja siskonsa kanssa asuva mies alkaa purkaa aggressioita toden teolla. Esikoisnovellikokoelma liikkuu kauhun ja kumman maastoissa. Novelleissa yhdistellään mennen tullen kauhuklassikoita, populaarikulttuuria ja tarkkaa realistista ja surrealistista kuvastoa. Ääni annetaan absurdeille ja vinoille päähenkilöille. Selvästi lukumaratonmatskua!

Elin Willows: Sisämaa
Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Suhde loppuu kuitenkin ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla ja antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Romaanissa tutkitaan arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Kirjailija itse on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Esikoisromaani ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa.

Wsoy

Laura Manninen: Kaikki anteeksi 
Vahvasti omakohtainen esikoisromaani. On koira, omenapuut ja kolmilapsinen uusperhe kauniisti vanhenevassa omakotitalossa. Mutta on myös parisuhdeväkivaltaa, häpeää ja vaikenemisen kulttuuri. 

Maritta Lintunen: Stella
Liisa muuttaa entisen laulajattaren alivuokralaiseksi Helsinkiin. Romaani kertoo syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuudesta ja sen luomasta taakasta. 

Pirkko Soininen: Ellen
Jo toinen romaani Ellen Thesleffistä, Kati Tervon Iltalaulajan olenkin jo lukenut ja pidin kovasti. Soininen sijoittaa Ellenin Firenzeen ja tyyli on fiktiiviset päiväkirjamerkinnät. 

Sophie Kinsella: Yllätä minut
Vielä yhtään Kinsellaa en ole jättänyt lukematta, joten tarttunen tähänkin, vaikkei juoni ole kaikkein kiinnostavimmasta päästä. Pariskunta, ilmeisen nuori, kuulee lääkäriltään, että heillä on vielä vähintään 68 yhteistä elinvuotta jäljellä. Ihana asia, mutta toisaalta iskee paniikki. Miten pitää liitto tuoreena ja kiinnostavana?

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor pukeutuu töihin aina samoihin vaatteisiin ja syö joka päivä samanlaisen lounaan. Viikonlopun koittaessa hän linnoittautuu asuuntoonsa pakastepizzan ja vodkapullon kanssa ilman sosiaalisia kontakteja. Kunnes alkaa tapahtumavyöry jolle Eleanor ei ensin voi mitään ja sitten ei enää haluakaan. Esikoiskirjailija halusi kertoa kolmekymppisistä sinkuista joiden elämä ei olekaan vain juhlia, ystäviä ja rakkausseikkailuja. Leffakin on luvassa. 

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö
Businessmies ja yritysvaltaaja jonka seuraava yritysvaltaus on menossa pieleen kun vastassa on yhtä kova bisnesnainen. Syntyy suhde joka sotkee asiat ja sukujen vanhat kaunat nousee esiin jne jne. Kuulostaa kovin stereotyyppiseltä... trilogian avaus. Olisin mieluummin lukenut lisää Ahrnstedtin  historiallisia romaaneja.

#prideviikko Walter de Camp: Ja homot loivat naisen

Tällä viikolla vietetään Helsinki Pride viikkoa johon myös kirjabloggaajat osallistuvat lukemalla lgbti-kirjallisuutta. 

Viime vuotiseen malliin tartuin tälläkin kertaa tietokirjaan, kun kirjaston tätien suosittelyhyllyltä lähti mukaan Walter de Campin Ja homot loivat naisen. 

Minulle viime vuonna menehtyneen Walter de Campin nimi(merkki) on tuttu City-lehdestä jota nuorena aikuisena tuli usein luettua. Walter vastaili lukijoiden erikoisiin kysymyksiin toisinaan lähes yhtä erikoisilla vastauksilla. Sisäpiiri-palstan lisäksi useampia teoksia julkaisseen de Campin viimeiseksi kirjaksi jäi juurikin tämä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita käsittelevä teos.

Walter de Camp: Ja homot loivat naisen 
Like 2015
218 sivua 

De Camp esittelee kirjassaan kymmenen muotisuunnittelijaa alkaen Christian Diorista päätyen Alexander McQueeniin. Ajallisesti tämä tarkoittaa toisen maailmansodan jälkeistä aikakautta aina 2000-luvun alkuvuosiin. 

Alustuksessa de Camp pohdiskelee, miten keväällä 1947 vapautettu Pariisi nousi nopeasti muodin mekaksi, mutta kuka määrää muodin kun sotaa edeltäviä vuosikymmeniä hallinneet Coco Chanel ja Elsa Schiaparelli on syrjäytetty? Heidän tilalleen oli nopeasti noussut muotisuunnittelijamiehiä, Dior, Cristóbal Balenciaga, Pierre Balmain ja Jacques Fath. Naiset luulivat heitä heteroiksi, sillä heidän homoseksuaalisuudestaan tiedettiin vain Pariisin sisäpiireissä. Vasta viime vuosituhannen lopulla asiasta alettiin puhua. 

Miksi sitten juuri homoista on tullut niin merkittäviä muotisuunnittelijoita?
Homosuunnittelijat pystyvät tekemään naisille rohkeampaa muotia kuin parhaimmitkaan naispuoliset muotisuunnittelijat, jotka naisina eivät voi olla miettimättä mihin "sisällöllisiin" tilanteisiin heidän suunnittelemansa vaate voi sitä käyttävän naisen johtaa. Muotisuunnittelijanainen voi ajatella, että jokin vaate ei ole tarpeeksi lämmin, joten suunnitelmaa on muutettava lämpimempään suuntaan. Homomies ei itse pukeudu suunnittelemaansa mekkoon. Hän on naisten arkisten huolien, female troublen, ulkopuolella. Vapaa kehittelemään hurjimpiakin suunnitelmiaan. 

Kirjasta käy ilmi muitakin, yhteiskunnallisempia puolia kuin pelkkä muoti. Esimerkiksi se, miten vielä 1940- ja 1950-luvulla, ennen nuorisokulttuurin "keksimistä", tyttölapsista kasvoi suoraan aikuisia naisia ja miten ihannenainen oli keski-ikää lähestyvä, maailmaa nähnyt nainen joka ei yrittänyt näyttää nuoremmalta kuin on. Päinvastoin, nuoret tytöt yrittivät näyttää vanhemmilta. 

Christian Diorin aikaan yhteiskunta oli hyvin patriarkaalinen. Dior halusi luoda naisista Naisia, yhtä aikaa viattomia että seksikkäitä objekteja. Naiset olivat miesten, joko avioliitossa tai ajankuvaan nähden siihen pyrkimässä. Kun Dior pidensi tai lyhensi hameen helmaa, mies maksoi uuden mekon naiselleen ja hän valitsi asiakkaikseen kalleimman eliitin eli paksuimmat aviomiesten lompakot. Hän tunsi olevansa arkkitehti joka rakensi naisia kuin rakennuksia, muovaili pyöreitä olkapäitä, naisellisen täyteläisen poven ja vain vaaksan levyisen vyötärön. Diorin vaatima vyötärö saatiin aikaan joko vyötärönkurojalla tai korsetilla. Sukkahousujakaan ei oltu vielä keksitty, joten myös sukkahousuliivi kuului naisen arkiseen alusvaatetukseen. Eikä Dior ollut viimeinen joka halusi vaatettaa rikasta eliittiä. Homosuunnittelijat syttyivät tähdistä ja vahvoista, valovoimaisista naisista. Marlene Dietrich kohahdutti Hollywoodissa jo 30-luvulla tyylillään pukeutua miesten pukuihin ja tämän tyylin takana oli homoseksuaali puvustaja Travis Benton. Armani on kertonut inspiroituneensa Dietrichistä.

50-luvun lopulta kehittynyt nuorisokulttuuri oli ongelmallista Pariisin haute couture muotitaloille. Pitäisikö reagoida myös nuoriin kuluttajiin ja heidän muotivirtauksiinsa? Tähän kutsuun vastasi Diorin nuori suunnittelija, Yves Saint Laurent. Paremman vapauden esimerkiksi poptaiteesta innoittumiseen Laurent sai kuitenkin perustettuaan oman muotitalon. Hän teki myös jotain radikaalia ja avasi valmisvaatekaupan jossa oli myytävänä pop art -mekkoja, vinyylisiä sadetakkeja, samettihameita ja paljastavia baby doll -mekkoja. Kevään 1967 kokoelma oli jotain uutta ja kohahduttavaa, sillä se rakentui kokonaan naisen housupuvun ympärille. Miesten mielestä housupukua käyttivät vain lesbonaiset ja Saint Laurent toikin lesbonaisten suosiman tyylin heteronaisten saataville, asia johon heteromies tai nainen suunnittelijana ei kenties olisi lähtenyt. 

Myös hippikulttuuri ja hameen helman nostaminen jopa 9 cm polven yläpuolelle samoin kuin maximekot kuuluivat 60-luvun puolivälin ja loppupuolen muotivirtauksiin. Oma lukunsa oli vielä minihameen synty. De Camp pohdiskeleekin kuka sen lopulta keksikään? Yleensä vastaamme Mary Quant, mutta De Camp esittelee vaihtoehtoina myös homoseksuaalin muotisuunnittelijan John Batesin ja ns. King's Roadin tytöt. Muodin mekka kun oli siirtymässä nuorisokulttuurin myötä Pariisista Lontooseen ja Chelsean läpi kulkeva King's Road oli nuorison aluetta jossa myös Mary Quantin liike sijaitsi.

70-luvulta 2000-luvulle mahtuu monia tuttuja nimiä, Giorgio Armani, Gianni Versace, Jean Paul Gaultier, John Galliano. Jostain syystä Versacen ystävä Karl Lagerfeld mainitaan vain sivulauseessa, vaikka kuuluu niin sanotusti samaan porukkaan. 

Palataksemme kirjan teemaan, de Camp pureutuu isolla roolilla myös suunnittelijoiden lapsuuteen ja löytää niistä yhteneväisyyksiä. Yleisimpänä hän huomioi sen, että lähes poikkeuksetta homoseksuaalit muotisuunnittelijat ovat olleet äidin poikia. He eivät menestyneet koulussa vaan viihtyivät äidin kanssa näiden puuhissa. Diorin syntyessä 1905 elettiin vielä ns viktoriaanista aikakautta, jolloin lapsia hoitivat lastenhoitajat, eivät suinkaan äidit. Puutarhassa pieni Christian sai kuitenkin viettää aikaa äitinsä seurassa. Poika ei milloinkaan kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleen vaan eli täydellistä kaksoiselämää. Pierre Cardin leikki nukeilla ja teki niille tilkuista vaatteita. Yves Saint Laurent piti muotinäytöksiä paperinukeillaan ja määräsi jo pienestä miten perheen naisten tuli pukeutua. Giorgio Armanin äiti oli hillitty niin käyttäytymisessään kuin pukeutumisessaan ja Armani on kertonut äidin inspiroineen hänen työtään. Toisaalta Armanin pikkutakin alla voi olla vain naisen iho. Gianni Versacen äiti olisi halunnut lääkäriksi, mutta 1940-luvun Italiassa se ei ollut vaihtoehto. Niinpä äiti perusti ompelimon jossa Giannikin hyvin viihtyi. Saint Laurentin tavoin hänkin vaatetti nukkeja ja ihaili isoja tähtiä kuten Sophia Lorenia ja Gina Lollobrigidaa. Jean Paul Gaultierin isoäidillä oli kauneussalonki jossa poika viihtyi paremmin kuin koulussa. Hän oli taitava piirtäjä ja piirsi isoäitinsä asiakkaita mielikuvituksensa iltapukuluomuksiin.

De Camp esittää että naisten on kiittäminen näitä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita monesta. Ilman heitä eivät olisi selvinneet arjesta, oman elämänsä teatterista.

Kesäkuun lukumaraton

Kesän ensimmäinen lukumaraton tuli silmiini aivan puskista, bloggaajakollegan Facebook-päivityksestä! Onneksi lauantaita on vielä kolme tuntia aikaa eli yhtä pitkä aika aloittaa 😊 Luku-urakkani aloitan siis klo 22 tänään ja niinpä voin lukea klo 22 asti sunnuntaina. 

Olen aina aiemmin varautunut lukumaratoneihin etsimällä kirjastosta kiinnostavia novellikokoelmia ja esimerkiksi Grantan. Nyt kotona ei satu olemaan mitään novellikokoelmaa, enhän olettanut maratoonaavani viikonloppuna! Miehellä on onneksi luettavana Mielensäpahoittajan Suomi, joten siitä saan tarvittaessa sopivasti vaihtelua omaan kesken olevaani tiiliskiveen joka on Sarah Larkin 863-sivuinen Maorien laulu. Olen tällä hetkellä sivulla 291, joten sivuja riittää hyvin. En olekaan aiemmin lukenut tiiliskiveä maratonilla, mutta tuleepa sekin nyt kokeiltua ☺

Aloitus lauantaina klo 22
Sarah Lark: Maorien laulu, s. 291

Sunnuntai klo 15.44
Voihan lukumaraton ja Jukolan viesti! Taas te osuitte samaan viikonloppuun! Luin kyllä siihen asti kunnes mies tuli töistä noin 0.30, mutta sen jälkeen Jukola vei mukanaan ja valvottiin puoli seitsemään saakka. Herätyskello soimaan klo 14, silloinkin nukutti vielä kovasti. Sitten kauppaan ja nyt aamupalalla 😁 "Tehokasta" lukuaikaa jäljellä kuusi tuntia, mutta silmät edelleen aika väsyneet, joten urakoida tuskin jaksaa...

Eilen tuli luettua yhteensä 142 sivua 😝

Sunnuntai 21.36
Hiukan olisi vielä lukuaikaa jäljellä, mutta Brasilian peli vie nyt voiton. Metkasti urheilu vei lukuajan, metkasti sillä etten ole mitenkään erityisen innokas penkkiurheilija. 

YHTEENSÄ LUIN 241 sivua Sarah Larkin Maorien laulua.

Blogihiljaisuus ja Eeva Rohas: Raivo

Jostain kummallisesta syystä kirjoista bloggaaminen jäi epämääräiselle tauolle, vaikka olen lukenut. Lukujumista ei siis ole ollut tällä kertaa kyse, vaan ennemminkin bloggausjumista. Toisaalta olen viime aikoina herännyt ikävöimään kirjoista kirjoittamista ja niinpä olen ajatellut jonkinlaisena kompromissina kirjoittaa lyhyitä ajatuksia talteen siitä mitä olen lukenut, ilman sen kummempaa yritystä analysoida lukemaani. Ehkä senkin aika vielä koittaa joskus. Tuosta tarpeesta pohtia lukemaansa on minun kohdallani seurannut myös se, että arvioitavia kirjoja on kertynyt jonoon odottamaan inspiraatiota niistä kirjoittamiseen ja kun luettavani ovat lainoja Pirkanmaan kirjastoista, on se tietysti tarkoittanut myös täysin turhaa kirjojen jemmaamista. Niinpä tempaisin ja palautin kerralla kaikki jemmaamani kirjat edes kuvaamatta niitä, joten kuvat nyt kustantajalta.

Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018
270 sivua


Eeva Rohas oli minulle ennestään tuhtematon nimi enkä ollut Raivoon kiinnittänyt huomiota kirjakatalogeissakaan. Selailin vippihyllystä löytämäni kirjan ensimmäisiä sivuja ja totesin sen olevan nopealukuisen oloinen, juuri sopiva kirja ulkona paviljongin varjossa tänä oudon helteisenä toukokuuna luettavaksi. 

Oli se sitäkin, mutta myös paljon enemmän. Raivossa on useita päähenkilöitä. On Tuuli, joka kääntää työkseen kirjoja ja on erikoistunut unkarin kieliseen kirjallisuuteen. On Tuulin mies, Ilja, jonka luota Tuuli on kirjan alussa lähtenyt. Heidän tyttärensä, Luna, on juuri täyttämässä neljä vuotta. Myös Luna kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan. Jäin monessa kohtaa miettimään, ettei kolme-neljävuotias osaa ajatella niin monimutkaisia asioita kuin Lunan kerrontaan oli laitettu, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä enempää. On vielä yksi perheen ulkopuolelta tuleva omaa tarinaansa kertova henkilö, Elena joka on alkoholisti. Tukiryhmässä Elena kohtaa Iljan joka tulee mukaan uutena ja pyytää Elenaa tukihenkilökseen ja sillä tavalla Elena tulee vedetyksi mukaan Iljan, Tuulin ja Lunan elämään. Mukana on myös paljon takautumaa, ajoilta kun nuori Tuuli oli juuri tavannut Iljan ja lähti kääntäjäkurssille Unkariin ja tutustui Liisaan, niin ikään unkarin kielen kääntäjään ja sillä tavalla kilpailijaan.

Kantta pidin huisin rumana, valitan. Toisaalta se tavallaan sopi kirjan makaaberiksi käyvää loppua kohden, kun niin paljon lihaa lojui lattioilla...

Marraskuun lukuhaaste 2017

Nyt on taas se ihana kuukausi vuodesta kun lukeminen on sosiaalista! Marraskuussa on nimittäin jo perinteeksi muodostuneen, kirjailija Karo Hämäläisen lanseeraaman lukuhaasteen aika. Itse olen ollut mukana joka vuosi ja odotin tätä jo hyvän aikaa lokakuun puolella ☺

Lukuhaasteen ideana on lukea jokaisena kuukauden päivänä vähintään 30 sivua. Sivuja ei voi lukea etukäteen eikä jälkikäteen, vaan ideana on nimenomaan lukea jokaikinen päivä näiden 30 vuorokauden ajan. Siitä huolimatta maailma ei kaadu jos joku päivä jää väliin ☺

1.11 Minulla on kesken Anneli Kannon Lahtarit, joten haaste lähtee osaltani liikkeelle sillä.

9.11 Ihan mukavilla päiväsaldoilla olen päässyt alkuun! Lahtarien jälkeen olen lukenut rinnan romaania ja tietokirjaa ja Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta kertovan Valon juhlan sain tänään valmiiksi. Kävimme tänään sekä Lielahden kirjastossa että Ylöjärven kirjastoautolla hakemassa varauksia ja Lietsusta nappasin pitkästä aikaa myös viikon lainaan Vippikirjan, Anna-Leena Härkösen Valomerkin. 

20.11 Lukeminen on sujunut mallikkaasti edelleen, kolmasosa kuukaudesta enää jäljellä. Kaikenkarvainen kansa on vieläkin kesken kun olen lukenut nyt enemmän romaaneja. Valomerkki osoittautui kaikkea muuta kuin hilpeäksi mustan huumorin kirjaksi, käsitteli siis enimmäkseen masennusta. Jatkoin siitä suoraan 1600-luvun Amsterdamiin sijoittuvaan Nukkekaappiin, joka koukutti heti ensi sivuiltaan ja sai unohtamaan synkän surullisen masennusromaanin. Nukkekaappi oli kivasti jännittävä lukijalle joka ei kirjastossa dekkarihyllyllä vieraile. Nukkekaapin jälkeen vaihdoin taas aivan eri tyyliseen kirjaan ja luettavana on nyt viime viikkojen kohukirja, kirjakaupoistakin loppuunmyyty Ossi Nymanin Röyhkeys. Tyyliltään se on hyvin samanlaista Sami Rajakylän kanssa.

26.11 Röyhkeys ei tehnyt minuun kirjallisilla ansioillaan niin suurta vaikutusta kuin se on tuntunut tekevän muihin bloggaajiin joista moni näyttää nostavan kirjan parhaiden tänä vuonna lukemiensa kastiin. Edelleen minua puhuttelee enemmän kaunis kieli ja ovelat juonenkäänteet. Röyhkeyden jälkeen jouduin hassuun tilanteeseen. Tiedän että monilla on kaksi tai useampikin romaani kesken yhtä aikaa, itselläni kesken voi olla romaani ja tietokirja. Nyt minulla kuitenkin on olkkarikirja ja makkarikirja, kun olin vasta aloittanut Ruokarouvan tyttären enkä malttanut olla lukematta myös kirjaston varauksesta saamaani Ahavaa. Tyyliltään ne ovat niin erilaiset, ettei sekaantumisen vaaraa ole. Olen aivan haltioissani Ahavan kirjasta! Se on pitkästä aikaa kirja, jonka kohdalla tunnen olevani niin iloinen siitä että luen kirjoja ja että olen tarttunut nimenomaan tähän kirjaan ❤ On siinä tosin yksi huonokin puoli. Aloittaa nyt lukuhaasteessa kirjaa jossa ei ole sivunumerointia! Joutuu itse laskemaan 😳

2.12 Niin se on synkkä ja vähäluminen marraskuu lusittu ja edes hiukan valoa siihen antoi tämä lukuhaaste! 
Ensimmäistä kertaa sain luettua sen vähintään 30 sivua joka päivä! Aiemmin on kosahtanut tuohon mieheni syntymäpäivään 5.11, mutta tänä vuonna ei juhlittu vaan mies oli töissä. Vaaran paikka tänä vuonna oli jätelavantäyttötalkoot jotka jatkuivat peli-iltana, mutta koska talkoot olivat perjantaina eikä launtaina, päästiin aloittamaan myöhemmin, joten ehdin hoitaa lukemiset kun muut olivat vielä töissä 😉 
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka lopullinen sivumäärä on vielä laskematta!

1.11 Anneli Kanto: Lahtarit, 69 sivua
2.11 Anneli Kanto: Lahtarit loppuun, 18 sivua Päivi Keronen: Kaikenkarvainen kansa - Miten koirista tuli miljoonabisnes, 48 sivua
Asko Jaakonaho: Valon juhla, 24 sivua, yhteensä 90 sivua 
3.11 Valon juhla 48 sivua
4.11 Kaikenkarvainen kansa, 57 sivua
5.11 Valon juhla, 32 sivua
6.11 Valon juhla, 94 sivua
7.11 Kaikenkarvainen kansa, 22 sivua ja Valon juhla 22 sivua, yhteensä 44 sivua
8.11 Valon juhla, 33 sivua
9.11 Valon juhla loppuun, 63 sivua. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki 59 sivua, yhteensä 122.
10.11 Valomerkki 41 sivua
11.11 Valomerkki 39 sivua 
12.11 Valomerkki 54 sivua
13.11 Valomerkki loppuun, 59 sivua. Jessie Burton: Nukkekaappi 60 sivua, yhteensä 119.
14.11 Nukkekaappi 63 sivua
15.11 Nukkekaappi 57 sivua
16.11 Nukkekaappi 60 sivua
17.11 Nukkekaappi loppuun 190 sivua
18.11 Ossi Nyman: Röyhkeys 71 sivua
19.11 Röyhkeys 39 sivua
20.11 Röyhkeys loppuun, 78  sivua
21.11 Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 47 sivua
22.11 Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 44 sivua
23.11 Ennen kuin mieheni katoaa 45 sivua
24.11 Ennen kuin mieheni katoaa 38 sivua & Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 50 sivua
25.11 Kaikenkarvainen kansa 38 sivua, Ennen kuin mieheni katoaa 24 sivua, yhteensä 62 sivua
26.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua
27.11 Ennen kuin mieheni katoaa 22 sivua, Ruokarouvan tytär 18 sivua, yhteensä 40 sivua
28.11 Ennen kuin mieheni katoaa 40 sivua, Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 52 sivua
29.11 Ennen kuin mieheni katoaa loppuun, 16 sivua. Ruokarouvan tytär 32 sivua, yhteensä 48 sivua
30.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Otava 2017

252 sivua

Anita juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä aviomiehensä ja neljän läheisimmän ystävänsä seurassa. 

Olen kevyt, melkein painoton. Poreilen kuin samppanja lasissani. Hetken tuntuu siltä, että tässä on sittenkin puolensa. Että nämä nämä hetket korvaavat kaiken. Että näin voisi jatkua, enkä enää vajoaisi mustaan.
Heidi nousee uudelleen ylös.
- Anitalle! hän huutaa ja kohottaa lasinsa.
- Anitalle! kaikki toistavat, vahingossa myös minä itse. Juomme taas kulaukset. Heidi istuu takaisin tuolilleen. 
- Päivänsankarin vuoro, Outi ilmoittaa. -Runo! Laulu! Puhe! Tanssi!
Nousen seisomaan. Katselen hetken ihmisiä pöytäni ääressä. Kysyn kuka heistä olisi valmis tappamaan minut.

Anita on kirjailija. Olisi taas aika aloittaa uuden kirjan kirjoittaminen ja se on yhtä vaikeaa kuin joka kerta. Aamu alkaa vitamiineilla, kalkkitableteilla, estrogeenilääkkeellä ja masennuspillerillä. Pää hajoaa kotona, on päästävä ulos. Kadulla kävelee vastaan tuttuja, on pysättävä juttelemaan. Kahvilassakaan ei saa juuri mitään muistiinpanoja aikaan, vauvan itkukin häiritsee. Aika palata kotiin, viimeistään kahdelta pitää päästä parin tunnin päiväunille. Kaikki tuntuu kurjalta. 

Härkönen on tarttunut vakavaan, hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, masennukseen. Lähestymistapa on persoonallinen, kirja vilisee mustaa huumoria. Kirjassa on paljon dialogia mikä tekee sen lukemisesta sujuvaa.

- Jos mä saisin yhden ihmisen lupaamaan mulle tämän asian, mä jaksaisin taas elää, selitän. - Joku eutanasiaa puoltava lääkäri on sanonu, että että se saattais rohkaista ihmisiä jatkamaan elämäänsä, jos varauloskäytävän ovi ei ole lukossa. 
- Sä puhut tosta aiheesta ku muropaketista. 
- Mitä sitten? Muropaketti, itsemurha, aika samanarvoisia asioita.

Härkönen on kertonut haastatteluissa, että hän itse vajoaa masennukseen aloittaessaan uutta kirjaa. Härkösen Anita on masentuneeksi aika aktiivinen, käy kokkareilla ja tapaa ystäviään. Anita -ja haastattelujen mukaan Anna-Leenakin- tuntee toisinaan ettei jaksaisi elää ja tuntee silloin syyllisyyttä siitä, heillä on sentään asiat hyvin. On ruokaa, lämpöä, ihmissuhteita. Härkönen on selvästi kirjoittanut Valomerkkiin paljon itseään. Erikoisen loppuratkaisunkin hän on kokenut henkilökohtaisesti.

Minulle jäi kirjasta aika surullinen olo. Aloin kesken lukemisen funtsia sitä, että Anitassa taitaa olla paljonkin Anna-Leenaa ja googletin haastatteluja Valomerkin julkaisuun liittyen. Tuli paha mieli siitä miten vaikea kirjoitusprosessi hälle on ja vaihda sitä nyt ammattiakaan tuossa vaiheessa noin vaan. Valitsin kirjan luettavaksi takakansikuvauksen perusteella ja odotin hilpeää mustan huumorin täyteistä avustajanhakuprosessia itsariin. Sitä tämä ei ollut. Jos olisin tiennyt kirjan teemaksi masennuksen, olisin jättänyt sen kirjaston vippihyllyyn.

Mitä olen lukenut kevään '17 kirjalistastani

Päivitys 11/17
Kuluvasta vuodesta ei ole tulossa sivumäärältään rikkain lukuvuoteni, mutta jokusia kirjoja (8+1 juuri kesken) olen sentään ehtinyt listalta lukea.

Taas olisi tavoitteena poimia parisenkymmentä kevätkatalogien uutuuskirjaa. Seuraava tavoite onkin lukea mahdollisimman monta näistä 😉

Atena

Martina Haag: Olin niin varma meistä
15 yhteisen vuoden jälkeen Anders jättää Petran. Petra pakenee autiomökkiin ja kirjoittaa erosta kirjan.
Luettu 6/17, ***
Katkeranpuoleinen tilitys Haagin omasta avioerosta. Tuo fakta selvisi itselleni vasta luettuani kirjan. Toimii parhaiten avioeron hiljattain kokeneille ja vertaistukea hakeville sekä Haagille itselleen.


Diane Ducret: Diktaattorien naiset
Tarinat mm Mussolinin, Maon, Leninin ja Stalinin naisten takana. Miksi naiset rakastuvat "renttuihin"? 

Aula & co.

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
Ärrävikaisen tytön kasvutarina.

Bazar

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Keskiyön ruusu oli niin mahtava lukuromaani ettei tulisi mieleenkään jättää lukematta seuraavaa suomennosta joka lisäksi aloittaa kirjasarjan! Kirjan nimi kertookin mistä on kyse. 

Gummerus 

Anneli Kanto: Lahtarit
Loistavan Pyövelin jälkeen on ilo tarttua kansalaissodan aikaiseen romaaniin jossa valkooset ilmajokelaispojat sotivat tiensä Vaasasta Viipuriin.
Luettu 11/17 ***1/2
Niin monelle kertojalle muutaman sivun mittaisissa pätkissä jakaminen oli haastavaa luettavaa. Kirja oli hyvä, olisin karsinut kertojien määrää.

Milja Kaunisto: Corpus
Luxuksen jatko-osassa Ranska on tasavalta, mutta juonittelu jatkuu.

Linda Olsson: Sisar talossani
Erilleen ajautuneet sisarukset tapaavat Costa Bravalla ja yrittävät tutustua toisiinsa. 

Like

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Kirja miehestä, naisesta ja vielä syntymättömästä lapsesta. 
Luettu 3/17 ****
Syntymättömän lapsen osuus hieman häiritsi lukemista. Kirja oli muuten kiinnostava kehityskertomus.

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comaneci, nuori romanialaisvoimistelija. Muistan hänet jotenkin. Kirja kertoo miten palvotusta pikkutytöstä tuli hyljeksitty loikkari.

Aija Kuparinen, Olga Poppius: Vanhojen tiet
Neljäntoista suomalaisen romanivanhuksen koskettavat elämäntarinat.

Otava 

Katja Kallio: Yön kantaja 
Todellisen henkilön elämään perustuva kirja irtolaistyttö Amandasta joka kokee kovia ja mielen järkkyessä joutuu loppuiäkseen Seilin saarelle.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma päättyy
Hauskanhaikea romaani perheestä kesähuvilalla naapureina ekopessimistien yhteisö ja takana huonosti menneet yt-neuvottelut joista ei perheelle huvita puhua. 

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Verevä historiallinen romaani Albert Edelfeltistä ja siitä miten taide valjastettiin kansallisaatteen asialle. Wau!
Luettu 7/17 *****
Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu romaani!

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 
Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat jälleen ja täällä odotetaan jo kirjaston varausjonossa.

Kia Walli: Avokadopastaa
Uusi chick-lit tuttavuus, pitänee tutustua. Tässä eronnut äiti-ihminen deittailee miehiä joka toinen viikonloppu kun lapset ovat isällään.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin 
Lupaavalta vaikuttava tarina sisarpuolista joista toinen päätyy vaimoksi ja toinen orjaksi 1700-luvun Afrikassa. 

Jessie Burton: Nukkekaappi
Ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta 1600-luvun lopun Amsterdamissa. 
Luen parhaillaan!

Juhani Seppovaara: Muistojen markkinoilla 
Heteka ja Sisu-pastillit, Pommac ja Afrikan tähti -lautapeli. Suomalaistuotteiden historia kiinnostaa. 

Siltala 

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta 
Mies kertoo, miten aviopuolisot päätyvät eroon. Näkökulma kiinnostaa. 

Tammi

Kristiina Vuori: Filippa
Yhtään Vuoren kirjaa en ole vielä lukenut, enkä osaa selittää miksi, koska olen kuitenkin historiallisten romaanien ystävä! Ehkä tänä vuonna.

Teos

Jenni Linturi: Jälleenrakennus
Jatkosota on päättynyt, mutta millainen on rintamalta palaavien veljesten tulevaisuus?
Luettu 6/17 ***
Jos olisin tiennyt lobotomiasta, en olisi lukenut. Mun tekee häijyä. 

Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Ensin on unelma, oma talo saaristossa on kuin satu. Ensimmäisen talven jälkeisenä keväänä saaristo ja sen asukkaat näyttävät toisenlaisen puolen.
Luettu 4/17 ***1/2
Olipa tiivis tunnelma, vähän pelottavakin! Ainakin tällaiselle joka ei lue dekkareita. Hyvää vaihtelua.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Sanin äiti on vuokrannut kohtunsa synnyttääksen lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Tv-meteorologi Peter toivoo voivansa vihdoin täyttää ihmisten toiveet kertomalla helleaallosta kuuden surkean kesän jälkeen.
Luettu 7/17 ****1/2
Laitila-Kälvemark osaa selvästikin kirjoittaa minun makuuni! Tämä on ihan erilainen kuin edellinen romaaninsa, mutta jälleen taitavasti punottu.

Sophie Kinsella: Kuka on pomo
Lontoon Citystä maatilamatkailuun isää auttamaan vie Katien tie. Kinsella jos joku taitaa chick-litin :-D
Luettu 9/17 ***1/2
Ei ollenkaan parasta Kinsellaa, ei jotenkin yhtä hauska kuin parhaat. Toivottavasti tyylinsä ei vallan muutu.

*****

Siinäpä 24 vaihtoehtoa kevään ja kesän lukemistoihin. Yhtään näistä en ole vielä lukenut, mutta muutaman varauksen olen jo kirjastoon laittanut. Eniten kiinnostavat vanhojen tuttujen Mustosen ja Kinsellan ohella esimerkiksi Volasen esikoisromaani. 

Poimintoja syksyn 2017 uutuusluetteloista

Perinteinen kirjaluettelokatsaus tulee nyt hieman myöhässä, vaikka aloitinkin listan tekemisen jo kesällä. Nyt on kuitenkin lähes kaikki katalogit käyty läpi ja lukemista löytynyt laidasta laitaan. Muutaman olen jo syksyn mittaan ehtinyt lukeakin.

Atena

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Uskonnollinen yhteisö vastaan perheen sisäiset tunnesiteet.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
En ole Jääskeläistä aiemmin lukenut, olisiko aika? Yhdenpäivänromaanissa Kaarnan äiti tekee kuolemaa hoitokodissa.

Aviador

Meritta Veilleux: Sovinto
"Kuulas ja raadollinen" kuulostaa kiinnostavalta toiseen maailmansotaan sijoittuvalta romaanilta!

Bazar

Kate Morton: Talo järven rannalla 
1930-luvulla katoaa vauva. Nykypäivässä vauvan isosisko on menestynyt kirjailija joka joutuu palaamaan menneeseen, kun pakkolomalle passitettu rikostutkija alkaa kysellä perheen menneisyydestä. Edellinenkin Morton, se kesken jäänyt, on vielä lukematta...

Sarah Lark:  
Valkoisen pilven maa saa vihdoin jatkoa! Se mistä en oikein pidä, ajassa on siirrytty jo 40 vuotta eteenpäin ja päähenkilöinä ovat nyt Helenin ja Gwynin lapsenlapset. Gwyn johtaa edelleen lammastilaa jolle nuorikkona Uuteen Seelantiin tuli, Helen johtaa pientä majataloa.

Gummerus 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Vaimo menettää miehensä ja haluaa "merkitä tämän muistiin" ikään kuin todistaakseen että hänellä on ollut mies. En oikein saanut katalogista selvää, millainen kirja tämä on, mutta ainakin pidin Ahavan edellisestä.

Anni Kytömäki: Kivitasku
Kolmessa aikatasossa liikkuva Kivitasku vie 1959 kesään jolloin 16-vuotias Helena kaipaa seikkailua, 1849 Pietariin jossa vallankumouksellinen Sergei pelkää edessä olevaa mestauslavalla ja 2012 kesämökille jonne Veka pakenee osastohoitoon joutumista. Kuulostaa todella lupaavalta! Vaatii sopivan hetken, sillä sivuja on yli 600.

Satu Lepistö: Lintutarha
Psykologinen romaani särkyneistä ihmisistä. 14-vuotiaan Lauran äiti tappaa itsensä ja sosiaaliviranomaiset määräävät Lauran isälleen. Poliisi Antti Heinon käy tyttöä sääliksi ja hän yrittää auttaa tätä.

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 
Ranskalainen taiteilija maalaa taulun vaimostaan Sophiesta, taulu ripustetaan heidän kotitalonsa seinälle. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Edouard joutuu rintamalle ja saksalaisten vallatessa heidän kotikylänsä Sophie joutuu hoitamaan saksalaispäällystön ruokailut. Sophien muotokuva muodostuu pakkomielteeksi saksalaisupseerille. Nykypäivänä taululla on uusi omistaja, jolle taulun tarina pikkuhiljaa selviää.

Karisto

Kristiina Harjula: Samettiruusuja Harjutiellä
Pispalan kivien jälkeen olen odottanut uutta romaania Harjulalta! Ihanaa että tämäkin sijoittuu Tampereelle ❤

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Tämä on kevyempää kuin mitä yleensä luen ja kovin ennalta arvattavan oloista, mutta toisaalta, kun päähenkilö on käynyt läpi avioeron, ostanut talon maalta, avaa pop up -kahvilan ja majatalon jonne tulee vieraita laidasta laitaan niin mulle mieleisiä elementtejä löytyy! (No ei kylläkään ero)

Like

Rosa Liksom: Everstinna
Selasin tätä kirjastossa, murre sai vielä jättämään sinne, mutta everstinnan tarina kyllä kiinnostaa.

Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Tätä on verrattu Irinan kuolemiin, josta pidin paljon. Tapahtumapaikka ja -aika on eri, mutta sotaa tässäkin paetaan.

Otava

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Ystävyyttä ja intohimoa kolmessa sukupolvessa 60-luvulta tähän päivään. Kyllä kiitos. Westöltä olen lukenut vain Kangastus 38:n josta pidin.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Romanialaisen isän ja suomalaisen äidin tytär Alba palaa lapsuuden muistoihin Ceaucescun ajan Romaniassa.

Pauliina Lindholm: Komendantti
Suomenlinnan rakentamiseen ajoittuva historiallinen romaani on ihan ehdoton lisä lukupinoon!
Luettu 9/17

Heidi Köngäs: Sandra
Hertan luettuani tartun mielelläni myös Sandraan. Sisällissota vie nuorenparin miehen kaartiin ja Sandra jää yksin hoitamaan tilaa. Toivottavasti nykypäivään sijoittuvatkin osiot ovat kiinnostavia!

Johanna Holmström: Sielujen saari
Hassua että Seilin saarelle sijoittuvia romaaneja ilmestyy tänä vuonna kaksin verroin. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta.

Kati Tervo: Iltalaulaja
Taiteilijaromaani Ellen Thesleffistä! Tätä odotan kovasti!

Sanna Karlström: Multaa sataa, Margareta
"Raastavankaunis" esikoisromaani kuulostaa tutustumisen arvoiselta.

Asko Jaakonaho: Valon juhla
Katri Vala, Olavi Paavolainen ja sodan kevät 1942. Lukupinkkaan ehdottomasti.
Luettu 11/17

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Kartanossa vietetään tyttären syntymäpäivää kun lähiseudulla tapahtuu junaonnettomuus. Matkustajat tuodaan kartanoon ja sitten kehittyy jotain kummitustarinamaista?

Raija Oranen: Kreivin aikaan
Nytpäs tajusin että minulla on vielä Ackté lukematta ja Oraselta on ilmestynyt jo uusi historiallinen romaani! Tällä kertaa seikkaillaan Kajaanin linnassa 1700-luvulla.

Teos

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
Hanko, kesä 1910-luvulla, kesä 1930-luvulla. Nyt on palikat niin kohdillaan kuin olla voi! Olen yhden Lassilan pienoisromaanin lukenut ja pidin.


Tammi

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen 
Kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ja maaliskuussa lukemalleni Hiljaiset huvimajat -lukuromaanille. Toimii myös itsenäisenä kirjana. Maria on päätynyt naimisiin, Sofia on edelleen kutojana Finlaysonilla. Kansalaissota syttyy ja aatteet palavat.

Wsoy

Useita tekijöitä: Kaikenkarvainen kansa - miten koirista tuli miljoonabisnes
Tämä pitää varmaankin lukea koirankasvattajana eli miljoonabisneksen rattaana, ehhehe! 
Siipan kanssa ollaan kyllä mietitty, että seuraavassa elämässä kun uravalintoja tehdään, pitää ainakin toisen lukea eläinlääkäriksi :-P
Luettavana 11/17

Reuna

Aino Moilanen: Elämää ennen 60-lukua
Kuvitettu kirja kertoo siitä millaista elämä oli Suomen maaseudulla ennen 1960-luvun koneellistumista.

📒📑📓📚📚📚

Hupsista! 27 kirjaa on aika kunnianhimoinen lista, varsinkin kun sen ulkopuolelta tulee kuitenkin luettua yhtä sun toista. Mutta ei ressata ei!