Sivut

perjantai 19. syyskuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein


Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava 2014, 317 sivua

Lapsuudessa Eevin perhe oli köyhä tai ainakin vanhemmat olivat pihejä ja Eeviä kiusattiin koulussa. Vähän vaille nelikymppisenä Eevi on naimisissa Karin kanssa ja vapaaehtoisesti lapseton. Eevi tekee työkseen erilaisia hoitoja, meikkaa ja laittaa hiuksia,  milloin kauneushoitolassa, milloin vanhuksille palvelutalossa. Koti on vuokrakaksio kerrostalossa. Tilit tulevat ja menevät, viidenkympin vaateostos on iso meno mutta joskus on vain jotain saatava vaikkei olisi varaakaan ja Karille voi aina valehdella että kahdellakympillä alesta. 

Kun Eevi haaveillen selaa kallista Vogueta ruokakaupassa, kassatyttö huomauttaa että lehdet on tarkoitettu kotona luettaviksi. Häpeän puna poskillaan Eevi, jolla ei ollut aikomustakaan lotota jättipottia jota koko Suomi tavoittelee, säntää R-kioskille ja ottaa yhden ainoan rivin, senkin antaa koneen arpoa.

-Kolmekymmentäyhdeksän.
Eevi katsoi lappuaan. Hänelläkin oli kolmekymmentäyhdeksän. Tämähän alkoi mennä naurettavaksi. Aivan kuin joku olisi pilaillut hänen kustannuksellaan. Hän katsoi jo valmiiksi seuraavaa lapussa olevaa numeroaan, ei uskaltanut nähdä palloa. Hänellä oli kaksikymmentäkolme. 
-Kaksikymmentäkolme! kuulutti miesääni. 

Seitsemän oikein, ainoana kuponkina sillä kierroksella. Kari soittaa Veikkauksen neuvontaan ja Eevi piilottaa kupongin pakastimeen korvapuustipussin alle. Kun voiton vihdoin ymmärtää ja se on sopimuksella jaettu puoliksi Karin kanssa, iskee huuma. Puolentoista tonnin pikavippi on äkkiä otettava, että pääsee shoppailemaan, miljoonat kun siirtyvät tilille vasta kolmen viikon kuluttua. Ensin on kivaa yllättää ystävä hemmottelupaketilla ja tarjota leivoskahveja mutta pian Eevi huomaa miten ihmisten suhtautuminen lottomiljonääriin muuttuu. Tarjoamista pidetään itsestään selvänä ja lainaakin joutaisit antaa. Eikä sitä kai oikeasti tarvitse takaisin maksaa, eihän Eevi edes huomaa pikkusummien puuttumista tililtä? Harmillista on myös huomata miten miljoonat muuttavat Karia. 

Ensin on seitsemän oikein, sitten ainakin yhtä monta aivan väärin. Härkönen kuvaa hyvin lottovoiton eri vaiheita alkuhuumasta sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Eevillä oli mielestäni erityisen pitkä pinna, itse en siipaltani karimaista käyttäytymistä noin pitkään katselisi. Se miten hän osti entiseltä koulukiusaajaltaan työpaikan alta oli taas kostonhimoista juuri minun makuuni, noin minäkin tekisin vastaavassa tilanteessa! Toki tällaista kirjaa lukiessa tulee mieleen vähän väliä miten itse toimisi / reagoisi ja kun itse varaisin parin viikon matkan Aasiaan jo ennen sen maagisen kolmen viikon kulumista, ihmettelenkin kun Eevi tuntee Thaimaan lämmön ihollaan vasta 200 sivun jälkeen! Malesia on ollut käymistäni kohteista suosikkini, lottovoittajana suuntaisin Balille ja Singaporeen! 

Olin teininä lukenut Häräntappoaseen ja sen jälkeen ainakin Heikosti positiivisen, muista Härkösen romaaneista minulla ei ole muistikuvaa. Vaikkei Kaikki oikein sen suurempaa elämystä tarjonnut, se oli ihan ok kirja kiinnostavasta aiheesta. Flunssasta tukkoiselle päälle sopivan kevyttä ja kuitenkin kivan napakkaa tekstiä ja aidon oloista dialogia. Kolme ja puoli tähteä viidestä.

5 kommenttia:

  1. Heips, olen lukenut Härkösen kaikki teokset. Tykästyin jo Häräntappoaseeseen aikoinaan kauan kauan sitten. Olen varauslistalla ja odotan kirjaa kovasti. Aika moni bloggareista tykkäsi kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse asiassa tiedä miksen itse ole lukenut kuin nämä kolme, siis Häräntappoaseen silloin teininä, Heikosti positiivisen silloin kun se ilmestyi ja tämän nyt melkein viisitoista vuotta myöhemmin. On kai sitten tullut aina tartuttua johonkin muuhun tai sitten minulla on 15 vuoden sykli näissä Härkösissä ;) Ihan kelpo romaani kyllä, ilman muuta "plussan puolella".

      Poista
    2. Lisätään nyt se vielä, että taidan kuitenkin tykätä hänestä enemmän vielä näyttelijänä kuin kirjailijana :)

      Poista
  2. Lähtökohtaisesti pidän Härkösestö, mutta tämä ei hänen parhaimpiin teoksiinsa minun mielestäni lukeudu. Kuitenkin pidin tästäkin, näpsäkkää luettavaa ja nasevaa dialogia. Hyvää ajanvietettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ehkä lukea jokin aiemmin ilmestynyt vielä jossain välissä 😊

      Poista