Katja Kaukonen: Kohina
WSOY 2014, 216 sivua
Lokakuu. Isä makasi kuolleena lokkien täplittämällä asfaltilla. Minä ehdin sisäpihalle ensimmäisenä mutta en voinut tehdä enää mitään. Ruumiinavausraportti paljasti, ettei isä ollut syönyt moneen päivään. Jääkaapista löytyi hapantunut maito ja Brita-leivoksia avaamattomassa pahvilaatikossa. Vaikka välitön kuolinsyy ei ollut nälkiintyminen, siihen isä menehtyi.
Tosin kyse ei ollut ruoasta vaan rakkaudettomuudesta.
Tosin kyse ei ollut ruoasta vaan rakkaudettomuudesta.
Alvar Malmberg, arkkitehti, on yksinäisyyden kaipuinen keski-ikäinen mies. Hän kokee itsensä syvästi uupuneeksi ja haluaa vain levätä, kaukana kaikesta. Niinpä hän on tullut saarelle, vapautumaan menneisyyden kokemuksista ja tulevaisuuden toiveista.
Alvar ei kuitenkaan saa olla niin yksin kuin haluaisi. Vanhan harmaalautaisen puutalon rappusille on ilmestynyt kirje. Niitä alkaa tulla enemmänkin, niiden lähettäjä on jokin nainen, nainen joka tivaa vastauksia. Saarella on aikaa miettiä, hiljaisuus ja kirjeiden jatkuva tulo saa miehen muistelemaan lapsuuttaan.
Ikkunastani valui valoa maahan. Samanlaisessa läikässä minä piirsin lapsena olohuoneen lattialla, kun äiti oli jo lähtenyt. Oli aina pimeää, ja jalkalamppu paloi huoneen nurkassa aamusta iltaan. Joskus painoin pääni lämpöpatteriin, jotta kuulisin veden kohinan enkä tuntisi olevani yksin.
Joskus yksittäinen lause voi pysäyttää. Tässä kirjassa sen teki tuo ylläolevan lainauksen viimeinen lause. Joskus painoin pääni lämpöpatteriin, jotta kuulisin veden kohinan enkä tuntisi olevani yksin. Alvarilla on ollut käsittämättömän yksinäinen lapsuus, hän on kasvanut vailla rakkautta. Vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan eivätkä lastaan. Äiti lähti toisen miehen matkaan, miehen jonka vihjailtiin todellisuudessa olevan Alvarin isä. Alvar jäi kuitenkin isänsä luo. Isä ei osannut olla isä lapselle, oli etäinen ja tuli aina pysymään etäisenä. Aikuisen Alvarin hän pyysi luokseen viidentoista minuutin audiensseille. Äiti on Alvarin tietojen mukaan Venetsiassa, mitään kontaktia häneen ei ole.
"En ole koskaan rakastanut isääsi."
Äiti sanoi sen minulle. Mitä minä sillä tiedolla tein? Sehän tarkoitti:
"En ole koskaan rakastanut sinua."
Sitäkö minä en olisi ymmärtänyt sanomattakin?
Kohinasta päällimmäiseksi tunteeksi jäi minulle se ristiriitaisuus, miten kauniilla kielellä romaani on kirjoitettu mutta miten surullinen vire siinä koko ajan on ja eritoten miten järkyttävää lapsen on ollut kasvaa sellaisessa ilmapiirissä kuin Alvar. Eipä ihme että miehestä on tullut kylmänpuoleinen. Kohina laittaa pohtimaan miten ihminen voi oppia näyttämään tunteitaan jos hänellekään ei ole niitä koskaan näytetty. Osaatko rakastaa, jos sinua ei ole koskaan opetettu rakastamaan?
Ikkunastani valui valoa maahan. Samanlaisessa läikässä minä piirsin lapsena olohuoneen lattialla, kun äiti oli jo lähtenyt. Oli aina pimeää, ja jalkalamppu paloi huoneen nurkassa aamusta iltaan. Joskus painoin pääni lämpöpatteriin, jotta kuulisin veden kohinan enkä tuntisi olevani yksin.
Joskus yksittäinen lause voi pysäyttää. Tässä kirjassa sen teki tuo ylläolevan lainauksen viimeinen lause. Joskus painoin pääni lämpöpatteriin, jotta kuulisin veden kohinan enkä tuntisi olevani yksin. Alvarilla on ollut käsittämättömän yksinäinen lapsuus, hän on kasvanut vailla rakkautta. Vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan eivätkä lastaan. Äiti lähti toisen miehen matkaan, miehen jonka vihjailtiin todellisuudessa olevan Alvarin isä. Alvar jäi kuitenkin isänsä luo. Isä ei osannut olla isä lapselle, oli etäinen ja tuli aina pysymään etäisenä. Aikuisen Alvarin hän pyysi luokseen viidentoista minuutin audiensseille. Äiti on Alvarin tietojen mukaan Venetsiassa, mitään kontaktia häneen ei ole.
"En ole koskaan rakastanut isääsi."
Äiti sanoi sen minulle. Mitä minä sillä tiedolla tein? Sehän tarkoitti:
"En ole koskaan rakastanut sinua."
Sitäkö minä en olisi ymmärtänyt sanomattakin?
Kohinasta päällimmäiseksi tunteeksi jäi minulle se ristiriitaisuus, miten kauniilla kielellä romaani on kirjoitettu mutta miten surullinen vire siinä koko ajan on ja eritoten miten järkyttävää lapsen on ollut kasvaa sellaisessa ilmapiirissä kuin Alvar. Eipä ihme että miehestä on tullut kylmänpuoleinen. Kohina laittaa pohtimaan miten ihminen voi oppia näyttämään tunteitaan jos hänellekään ei ole niitä koskaan näytetty. Osaatko rakastaa, jos sinua ei ole koskaan opetettu rakastamaan?
Hienon kirjan olet lukenut. Pidin tuosta kovasti.
VastaaPoistaTämä on tyypillinen kesän viikonloppu, en ole lukenut riviäkään. Puhelimen viestit, kasvipurkkien nimilaput, vilkaissut nyt muutamat blogitekstit - siinäpä minun lukemiset.
Niin minäkin, luon aika viime tingassa kun piti jo kohta kirjastoon palauttaa; melkein siis jäi lukematta vaan onneksi ehdin!
PoistaMinulla meni kesäkuun alku noin, ahteri pystyssä kukkapenkeissä, 10 päivää luin Rouva Bovarya ihan kuin olisi tiiliskivi ollut ;-)