Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori
Like 2014, 268 sivua
Ladydi Garcia Martinez asuu pienessä meksikolaiskylässä Acapulcon laitamilla. Tytön syntyessä äiti riemuitsi naapureille, että poika tuli. Kaikki onnittelivat, eikä kukaan uskonut. Kylässä syntyi pelkkiä poikia ja siellä kasvoi pelkkiä pikkupoikia. Murrosikään tullessa osa pikkupojista paljastui vaivihkaa pikkutytöiksi, mutta kauneuttaan he eivät saaneet esitellä silloinkaan.
Muiden kylän tyttöjen tavoin Ladydi on jo pienestä oppinut kuulostelemaan helikoptereiden ja Escalade-maastureiden pelottavia ääniä ja niiden lähestyessä piiloutumaan maahan kaivettuihin koloihin. Ladydin kotikylässä ei ole miehiä (sillä he kaikki lähtevät töihin rajan taakse), ei perheensä hylänneitä isiä jotka suojelisivat tyttäriään mustilla Escaladeilla kulkevilta huumekartellien miehiltä jotka sieppaavat kaikki tytöt, varsinkin ne kauneimmat kuten Ladydin parhaan ystävän Paulan. Juuri Paulan äiti keksi kaivaa rinteeseen kolot, mutta silti Paula eräänä päivänä vietiin. Ja vaikka tytöt eivät ole aiemmin palanneet, Paula palasi vuotta myöhemmin, hiljaisena, hyväksikäytettynä, Cannibal's Baby -tatuointi ranteessaan, koskaan kertomatta kokemastaan.
Huumekartellit eivät ole ainoa ikävä puoli Ladydin kotikylässä. Kuumuus on jatkuvaa, elinolot alkeelliset, hyönteisiä, skorpioneja ja käärmeitä vilisee. Lasten koulutus on alkeellista, opettajaksi saadaan kuka sinne milloinkin määrätään, aina vuodeksi kerrallaan ennen valmistumistaan ja luvassa olevaa parempaa virkaa paremmalla alueella. Joku opettaa tosissaan ja mielenkiinnosta, toinen soittaa vain musiikkia koko lukuvuoden. Kylästä ei kivuta menestymisen tikkaita ylöspäin, ei lähdetä yliopistoon, ei päästä elämässä eteenpäin. Mutta pois sieltä halutaan, niin myös Ladydi. Muuten on äidin ikäisenä saanut jo liian monta myrkkysadetta niskaansa.
Me kaikki tunsimme armeijan helikopterien kaukaa kantautuvan äänen. Tunsimme myös Paraquatin hajun, joka sekoittui papaijan ja omenan tuoksuun.
Äiti sanoi: Huumekauppiaat maksaa niille roistoille siitä, ettei unikoita myrkytetä, joten taivaalta sataa piru vie Paraquatia pitkin vuorenrinteitä meidän kaikkien niskaan!
Tiesimme myös, että unikonviljelijät virittivät lankoja peltojen yli pudottaakseen helikopterit, ja joskus jopa ampuivat ne alas kivääreillä ja AK-neljäseiskoilla. Armeijan lentäjien täytyi tukikohtaan palatessaan raportoida myrkytyksistä, joten he pudottivat kasvimyrkyn minne sattui. He eivät halunneet mennä lähellekään peltoja, koska silloin heidät varmasti ammuttaisiin alas. Kun helikopterit tulivat ja ruiskuttivat myrkkyä talojemme päällä, kaikki alkoi haista ammoniakilta ja silmiä kirveli päiväkausia. Äiti sanoi, että hänen ainainen yskänsä johtui myrkystä.
Äiti sanoi: Huumekauppiaat maksaa niille roistoille siitä, ettei unikoita myrkytetä, joten taivaalta sataa piru vie Paraquatia pitkin vuorenrinteitä meidän kaikkien niskaan!
Tiesimme myös, että unikonviljelijät virittivät lankoja peltojen yli pudottaakseen helikopterit, ja joskus jopa ampuivat ne alas kivääreillä ja AK-neljäseiskoilla. Armeijan lentäjien täytyi tukikohtaan palatessaan raportoida myrkytyksistä, joten he pudottivat kasvimyrkyn minne sattui. He eivät halunneet mennä lähellekään peltoja, koska silloin heidät varmasti ammuttaisiin alas. Kun helikopterit tulivat ja ruiskuttivat myrkkyä talojemme päällä, kaikki alkoi haista ammoniakilta ja silmiä kirveli päiväkausia. Äiti sanoi, että hänen ainainen yskänsä johtui myrkystä.
Vaikka Ladydi on fiktiivinen henkilö, kirjassa on surullisen paljon totta. Jennifer Clement on amerikkalainen, Mexicossa asuva kirjailija, joka on tehnyt paljon taustatyötä tätä sekä meksikolaisista palvelijattarista kertovaa romaaniaan varten. Hän on haastatellut naisvankeja, huumekauppiaiden vaimoja, lapsia ja tyttöystäviä ja eri syistä piileskeleviä naisia. Meksikossa ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia on lukemattomat määrät ja tilastot ovat karuja; Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan heitä arvioidaan vietävän rajan yli vuosittain jopa 600 000 - 800 000. Naisten ja tyttöjen oloista kolmansissa maissa ei kirjoiteta koskaan liikaa. Clement tuo tärkeitä asioita meidän länsimaisessa lintukodossa asuvien tietoon ilman paatoksellista saarnaamista ja kirjassa on myös kaunokirjalliset ansionsa. Toivon, että mahdollisimman monet tämän lukisivat!
Minua on kiinnostanut tämä jo jonkin aikaa. Kirjan aihe on tärkeä, mutta ehkä liian rankka omaan kesääni. Tässä voisi olla hyvä kirja syksylle.
VastaaPoistaAihe on rankka, kirjan toteutus on mielestäni onnistunut. Laittaa ajattelemaan, muttei saarnaa. Taitavasti kirjoitettu siis :)
PoistaLuin tämän talvella ja tykästyin kirjaan heti. Itsekin olin ajatellut, että aihe on liian rankka, mutta Clementin lakoninen tyyli kirjoittaa teki kirjasta helppolukuisen ja nautinnollisen kokemuksen. Vaikka kirja ja sen aihepiiri herätti ajatuksia pitkään lukemisen jälkeen, kirjassa ei ole yhtään elinolojen kauhistelua ja kauheuksilla mässäilyä vaan asiat kerrotaan sellaisina kuin ne on ja kirjassa esitellään elämän hyviä puolia ja varjopuolia suhteellisen tasaisesti. Kannattaa ehdottomasti lukea ja aiheesta huolimatta ei ole mikään pahanmielenkirja.
VastaaPoistaIhan samaa mieltä kanssasi, taitavasti kirjoitettu ilman saarnaa ja paatosta, kuitenkin niin, että moni kohta muistutti mieleen, että tällaista tapahtuu oikeasti. Ei aiheuta pahaa mieltä eikä morkkista tällaiselle pikkasen idealistiksi tunnustautuvallekaan :)
PoistaTämä jäi vahvasti mieleen, vaikka ei mielestäni kirjallisesti mitenkään huikea ole. Aihe on tärkeä ja rankka, ja juuri tuo tieto asioiden totuuspohjaisuudesta lisäsi vaikuttavuutta.
VastaaPoistaJoo, ei mikään huikea mutta oli mielestäni kuitenkin moneen muuhun todellisuustaustaiseen verrattuna vähemmän moralisoiva / saarnaava ja enemmän kuitenkin romaani. Tykkäsin siis siitä tyylistä miten tämä oli kirjoitettu ja lukisin mielelläni enemmänkin, jos vaikka se palvelijattarista kertova kirja suomennettaisiin.
Poista