Sivut

torstai 12. marraskuuta 2015

Kaari Utrio: Paperiprinssi


Kaari Utrio: Paperiprinssi 
Amanita 2015, 470 sivua 


Kaukaisella Ohotanmerellä haaksirikkoutunut merikapteeni Sebastian Ross on tehnyt kaksi vuotta vaivalloista matkaa halki Siperian päästäkseen takaisin Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kotona häntä odottaa paperiruukki jonka hän on perinyt, ikävä vastuu jota ei halunnut kontolleen vaan ryhtyi mieluummin tutkimusmatkailijaksija karkasi merille jo viisitoistavuotiaana. Haaksirikossa hän kuitenkin vammautui niin ettei pysty enää merille palaamaan ja nyt on päätettävä mitä ruukin kanssa tehdä. 

Ruukkia on viimeiset pari vuotta hoitanut kolmikko jonka muodostavat Sebastianin kasvattanut täti, ruukin saksalainen paperimestari sekä Wilhelmine, sukulaisneiti joka on kirjan naispäähenkilö. Aatelisneidin osallistumista työntekoon ei katsota hyvällä silmällä, naittamissuunnitelmia taas heikentävät myötäjäisten puute sekä tytön pituus, Wilhelminestä kun on kasvanut järkyttävän pitkä naisihmiseksi. Wilhelmine taas ei voi hyväksyä sitä miten Sebastian oli hylännyt isänsä ja tätinsä eikä ilmoitellut mitään itsestään vuosien varrella. 

Wilhelminen isän kuollessa nuori nainen saa huomata oikeuksiensa vähäisyyden. Vastentahtoisesti hän päätyy Helsinkiin, uuden holhoojansa kreivi von Stauden hoteisiin. Helsinkiin päätyy myös Sebastian.

Utrion historialliset romaanit tulee aina luettua suht nopeasti niiden ilmestyttyä. Utrio on kirjoittanut jo yli 30 romaania ja olen käsittääkseni lukenut ne kaikki. 2000-luvulla ilmestyneet romaanit ovat ns epookkiromaaneja ja sijoittuvat aikaan jolloin Suomi oli osa Venäjää. Paperiprinssin myötä lukija pääsee tutustumaan paperin valmistukseen aikana jolloin materiaalina käytettiin vielä lumppua ja raskas työ tehtiin käsin.

Utrion edellisessä romaanissa Seuraneiti päähenkilö Linda oli tyttö jota kuvasin arviossani vietävän kuin pässiä narussa ja toivoin, että seuraavan romaanin päähenkilö olisi jälleen tuttuun utriomaiseen tapaan vahva ja määrätietoinen nainen. Toiveeni toteutui sillä tässä
takuuvarmassa lukuromaanissa Wilhelmine tietää mitä tahtoo ja aikoo jopa kosia itse!

Kirjan kannessa on käytetty Magnus von Wrightin kaunista taulua Annankatu kylmänä talviaamuna ja kannen on suunnitellut Lauri Linnilä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti