Kevään 2016 kiinnostavimmat kirjauutuudet!

Aloitin kevätkirjalistan kokoamisen tavalliseen tapaani, mutta se jäi hieman keskeneräisenä julkaisematta. Tässä siis jälkijunassa ja syyskatalogien lista kohta perään :-)

Bazar

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa 
Jotkin bloggaajat ovat tämän jo lukeneet, eivätkä arviot ole olleet järin positiivisia. Siitä huolimatta kirja kiinnostaa kun Tuulisen saaren kirjakauppiaan kaltainen lämmin tarina olisi paikallaan. 

Gummerus 

Milja Kaunisto: Luxus 
Vaikka Piispansormus on vielä lukematta, maltan tuskin siirtää Ranskan vallankumouksen vuosiin sijoittuvan Luxuksen lukemista kovin pitkään!

Milla Keränen: Kapteeni 
Sisilian ruusu oli kelpo historiallinen romaani, joten Kapteenikin kiinnostaa. Nyt on siirrytty 1700-luvun lopulle ja Suomeen, vaikka kapteeni itse seilaakin maailman meriä perheen odotellessa Porvoossa.

Elif Shafak: Valkoinen elefantti 
1500-luvun osmaanien valtakuntaan sijoittuva romaani kuulostaa mahtavalta eepokselta ja sivujakin on viitisensataa. Tämä voisi olla väriläiskä talvipimeyteen.

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus
Nykypäivän New Yorkiin sekä 1950-luvun Burmaan sijoittuva rakkaustarina kaukokaipuuta poteville. Hep hep!

Like

Janne Kuusi: Sielusta sieluun 
Kahdessa aikakerroksessa taas, sodan aikaan lottana ja 70-luvulla opiskelijaradikaalina. Berliini, taideopiskelu ja salainen poliisi.

Karisto

Terhi Rannela: Frau
Minulle vielä tuntematon Rannela on tarttunut kiinnostavaan aiheeseen kirjoittaessaan erään natsipyövelin tarinan tämän iäkkään leskirouvan näkökulmasta. Yksi kiinnostavimmista kevätkirjoista! Tämä leski muuten avioitui 60-luvulla suomalaisen miehen, Anni Swanin pojan kanssa! 

Marja Leena Virtanen: Verho
Nuoren pojan kehityskertomus vahvan isoisän varjossa. Luvassa menneiden vuosikymmenten verhoamaa tragediaa. 

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
Ähh, en toivonut Auteren jatkavan toisella salapoliisiromaanilla sillä Kuka murhasikaan rouva Holmin oli minulle vähiten mieleen hänen muuten niin herttaisista romaaneistaan. Mutta sellainen on nyt julkaistu, joten hellekesää odotellessa, sillä kuumaan päivään salapoliisiromaanin mieluiten sijoitan!

Myllylahti 

Maria Rusko: Äidit
Äiti olen vain karvatassuilleni, mutta välillä tällainenkin kirjallisuus kiinnostaa. Enemmän rosoisempi kuin hehkutustarinat.

Anitta Kaitajärvi: Syyllisen osa
Kyllä, Hillankukkanyrkki on edelleen kesken sen häiritsevän murteen takia, mutta 60-80 -lukujen väliin sijoittuva sukutarina syyllisyydestä ja synkistä salaisuuksista kiinnostaa. 

Otava 

Antti Ritvanen: Miten muistat minut 
Äiti löytyy kuolleena hervantalaisen asunnon kylpyammeesta, mutta kirja ei ole dekkari. Poika pohtii äitisuhdettaan.

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
Nelikymppinen espanjatar matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen merenrantahuvilalle ja pohtii suhdetta äitiin, ex-miehiin ja rakastajiinsa.

Sadie Jones: Kotiinpaluu 
Nuoren miehen paluu vankilasta vuoden 1957 pikkukaupunkiin ei varmaankaan suju mutkitta, vaikka isä olisikin pörssimeklari. Tykkäsin kovasti Jonesin ensimmäisestä suomennoksesta joka sijoittui teatterimaailmaan. 

Tammi

Elina Loisa: Rajantakaiset
Salomen ja Leon avioliitto vaikuttaa väljähtyneen lasten myötä. Salomen isoäiti kuolee ja hän alkaa selvittää mummonsa evakkomatkaa.

Sarah Winman: Merenneidon vuosi
Yhdeksänkymppinen Marvellous sukeltelee nakuna meressä. Hurmaavaa! Mutta kirja kertoo myös mm yksinäisyydestä, lapsettomuudesta, vaikeasta rakkaudesta ja ennen kaikkea hurjasta elämännälästä.

Teos

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa 
1950-luvun rouvien elämää Helsingin Töölössä ja luvassa ruokajuttujakin! Kuulostaa loistavalta!

Wsoy

Tommi Kinnunen: Lopotti
Neljäntienristeyksestä tuttu sokea tytär jatkaa suvun tarinaa.

Helena Sinervo: Armonranta
Heta ja Helena käyvät hedelmöityshoidoissa. Sukupolvien ketju saadaan mukaan kun Helena tutkii isänsä jäämistöä sodanjälkeisiltä vuosilta.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Luvassa on neliosainen sarja. Avausromaani kertoo kahden tytön särmikkäästä ystävyydestä sotienjälkeisessä köyhässä Napolissa. Italiaan sijoittuva romaani olisikin kivaa vaihtelua.

Tässä 20 kevätkatalogeista poimimaani kiinnostukseni herättänyttä romaania. Kolmen päällimmäisen kärki näyttää kovin kotimaiselta mikä ei ole kohdallani yllätys; Kaunisto, Keränen ja Rannela!

PÄIVITYS 8/16: Tilastokatsaus listaamistani kevään 2015 kiinnostavimmista kirjoista; mitä olen lukenut ja miten ovat täyttäneet odotukset

Helmikuussa keräsin listan vuoden ensimmäisen puoliskon kiinnostavimmista uutuuskirjoista. Nyt, lokakuussa 2015, on aika käydä läpi mitä on tullut luettua ja miten lukukokemukset vastasivat odotuksia!
Uusi päivitys elokuussa 2016.

Tästä se lähtee:

Kirjapoimintoja 2015 kevään uutuusluetteloista. Näitä kertyi aika paljon, joten kaikkia ei välttämättä tule luettua, mutta useampia kuitenkin :-)

Atena

Liisa Rinne: Odotus
Esikoisromaani adoptiotytön lapsuudesta 70-luvulla. Kun kukaan ei ollut äitinä, isänä tai tyttärenä sellainen, kuin toinen olisi odottanut.
Luettu 9/15. Ihan ok, mutta loppu oli pettymys.

Audree Magee: Sopimus
Ensin vain avioliittosopimus, sitten rakkaus. Taustana natsien raakuus, tapahtumapaikkoina Berliini ja Stalingrad.
Odottaa lukupinossa parhaillaan. 
Luin Sopimuksen 3/16 ja tykkäsin kovasti! Kiinnostava näkökulma, tuore tapa lähestyä sinänsä kulunutta ajanjaksoa.

Ilari Aalto, Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (tietokirja)
Tietokirja hauskassa muodossa. Lähde aikamatkalle keskiaikaiseen Suomeen!

Bazaar

Emma Chase: Taklattu
Hauska, nokkela, törkeä... tarina miehestä joka tietää paljon naisista tai sitten ei? Kiinnostavinta tässä on ehkä se, että kirja on valittu 2013 Goodreadsin käyttäjien parhaaksi kirjailijatulokkaaksi.
Lainasin mutta palautin lukemattomana kirjastoon. Mielsin kesähömppäkirjaksi hellepäiville, mutta ne jäivät niin vähäisiksi, etten ehtinyt tämän pariin.

Gummerus

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Luettu 6/15. Tykkäsin kovasti.

Milja Kaunisto: Piispansormus
Komea päätös Olavi Maununpojan seikkailuille. Toinen osa pitää vielä lukea ensin.
Olen edistynyt sen verran, että luin mainitsemani toisen osan 7/15. Piispansormus on lukupinossa. 
Piispansormus on edelleen lukematta! Luxuskin tuli luettua ensin. 

Anneli Kanto: Pyöveli
Fiktiivinen romaani joka perustuu todellisiin tapahtumiin. Sen taustalla kummittelevat Euroopan pyövelien historia, 1670-luvun Pohjanmaan noitaprosessit sekä alueen mestarismies Heikki Hakalainen, joka hoiti tointaan 40 vuotta.
Luettu 6/15. Tykkäsin todella paljon! Hienosti rakennettu juonikuvio, nopealukuista positiivisessa mielessä, tartuin kirjaan aina kun mahdollista ja ahmin poikkeuksellisen ahneena. Vuoden parhaita! 

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
"Hiljaisuuteen eristäytynyt Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa rappukäytässä Etelä-Tukholmassa. He kaikki ovat ajautuneet elämässään umpikujaan eivätkä enää edes etsi tietä ulos. Kevään edetessä valo kuitenkin löytää tiensä sisään ikkunoista."

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
"Romaani kuljettaa lukijaa Aasiasta Eurooppaan ja takaisin, halki aikojen,
suoraan kaatuneiden imperiumien sydämeen. Se muistuttaa siitä, kuinka jokaisella on paikkansa historian kaaoksessa ja ettei katoaminen merkitse unohtumista."
Luettu 8/15. Alku kiehtova, loppuosa verilöylyä ja sen setvimistä. Siltä osin pettymys.  

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
"Kanadalaisessa pikkukylässä asuvan Etan toteutumattomista haaveista suurin on nähdä meri. Niinpä hän, kahdeksankymmentäkaksivuotias, herää varhain eräänä aamuna, jättää miehelleen Otolle lapun, nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa veden äärelle."

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
"Tässä päivässä tiukasti kiinni oleva, unohtumaton romaani. Sydäntäsärkevä ja epätavallinen rakkaustarina uppoaa suoraan lukijan sydämeen, taidolla, tunteella ja aitoudellaan."
Luettu 4/15. Sopivassa suhteessa hauskaa dialogia ja sitä sydämeen käypää tarinaa. Ei niin lälly kuin ensimmäinen suomennos. 

Karisto

Timo Salonen: Noppo blues
Omaleimainen esikoisteos, aikamiesseikkaiku joka ankkuroituu jämäkästi nykyaikaan mutta tuo mukanaan myös haikeita tuulahduksia 1950-luvun kesistä.

Minerva

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät
Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta, ja ennen kaikkea lapsen ihmeellisestä lahjasta tavoittaa valo pimeässäkin, kertoa se näkyväksi.
Lukupinossa, mutten ole aivan varma tuleeko luettua. 
Palautui kirjastoon lukematta. Eihän tuossa paljon sivuja ollut,  mutta aina joku meni edelle.

Anitta Kaitajärvi: Hillankukkanyrkki
Kevyesti sidoksissa Kaitajärven viime vuonna ilmestyneeseen esikoiseen joka minulla oli lukulistalla mutta on edelleen lukematta. Historiallinen romaani jossa matkataan mm. Lappiin.
Luin ensimmäisen osan eli Rikotut kuvat 9/15 ja pidin siitä paljon. Tämä odottaa lukupinossa.
Hillankukkanyrkki on yllättävän erilainen. Sen murre rasittaa minua ja siksi se odottaa keskeneräisenä.

Otava

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Tunteikas tarina keski-ikäisestä rakkaudesta. Toivottavasti riittävästi rosoakin kun en ole lällyjen rakkaustarinoiden ystävä.
Jäi kesken noin 30 sivun jälkeen. Liian lällyilevä minun makuuni.

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
Kahden naisen elämästä kesällä 1966. Toinen on edustusrouva, toinen tehnyt itsensä korvaamattomaksi työpaikallaan. Ehkä eniten keväältä odottamani romaani, oi ihana 60-luku!
Luettu 8/15. Täytti odotukset! Vuoden parhaita! 

Hanna Tuuri: Ranta
Olen lukenut Tuurin irlantilaiskuvauksen Irlantilainen aamiainen -kertomuksia vihreältä saarelta, mutten ole sittemmin osunut lukemaan hänen kirjojaan. Tämä on järjestyksessä toinen romaani ja sijoittuu yllätys yllätys Irlantiin.
Lukujonossa. Olen tosin kuullut sen verran negatiivisia kommentteja, että saa nähdä käytänkö tähän lukuaikaani.
Palautui kirjastoon lukematta. Sopivaa lukuhetkeä ei vain tullut, kun kaikkea ei ehdi.

Anna-Leena Härkönen: Kiva nähä!
Kirjoituskokoelma tuttuun suorasukaiseen Härkös-tyyliin kuulostaa lupaavalta.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
1970-luvun teatterimaailmaan sijoittuva romaani rakkaudesta ja intohimon tuhovoimasta. Blogeissa jo myönteisiä arvioita saanut, ensimmäinen Jonesilta suomennettu kirja.
Luettu 8/15. Top 3:ssa käännöskirjoista tällä hetkellä. Mielenkiinnon loppuun saakka hyvin yllä pitänyt kirja jonka aikalaiskuvaus tuntui aidolta.

Siltala

Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset
"Mäkisen esikoisromaani Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on vakuuttava taidonnäyte, yhtä aikaa kekseliäs murhamysteeri ja herkullinen lukuromaani, joka vie lukijansa keskelle elävästi kuvattua suomalaisten lähetystyöntekijöiden arkea 1900-luvun alun Ambomaalla." Kuulostaa todella lupaavalta!
Lukupinossa. 
Tämä olisi pitänyt lukea. Tämä pitäisi vieläkin lukea. Ellei kirjastoautolla odottaisi jo 5 varaamaani kirjaa, kävisin laittamassa varauksen tähän. 

Aki Ollikainen: Musta satu
Pirtutrokari 1930-luvulla!
Lukupinossa. 
Luettu 12/15. Aika metka. Koska en ole Nälkävuotta lukenut, pystyin ottamaan tämän ilman ennakko-odotuksia ja pidin.

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
Koulutyttöjä 1950-luvun Moskovassa.
Luettu 5/15. Moni on tykännyt, minua laittoi vähän ahdistamaan se neuvostoliittolainen toivottomuus.

WSOY

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus (tietokirja)
Afganistanissa poikalapsen syntymää juhlitaan, tytön syntymää saatetaan surra. Vaihtoehtona on perinne jossa tyttö kasvatetaan poikana murrosikään saakka.

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
Vahva ja lyyrinen romaani kielletyistä tunteista, rakkaudesta ja yksinäisyydestä.
Luettu 4/15. Kiinnostava tarina, hyvällä kielellä. Saattaa päästä vuoden TOP 3:een.

Muutama siis vielä lukematta,  lisäksi veikkaan tässä vaiheessa, että 4-5 jää lukematta ainakin toistaiseksi. Mutta valtaosa kuitenkin jo luettu tai lukupinossa odottamassa :-)

Toistaiseksi lukematta on muutamakin enemmän kuin neljä viisi. Lauri Mäkisen kirja on vielä takaraivossa. 

PÄIVITYS ELI MITÄ TULI LUETTUA: Poimintoja syksyn 2015 kirjaluetteloista

Viime aikoina tapanani on ollut oman muistin tueksi listata kevät- ja syyskirjakatalogien kiinnostavimmat tarjokkaat, eli ne jotka todennäköisimmin tulisi luettua. Syksyn 2015 kirjat julkistettiin jo alkuvuodesta, mutta listan teko jäi silloin luonnosvaiheeseen, mistä syystä julkaisen sen vasta nyt. Parempi myöhään jne.

Atena

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau
Sveitsiläistyneen suomalaisnaisen kotiäitiarkea. Miten sveitsiläinen arki eroaa suomalaisesta?

Bazar

Kate Morton: Kaukaiset hetket 
Ei tulisi mieleenikään jättää väliin yhden lempikirjailijani uutuutta!
Tapahtui jotain kummallista. Mortonin kirja jäi ensi lukemisyrityskerralla kesken. Syksyllä on tulossa uusi, pitäisikö tähän tarttua uudelleen ennen sitä?

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
Siirtomaa-ajan Uuteen-Seelantiin matkaa kaksi nuorta naista. Toinen on laitettu panokseksi uhkapeliin ja hävitty lammasparonin pojalle, toinen on vastannut lehti-ilmoitukseen jossa kunniallinen herrasmies etsi vaimoa. Tässä yksi eniten odottamistani uutuuksista!
Luettu 12/15. Kiinnostava aloitus, yllätyskäänteitä!

Into

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö 
Sisaruskateus on aina kiinnostava aihe, siksikö ettei itselläni ole sisaruksia ollenkaan? 

Karisto 

Martti Linna: Kaksi hautaa saarella 
Punapäällikön ja hänen rakastettunsa tarina kansalaissodan ajoilta.

Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto 
30 vuotta onnellista avioliittoa takana ja sitten eläkkeelle jäävä mies pudottaa pommin. Vahva ehkä tämän lukemiselle.

Like

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Sahlberg on kirjailija jonka teoksiin haluaisin tutustua enemmänkin, sillä Yhdyntä oli suuri pieni kirja. Ruotsiin sodan aikana lähetetyt lapset ovat itseäni kiehtova aihe. 
Luettu 11/12. Pieni kirja joka vei täysin mukanaan. Mikä mielikuvitus!

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja meren
Voisiko olla paljon kauniimpaa nimeä kirjalle? Kansikin on houkutteleva. Onneksi kyseessä ei ole dekkari (joita en lue) vaan "herkkävaistoinen ja viisas" Gazaan ja Palestiinaan sijoittuva romaani.

Minerva 

Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta
Perhesaagat ovat selvästi minun juttuni. Luvassa on kahden sukupolven tarinaa arvojen ja asenteiden muutoksesta.

Otava 

Antti Holma: Kauheimmat runot
Näytteet ovat olleet niin hauskoja, että meillä molemmilla täytyy olla yhtä huono huumorintaju ;-) Mieheeni nämä eivät uppoa lainkaan.....
Kuunneltu syksyn 15 mittaan. Ensimmäinen äänikirjani. Aivan loisto, tietenkin Holman itsensä lukemana.

Enni Mustonen: Emännöitsijä 
Ida-piika on nyt päätynyt Topeliusten ja Sibeliusten jälkeen emännöimään Albert Edelfeltin ateljeeta.
Luettu 8/15. Ehkä kiinnostavin ja tapahtumarikkain kolmesta osasta. 

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Kustantaja lupaa runollista, kiihkeää ja koskettavaa kansainvälistä rakkaustarinaa. Otetaan vastaan. 

Mikaela Strömberg: Sophie 
Lyhykäinen historiallinen romaani jonka kerrontatyyli ei ainakaan kuulosta utriomaiselta. Pitänee tutustua tähänkin. 
Luettu 2/16. Aika erilainen kuin mitä odotin. Pidin ja en, vaikea selittää. 

Siltala & Söderström

Taina Haahti: Mariaanien hauta
Parisuhde on kuollut, mutta velkahelvetti pitää pariskuntaa yhdessä. 

Tammi

Karen Joy Fowler: Olimme aivan suunniltamme
Sukutarinaa erikoisin kääntein? Olen lukenut Fowlerilta joskus aikaan ennen kirjablogin romaanin Jane Austen lukupiiri.

Wsoy

Katja Kettu: Yöperhonen
1930-luvun Lapissa valkokenraalin tytär hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliiton rajan taa.

Miina Supinen: Mantelimaa
Mantelimaa on uudenlainen joulumaa, sekoitus huvipuistoa ja ostoshelv.... siis ostosparatiisia. Kun Mantelimaasta löytyy ruumis, tulee piparkakkumaailmaan särö. 
Luettu 12/15. Jännä sekoitus fantasiaelementtejä, tykkäsin! 

-------

18 kirjaa tuli siis valittua. Itsestäni tuntuu että olisin ollut tällä kertaa kriittisempi ja jättänyt rajatapaukset listalta pois. Noin puolet on sellaisia joita odotan oikein innolla ja puolet sellaisia joiden ennakko-odotus on lähinnä "ok ajankulua".

Listan ulkopuolelta tuli odotetusti luettua useampikin kirja, mm. Johanna Venhon Kaukana jossain onnenmaa ja Laura Lindstedtin Oneiron vähän ennen Finlandia-palkintoa. Nyt tätä läpi käydessäni useampikin kirja edelleen houkuttaa!

Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki

Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki 

Reuna 2016

287 sivua

Sukutarina lähtee liikkeelle vuoden 1868 nälkätalvesta, kun huonot säät olivat jälleen tuhonneet viljasadon ja ihmiset lähtivät viimeisillä voimillaan liikkeelle, etsimään ruokaa. Kulkutaudit iskivät nälästä ja taivaltamisesta heikkoihin ihmisiin. Jussilan perheestäkin tyyfus eli lavantauti vie pikkuveljen, mutta isosisko Liisa selviää. 22-vuotiaana Liisa saa tyttären jonka nimeksi annetaan Anni. Hän on kirjan päähenkilö ja kirjoittajan, Seija Leivon, isoäiti.

Elämä kuljettaa orvoksi jäävää Annia sukulaisten luota toisille, koti-Raahesta toiselle puolen Suomea Lappeenrantaan, taas takaisin Raaheen ja sieltä Vaasaan. Tutun elämän ja ystävien jättäminen ja uuteen astuminen ei ole aina helppoa, mutta Anni osaa suhtautua sukulaisten ystävällisyyteen nöyrästi ja hyväntuulisesti, eikä kapinoi vastaan. Työntekoon hän on tottunut jo pienestä, viisivuotiaana hän leipoi äidin apuna piparkakkuja myytäväksi ja opetteli lypsämään lehmää. 

Kultainen hämähäkki on Annin Liisa-äidin ainoa koru, aviomieheltä saatu rakas muisto. Kun Anni lähtee vähäisen omaisuutensa kanssa Lappeenrantaan kulkee äidiltä peritty rintarossi takin kauluksessa.

Anni tuijotti ohi lipuvaa maisemaa sivellen ajatuksissaan rintaneulaa, joka oli kiinnitettynä hänen kaulukseensa. Koru oli hänelle rakas. Se oli ollut äidin ainoa arvokas koru, pieni kultainen hämähäkki, joka kantoi selässään vaaleaa pisaran muotoista kuukiveä. Pisaran ympärillä oli monta pientä briljanttia, kuten äiti oli niitä kutsunut. 
Isä oli antanut korun äidille, kun heidät oli aikoinaan vihitty. Äiti ei ollut koskaan uskaltanut käyttää korua, koska oli pelännyt hukkaavansa sen navettaan tai perunapellolle. Pienenä Anni oli kuvitellut, että selkäpussissa kasvoivat hämähäkin poikaset, ja hän oli aika ajoin käynyt raottelemassa äidin korurasian kantta tarkistaakseen, joko ne olisivat syntyneet. 

Lukiessa tuntui mukavalta ajatella, että kirja kertoo kirjailijan omasta isoäidistä, toki fiktiolla höystettynä. Tavallaan tiesi ettei mitään epätodellista, epäuskottavaa voi tapahtua ja toisaalta niissä kohdin kun elämä kohteli Annia kovalla kädellä, jäi miettimään sitä että tuohon aikaan nuo asiat ovat olleet ihan todellista totta ja rajanveto köyhien / orpojen ja sen ns. paremman väen välillä on ollut raaka. Anninkin taivaan yllä häälyivät uhkaavat pilvet nimeltään orpokoti ja ihmisauksuuni. Huutolaislapsen osa olisi ollut vielä kurjempi. Vaikka Anni kokee orpoutensa ja köyhien sukujuuriensa johdosta nuoruudessaan ylenkatsetta paremman väen taholta, hän kohtaa onneksi myös aidon, vastoinkäymiset voittavan rakkauden. Annin tarina ansaitsi päästä kansien väliin.

Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kaunisto: Luxus 

Gummerus 2016, 550 sivua 

"Kaikkein vallankumouksellisimpia ovat ne, joiden ei ole koskaan tarvinnut taistella olemassaolostaan. Ne, jotka ovat aina olleet lähellä luksusta, niin kovin lähellä, että sen on saattanut melkein maistaa... mutta heillä ei ole ollut aatelistitteliä eikä sen suomaa valtaa. Kateelliset. Kateelliset, rakas kreivitär, aina hirmuisimpia vallankumouksellisia. Kateus on kauhea synti, sillä se hämärtää kyvyn nähdä syntiä itsessä."

Juuri vallankumouksesta kirjassa onkin kyse, sillä Kauniston uutuusromaani sijoittuu Ranskan vallankumouksen vuosiin 1790-92, kun kaikki on vielä alussa ja kuningas vallassa, joskin pian vangittuna. Kauniiden kansien sisällä on 550 sivua rehevää ja kaunistelematonta, keskiajan hajut ja maut sisältävää kerrontaa joka pitää lukijan hyvin otteessaan. 


Varsinaisia päähenkilöitä on kaksi. Pyövelin oppipoika Isidore Boreal kohtaa kreivitär Marie-Constance de Boucardin työn merkeissä kun tämän aviomieheltä katkaistaan kaula. Kun leskeksi jäänyt nuori kreivitär joutuu väkivallan kohteeksi Isidore, vastentahtoisesti kylläkin, ottaa tämän turvaan oman kattonsa alle. Kun Marie toivuttuaan hakee turhaan turvaa maaseudulta miehensä linnasta, päätyy aatelisnainen niinkin epätodennäköisiin ja epämiellyttäviin oloihin kuin vuokralaiseksi bordelliin. Näissä olosuhteissa kreivitär törmää kuuluisaan Markiisi de Sadeen ja aloittaa tämän kanssa yhteistyön. Markiisi haluaa tarjota ilotyttösten palveluksia uudelle vallankumouksen johdolle ja tarvitsee tyttöjen koulimiseen Maison de Luxessa aidon aatelisnaisen apua. Kreivitär taas toivoo saavansa yhteyden kaltaisiinsa ja löytävänsä uuden aatelisen aviomiehen suojelijakseen vallankumouksen vaaroissa.

Kun Marie kääntyi katsomaan takkaa, hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. Se oli Boucardin linnansalin takka, siirretty taloon kivi kiveltä ja pystytetty tänne, maatyöläisen taloon. Vihonviimeinen nöyryytys. Boucardin vaakuna oli hakattu pois. Charlesin muotokuva, joka oli kaiverrettu punagraniitists takan kiveen, oli hajotettu. Sen palaset oli muotoiltu uudestaan muodostamaan kolme sanaa.
Liberté. Vapaus. 
Egalité. Tasa-arvo.
Fraternité. Veljeys.

Milja Kaunisto jatkaa Luxuksessa jo Olavi Maununpojasta kertoneen trilogian myötä tutuksi tulleella persoonallisella, ronskillakin tavallaan. Kaunisto ei siloittele ajankuvaa ritariromantiikalla ja tämä on juuri se mihin jo Synnintekijä-romaanissa ihastuin. Luxus on onneksi uuden sarjan, Purppuragiljotiinin, aloitusosa joten lisää laadukkaita romaaneja on Ranskan suunnalta luvassa!

"....Minä ymmärrän kipua - enemmänkin - minä uskon, että ennen kuin saatamme tuntea nautinnon, meidän tulee tuntea kipua. Kipu ei valehtele. Sitä ei voi teeskennellä niin kuin nautintoa. Se on tuntemuksista todellisin, ystävistä luotettavin. Tuska yhdistää meitä." Mies rypisti kulmiaan ja antoi kätensä kulkea Marien kasvoilla. "Sellaisessa ystävyydessä haluan meidät kaksi nähdä. Kaksi yksinäistä, jotka ovat menettäneet kaiken ja saaneet kaiken takaisin." Sade tarttui Marien leukaan. "Me kaksi, me emme voi elää ilman luksusta. Eikö niin, kreivitär?"

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä 

Schildts & Söderströms 2014, 286 sivua

Alkuteos: Instructions for a Heatwave 2013

Suomennos: Maija Kauhanen

Varoitus tukalasta helteestä sijoittuu Lontooseen, kuumaan ja kuivaan kesään 1976 jolloin vedensäännöstely tekee perheiden elämästä rankkaa. Oman piinansa Riordanin perheeseen tuo isän yhtäkkinen karoaminen. Sama tarina on kuultu ja luettu moneen kertaan, aviomies lähtee ostamaan sanomalehteä kulmakioskista ja jättää palaamatta kotiin. Tämän takia Grettan ja Richardin jo aikuiset lapset kerääntyvät kotiin, etsimään johtolankoja siitä minne isä olisi saattanut lähteä.

Vaikka Lontoossa ollaankin, perhe on irlantilainen ja sen erottaa kyllä hyvin perheen ongelmissa ja niiden käsittelyssä. Lapsia on kolme, vanhin Michael Francis on naimisissa ja yhden lapsen isä, mutta liitto on hajoamispisteessä. Keskimmäinen, Monica, on kertaalleen eronnut (kyllä, se on hävettävää!) ja uudessa liitossa, jossa mukana ovat paitsi miehen lapset entisestä liitosta myös aivan liiaksi lasten äiti, entinen vaimo. Kuopus Aoife on paennut vaikeita sisarussuhteita ja omia ongelmiaan New Yorkiin, jossa hänellä on miesystävä mutta sekään suhde ei ole mutkaton, johtuen pitkälti siitä, ettei Aiofe itse ole mutkaton.

Ei, hän ei olisi voinut tehdä enempää. Ja kuitenkin Michael Francis oli antanut lapsilleen niin englantilaiset nimet kuin ikinä. Eikö edes irlantilaista toista nimeä, Gretta oli kysynyt. Sitä, että he varttuivat pakanoina, hän ei suostunut edes ajattelemaan. Kun hän oli maininnut miniälleen tietävänsä mainion irlantilaista tanssia opettavan koulun Carndenissa, ei kovin kaukana heiltä, miniä oli nauranut hänelle. Päin naamaa. Ja sanonut - miten se olikaan? - että onko se sitä, jossa ei saa liikuttaa käsiään? 

Takakannen mukaan kirjan teemoja ovat perheenisän katoaminen ja vedensäännöstely. Todellisuudessa kirja kertoo enimmäkseen pariskunnan kolmesta lapsesta, heidän persoonistaan ja elämistään sekä keskinäisistä suhteistaan. Isän katoamista ei puitu kuin sivulauseissa kunnes aika loppupuolella heidän käsiinsä ilman sen kummempaa vaivannäköä tipahtaa vihje, isä olisi mahdollisesti nähty. Loppu kudotaankin yhteen aika vauhdilla ja jotenkin heppoisemmin kuin mitä sisarusten elämää on ruodittu. 

Tietoisesti tai tiedostamattaan kirjaa tulee verranneeksi O'Farrellin ensimmäiseen suomennokseen Käsi jota kerran pitelin ja tässä vertailussa edellisen henkilöhahmot, molemmat pääpariskunnat kuvioineen, olivat paljon vetävämpiä. Perinteinen irlantilaisuus ja sukujen, perheiden tiiviys josta Aoife on tässä romaanissa irrottautunut, yrittänee olla se läpi kirjan kantava voima, mutta olisin kaivannut jotain isompaa twistiä antamaan uutta potkua kirjan läpi tarpomiseen siinä kohtaa kun henkilöt eivät enää niin jaksaneet kiinnostaa. Kolme ja puoli tähteä, mutta silti uutta suomennosta odottaen. 

Sophie Kinsella: Hääyöaie

Sophie Kinsella: Hääyöaie

WSOY 2014, 389 sivua

Suomennos: Aila Herronen

Alkuteos: Wedding Night 2013

Kinsellan Hääyöaie oli minulla kesälukupinossa jo viime vuonna, mutta jotenkin se, outoa kyllä ottaen huomioon miten paljon Kinsellan tyylistä pidän, vain hautautui pinon pohjalle ja niinpä päätin jättää sen suosiolla seuraavaan kesään. Mielsin sen kuitenkin niin täysin kesälukemistoon kuuluvaksi.

Kun huhtikuussa lähdimme kuukauden mittaiselle autoreissulle Eurooppaan, etsin kirjastosta matka-aiheista luettavaa ja muistin jälleen Hääyöaikeen. Vaikka se sijoittuukin Kreikkaan ja meidän matkamme suuntautui lähinnä Ranskaan, Espanjaan ja Hollantiin, tuntui Hääyöaie kuitenkin juuri sopivalta matkakirjalta. Toinen hyvä syy sen valintaan oli koko alkuvuoden vaivannut lukujumi, jonka takia olin saanut luettua vaivaiset kaksi kirjaa kuukaudessa. Luotin Kinsellan voimaan lukujumituksen selättäjänä ja miten oikeassa olinkaan!

Lottie odottaa kosintaa, odottaa niin kiivaasti että kun hänen sulhasensa Richard varaa pöydän lounaalle hienosta ravintolasta ja kertoo että hänellä on Lottielta jotain kysyttävää, Lottie vastaa "Kyllä!" ennen kuin Richard edes mainitsee kihloja ja siitähän seuraa väistämätön ero, Richardin mielessä kun oli vain lomamatka lentopisteillä eikä mitään niin mittavaa kuin kihlasormus. Erosurun keskellä Lottieen ottaa yhteyttä viidentoista vuoden takainen poikaystävä Ben ja hetken mielijohteesta nuoruuden kesärakkauden kokeneet Ben ja Lottie säntäävät vihille! Kun Lottien sisko Fliss kuulee, ettei tuore pari ole vielä sinetöinyt liittoaan hääyöllä, päättää hän yhdessä Benin ystävän ja työkaverin Lorcanin kanssa sabotoida Lottien ja Benin häämatkan. Fliss kun on varma että Lottie tajuaa pian tehneensä elämänsä virheen ja avioliitto voidaan mitätöidä mikäli se ei ole saavuttanut täyttymystään. Fliss ja Lorcan seuraavat hääparia Kreikan saaristoon, paikkaan jossa Lottie ja Ben kokivat kiihkeän nuoruuden kesänsä.

Hääyöaie oli mukaansatempaavaa, mitä parhainta chick litiä. Vaikka loppuratkaisu oli ennalta-arvattava, miten sinne päädyttiin sisälsi mukavan määrän yllättäviä käänteitä ja lisäjuonia. Hääyöaie on hellepäivien leppoisaa ja hauskaa kesälukemistoa, mutta mikään ei estäisi nauttimasta siitä myös viltin alla sateen vihmoessa ikkunaruutuja. Mielikuvamatkailua parhaimmillaan!

Audrey Magee: Sopimus

Audrey Magee: Sopimus

Atena 2015

Peter Faber, jalkaväen sotilas, menee naimisiin saadakseen vihkiloman. Lyhyen, tervetulleen paon rintamalta. Morsian, Katharina Spinell turvaa selustaansa; hän saa leskeneläkkeen jos Peter kaatuu. Sotilaspastori puhuu, Katharinan valokuva on maassa naista edustamassa. Samalla kellonlyömällä Katharina osallistuu seremoniaan Berliinissä, vanhempansa todistajinaan. Nyt he ovat aviopari.

He tapaavat ensimmäisen kerran kun Peter tulee vihkilomalle Berliiniin. Kukaan ei odota heidän tuntevan mitään toisiaan kohtaan, mutta he rakastuvat. Peterin lomakin saa jatkoa kun hän osallistuu appiukkonsa töihin, häätää juutalaisia kodeistaan. Katharinan isä saa perheelleen yhden tuollaisen hienon kodin. Kiiltävät puulattiat, flyygeli, taidetta, vaatekaapissa silkkileninkejä ja pitkiä turkkeja ja kaikki tämä on nyt heidän. Vihdoinkin on heidän vuoronsa nauttia elämästä.

Peter palaa rintamalle Kiovaan. Pian marssitaan itään, Pultavaan, Harkovaan ja sodan yhdeksi käännekohdaksi muodostuvaan Stalingradiin jonne Neuvostoliiton armeija heidät saartaa. Mutta Berliinistä odotetaan apua, Führer huolehtii omistaan. 

Sodan raadollisuutta ei kirjan sivuilla kaunistella. Sopimus on romaani joka ei ylipäätään kaunistele yhtään mitään. Kaikki mahdolliset ihmiskehon eritteet ovat läsnä, kohtalot ovat karuja, kärsimykset realistisia. Kun suljin kirjan takakannen olin vaikuttunut, mutten oikein tiedä millä sanalla tarkemmin tunnettani kuvaisin. Järkyttynyt on ehkä vähän liioiteltua, mutta ei tämä helppo kirja ollut, eikä lopun rehellinen suorasukaisuus ollenkaan pehmentänyt kaikkea luettua.

Mutta sopimus, se piti loppuun saakka. 

Mikaela Strömberg: Sophie

Mikaela Strömberg: Sophie 

Schildts & Söderströms 2015, 236 sivua

Suomennos ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta: Helene Bützow 

Sophie elää Pietarissa huoletonta nuoren neidon elämää. Saksalaisten juurtensa myötä hän on saksalaisen koulun oppilas ja koulu sujuu kuin tanssi. Isä on pappi ja toimii hienostoneitien opettajana kuuluisassa Smolna-instituutissa, äiti on kotirouva joka synnyttää lapsen toisensa perään. Sophie on tytöistä vanhin ja vuonna 1842, täyttäessään 14 vuotta ja vaihtaessaan Smolnaan opiskelemaan, hänellä on jo seitsemän sisarusta. Koska Sophien isä on myös tsaariperheen suosiossa, esitellään Sophiekin samaisena syksynä hovissa. Sophie kutsutaan tämän jälkeen hovineidiksi vaikka hän on oikeastaan liian nuori tehtävään. 

Mutta sitten tulee skandaali. Sophie saa hovissa aivan erityistä huomiota osakseen tietyltä nuorelta mieheltä ja nuorena ja naiivina menee salaisiin kohtaamisiin joista seuraa onneton raskaaksi tuleminen. Vauva menee kesken, mutta Sophien maine on mennyttä. Niinpä isä päättää naittaa hänet ystävänsä sisarenpojalle ja Sophie vihitään 16-vuotissyntymäpäivänään kymmenen vuotta vanhemman hollantilaisnuorukaisen, Engbertus Jansenin kanssa. 

Vuonna 1850 Sophie on 19-vuotias ja jo kolmen pienen tyttölapsen äiti. Engbertus päättää karistaa Pietarin tomut jaloistaan ja muuttaa perheensä Suomeen. Siitä Sophien aikuinen elämä todella alkaa. 

Sophie von Behsen on todellinen historian henkilö. Itäisellä Uudellamaalla elänyt toimekas nainen syntyi Pietarissa 1828 ja kuoli 1886 Lapinjärvellä. Pietarin hienostopiireissä lapsuutensa viettänyt nainen luki Talousseuran julkaisuja maanviljelyksestä ja kuokki perunoita tyttäriensä kanssa Labbyn savisesta pellosta, joten ei voi varsinaisesti sanoa hänen eläneen perinteistä kartanonrouvan elämää. Toisaalta hän oli aika moderni aikakauteensa nähden. Lukuisista vastoinkäymisistään (joista aviomies on yksi) huolimatta ja varmasti myös niiden kasvattamana Sophiesta varttuu voimakastahtoinen nainen joka pitää ohjat käsissään miehen renttuillessa omilla teillään, kunnes tekee radikaalin päätöksen miehensä suhteen. 

Strömbergin tapa kirjoittaa historiallista romaania on hyvin persoonallinen, en osaa edes sanoa kenen tuotantoon häntä vertaisin. Tapahtumista kertovaa suoraa tekstiä on aika paljon suhteessa repliikkeihin ja se hidasti omaa lukemistani. Sophiessa on jossain määrin huumoriakin, mutta sävyltään se on mustanpuoleista. Utriomaista kepeyttä Sophiessa ei ole, eikä se ole samalla tapaa vetävä kuin esimerkiksi suosikkini Enni Mustoset. Aikakauden yleisiä tapahtumia Strömberg ei juurikaan ota käsittelyyn, kirja käsittelee aika puhtaasti Sophien elämää ja tunteita.

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäs: Hertta 

Otava 2015, 285 sivua

Jokaisella meistä on totuutemme ja minun on se,

joka on puutteineenkin maailman työtätekevien ainoa toivo: 

Punatähti. 

Hertta on elämäkertaromaani joka kattaa yhden vuosikymmenen Hertta Kuusisen, suomalaisen kommunistisen puolueen kansanedustajan ja ministerin elämästä. 

Hertan isä, kommunistipoliitikko Otto Wille Kuusinen, oli paennut kapinan jälkeen Neuvostoliittoon ja Hertta sisaruksineen oli jäänyt äidin hoiviin Suomeen. Vuonna 1922 kun Hertta oli 17-vuotias, isä lähetti hänelle kutsun Moskovaan, eikä nuorta poliittisesti valveutunutta naista tarvinnut kahdesti houkutella. Vuotta myöhemmin hän meni jo vihille kymmenen vuotta itseään vanhemman, kokeneen toverin Tuure Lehénin kanssa. Vuosi lisää, ja Hertta on pienen Juri-pojan äiti. 

Vuonna 1934 isä lähettää Hertan Suomeen, suorittamaan tehtävää johon Herttaa on nuoruusvuodet koulittu. Fasisminvastainen liike on Suomessa vasta alkutekijöissään ja Herttaa tarvitaan maanalaiseen puoluetyöhön. Hertta ei haluaisi lähteä, ei jättää Juria. Avioliitto sen sijaan on ajautunut karille, Lehénillä on toinen nainen. Hertta uskoo pääsevänsä palaamaan muutaman kuukauden, viimeistään puolen vuoden kuluttua, mutta toisin käy. Vain pari viikkoa Helsingissä ja Hertta pidätetään. Viisi pitkää vuotta Hertta istuu vankilan kaltereiden takana valtiopetoksen suunnittelusta tuomittuna, eristyksessä muista vangeista, erossa Jurista.

Ymmärsin, että toveruus pitää sisällään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella, tahdolla ole mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi. Sen punainen veto on osa koko maailman työtätekevien verenkiertoa, sen raudanluja tahto ylittää kaikki yksilön pienet pyrkimykset. Demokraattisen sentralismin periaate. Proletariaatin diktatuurin periaate. Ne minä imin ja niihin uskoin.

Kirja alkaa varsinaisesti siitä, kun Hertta keväällä 1939 vapautuu. Pian sen jälkeen hän kohtaa Yrjö Leinon, toistamiseen naimisissa olevan kommunistisen puolueen jäsenen. Se on Hertan menoa, nainen hullaantuu. Välttääkseen uuden vangitsemisen he piileskelevät yhdessä talvisodan ajan. Joulukuussa 1940 Leino kuitenkin vangittiin ja Hertta puoli vuotta myöhemmin. Tällä kertaa Kuusinen oli turvasäilössä yli kolmen vuoden ajan. 

Hän piirtää minut punaisella, punaisella musteella, se on tahmeaa, hyytynyttä kuin härän veri. Olen teuraseläin, olen syksyn lehdet ja kaikki tiilen värit kun sinä huudatat minua.

Hertassa lähdetään rohkeasti siitä ajatuksesta, että Leino olisi todellisuudessa ollut vasikka. Kirjassa on kolme kertojaa, Hertan ja Leinon lisäksi Riekki, Etsivän keskuspoliisin silloinen päällikkö. Leino oli veloissaan, teki vekseliä toisen perään ja tätä Riekki käytti hyväkseen. Maksoi vasikalleen sen verran, ettei Leino koskaan päässyt pestistään irti, roikkui kuin löysässä hirressä. Kosikin Herttaa lopulta Riekin käskystä. 

Hertta Kuusisen tarinassa on paljon mielenkiintoisia käänteitä. Se mitä itse jaksan aina ihmetellä, miten ihmisessä säilyy se usko vaikka itsekin näkevät köyhyyden ja kurjuuden. Mielenkiintoista oli myös seurata mitä suomalainen kommunisti ajatteli, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Miten kommunisteja neuvottiin kerääntymään Keski-Suomeen ja miten Otto Wille Kuusinen kehotti suomalaisia työläisiä olemaan nousematta neuvostoliittolaisia sotilaita vastaan. Tuntuu siltä ettei kaikkea voi oikein ymmärtää, kun ei ole siihen aikaan elänyt. Nykyisin ollaan melko aatteettomia.