Maria Adolfsson: Myrskyvaroitus
Doggerland 2
Tammi, 2019
Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto: 12 h 39 min
Fredrik tunsi hyvin joka-aamuisen koiranulkoilutusreittinsä louhoksen ympäristössä. Doggerlandin pohjoisimman saaren viimeinenkin kaivos oli tosin suljettu jo 1980-luvulla. Nyt hänen Gertrud-sisarensa oli kuitenkin huolissaan miestä etsimässä, mutta vain Fredrikin koira juoksi Gertrudia vastaan.
Doggerlandin rikosylikomisario Karen Eiken Hornby on ollut kaksi kuukautta sairauslomalla päästyään melkein hengestään tutkiessaan pomonsa ex-vaimon Susanne Smeedin murhaa ja kaipaa jo töihin. Hän on myös totaalisen kyllästynyt joulunviettoon sukulaistensa kanssa ja vielä pitäisi kestää pari päivää.
Vielä kahtena aamuna hänen pitää olla huomaamatta, kuinka Harry taputtaa äitiä hellästi pyllylle. Ja mukamas olla kuulematta varastettuja suukkoja joita vaihdetaan heti kun Karen selkänsä kääntää. Ylihuomiseen asti hänen pitää niellä happamat sanat jotka uhkaavat karata hänen huuliltaan joka kerta, kun äiti puhuu kohta 76 täyttävästä Harry Lambardista uutena poikaystävänään.
Myös Leo (joka aiemmin työnsi omaisuuttaan ostoskärryissä) ja kohta 19-vuotias Sigrid (pomonsa Jounasin ja em. Susannen tytär) asuvat Karenin luona, ja Karen tunteekin välillä pitävänsä kodittomien yömajaa. Joulunvieton keskeyttää Jounas soittamalla Norössä tapahtuneen murhan takia ja vaikka Karen on edelleen sairauslomalla matelee pomo hänen edessään varmistaakseen että voi itse lähteä kolmen viikon Thaimaan lomalleen. Avukseen Karen saa Norön paikallisen poliisipäällikön Thorstein Bylen miehineen.
Fredrikin ruumis löytyi louhokselta ja kun vaatteissa oli selviä raahausjälkiä, kuolemaa aletaan tutkia murhana. Hänen talonsa on pengottu, kaikki laatikot auottu ja tavarat vedetty lattialle niin, että murto näyttää pikemminkin lavastetulta.
Karenille Norö on hyvinkin tuttu, hän on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät tuolla syrjäisellä, pohjoisella saarella ja hänellä on siellä edelleen sukulaisia. Karen muistelee surullisena viimeiseksi jäänyttä, yhdentoista vuoden takaista lomaa Norössä yhdessä Jonin ja silloin kahdeksanvuotiaan Mattisin kanssa, aikaa ennen kuin oli menettänyt perheensä. Hän tietää myös, että sukulaiset kuulisivat ennemmin tai myöhemmin että Karen on saarella, joten parempi mennä heti käymään Ingeborg-tädillä. Siellä Karenille selviää, että osa hänen hillbilly-sukulaisistaan kuuluu paikalliseen liivijengiin. Ja sitten tapahtuukin toinen murha eikä Karen voi olla epäilemättä sukulaisillaan olevan sen kanssa tekemistä.
Henkilöitä oli niin paljon, että äänikirjaa kuunnellessa minulla teki tiukkaa muistaa minkä niminen henkilö oli missäkin hommissa murhatutkimuksiin liittyvällä viskitislaamolla tai omisti sitä tai mitä sukua oltiin Karenille ja siihen vielä lisäksi poliisit, kuolemansyyntutkijat ym henkilöt. Eli oli haastava seurata varsinkin näin äänikirjana. Muuten ihan ok poliisivetoiseksi dekkariksi.
Kirja ja kirjailija ovat minulle aivan tuntemattomia. Aina on kuitenkin mukava saada uusia lukuvinkkejä, hyvät dekkarivinkit ovat aina tervetulleita. On aika haasteellista, jos kirjassa on liikaa henkilöhahmoja, erityisesti äänikirjojen kohdalla se häiritsee kun ei pääse tarkistamaan kuka kukin oli. - Mukavaa loppiaista!
VastaaPoistaSe on kyllä haastavinta, siksi teen itselleni jokusia muistiinpanoja matkan varrella.
PoistaNämä Doggerlandit eivät aivan top-dekkareita ole itselleni, koska tässä on poliisi päähenkilönä ja kerronta on sitä myötä rikostutkijavetoista, verrattuna vaikkapa suosikkiini Elly Grifgithsiin jonka Ruth Galloway-sarjassa päähenkilö on arkeologi ja poliisit ovat sivurooleissa. Tässä toisessa osassa Doggerlandia oli kuitenkin vähemmän sitä ensimmäisen osan palaverointia jossa käydään läpi mitä on selvinnyt tähän mennessä ja mitä kukakin tekee seuraavaksi. Jostain syystä minua tökkii tuo. Eniten olen psykologisen jännitteen ystävä :)
Ihan tuntematon. Pitäisi kyllä varmaan vaihteeksi lukea jotain ihan uutta (dekkari)kirjailijaa piristykseksi, joten ehkä tästä olisi siihen ? Taidan tosin lukea enkä kuunnella. Minä menen helposti äänikirjoissa sekaisin, jos on liikaa hahmoja ja kovin kiemuraista.
VastaaPoistaMinä kuuntelin taannoin Doggerland-sarjan avauksen, ja siihen se sitten jäikin. En saanut otetta, liekö syynä juuri liiat henkilöt, vai hypetys sen ympärillä, että tapahtumapaikat ovat täysin keksittyjä. Siinä oli minusta "pöhinää" enemmän kuin substanssia.
VastaaPoistaMinna /KBC
Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa. Aluksi tökki keksitty paikka, koska tykkään joskus kartasta katsoa tapahtumapaikkoja ja etsiä niistä kuvia ja tietoa. Doggerland on kuitenkin kuvattu elävästi, ja aloin jo nähdä sen silmissäni.
VastaaPoistaAloin myös kiintyä henkilöihin, joskin hieman kyllästyttää, että aika usein tämän tyypin dekkareissa poliisipäällikkö kuvataan korostetun epämiellyttäväksi ja naisvihamieliseksi.
Muuten sujuvassa käännöksessä ärsyttivät aika paljonkin puhekieliset sanat, kuten rööki, neukkari ja motari. Dialogissa voi olla ok, mutta ei varsinaisessa kerronnassa. Hiukan ajatus myös tökkää ’kolmen kuninkaan juhlan’ kohdalla. Mielestäni loppiainen sopisi suomennokseen paremmin mutta ehkä makukysymys.
Plussaa kuitenkin erinomaisista juonista ja päähenkilön hahmosta: ei liian täydellinen tai liian erikoinen. Jatkossakin kiinnostaa seurata hänen ja muiden henkilöiden elämän käänteitä, vaikkakaan tämä ei (ainakaan vielä) kuulu ihan suosikkeihini poliisidekkarigenressä.