Sivut

maanantai 18. tammikuuta 2016

Laura Lindstedt: Oneiron


Laura Lindstedt: Oneiron 
Teos 2015, 440 sivua 


Seitsemän naista on päätynyt jonkinlaiseen kuolemanhetken jälkeiseen välitilaan missä kaikki on valkoista ja maailma sellaisena kuin sen tunnemme on lakannut olemasta. He eivät tunne kipua eivätkä kohta enää nautintoakaan, eivät nälkää, janoa eivätkä lämpöä tai kylmyyttä. He ovat kaikki eri maista ja puhuvat eri kieliä, mutta ymmärtävät silti toisiaan ja ihmettelevät sitä itsekin. Newyorkinjuutalainen performanssitaiteilija Shlomith on anorektikko, moskovalainen Polina on näyttämötaiteen keskusviraston pääkirjanpitäjä, brasilialainen Rosa Imaculada on saanut uuden sydämen, marseillelainen Nina odottaa kaksosia, hollantilainen Wlbgis sairastaa kurkkusyöpää, senegalilainen Maimuna haaveilee mallintöistä ja itävaltalainen teinityttö Ulrike on töissä Kotkanpesän ravintolassa.

Oneironin rakenne oli mielenkiintoinen. Tarttuva alku jatkui yhtäkkiä muun muassa filosofisena pohdintana (essee) ja Slomithin pitämällä luennolla päättyen jonkinlaiseen muistokirjoitukseen jokaisen naisen kohdalla. Pidin erityisesti alusta (jota moni on pitänyt vaikeana) ja lopusta sekä naisten elämäntarinoista. Essee kirjan keskivaiheilla meinasi uuvuttaa minut lähinnä pituudellaan, mutta selvisin siitäkin. Tosin se hidasti lukemistani parilla päivällä. Anoreksia yhdistettynä juutalaisuuteen oli minulle uutta ja siitä luin mielenkiinnolla. Kirjailijan kulttuurien tuntemus herätti ihastusta jo lukuprosessin aikana ja kiitoksista selviääkin miten paljon yhteistyötä Lindstedt on eri tahojen kanssa tehnyt. Se myös näkyy. 

Väistelen fantasiaa, mutta tässä oli jotain niin houkuttelevaa että aloin Oneironia rohkeasti lukemaan ja jälkifiilikset ovat isosti plussan puolella. Hyvä että tartuin tähän! Rohkene sinäkin :-) 

2 kommenttia:

  1. Minulle alku oli vaikeaa ja sitten se yksi tylsä kohta keskellä, mutta muu oli niin flow'ta, että tiesin lukevani timanttia. Juutalaisuus on aina kiinnostanut minua ja nyt sain uutta tietoa siitäkin. Kirjassa oli paljon josta pidin, enkä vieläkään osaa hyväksyä, että olisin lukenut fantasiaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan sitä esseen osuutta siellä kirjan keskivaiheilla, sama oli minullakin puurtamista ja sen lukemiseen meni kohtuuttoman kauan, mutta selvisinpä siitäkin. Kaikki muu olikin mieluista lukemista :-) Eikä tämä tosiaan ollut "sellaista fantasiaa", onneksi.

      Poista