Tuula-Liina Varis: Huvila
Wsoy, 240 sivua
Vuonna 1929 Turku juhlii 700-vuotista historiaansa. Juhlallisuuksiin haluaisi osallistua myös juuri ylioppilaaksi valmistunut Raakel, mutta hänen kesänsä ohjelma on aiemmilta vuosilta tuttu tylsistyminen äidin seuralaisena täysihoitolassa, Tallbergan pensionaatissa. Raakel on aloittamassa opiskelut yliopistossa, suomen kieltä, sivuaineena kirjallisuutta, vähän historiaakin ja vanhemmat ovat niin tyytyväisiä. Tytär ei tule päätymäään opettajaksi pieneen kirkonkylään vaan häntä odottaa lehtorin virka Turusta.
Raakelia kylmää tulevaisuus kuihtuneena ikäneitona, tytönkamarinsa iankaikkisena asukkaana. Eikö edes isä toivo ainokaiselleen itsenäistä uraa ja elämää? Vaikka ainokainen onkin tyttö. Toisaalta ne vihjailevat avioliitosta, puhuvat tietyistä hyvien perheitten pojista suopeaan sävyyn, niitä hymyilyttää, kun hän punastuu.
Jonnekin Raakelkin sentään saa osallistua, Juhani-serkku on Turun taidemuseon amanuenssi joka lähettää heille kutsuja näyttelyiden avajaisiin. Aksel Korkeakorpi ei kuuluisuudestaan huolimatta Raakelia kiinnosta, varmaankin vanha setämies kun jo niin kuuluisakin. Niinpä tyttö yllättyy.
Taiteilija seisoo mahtipontisten maalaustensa keskellä pitkänä ja hoikkana ja epäsuomalaisen mustatukkaisena, tyylikkäästi mustaan ja vitivalkoiseen pukeutuneena eikä ollenkaan tunnu kuuluvan teostensa kanssa samaan maailmaan.
Kohtaamisesta alkaa romanssi josta seuraa ajalle tyypillisesti avioituminen nopeassa aikataulussa. Niin hautautuvat haaveet urasta tai edes opintojen jatkumisesta, sillä yliopiston sijaan Raakel löytää itsensä Akselin syrjäisestä ateljeekodista. Mies liehuu maailmalla, markkinoimassa töitään uusien työtilausten toiveessa mutta viihtyy myös huvituksissa. Maailma huvilan ympärillä kuohuu, Akselissa herää natsiaate.
Varikselle tyypillisen sujuvan ja minulle erittäin mieleisen kirjoitustyylin lisäksi kirjan alussa on kiehtova koukku, välähdys jostain tulevaisuuden kohtauksesta Raakelin ja Aleksin välillä. Pariskunta on saunan lauteilla joilla lausutaan ääneen jokin kysymys, jonka vastauksen seurauksena Aleksi lähtee. Kohtaus tulee kirjassa ajallaan, mutta sinne saakka saa lukija miettiä, mistä voisi olla kyse. Lisää tällaista!
Palautin kirjan kirjastoon ennen kuin olin kuvannut sen, joten kuva tällä kertaa kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti