2 x jännitystä Britteinsaarilla: Elly Griffiths & Alan Bradley

Krista Putkonen-Örn on miellyttävällä ja eläväisellä äänellään yksi suomalaisista suosikeistani äänikirjojen lukijana. 

Hän lukee monille tuttua lempisarjaani arkeologi Ruth Gallowaysta, joka auttaa poliisia murhatutkimuksissa. Hän lukee myös toista, hyvin eri tyylistä Englantiin sijoittuvaa dekkarisarjaa, joka ilmestyi ennen kuin itse laajensin kirjavalintojani dekkareihin, ja siksi olenkin tässä jo päättyneessä sarjassa vasta puolivälin paikkeilla. Tämä jälkimmäinen sarja sijoittuu Englannin maaseudulle 1950-luvulla, ja siinä rikosten ratkomisessa auttaa 11-vuotias kemiavelho, perheensä nuorin lapsi Flavia de Luce. 

Aloitetaan kuitenkin Elly Griffithsin sarjan toiseksi viimeisestä osasta.

Elly Griffiths: Lukittu huone

Ruth Galloway #14

Tammi, 2023

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 26 min

Ei kivimuurit tyrmää tee

Ei kahleet vankilaa

52-vuotias Samantha Wilson oli löydetty kuolleena kotoaan, vieressään tyhjä lääkepurkki. Löytäjä oli hänen aikuinen poikansa Brady, joka oli tullut käymään koska äiti ei vastannut puhelimeen. Yksi asia kuitenkin häiritsee ylitse muiden, ja se oli mikrossa ollut valmisruoka. Laittaako joku mikroaterian lämpiämään ja käy sitten sängylle makaamaan napsiakseen purkillisen pillereitä joilla päättää päivänsä?

Komisario Nelson ryhtyy tutkimaan kuolemantapausta ja tiimi löytää muita vastaavia itsemurhalta vaikuttaneita tapauksia, joissa on yksi yhdistävä tekijä, tietty laihdutusklinikka. 

Ruthin ja Nelsonin tytär Kate on nyt yhdentoista ja alakoulun viimeisellä luokalla. Nelsonin vaimo Michelle oli heidän kuopuksensa Georgien kanssa Blackpoolissa maailmanlaajuisen koronapandemian takia. 

Ruth tutustuu uuteen naapuriinsa, sairaanhoitaja Zoeen. Eletään kevättä 2020 ja koulut sulkeutuvat pandemian takia. Ruth pitää luentoja netissä, samoin Kate saa tehtäviä omalta opettajaltaan. Päivät saavat ihan uudet rutiinit, ja ihan pienen nytkähdyksen eteenpäin saa myös Nelsonin ja Ruthin "suhde", ainakin tavallaan. Eiväthän he toisiaan unohtaneet ole... 

Muitakin uusia tuttavuuksia syntyy, kun Ruth saa uusia ensimmäisen vuoden opiskelijoita, näiden joukossa nuori mies nimeltään Joe. Hänessä on jotain outoa...

Pidin tästä vähiten koko sarjan kirjoista. Koronan vaikutukset arkeen olivat hyvin vahvasti läsnä koko kirjan läpi, mikä ei enää näin paljon sulkujen ja etäisyyksien pitämisen ym päätyttyä ollut erityisen kiva lisä kirjaan. Jos koronan aiheuttamat toimenpiteet olisi mukana vain silloin tällöin mainittuna niin ihan ok, mutta Lukitussa huoneessa esimerkiksi turvavälit ja maskit tuotiin esiin aina kun ihmiset kohtasivat. Esimerkkinä miten Ruth ikävöi ystäviään jo viikko sulun alkamisen jälkeen ja olisi halunnut ehdottaa Cathbadille ja Judylle yhteistä "turvaetäisyyskävelyä", eikä vain yksinkertaisesti kävelylle lähtemistä. Tai Ruthin ollessa Tanyan kyydissä: Tanyalla on punainen maski jossa on sinisiä ja valkoisia tähtiä. Vaikutelma on tunnelmaan nähden sopimattoman kepeä. Ruth on unohtanut ottaa maskin mukaan. Hän avaa ikkunaa vaivihkaa ja yrittää olla hengittämättä Tanyan suuntaan. 

Kahden metrin turvavälikin mainittiin kirjassa varmaan parikymmentä kertaa. Vähintään. 

Korona-ajan muistelu ei ahdista minua, mutta puolet pois tästä hokemisesta, niin olisi saanut paremmin keskittyä rikostarinaan joka nyt jäi sekavaksi, ja vaikeaksi muistaa ketä ne kaikki henkilöt olivatkaan.

Seuraava osa on viimeinen, näin olen ymmärtänyt. Todella toivon, että pidän siitä, mutta se jännittää minua, etenkin kun en erityisemmin pitänyt tästä toiseksi viimeisestä. Se on jo ilmestynyt, mutta olen sitä säästellyt....

***

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

#6 Flavia de Luce

Bazar, 2020 (lukukirja 2014)

Alkuteos: The Dead in Their Vaulted Arches, 2014

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 8 h 48 min

Kirkkoherra oli siirtynyt seuraavaan kohtaan: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät.”

Hänen puhuessaan mieleeni juolahti mitä mainioin ajatus!

Miksi vainajia ei voisi sulkea lasilevyistä rakennettuihin laatikoihin ja haudata läpinäkyvän lattian alle hautaholviin? Sillä tavalla Jumala näkisi heidät, ja lisäksi jälkeläiset voisivat leppoisan sunnuntaikävelyn lomassa helposti käydä tarkistamassa, missä vaiheessa esi-isien muuttuminen mullaksi on.

Ratkaisu vaikutti kerrassaan täydelliseltä, tosin sitä vain ihmettelin, miksi kukaan ei ollut keksinyt sitä aiemmin. Pitäisi muistaa kertoa ideasta kirkkoherralle sitten kun tulisi sopivampi hetki.

Edellisosa, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, oli jäänyt huisiin cliffhangeriin. Flavian äiti, tuo kiipeilyonnettomuudessa kadonnut nainen jota Flavia ei edes muista ja jonka todennäköisestä kuolemasta sisaret avoimesti häntä syyttävät, oli löytynyt! Tässä kohtaa jäi avoimeksi millainen äiti Englantiin saapuisi.

Äiti tuli arkussa. Kun perhe oli sitä vastassa, junan lähestyessä laituria vieras mies lähestyi Flaviaa ja kuiskasi tälle jotain omituista peltokanalinnusta sekä vaarassa olevasta metsänvartijasta, mutta kokonaisuus jäi tytölle hieman epäselväksi. Uudestaankaan Flavia ei voinut sitä kysyä, sillä seuraavassa hetkessä mies makasi kuolleena junan alla. Flavia oli varma, että mies työnnettiin kuolemaansa. 

Annoin tälle osalle vain kolme tähteä, perustellen sitä sillä, että KLEL oli minulle sarjan vähiten kiinnostava osa toistaiseksi. Jotenkin se jäi tapahtumaköyhäksi verrattuna aiempiin osiin, johtuen varmasti ainakin osittain siitä, että Flavia oli aiempaa vakavampi, kuten oli koko kirjakin. Ja mikäs ihme sekään oli, olihan keskeisenä tapahtumana hautajaiset. 

Olen antanut itseni ymmärtää, että Flavia siirretään jonkinlaiseen tyttökouluun toiselle mantereelle. Olikohan kyseessä Kanada, jossa kirjailija Bradley itse asuu... Syynä on luultavasti Flavian tämänkertainen tempaus, niin hyvää kuin hän tälläkin kertaa tarkoitti. Uskon kuitenkin että isäukolla on välillä kestämistä kuopuksensa kanssa. Hyvä muutenkin saada vaihtelua tapahtumapaikkoihin, kun Flavian kotikyläkin on niin pieni.