Janne Saarakkala: Sen pituinen se

Janne Saarakkala: Sen pituinen se (la belle epoque finnoise)
Like, 2020
Lukija: Karlo Haapiainen
Kesto: 14 h 17 min

Kuunneltu Nextoryn sovelluksessa.

Saarakkalan esikoisromaani on ison tuntuinen kirja. Aiheita heteroseksuaalisuuden ulkopuolelta käydään läpi laajalti ja aikatasollisesti liikutaan pitkin poikin 1970-luvun ja 2010-luvun välillä.

Liikkeelle lähdetään Unioninkadun kommuunista vuonna 2001, syyskuussa, kun lentokoneet ovat juuri edellispäivänä törmänneet WTC:n torneihin. Viisivuotias Nero juoksee innoissaan vastaan, kun ovesta tulee Tom. Kaikista kandidaateista Tom on kyllä paras. Parempi kuin Ndee, Neron oikea isä ja oikeastaan parempi kuin kukaan, kenen kanssa Erika on jotain viritellyt. Nyt vastassa on kuitenkin rujo näky, mies on ottanut kunnolla osumaa, silmätkin ovat lähes muurautuneet kiinni. Siinä nyt ei mitään uutta ollut, että mies oli ollut teillä tietymättömillä kaksi viikkoa, mutta yleensä mies edes soittaa välillä ja nyt Erika oli ollut huolissaan. Kai Tom on kuitenkin kuullut, mitä eilen oli tapahtunut?

Helpotusta se kai pohjimmiltaan oli, että vihdoinkin se alkaa, vihdoinkin jotain todellista tapahtuu. Keittiössä talouspaperiteline kolahtaa lattialle. 
Mutta se ei alkanut, kolmannen maailmansodan mahdollisuus vain välähti ja tuhansia ihmisiä kuoli. Kädet vapisevat vieläkin. 
Nero tuo talouspaperia. Pitkä valkoinen kaistale, joka ulottuu keittiöön saakka. Erika repäisee palan ja ojentaa sen Tomille. 
"Niistä nenäsi, räkänokka." Hän silittää Tomin tukkaa ja huomaa että päässäkin on haava. 

Vuosi sitten avatusta Herkuleksesta, homojen yökerhosta, oli tullut Tomin kantapaikka. Siellä hän oli tavannut Iljan, viisikymppisen pietarilaisliikemiehen, joka oli tullut huvittelemaan homoystävälliseen Helsinkiin. Yhteisen yön jälkeen Ilja oli kutsunut hänet kakkosasuntoonsa Viipuriin, Pietarin kotiinsa miehiä ei voinut viedä. Mutta Iljaa ei hakattu, hänet pakotettiin katsomaan vierestä kun Tom mukiloitiin.

Kun Erika oli tavannut Ndeen Tansaniassa, yhteisöteatteriprojektissa 1995, miehestä huokuva african pride, ylpeys ja omanarvontunto olivat vetäneet häntä puoleensa, samoin miehen missio, miten afrikkalaisten kansojen tuli löytää uudelleen juurensa. Ndee itse oli aloittanut työuransa kaivoksessa nelivuotiaana, mutta onnistunut pääsemään stipendin turvin kouluun ja musiikin ja tanssin laitokseen yliopistoon asti. Liitto Ndeen kanssa jäi kuitenkin lyhyeksi. Heillä oli niin erilaiset käsitykset esimerkiksi seksistä, aina samaa lähetyssaarnaajaa, miehen mielestä Erika oli pervo. Tansanialaiset naiset eivät käyttäydy sängyssä himokkaasti kuin miehet.

Erika ja Tom(i) olivat tunteneet peruskouluajoista, heidän takaumissaan käydään siellä täällä kasiluokasta lähtien, kun tuolloinen opettaja julistaa faktana, ettei 13-vuotias voi tietää olevansa homoseksuaali. 90-luvun alussa Erika taas oli parikymppinen teatteritaiteen opiskelija, kommunistinuori joka seurasi politiikkaa ja yhteiskunnan muutoksia. Erikalla oli tuolloin poikaystävä Valtteri, Tomi (silloin vielä i:llä) nauroi heidän teinirakkaudelleen, etkö tajua, että Valtteri on sitä paitsi homokin. Erika ja Valtteri hakivat yhdessä teatterikorkeakouluun ohjaajantyönlaitokselle, mutta kun Erika laittoi välit poikki juuri ennen kuin opiskelemaan päässeiden nimilista julkaistiin, Valtteri vaikutti helpottuneelta vaikka muuta esittikin. Poikaparka, Erika ajatteli, tulee pian pettymään, ei mitään ansioita, liian nuorikin, innokas kyllä, mutta tuuliviiri ilman mitään punaista lankaa. Maailma luhistui hetkeksi, kun Kulttuuritalon ovessa oli Valtterin nimi, muttei Erikaa.

Ilman sitä torjutuksi tulemisen kokemusta Erika ei olisi ikinä löytänyt yhteisöteatteria, tai oivaltanut miten kertakaikkisen mätä instituutio perinteinen taideteatteri on. Suurimmalta osin pelkkää piehtarointia porvarillisen parisuhteen ongelmissa. 

Kirjan toinen osa keskittyy enemmän Valtteriin ja kolmas osa Tomiin. Toinen osa alkaa vuodesta 2005 mistä edetään lähemmäs nykyhetkeä. Valtterilla on monta rautaa tulessa, Hesari on kutsunut häntä eturivin avantgardistiksi, hän on poikkitaiteellisen Lemuria-ryhmän perustajajäseniä. Seksuaalisuutensa suhteen hän onkin enemmän hukassa kuin taiteensa. Tom on ollut tien päällä viimeiset kolme vuotta ja on nyt päätynyt lomalle Istanbuliin uuden tuttavuuden, amerikkalaisen Davidin kanssa. Samaan paikkaan on päätynyt myös Valtteri.

Naisten niin sanottu peniskateus, josta Freud kirjoittaa, mitä jos miehiä vaivaa päinvastainen. Valtteri on valmis tunnustamaan sen heti, ja purkaakseen ajattelun painetta hän ryhtyy kuivaamaan tukkaansa kiihkein liikkein. Vaginakateus ei ole Valtterille vain jotain henkistä vapauden kaipuuta, jollaisena heteromiehet sen ehkä kokisivat. Se ei ole myöskään vain emansipaatiota, sukupuoliroolien kriittistä tarkastelua ja uudelleen tulkintaa, jota Valtteri ehdottomasti kannattaa, vaan fyysistä kateutta. Valtteri uneksii, että hänen peräreikänsä olisi pieni, kaiken nielevä vagina.
 
Kirjan edetessä Nerosta kasvaa täysi-ikäinen, Tom kaipaa monet kerrat tukea eikä koskaan asetu aloilleen.

Shooting stars never stop
Even when they reach the top

Tämä oli todella kiinnostavaa ja koukuttavaa, ja ihailtavan rohkeaa. Jos tämä on teatteriohjaaja Saarakkalan esikoinen, mitähän voikaan odottaa jatkossa! Näkee, että kirjaa on työstetty ajan kanssa. 

Pidin Erikasta vahvoine mielipiteineen ja tunsin osin samaistuvani tiedostavaan, kouluikäiseen Erikaan. Kirjassa on mukana loppua kohden enenevissä määrin hyvin suorasukaista seksiä, sekä aktien kuvailua että seksistä keskustelua ja omia päänsisäisiä ajatuksia. En ole koskaan lukenut mitään vastaavaa, mutta ainakin itse koin tekstin kokonaisuudessaan melko luontevaksi ja mukaansa vetäväksi. Varoitan kuitenkin, ettei seksin määrä ja homoseksin yksityiskohtainen kuvailu sovi jokaiselle lukijalle. Tiivistää olisin kirjaa hieman voinut.

Osallistun kirjalla koko kesäkuun kestävään Pride-lukuhaasteeseen johon tämä kirja on juuri omiaan. Vinkkinä kaikille, jotka etsivät vielä luettavaa.