Sivut

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko - Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa


 
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Flavia de Luce #5
Bazar, 2018 (lukukirja 2016)
Alkuteos: Speaking from Among the Bones, 2013
Suomennos: Maija Heikinheimo
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 36 min


Bishop's Laceyn kylän suojeluspyhimys, St. Tancred, vietti pääsiäisenä 500-vuotisjuhliaan. Flavian isosisko Feely oli valittu soittamaan juhlassa urkuja, koska urkuri, herra Collicutt, oli jälkiä jättämättä kadonnut. Tuleva juhla tarkoitti myös sitä, että pyhimyksen hauta kirkon kryptassa avattaisiin, mistä Flavia puolestaan oli innoissaan. Ja kylläpä häntä lykästi, sillä pienen kokonsa ansiosta hän sai ensimmäisenä kurkistaa hautapaaden sisälle ja vieläpä luvan kanssa!

Sain pääni työnnettyä helposti kiven rakoon ja vääntelehdin kuin sirkuksen käärmeihminen kunnes sain valonlähteen pääni yläpuolelle niin, että se valaisi hautaholvia. 
Kylmänkostea ilmavirta pyyhki kasvojani ja nyrpistin nenääni tympeälle, ikivanhan mädäntyneisyyden löyhkälle. Silmieni edessä oli pieni kivihuone, joka oli reilu pari metriä pitkä ja vajaan metrin levyinen. 
Ensimmäisenä huomasin ihmiskäden jonka käpristyneet sormet puristivat rikkoutunutta lasiputkea. Sitten katseeni siirtyi kasvoihin. Niitä peitti kammottava naamio, valtavan suuret, asetaanista tehdyt silmäaukot jotka näyttivät tuijottavan minua, ja sian kärsää muistuttava kuminen uloke. 
Naamion alla oli valkoista röyhelöä ja sen alla erotin kaulan ja kurkun mustaksi muuttuneet verisuonet. Silmäaukkojen yläpuolella näkyi kuoropojan kultaisia kiharasuortuvia. 
Tämä ei missään tapauksessa ollut Pyhän Tancredin ruumis. 
Sammutin taskulampun, vedin pääni kiven raosta ja käännyin hitaasti kirkkoherraan päin.
"Luulenpa että löysimme juuri herra Collicuttin", sanoin.

Tällä kertaa Flavia sai salapoliisityössään "vastaansa" kilpailijoita, vierailevan "herculepoirotin" sekä oman kylän neiti Tanteen, kirkon alttarikillan puheenjohtajan, joka piti itseään harrastajasalapoliisina neiti Marplen tapaan ja halusi myös selvittää urkurin kuoleman. Flavialle nämä nenäänsä samoille apajille tyrkkivät aikuiset olivat lähinnä kaksi ihmistä lisää, joille piti selitellä tekemisiään.

"No tuota. Se on pitkä juttu. Urkupilliin oli eksynyt lepakko ja yritin selvittää mitä kautta se oli päässyt kirkkoon. Pelkäsin että sillä saattoi olla raivotauti, en halunnut että Feelylle tapahtuu mitään pahaa. Hän on menossa naimisiin ja pelkäsin että..."
Painoin katkaisinta, vapinaa ja nyyhkytystä, mutta mitään ei tapahtunut. Piru vieköön! Aiemmin olin ollut oikea mestari tilaamaan kyyneleet silmiini jos tilanne sitä vaati. Mitä minulle oikein oli tapahtumassa? Olinko muuttumassa kovapintaiseksi. Tällaistako olisi kaksitoistavuotiaana?

Kuten aiemmissakin osissa, näppärä 11-vuotias Flavia esitteli kemian ja myrkkyjen tuntemustaan, tähän tapaan.

Ollakseni aivan rehellinen, minun on myönnettävä että myös strykniini on heikko kohtani, eikä pelkästään sen ominaisuuksien, vaan myös sen muuntautumiskyvyn vuoksi. 
Esimerkiksi, jos strykniiniä yhdistetään muodostumassa olevan hapen kanssa, sen melkoisen tavanomaisen väriset valkoiset kiteet muuttuvat ensin syvän sinisiksi, sitten vuoron perään purppuranpunaisiksi, violeteiksi, punaisiksi, oransseiksi ja keltaisiksi. Mikä perikadon sateenkaari!

Bradley on kyllä onnistunut Flavian hahmon luomisessa erinomaisesti, voin vain ihailla. Lukisin näitä, vaikken lukisi dekkareita! Ilkeilevät isotsiskot, muissa maailmoissa oleva isä ja lumivyöryssä Alpeilla kadonnut ja kuolleeksi julistettu äiti, unohtamatta jo kuollutta Tarquin-enoa, jonka hyvin varustellun kemianlaboratorion Flavia on perinyt, ovat kaikki oiva lisä perheeseen. Itse mysteeri ei Flavia -sarjassa ole välttämättä se kaikkein oleellisin osa, mutta tässä kirjassa sekin piti jännitystä yllä loppuun saakka. Toisaalta on vaikea uskoa miten paljon kuolemantapauksia noin pienessä kylässä tapahtuu, mutta olen päättänyt, etten anna sen häiritä lukunautintoani.

Aivan kirjan lopussa oli heitettynä melkoinen cliffhanger! Seuraava osa pitääkin ottaa kuunteluun vielä kesän mittaan. Pitää myös kehua Krista Putkonen-Örniä, joka on ehdoton suosikkini suomalaislukijoista!

Osallistun kirjalla myös vuotuiseen, maanantaina alkaneeseen dekkariviikkoon. Hieman mattimyöhäisenä liityn mukaan näin keskiviikkona, mutta loppuviikolle on luvassa uusi postaus joka päivälle.

Jännittävää dekkariviikkoa teille kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti