Historiallisia romaaneja vol 5

Tänään kaikki neljä romaania ovat suomalaisten kirjailijoiden kynästä lähtöisin, vaikka niissä seikkaillaankin ulkomaita myöten. Kaksi kirjoista on itsenäisiä, yksi aloittaa sarjan ja neljäs on trilogian päätösosa. Yhtään esikoiskirjailijaa joukkoon ei mahtunut, vaan kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän konkareita. 

Aikajärjestyksessä liikkeelle lähdetään 1910-luvun Suomesta päätyen Italiaan, mutta loppuaika pysytään Suomessa.

***

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

Gummerus, 2025

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 11 h 10 min

Lilyn piti tehdä suuri päätös elämässään. Hän opiskeli Turussa piirustusta ja haaveili taiteilijan ammatista. Hänellä oli toinenkin vaihtoehto elämänsä kululle, sillä rakas ystävä Nicklas oli juuri kosinut häntä. Lily voisi varmaan maalata Nicklaksen vaimonakin, mutta tiesi ettei voisi samalla tavoin omistautua taiteelle. Olisi huolehdittava kodista ja taloudesta, myöhemmin myös lapsista. Toisaalta Nicklasta kiltimpää ja ystävällisempää aviomiestä oli vaikeaa kuvitella, joten kannattiko tilaisuutta päästää menemään ohi? Vaan miksi tämän piti kosia juuri ennen hänen suurta seikkailuaan! Lilyn isoäiti oli lähdössä Firenzeen saamaan kylpylähoitoja, ja Lily tämän seuraneidiksi. 

Pidin paljon Antellin ensimmäisestä sarjasta, joten olihan tähän uuteenkin tutustuttava. Se osoittautui kelpo viihteeksi, jota laajensi mukavasti matka Italiaan. Tutun kaupungin katuja oli mielessään kiva kuljeskella. Toisen osan veikkaan kertovan Lilyn sisaresta, ja koska heitä on kaksi, veikkaan tästäkin trilogiaa.

***

Anneli Kanto: Veriruusut

Gummerus, 2020

Lukija: Erja Manto

Kesto: 14 h 24 min

Tehdas hallitsi Myllykylän asukkaiden elämää kapalosta kuolinpaitaan.

Kun hevoskuski Fransin tytär Sigrid oli täyttänyt viidentoista, käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja päässyt ripille, isä ehdotti että tämä voisi kysyä töitä tehtaalta. Työura alkaa, ja uusien ystävien mukana Sigrid päätyy punaisten toimintaan, lopulta mukaan naisten asetta kantavaan paikalliskaartiin. 

Minun on pitänyt kuunnella Veriruusut jo vuosia sitten, mutta olin päässyt  unohtamaan sen olemassaolon. Nyt äänikirjapalvelu tarjosi sitä kuunneltavakseni, ja kun lukija on ihana Erja Manto, näytepätkä sai minut vakuuttuneeksi. 

Kirja oli erittäin koukuttava, lopussa raadollinen mutta pidin realistisena. Suosittelen kaikille, ellet ole jo lukenut. Oman maan sisällissota kannattaa edes suunnilleen tuntea. 

***

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024

Lukijat: Eeva Soivio, Kristo Salminen

Kesto: 17 h 57 min

Tarvajoki oli maanviljelystä ja karjanhoidosta elävä, lähes kymmenentuhannen asukkaan kunta, mutta näistäkin tuhatkunta oli lähtenyt Amerikkaan. Räätäin tytär Vilja haaveili, että voisi opettaa muita lukemaan ja kirjoittamaan, ja oli kuullut, että Jyväskylän seminaariin otetaan naisiakin opiskelemaan. 

Nykyään jo eläkkeellä oleva komisario Juho Iivonen oli ollut vasta 28-vuotias, uraansa aloitteleva poliisimies, kun hänet oli lähetetty Tarvajoelle tutkimaan ei vain yhtä rikosta, vaan kokonaista rikosten vyyhtiä. Tuolloin elettiin vuotta 1938, mutta jo vuosikymmeniä aiemmin samalla pikkupaikkakunnalla on tapahtunut järkyttäviä asioita. Opettajan sisar, jota alettiin Vilja-tädiksi kutsua, oli tuolloin järkkynyt mieleltään, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut kansakoulun pihapiiriin, omaan huoneeseen yläkerrassa sekä alakerran saliin, johon hän tulee vain kun paikalla ei ole liian montaa vierasta ihmistä. 

Yläkerran ikkunastaan Vilja näkee kylän tapahtumat tarkemmin kuin kukaan tajuaa... Iso rooli kirjassa on myös Iivosella, jota haastatellaan Tarvajoen tapahtumista. 

JUHO IIVONEN VASTAA:

Mistäkö kaikki alkoi?

Käräjäoikeuden tapahtumia Tarvajoella kesällä 1938 ei voi ymmärtää irrallaan poliisitutkinnan vaiheista. Niin kuin ei annettuja tuomioitakaan.

Saanko ehdottaa? Mentäisiinkö järjestelmällisesti? Niin juuri, niin kuin kuulusteluissa. Se auttaa niin sanotusti pysymään asiassa. Asiat asioina, ei niitä tunteilu selkiytä.

Tein tällaisen listan itselleni jäsennykseksi. Haluatteko vilkaista? Voitaisiin tietysti mennä senkin mukaan.

Aloitatte vain tuosta.

Koko nimeni? Juho Viljami Iivonen. Komisario, nyt eläkkeellä. Kotipaikkakunta Vantaa.

Kyllä, siihen aikaan 28-vuotias.

Kyllä. Se oli ensimmäinen tehtäväni lääninetsivänä.

Käräjät on hieno romaani, jota on jo monessa blogipostauksessa näkynytkin. Suosittelen tutustumaan! Tekstin jakaminen kahdelle lukijalle oli hyvä toteutus.

***

Silja-Elisa Laitonen: Taakka 

Suvirantatrilogia, osa 3

Tammi, 2025

Lukija: Katja Aakkula 

Kesto: 13 h 54 min

Sarjassa on edetty 1950-luvulle, ja harvinaisessa naispoliisin ammatissa toimiva Raakel oli saanut ylennyksen, ainakin tavallaan. Hänet oli siirretty jaostoon, jossa tutkittiin tietynlaisia rikoksia, kuten sikiönlähdetyksiä, lapsemurhia, haureutta ja väkisinmakuita. Muunlaisia rikoksia naiset eivät edelleenkään saaneet tutkia. 

Raakelin äidille Gretalle oli annettu asunnoksi "surkea rotanloukku", kuten hän itse nykyistä kotiaan kutsui. Raakel oli selvästi vedättänyt häntä puolison perinnönjaossa Armaksen kuoltua. Jos hän olisi saanut sen mitä aviovaimolle kuului, hän olisi lähtenyt Baden-Badeniin. 

Greta ei muistanut milloin oli viimeksi poistunut kotia kauemmas, milloin käynyt rannalla, tehnyt mitään muuta kuin odottanut iltaa. Lääkkeiden rytmitys oli ainut tahti mitä hän enää seurasi tässä maailmassa. Muutamat kerrat hän oli ollut hoitojaksolla mutta se oli ollut niin kamalaa, että hän mieluummin yritti pitää itsensä edes jotenkin kasassa. Lapinlahden mielisairaala oli täynnä kaiken maailman kuvatuksia, jotka luulivat itsestään liikoja. Greta ei sietänyt katsella heitä.

Hän siirtyi ikkunan eteen, Nelly oli pessyt sen huonosti. Taas.

Tätäkö varten hän oli uhrannut oman elämänsä? Ainut tytär teki töitä huorien ja varkaiden keskuudessa kuin mikäkin työväenluokkainen, vaikka Greta oli luonut edellytykset aivan muunlaiselle elämälle. 

Oliko tyttö sittenkin perinyt sen kansankerroksen luonteen, johon Greta itse oli syntynyt ja jota Armaksen geenit eivät voineet peitota?

Taakka on mielestäni ehdottomasti onnistunein ja hienoin trilogian osista. Nyt kun on kuunnellut kaikki kolme, ne tuntuvat melko eri tyyppisiltä, jäin miettimään miten tarkoituksellista se on? Toki Rakel kokee kasvun aikuiseksi naiseksi mikä näkyy ja pitääkin näkyä, joskin minun oli vaikea hyväksyä kaikkia hänen valintojaan. 

Romaaneja bloggausjonon syövereistä

Kerään tähän juttuun muutaman romaanin jotka ovat juuttuneet bloggausjonoon, eli olen ne kuunnellut viime vuonna. Kaikki ovat sellaisia ettei vika todellakaan ole kirjassa, eli nämä ovat olleet minulle mieleisiä kirjoja.

***

Iida Rauma on julkaissut jo kolme romaania, joita on näkynyt tasaisesti blogeissakin. Minä aloitin niihin tutustumisen keskimmäisestä.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Äänikirja: Gummerus, 2022

(Lukukirja Gummerus, 2015)

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 15 h 33 min

Erika on tutkija, joka on lapsesta saakka omannut aivan poikkeuksellista matemaattista lahjakkuutta. Hän oli uskomaton päässälaskija, sellainen jolta Sademies-elokuva mielessä kyseltiin oletko sinäkin autistinen.Viime aikoina Erika oli ollut töissä matemaatikkona Berliinissä, mutta hän palasi Suomeen ikävän tapahtuman myötä - hänet raiskattiin lähestulkoon kotiovellaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi saattaa mies vastuuseen teostaan, mutta hän ei kyennyt siihen vaan valitsi pakenemisen.

Kun Erika muutti yhdeksäntoistavuotiaana pois kotoa, hän kuvitteli jättäneensä kummitukset taakseen. Kun hän muutti tohtoriksi valmistuttuaan Japaniin, sieltä Yhdysvaltoihin ja lopulta Saksaan, hän ajatteli olevansa vihdoin tarpeeksi kaukana. Berliiniläisen kotitalonsa rappukäytävässä hän kohtasi sen taas, musta hahmo ruumiillistui Tomiksi ja kauhuksi, jota Erika koki tämän liikahtaessa esiin porrastasanteen varjoista, ja vaikka se mitä seurasi, oli Erikalle shokki, se ei ollut yllätys, hän oli kolmekymmentäkolmevuotias ja pakeni jälleen. 

Sen jälkeen tapahtui niin paljon ja eri tasoissa, etten tiedä miten sen pidemmälle kuvaisin kirjan varsinaista juonta. Ensimmäisen ja toisen osan luvut on osuvasti nimetty Huonosti integroituja muistoja 1, 2, 3 jne, ja Erika käy niissä läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kaikkea mikä tapahtui ennen raiskausta. Myös osia on monia ja esimerkiksi kuudennen osan luvut on nimetty Virhe 1, 2, 3 jne. 

Kaikesta mikä edellä kuulostaa ehkä oudolle, voin todeta, että olin ihan turhaan pelännyt tätä kirjaa luullen sitä liian vaikeaksi ja tieteelliseksi. Itsehän olen onneton matematiikassa joten ajattelin, että minulla on huonot lähtökohdat kirjan ymmärtämiseen. Onneksi otin härkää sarvista, sillä Seksistä ja matematiikasta oli minulle täyden viiden tähden elämys. Se toi mieleeni yhden suuren suosikkini viime vuosina ilmestyneistä käännösromaaneista, eli Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani. 

Sen enempiä avaamatta, minulle tuli kirjaa kuunnellessa mieleen myös omasta elämästäni tapahtumia joita en ollut vuosiin ajatellut, ja niitä tuli siinä samalla funtsittua mikä oli ihan hyvä asia. Kirjoista on moneksi. 

***

Henrik Tikkanen oli minulle ennestään tuttu lähinnä Märta Tikkasen alkoholistimiehenä. Hänen osoitesarjaansa on vuosien varrella näkynyt blogeissa jonkin verran, joten päätin että siihen tutustumisen voi laittaa jonkinlaisen yleissivistyksen piikkiin.

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8

Äänikirja: WSOY 2020 (luettu tallenteeksi 1987)

Alkuteos: Brändövägen 8 Brändö Tel 35, ilmestyi 1975

Suomenkielinen painettu kirja 1975, suomennos Elvi Sinervo 

Lukija: Johan Simberg 

Kesto: 4 h 15 min

Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.

Tuossa "karmeassa tarinassa" Henrik Tikkanen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja siinä samalla tietysti vanhemmistaan ja vanhemmistakin sukupolvista. Esimerkiksi hänen isoisänsä isä Paavo Tikkanen oli perustamassa Suometar-sanomalehteä vuonna 1847. 

Kirjan tyyli on omaelämäkerrallinen eli sisältää fiktiota ja kuten kirjailija itsekin toteaa, hän kertoo asiat niin kuin hän ne muistaa. Teksti on ironista ja teräväkielistä, muttei mielestäni kuitenkaan ilkeää. 

Kulosaarentie 8 on trilogian aloitusosa, jonka kuvauksessa käytetään muun muassa sanoja "uljaan suomenruotsalaisen Tikkasen kulttuurisuvun vaiheiden säälimätön kirjaanvienti, armoton itseironinen tilitys menneisyyden kanssa". Kulosaarentietä seuraavat Majavatie 11 sekä Mariankatu 26, ja vielä kaksi muutakin osoitenimen saanutta kirjaa jotka jatkavat trilogiaa. 

Kuuntelemani äänikirja on remasteroitu vuonna 1987 ilmestyneestä äänikirjasta ja se on herttaisen vanhanaikainen. Simberg esimerkiksi naurahtelee välillä, pienet virheet lukemisessa on jätetty korjaamatta ja kun romaanissa vaihtuu sivu, sivun kääntämisen kuulee myös. Aivan alkuun sivujen kääntely tuntui oudolta, sitten viehätyin siitä. Jos yleensäkin ajattelen äänikirjaa kuunnellessani, että joku lukee kirjaa juuri minulle, niin tässä vasta tulikin tunne, että minua hemmotellaan ääneen lukemisella. Tavoitin ehkä jotain siitä lapsuuden tunteesta, kun olin oppinut lukemaan jo nelivuotiaana mutta nautin pitkään siitä että minulle luettiin, ja esimerkiksi tätini kanssa luimme ääneen Aku Ankkoja niin, että luin itse jonkin valitsemani roolin ja tätini luki loput. Kuuntelisin näitä mielelläni lisää, kunhan vain muistan sopivassa mielentilassa!

***

Tommi Kinnunen taas on minulle hyvin tuttu kirjailijana, sillä olen lukenut tai kuunnellut yhtä vaille kaikki hänen romaaneistaan. Kaarnankin kuuntelin heti sen ilmestyttyä keväällä '24. 

Tommi Kinnunen: Kaarna

WSOY, 2024

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 5 h 2 min

Kirjan alkaessa Martti oli vastassa etelästä tulevia kaksossisariaan Marjaa ja Eevaa. He eivät olleet tavanneet viiteen vuoteen; sillä hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa matkustaa etelään sen jälkeen kun sisarten lasten rippijuhlatkin oli juhlittu, eikä sisarilla ollut sitäkään vähää asiaa Selkosenkylään. Nyt heidän Laina-äitinsä tekee kuolemaa, ja sisartenkin täytyy irrottautua omasta elämästään ja tulla pohjoiseen. 

Siinä missä siskot olivat halunneet mahdollisimman kauas lapsuudenkodistaan, Martti oli jäänyt kotinurkille ja eleli poikamiehenä. 

Kun ihminen kuolee, hänen elämäänsä muistellaan. Martti huomasi muistavansa lapsuudenkodin tapahtumat ja tunnelman hyvin erilaisena kuin sisaret, ja Martin mielestä näiden pitäisi antaa äidille anteeksi. Lainan oma elämäntarina vie lukijan toisen maailmansodan vuosiin, neuvostopartisaaneihin ja siihen miten sota naisia kosketti. Laina tulisi aina olemaan nainen, jonka sisälle on jäänyt sirpale, jota ei saa leikattua pois.

Kaarna lähti liikkeelle kuin mikä tahansa feelgoodromaani, mitä ihmettelin, mutta kyllähän se kohta alkoi tuntua tutummalta Kinnuselta. Eija Ahvo on minulle mieleinen lukija, olisin tätä kirjailijan ja lukijan yhdistelmää kuunnellut pidempäänkin kuin vain viisi tuntia.

Tässä meillä on laadukas kirjailija, jolle on jo useampana vuonna povattu Finlandiaa. Kaarnallakin hän oli ehdolla, nyt jo neljättä kertaa kymmenen vuoden aikana, mutta vieläkin palkinto meni sivu suun. Fiilistelen, että sen on osuttava Kinnuselle lähivuosina.

***

Lisätään vielä yksi kirja, jonka olen kuunnellut jo vuonna 2023 ja juttukin oli viittä vaille valmis, jostain syystä se vain ei koskaan saanut julkaisuvuoroa. 

Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut

WSOY, 2020

Alkuteos: The Secrets We Kept, 2019

Suomennos: Irmeli Ruuska

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 37 min

Toisen maailmansodan jälkeen, kylmän sodan alettua, CIA:n palveluksessa työskenteli sihteereinä yliopiston käyneitä naisia, joista jotkut toimivat myös vakoojina. Tämä on fakta. Todellisia henkilöitä kirjassa ovat venäläinen runoilija ja kirjailija Boris Pasternak ja hänen rakastettunsa Olga Ivinskaya. Pasternak on tunnetuin romaanistaan Tohtori Zivago, jonka julkaiseminen Neuvostoliitossa kiellettiin, sillä se kuvaa 1920-luvun Neuvosto-Venäjää negatiivisesti ja vastaavasti vallankumousta edeltänyttä yläluokkaa myönteisesti. Tositapahtumiin perustuu myös se, että CIA sai käsikirjoituksen käsiinsä 1958, painatti siitä kopioita ja jakoi niitä eri tapahtumissa, myös neuvostoliittolaisille, joiden oli tarkoitus saada kirjaa levitettyä kotimaassaan. Seuraavana vuonna kirja julkaistiin myös suomeksi. Pasternakille myönnettiin 1958 Nobelin kirjallisuuspalkinto, mistä neuvostoviranomaiset pakottivat hänet kieltäytymään. Neuvostoliitossa Tohtori Zivago julkaistiin kolme vuotta ennen valtion hajoamista, 1988. 

Sitten siihen fiktiiviseen tarinaan edellämainitun ympärillä. 

Länsi.

Oli liki, ettei Irina ollut syntynyt rautaesiripun taakse. Hänen äitinsä oli jo raskaana, kun he pääsivät lähtemään Neuvostoliitosta, mutta vain äiti ja Irina, sillä Irinan isä vedettiin viime hetkellä sivuun eikä hän päässyt laivaan. Irina oli jo kahdeksan, kun heille varmistui isän kohtalo, että tämä oli viety vankileirille jossa oli menehtynyt.

Irina sai tavoitellun työpaikan CIA:ssa, sihteerinä Neuvosto-Venäjän osastolla, mikä yllätti hänet sillä hän oli ollut konekirjoitustestin häntäpäässä. Todellinen syy hänen palkkaamiseensa paljastui, kun häntä testattiin.

"Teillä on kyllä pahuksen hienot Martinit", sanoin. Inhosin martineja. 

Minulle oli sanottu, ettei sitä erottaisi mitenkään. Että vieressä istuva mies sujauttaisi kirjekuoren käsilaukkuuni kun silmä vältti, ja jos en huomaisi mitään, hän olisi hoitanut hommansa niin kuin piti. 

Mies sulki sanomalehden, kulautti kurkkuunsa lopun viskin, heitti tiskille dollarin ja lähti. Odotin viisitoista minuuttia. Join oman lasini tyhjäksi ja sanoin Gregorylle, että olin valmis maksamaan. 

Tartuin Chanelin laukkuun puolittain odottaen että se tuntuisi nyt erilaiselta. Mutta ei se tuntunut, ja mietin olinko tehnyt jotain väärin. 

Itä.

Olga tutustui Pasternakiin Novyi mir -kirjallisuuslehden toimituksessa. Toki hän tiesi miehen ennestään, oli lukenut tämän runojakin. Rakkaus mieheen tuli viemään hänet kolmeksi vuodeksi "uudelleenkoulutettavaksi", mutta Olga ei antanut periksi. 

Kun Pasternakin kirjan julkaisu oli kielletty Neuvostoliitossa, oli mahdoton ajatus että sitä julkaistaisiin muuallakaan, kunnes eräs italialainen kustantamo onnistui ylipuhumaan Pasternakin, silläkin uhalla että projekti vaaransi sekä hänen omansa, että Olgan hengen. 

CIA:lla taas oli tuohon aikaan näkemys, että ihmisten ideologiaa saattoi muuttaa kirjojen avulla, ja siksi Tohtori Zivagon kaltaisten kirjojen julkaiseminen lännessä oli tärkeää.

En ole lukenut kirjaa tai edes katsonut Tohtori Zivagosta tehtyä elokuvasovitusta, eikä minulla ollut kirjan juonestakaan mitään konkreettista käsitystä. Niinpä googlasin Pasternakin elämästä ja hänen kirjastaan ennen kuin aloin kuunnella Prescottin romaania ja hyvä niin, eli jonkun verran perustietoa kannattaa omata ennen kuin ryhtyy lukemaan tätä romaania.  Muuten voi olla vaikea hahmottaa mikä kirjassa on oikeasti tapahtunutta ja mikä fiktiota.

Onpa muuten hyvä mieli, että sain edes neljä kirjaa pois jonosta! 

Historialliset romaanit #4

Tervetuloa mukaan matkalle historialliseen fiktioon!

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle 1920-luvun Lontoosta, jossa seurapiirirouva järjestää illalliset, arvaisitteko heti, että kyse on Rouva Dallowaysta? Koko lailla tasan kymmenen vuotta myöhemmin Helsingissä juhlitaan kieltolain päättymistä. Viimeiseksi palaamme Brittein saarille Suffolkiin, jossa englanniksi kuuntelenani kirja tapahtuu peräti kolmessa aikatasossa, mutta lähinnä 1960-luvulla sekä vuonna 2018. 

***

Virginia Woolf: Rouva Dalloway

Äänikirja: Otava, 2024 (alkuperäinen julkaisuajankohta 1925)

Lukija: Eija Ahvo 

Kesto: 8 h 18 min

Lontoolainen seurapiirirouva Clarissa Dalloway teki viimeisiä valmisteluja illallisjuhliin, jotka järjestäisi tänä samaisena iltana. Kaikki alkoi olla valmiina, vain kukat hänen olisi vielä hankittava.

Nuorena tyttönä Clarissa oli ollut rakastunut Peter Walshiin, mutta torjunut tämän kosinnan. Hän oli halunnut vakaamman aviomiehen ja edelleen, nyt 51-vuotiaana, hän oli sitä mieltä, että oli tehnyt oikean valinnan. Peter oli haukkunut Clarissan kylmäksi, tekopyhäksi ja sydämettömäksi, lähtenyt virkamieheksi Intiaan ja vienyt vihille laivamatkalla tapaamansa naisen. Nyt mies oli palannut Lontooseen hakeakseen avioeroa, sillä hän oli todella rakastunut toiseen naiseen.

24-vuotias Lucrezia oli jättänyt synnyinmaansa Italian taakseen seuratakseen tuoretta aviomiestään. Septimus oli kuitenkin alkanut käydä oudoksi heidän tultuaan Lontooseen, ja Rezian toiveesta mies kävi eri lääkäreiden pakeilla. Nämä olivat sitä mieltä, että kiihtyminen jos jokin oli Septimukselle pahaksi, mutta aina vain enemmän mies kiihtyi, kuuli ääniä, kiihtyi lisää. Hän vaati Reziaa kirjoittamaan ylös päätään riivaavia ajatuksia, ja Rezia kirjoitti, mutta oli kovin huolissaan.

Joskus hän puhui oikein kauniisti, joskus pelkkää pötyä, ja hän lopetti aina kesken, muutti mieltään, halusi lisätä jotakin, kuuli jotain uutta, kuunteli käsi korvan takana, mutta Rezia ei kuullut mitään. 

...

Hänellä oli myös näkyjä, hänellä oli tapana kertoa olevansa hukkunut ja makaavansa luodolla lokkien kirkuessa hänen yllään. Hän katseli sohvan reunan yli kuin merelle, tai hän kuuli musiikkia. Todellisuudessa kadulta kuului posetiivin soittoa tai jonkun miehen huutoa, mutta hän huudahti "suloista!" ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja se oli Reziasta kaikkein kauheinta, nähdä Septimuksen kaltaisen miehen joka oli taistellut, ollut urhoollinen, itkevän. 

Romaanissa on paljon henkilöitä, jotka kohtaavat joko Lontoon kaduilla tai Clarissan illallisilla ja liittyvät sillä tavalla toisiinsa. Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, mutta muistoissa liikutaan ajassa. Tyyliltään romaani on tajunnanvirtaa, mikä vaatii lukijalta, saati sitten äänikirjan kuuntelijalta täyttä keskittymistä. Olin mielestäni keskittynyt, mutta kuitenkin minulle jäi vähän sellainen tunne, että olisin halunnut rakastua romaaniin, mutta suhteemme jäi hieman laimeaksi. Ehkä siinä vaikutti, että yritin saada kirjan kuunneltua ja jutun siitä kirjoitettua jo tammikuun viimeisen päivän klassikkohaasteeeen, siinä kuitenkaan onnistumatta... Pitää vielä erikseen mainita, että Eija Ahvo lukijana sopi erittäin hyvin tehtäväänsä. 

***

Laura Andersson: Tähtipölyn bulevardi 

Gummerus, 2024

Lukija: Anna Paavilainen 

Kesto: 11 h 18 min

Päivä ja kellonlyömä, jolloin Oy Alko Ab avasi ovensa kieltolain päätyttyä, oli suurelle osalle kaupungille kerääntyneestä väenpaljoudesta ilon päivä. Että saattoikin julkisesti, keskellä kirkasta päivää, mennä noin vain ostamaan pullon kirkasta!

17-vuotiaan Doris Laineen perheelle 5.4.32 klo 10 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lähtölaskenta ilon pitoon. Trokarin tyttärenä Doris mietti tulevaisuuttaan, mitä muuta hän muka tekisi kuin jatkaisi isänsä jalanjäljillä, ryhtyisi pyykkärimuijaksi vai?

Doriksen elämä muuttuu kahdella hyvin erilaisella tavalla, kun hän tapaa uusia ihmisiä. Piipahtaessaan tuossa juuri avatussa alkoholiliikkeen myymälässä, tietenkin vain uteliaisuuttaan, hänen yllätyksekseen siellä oli suunnilleen hänen ikäisensä tyttö, joka kiehtoi Dorista niin paljon, että hänen oli etsittävä tämä käsiinsä. Toinen henkilö, tai oikeastaan kaksi, löysivät hänet kadulta, jossa hän puolustutui kotinurkkien koltiaisia vastaan. Nämä herrat olivat hiljattain ryhtyneet elokuva-alalle ja alkoivat kaavailla Doriksesta näyttelijätärtä. 

Lukijaksi kirjalle sai ainakin Storytelillä valita Anna Paavilaisen sijaan AI-generaattorin luoman Sofian tai Venlan. Tiesin valmiiksi, että valitsisin Annan, mutta pitihän nuo tekoälylukijat tsekata. Tylsiä olivat. 

Itse kirjasta sitten, ehkä minulla oli kohtuuttomat odotukset herkullisista lähtökohdista johtuen, sillä aivan niitä tähtipöly ei tavoittanut, vaikka olikin kelpo viihdettä. Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne minua vaivasi, ja koin sen johtuvan kerrontatyylistä. Juonellisesti romaani oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja koukutuinkin paikoitellen, mutta välillä edettiin kovin verkkaisesti. Tähtipölyä aloittaa uuden sarjan, ja jos seuraavan osan juoni vaikuttaa kiinnostavalta, en ehkä sano sille ei. 

Sama kirjailija on luonut myös historiallisen Lili Loimola -dekkarisarjan. 

***

Rachel Burton: The Butterfly Garden

Boldwood Books, 2024

Lukija: Imogen Church 

Kesto: 10 h 49 min

1939

Jamesin isä oli kirkkoherra pienessä kylässä Suffolkissa. Hänen paras ystävänsä oli samanikäinen Clara Samuels, mutta tytön perhe ei katsonut heidän ystävyyttään pelkästään hyvällä. Yhdeksänvuotiaat eivät oikein tienneet miksi Jamesin sanottiin olevan ala-arvoisempi, Clara itse viihtyi paremmin pappilassa kuin kotonaan.

He olivat alkaneet kutsua Perhospuutarhaa sillä nimellä edelliskesänä, sillä ennen kuin talosta oli tullut pappila, sitä oli kutsuttu Butterfly Cottageksi. 

2018

Meredithillä ei tietääkseen ollut isotätiä, saati sellaista, joka jättäisi hänelle talon Suffolkissa. Hän ei ollut juurikaan tekemisissä isänsä suvun kanssa, muttei edes hänen äitinsä Bernice tiennyt anopillaan olleen sisarta. 

 

Meredith näki perinnössä mahdollisuuden maksaa nyt eksäksi muuttunut poikaystävänsä Joe ulos Meredithin kehnosti menestyvästä kampaamoyrityksestä. Lakimies oli kertonut perintötalon olleen pitkään tyhjillään, ja kehottanut odottamaan odottamatonta, mutta kai sen myynnistä silti jäisi ylimääräistä... 

Järkytys oli suuri, kun hän paikan päälle päästyään sai tietää, että Butterfly Gardenissa asui nuori mies, puutarhuri Zack Jones, joka oli perinyt puolet talosta.

1963

33-vuotias Clara ajatteli edelleen toisinaan Jamesia, jonka kanssa oli ollut kirjeenvaihdossa vielä yhdeksän vuotta sodan puhjettua. Kun Clara oli aloittanut opinnot yliopistossa, kirjeet olivat lakanneet tulemasta, mikä saattoi johtua siitä, etteivät hänen tylyt vanhempansa lähettäneet niitä hänen uuteen osoitteeseensa. 

Suffolkia Clara ei ollut oikein koskaan saanut mielestään, eikä etenkään Butterfly Gardenia. Vaikka 1960-luvulla pidettiin lähes mahdottomana ajatuksena että nainen ostaisi yksin kiinteistön, hän halusi saada vanhan pappilan omakseen. 

Butterfly Garden oli hyvää viihdettä, jossa rakkaus ja ystävyys olivat suuressa osassa. Ajankuvaa yritettiin luoda esimerkiksi mainitsemalla Beatlesit, mutta kaikkineen ajankuvan piirtäminen oli kohtalaisen niukkaa, mihin olin pettynyt. Kirja toimii parhaiten rakkausronaanina. 

Aikamatkalla romaanien maailmassa, vol 3

Tällä kertaa esittelen neljä romaania 1700-luvun lopulta toisen maailmansodan vuosiin saakka. Aloitamme Ruotsista, käymme Englannissa ja Suomessa, ja päädymme lopulta englanninkielisen romaanin mukana Tanskaan. 

***

Christina Erikson: Autuuden saari

#2 Kartanon naiset

Docendo, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 19 min

Svartån kartano, 1789

Svartån kartanon ainoa poika ja perillinen oli menehtynyt vain 21-vuotiaana. Tämän vuoksi oli vaarana, että kun isästäkin jättäisi aika, kartano, ruukki ja laajat tilukset siirtyisivät isän suvulle, pois perheeltä. Christina ei halunnut ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, joten ainoa mitä hän saattoi asian eteen tehdä, oli mennä naimisiin. Silloin Svartån omistaisi hänen puolisonsa. Christina vain ei ollut kovaa valuuttaa avioliittomarkkinoilla, sillä kihlauksensa purkauduttua hänellä oli maine hankalana puolisoehdokkaana. Niinpä hän oli vielä 23-vuotiaanakin naimaton ja sen tähden auttamattomasti vanhapiika. 

Christinan kamarineito ja ystävä Maja viehättyi uudesta, ikäisestään papista joka tuli Svartåhon. Mies oli kaunis, vaaleat hiukset kuin sädekehä, mutta pappi tai ei, Maja tiesi miten miehet käyttivät naisia hyväkseen. 

Juoni kulkee lomittain Christinan ja Majan elämän ympärillä, ja mukana on monia ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä. Autuuden saari on periaatteessa itsenäisenä osana luettavissa oleva romaani, mutta aloittaisin silti sarjan alusta, jo ihan silläkin, että se on niin viihdyttävä ja avaa Ruotsin historiaa ajanjaksolta joka ainakin itselleni on vähemmän tuttu.

Esipuheessa kirjailija kertoo, miten valtava onni häntä on kohdannut, kun hän saa asua talossa, jossa hänen kirjasarjansa sankarittarien esikuvat ovat eläneet. On varmasti aivan hurjasti mielikuvitusta ruokkivaa, kun voi asua kartanossa, jolla on niin pitkä historia ja kulkea samoissa huoneissa joissa päähenkilönsä ovat liikkuneet.

Erikson on aiemmin kirjoittanut dekkareita, ja Kartanon naiset on hänen ensimmäinen historiallinen kirjasarjansa. 

 

***

Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä 

#2 Moraalisten naisten kirjakerho

Otava, 2024

Lukija: Alma-Ruut Karjalainen 

Kesto: 8 h 8 min

Sussex, 1847

Paronin tytär, neiti Adalmina Lockhart, saapui vierailulle lapsuudenystävänsä Lordi Raymond Delaneyn ja tämän vastavihityn nuorikon Josephinan luo. Trenaughn kartano oli upea niin ulkoa kuin sisältä ja vieraitakin oli tulossa lisää muutaman päivän kuluttua, joten Ada uskoi viihtyvänsä mainiosti. Sitä ennen he ehtisivät puhua Josephinan kanssa Moraalisten naisten kirjakerhon tulevaisuuden suunnitelmista, sillä jäseniä oli kertynyt jo hyvä määrä.

He tiesivät odottaa Lordi Whartonin tuovan mukanaan yllätysvieraan, mutta Adalmina olisi toivonut tämän olleen kenen tahansa muun, kuin viimeiset kahdeksan vuotta ulkomailla viettäneen Henry Spencerin. Ada oli onnistunut pitämään miehen melko hyvin pois ajatuksistaan nuo vuodet, joita oli edeltänyt tämän kanssa seurustelu ja suunniteltu avioituminen. Sitten mies oli lähtenyt, ilman selityksiä, vain koruton anteeksipyyntö kirjelapulla. Adalmina tiesi miehen palanneen matkoiltaan ja oli nähnytkin tämän ohimennen Raymondin ja Josephinan häissä. Nyt kun Henry ilmestyi yllättäen kartanoon, Ada tiesi, että oli tilinteon aika.

"Olen pahoillani siitä. Todella. Sotkin asiani, ja sinä sait kärsiä sen vuoksi", mies kuului huokaisevan.  

Adalmina kurkisti varovasti kulmiensa alta. Henry vaikutti olevansa vilpittömästi pahoillaan - sen kuuli miehen äänestä ja näki tämän kireiltä kasvoilta. Keskustelu ei ollut helppo miehellekään. 

"Saanko minä anteeksi?" Henry kysyi, kun Adalmina sulatteli miehen sanoja hetken liian kauan.

"Se riippuu siitä, saanko minä sinulta riittävän hyviä vastauksia", Adalmina totesi hitaasti. Hän tajusi, ettei ollut valmis päästämään Henryä pälkähästä pelkällä anteeksipyynnöllä. Hän oli sentään pohtinut kahdeksan vuotta heidän seurustelunsa yllättävän päättymisen syitä. Henryn lähtö oli langettanut varjon hänenkin ylleen, ja yhtäkkiä hänen tähtensä ei ollutkaan niin kirkas kuin aiemmin. Sen seurapiirikauden aikana hän ei ollut saanut enää yhtään kosintaa.

Tunteista ei ole useinkaan helppoa puhua, ja se pitää paikkansa myös Adalminan ja Henryn välillä, varsinkin kun on selvää, että molemmat tuntevat edelleen vetoa toisiinsa. Anteeksipyyntö on paikallaan, mutta lukijalle on alusta saakka selvää, ettei Henry halunnut jättää Adalminaa, vaan tapahtui jotain, miksi mies toimi kuten toimi. 

Seikkailijalordin paluu oli vähintään yhtä viihdyttävä ja ahmittava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Lisää historiallista kartanoromantiikkaa on luvassa, sillä kolmas osa, Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia ilmestyy jo maaliskuussa. 

***

Jaana Piira: Polttavat raiteet, aseman varjo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 6 h 25 min

1930-luvulla Ylä-Karjalassa Anna oli saanut uuden työn syrjäisen Kellomäen kylän juna-aseman hoitajana. Samalla hänen miehensä Niilo sai töitä ratavartijana, kunhan Anna pitäisi hänen toimiaan silmällä, sillä vankileirilläkin ollutta punikkia ei vieläkään pidetty kunnollisena, luotettavana kansalaisena. Koska jostain oli tienattava, oli Niilo aiemmin ollut topparoikassa junarataa rakentamassa, mistä Anna ei ollut pitänyt ollenkaan, sillä hyvä osa tienesteistä kului porukalla viinaan. 

Samoihin aikoihin asemalla aloittaa työnsä myös Kerttu, josta tulee uusi postinhoitaja. 

Vuorotellen seurataan sodan lähestymistä niin Annan, Kertun kuin Niilonkin näkökulmasta.

Mieleen tuli hatarasti vanha iskelmä siitä kuinka "topparoikka tulee", mutta nytpä avautui mikä porukka se oikein oli. Eikä se ihan ainoa asia ollut mitä kirjasta opin, minkä lisäksi se oli viihdyttävä, astetta "vakavampi" kuin historialliset viihderomaanit. 

***

Ella Gyland: The Helsingør Sewing Club

One More Chapter, 2022

Lukija: Kristin Atherton

Kesto: 9 h 53 min

Cecilian 96-vuotias isoäiti oli kieltäytynyt muuttamasta omasta kodistaan, mutta joutunut sairaalaan kaaduttuaan pahasti. Siellä hän oli saanut kohtaloksi koituneen keuhkokuumeen. 

Cecilia löysi isoäidin tavaroita läpi käydessään rasiallisen koruja, joita hän ei ollut koskaan nähnyt isoäidin käyttävän. Mukana olleen lapun avulla hän onnistui jäljittämään korujen omistajan, joka tiesi kertoa hänelle miten ne olivat päätyneet Ingerin haltuun. Siinä samalla Cecilia kuuli isoäitinsä tarinan.

Helsingør, 1943

Kun kööpenhaminalainen Inger Bredahl sai työpaikan kirjansitomosta Helsingørissä, hän muutti asumaan isänsä veljen ja tämän perheen luo. Heidän tyttärensä Gudrun oli Ingerin ikäinen ja tämän pikkuveli Jenskin jo kuudentoista. Näiden mukana Ingerkin tuli vedetyksi mukaan vastarintaliikkeen toimintaan. 

Tanskan historia toisen maailmansodan aikana on minulle aika vierasta, lähinnä olen oppinut siitä Badhotellet -sarjan myötä. Vastarintaliikkeen toimintaa ei tv-sarjassa kuitenkaan tuotu esille, tyskertøs eli saksalaisheila noin nätimmin sanottuna kylläkin, onhan sarjassa saksalaismiehen ja tanskalaisnaisen lapsikin mukana. Niinpä Helsingørin ompeluseura oli kiinnostavaa kuunneltavaa. 

Aikamatka historiaan, vol 2

Tällä kertaa aloitetaan peräti 1780-luvulta, ruotsalaisesta kartanosta joka on oikeastikin olemassa, ja jossa kirjailija itse nykyään asuu. Sitten siirrytään vajaa sata vuotta eteenpäin 1860-luvulle, jolloin Suomesta lähdettiin Amerikkaan. Kolmannessa kirjassa 1800-luvun viimeisiä vuosia ja seuraavan vuosituhannen alkamista aina toiseen maailmansotaan asti seurataan mikkeliläisestä näkökulmasta. Viimeiseksi palataan Ruotsiin sotaa edeltäviin vuosiin.

***

Christina Erikson: Uskollisuuden vala

Kartanon naiset #1

Minerva, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 17 min

Christinan pikkusisko Beata oli kuin kopio heidän kauniista ja sävyisästä äidistään, mutta Christinaan äiti ei ollut koskaan aivan tyytyväinen. Christina kokikin olevan enemmän veljensä Marcuksen kaltainen ja oli tälle kateellinen siitä, miten vapaata poikien elämä oli. Kuusitoistavuotias Christina ei millään tahtonut taipua siihen muottiin, joka nuorille naisille oli varattu Svartån kartanossa Ruotsissa vuonna 1782.

Christinan isä, hovimarsalkka Karl Sporre, halusi luonnollisesti tyttärensä solmivan edullisen naimakaupan. Kuitenkin äiti oli heistä se, joka piti päämääränään löytää Christinalle sopivan sulhasen - ja pian. Kuninkaan ympärillä kuhisee, ja osan aatelistosta noustessa tätä vastaan, seisoo Karl Sporre tiiviisti kuninkaan riveissä. 

Maja oli syntynyt köyhään perheeseen ja päätynyt pikkupiiaksi jo lapsena. Svartån kartanossa hän oli ollut jo vuosia ja se oli hänestä hyvä paikka. Kun Christina oli kasvanut, Majasta oli tehty hänen oma palvelusneitinsä, ja nuoret naiset olivat tulleet ystäviksi.

Romaania kuvataan näin: "Historiallisen perhesaagan aloitusosa on täydellinen yhdistelmä historiaa, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä." Allekirjoitan tuon mielelläni, ja tätä julkaistessani olen kuunnellut jo toisenkin osan. 

***

JP Koskinen: Haukansilmä

2021, Like

Lukija: Toni Kamula

Kesto: 13 h 8 min

Kun Kuuran perhe jätti 1860-luvulla taakseen Suomen suuriruhtinaskunnan ja saapui laivalla Amerikkaan, isä antoi heille kaikille uudet nimet. Niin Veikosta tuli William ja Yrjöstä George, isästä itsestään Edward ja äidistä Minnie. Maassa maan tavalla, sanoi isä.

Uudessa kotimaassa riehui sisällissota, mutta Amerikka oli niin suuri maa, että sinne mahtui kaikenlaista. Eivät Kuurat sotaa pelänneet. 

Aikansa New Yorkissa asuttuaan he päättivät lunastaa maata lännestä ja ryhtyä viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Pojista kasvaisi kunnon cowboyta. Tapahtuu kuitenkin jotain, mikä hajottaa heidän perheensä useammaksi vuodeksi.

Tämän verran tiesin itse, kun ryhdyin Haukansilmää kuuntelemaan. Niinpä Georgen, tuon haukansilmäisen pojan, suuri seikkailu tuli täytenä yllätyksenä. Kumpi sitten on parempi tapa lähteä kirjaa kuuntelemaan, on varmasti ihan henkilökohtaista, mutten kuitenkaan koe tarvetta avata juonta sen enempää. Totean vain, että George kokee elämänsä seikkailun, etsii itseään ja löytääkin, ainakin luulisin niin. Ehkä se selviää kolmannessa osassa, joka tuo suvun taas lähemmäs Tulisiiven aikakautta. 

P.s Minulle jäi ihan arvoitukseksi miten nämä henkilöt liittyivät Tulisiiven päähenkilöihin, kun en saanut etunimiä täsmäämään...

***

Raija Oranen: Punaisten kukkien puutarha

Otava, 2024

Lukija: Tuukka Haapaniemi

Kesto: 16 h 9 min

Kun elettiin 1800-luvun viimeisiä vuosia, Edwin Alléen oli täyttämässä kolmekymmentä ja töissä konepajapäällikkönä Valtion Rautateillä. Hänen vaimonsa Lydia teki hänestä yhdellä kerralla kahden tyttölapsen isän ja pieni perhe muutti Mikkeliin. Isä ei identtisiä kaksosia toisistaan erottanut ja kutsuikin heitä yksinkertaisesti "tytöiksi", vielä sittenkin kun he olivat saaneet kolmannen tyttären, jota kutsui tämän etunimellä.

Nuorempana Edwin oli seilannut höyrylaivan lämmittäjänä Amerikkaan tuhansien muiden suomalaisten siirtolaisten joukossa. Palatessaan puolitoista vuotta myöhemmin Suomeen hän tiesi tasan tarkkaan mikä häntä eniten kiinnosti: tekniikka. Niin hän opiskeli insinööriksi ja työllistyi rautateille. Kun perhe muutti Mikkeliin, Edwin oli jo merkittävässä asemassa. Lapsia siunaantui yhteensä kuusi, neljän tyttären jälkeen vihdoin kaksi poikaakin, mutta rakas Lydia menehtyi lapsivuoteeseen. 

Uuden vaimon ja myöhemmin vielä kolmannenkin Edwin tarvitsi lapsiaan hoitamaan, miten hän muuten olisi heidän kanssaan selvinnyt. 

Maailman myllerrykset koskettivat myös pientä Mikkeliä, ja Edwin pääsee seuraamaan sotavuosiakin sisäpiiristä, sillä hänen tyttärensä tekevät naimakauppoja upseerien kanssa. 

Olin kuunnellut kirjaa vähän matkaa, kun alkoi tuntua siltä, että on tarkistettava onko kunnallisneuvos Alléen todellinen henkilö, ja kyllähän hän on. Miksi Oranen juuri hänestä kirjoitti; hän on Orasen puolison isoäidin isä. Kirja on syntynyt jatkumona näytelmälle, jonka Mikkelin teatteri Oraselta tilasi, toiveena Mikkelin historia. Alléenin suvusta on lähtöisin kuuluisia henkilöitä, Edwin oli esimerkiksi armeijakunnan komentajan Woldemar Hägglundin appiukko ja vuonna 1938 syntyvän kenraalin, Puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin isoisä. Tämän äiti on toinen niistä kaksosista, joita Edwin ei erota toisistaan. 

En ollut moneen vuoteen lukenut mitään Oraselta, mutta tämä oli oikein kiinnostava pala historiaa. Lukijalle myös propsit. 

***

Katarina Widholm: Viaton sydän lyö

#1 Betty 

Gummerus, 2024

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 14 h 38 min

17-vuotias Betty Lind oli saanut kotiapulaisen paikan tohtori Molanderin luona. Perheessä oli myös aikuinen poika, joka asui jo muualla. Betty malttoi tuskin odottaa, että pääsisi hyvään herrasperheeseen, ja saisi vihdoin omaa rahaa, ja voisi käydä leivoskahveilla ja vaikkapa ihan oikealla kampaajalla!

Junamatkalla Hälsinglandista Tukholmaan hän tutustui Uppsalassa asuvaan lehtori Martin Fischeriin. Mies antoi hänelle kirjansa ja pyysi Bettyä kirjoittamaan ja kertomaan mitä kirjasta piti. 

Uuden ystävän hän sai heti ensimmäisenä aamunaan samassa pihapiirissä kotiapulaisena olevasta Violasta. 

Tohtori oli mutkaton ja ystävällinen mies, tohtorinna vaativa eikä useinkaan kovin ystävällinen tai ymmärtäväinen uutta apulaista kohtaan. Joskus kyyneleet valuivat Bettyn posket raidoittaen, ja silloin tohtorinna puhui hetken hieman ystävällisemmin. Bettyllä oli usein koti-ikävä, johon lohtua toi kirjeenvaihto Martinin kanssa. 

Bettyn ensimmäinen kohtaaminen  perheen pojan, Carl-Axelin kanssa, oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Nuori mies oli ylimielinen, kutsui miehen kolisteluun herännyttä tyttöä äkäpussiksi ja vihjaili törkeästi miten Betty voisi nukkua palvelijanhuoneen sijaan hänen vieressään. Viola neuvoikin, että pojan kanssa kannattaa olla varovainen, eikä "ainakaan ilmaiseksi antaa mitään tehdä". Violan oma työnantaja kun tykkäsi aina välillä maistissa ollessaan likistellä, ja sen jälkeen palkkakuoressa oli tervetullut ylimääräinen seteli. Betty piti tuollaista käytöstä järkyttävänä, muttei halunnut arvostella uutta ystäväänsä.

Käänteitä riitti tässä viihdyttämässä romaanissa jossa ajankuva toimi hyvin, eikä sivuilta tihkunut omaan makuuni liikaa romantiikkaa. Mukana oli paljon arjen kuvausta kotiapulaisen askareista lähtien, ja Betty toiveineen oli kiva nuori tyttö päähenkilöksi, ei liian hattarainen. 

Sanna Majuri on yksi lempilukijoistani, tällä kertaa "Viuula" särähti korvaan, tokihan se niin kuuluu ääntää, mutta...

Tästä sarjasta on hiljattain ilmestynyt toinen osa suomeksi, kuuntelen sen kyllä.

***

Kirjasomen joulukalenteri: Luukku 15

Olen ollut jo monta viikkoa joulukirjafiiliksellä, sillä onhan meitä hemmoteltu huolella. Kun maassa oli lunta, jota tänne Tampereen korkeudellekin saatiin jo useamman päivän ajaksi marraskuun puoliväliin mennessä, tuntui siltä, että luureihinkin voi laittaa jo talvisia ja jopa jouluisia kirjoja. 

Niinpä otin heti marraskuussa kuunteluun tuoreimman suomennoksen Jenny Baylissiltä, joka on nyt jo kolmen kirjan myötä talvisten romaanien suosikkikirjailijoitani.

Jenny Bayliss: Jouluksi kotiin

Otava, 2024

Lukija: Mili Bunda

Kesto: 11 h 26 min

Uutinen Augustus Northin kuolemasta oli tuonut paikalle runsaasti surijoita ympäri maailmaa. Seppeleitäkin oli toimitettu kirkkoon kolminumeroinen määrä. Augustus oli elänyt maailmankiertäjänä ja kerännyt kosolti ystäviä, sillä kuka olisikaan voinut olla tulematta juttelemaan miehelle, joka soitti luuttua ja veisteli pikkuesineitä violetissa, suitsukkeelta tuoksuvassa pakettiautossaan. 

Augustuksella oli myös kolme aikuista tytärtä, kaikilla eri äidit ja kenenkään kanssa Augustus ei ollut viettänyt perhe-elämää. Naiset tunsivat toisensa, sillä heidän lapsuudessaan Augustuksella oli tapana viettää kesälomaa yhdessä kaikkien tytärtensä kanssa. Aikuistuneet sisarpuolet eivät kuitenkaan ole kovin hyvissä väleissä, ja syykin selviää pikkuhiljaa. Augustus ei nimittäin anna heille muille vaihtoehtoja kuin tulla jälleen toimeen keskenään, sillä heidän tulee yhdessä elvyttää unholaan vaipunut perinnejuhla.

Jouluksi kotiin ei ole nimestään huolimatta sellainen piparintuoksuisen jouluinen, vaan siinä käydään läpi ihmiselämän isoja teemoja kuten lapset ja lapsettomuus. Yhdellä sisaruksista on lisääntymistoiveita, mutta asiat eivät suju niin yksinkertaisesti. Kirjassa on siis joulunviettoa syvällisempiä teemoja.

Uusi lukija, Mili Bunda, selvisi urakastaan ihan ok.

***

Seuraavaksi halusin kuunnella jotain hauskaa, joten valitsin uuden brittituttavuuden. Ajattelin Minttu Mustakallion lukijana kruunaavan kirjan ja niin hän todellakin teki. Mintun ääni ja eloisa tyyli sopivat erinomaisesti tällaiseen chick litiin!

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

Bazar, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 54 min

Vain muutama viikko ennen joulua Elsa Olofsdotter (kyllä!) löysi itsensä ikävästä tilanteesta. Hän oli jäänyt yhtäkkiä kodittomaksi, eikä vanhempien vierashuone Uppsalassa tuntunut kovinkaan hyvältä vaihtoehdolta. Onnekseen hän löysi ilmoituksen vuokrattavasta mökistä ja sai vuokraemännäkseen ihastuttavan leskimuorin ja naapurikseen äreän teinin.

Joulu pyörillä oli ollut alunperin hänen ystävänsä Sofian idea, johon tämä oli puhunut Elsan mukaan. Sofia oli tehnyt kaikki valmistelut, mutta sitten tapahtui jotain mikä vei Sofian huomion, ja samalla naisen itsensä kauas Tukholmasta ja suurista suunnitelmista. Niinpä Elsa päätyy viettämään joulunaluspäivät vapaaehtoistyössä kiertäen pakettiautolla sellaisten ihmisten luona, joille joku on halunnut tuoda joulun kotiovelle saakka. 

Tässä kirjassa joulutunnelma oli vahvasti läsnä heti ensimetreiltä. En ole koskaan käynyt Tukholman Gamla Stanissa joulun seutuun, mutta pystyin näkemään sen mielikuvissani, niin tarkasti Bloodworth kuvailee Elsan silmin valaistuksen, glögin ja manteleiden myyjät, lumiset kujat ja mausteisilla tuoksuilla kutsuvat kahvilat. 

Myös ajatus joulutunnelmaa täyteen pakatusta pakusta jonka kautta voi tuoda joulumielen jollekin toiselle ihmiselle on niin herttainen, ja kirjailija oli valinnut kiinnostavia sekä sopivasti erilaisia henkilöitä joulupakun visiitillä yllätettäviksi. Oikein ihana tunnelmakirja, josta joulumieli tarttuu helposti mukaan, jos olet yhtään vastaanottavaisella tuulella!

***

Olisiko nyt dekkarin vuoro, ajattelin valitessani seuraavaksi luureihini Alexandra Benedictin arvoitusdekkarin. Olin kuunnellut häneltä pari vuotta aiemmin Joulun murhapeli -nimisen suljetun paikan jännärin, joka ei ollut ehkä niin mieleinen minulle kuin monelle muulle, mutta nyt kirjan juoni kuulosti sen verran tarttuvalta, että otin riskin. 

Alexandra Benedict: Joulun palapelimurhat

Otava, 2024

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 11 h 16 min

Kahdeksankymppinen Edie O'Sullivan oli pitänyt kotinsa ruokasalin oven lukittuna jo kaksikymmentä vuotta. Yleensä hän onnistui unohtamaan huoneen olemassaolon, mutta näin joulun alla ikävät muistot siellä lausutuista hyvästeistä palasivat. Hänen elämänsä sisältö olivat nykyään hänen kolme kissaansa sekä palapelit, joita kasatessaan hän mielellään nautti teetä. Jouluun Edie suhtautui lähinnä kuin sitä ei olisi olemassakaan, mutta tänä vuonna hän löysi ovensa edestä kammottavan joulupaketin. Sen sisältämä palapeli sai hänen sydämensä hakkaamaan. 

Hyvä Edith,

sinut tunnetaan siitä, että osaat asetella sanasi ja ristikkosi terävästi, mutta pystytkö ratkaisemaan tämän murha-arvoituksen? Neljä ihmistä on saava surmansa jouluaattoiltaan kello kahteentoista mennessä, ellet onnistu ratkomaan vihjeitä ja pysäyttämään minua. Uhreja saattaa tulla enemmänkin. Pidä huoli siitä, että teet kaiken kunnolla etkä rupea sotkemaan asioita, sillä huonoja tapoja et petkuttajana pääse helposti pakoon.

Terveisin 

Palapeluri

Edien naapurin Rigan mielestä oli selvää, miksi tappaja oli lähettänyt arvoituksen setvittäväksi juuri Edielle, tuunettiinhan hänet valtakunnallisesti Ristikkorouvana, sukkelana sanataiturina josta jopa Times oli tehnyt lehtijutun. 

Edie otti välittömästi yhteyttä sukulaispoikaansa Seaniin, joka työskenteli rikoskomisariona, mutta alkoi myös pimittää tietojaan saadessaan uusia paloja haltuunsa. 

Sean oli hänen veljensä pojanpoika ja samalla Edielle rakas kasvattipoika, joka oli puolisonsa Liamin kanssa keskellä adoptioprosessia. Oman lisänsä kirjan juoneen tuokin Seanille ja Liamille tarjottu nelivuotias Juniper. Vaarantuvatko heidän adoptiohaaveensa, kun Seankin joutuu hengenvaaraan?

Joulun palapelimurhat oli oikein viihdyttävä ja sopivasti cozy crime joulunalusdekkari, ei mitään mässäilyä vaan pehmeää pähkäilyä. 

***

Näiden kirjojen myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulunalusaikaa ja Onnellisia Joulunpyhiä. Toivottavasti teillä on aikaa rentoutua kirjojen parissa, sillä mikä sen parempaa ajanvietettä!

***

Kirjasomen joulukalenterin eilinen luukku aukesi Kirjaluotsin blogissa ja huomenna joulutunnelmaa tarjoilee Mrs Karlsson lukee. Kalenterin aloitusluukku löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jossa on lista kaikista luukuista linkkeineen. Kalenterin logot ovat perinteiseen tapaan Yöpöydän kirjat -blogin Niinan käsialaa. 

Kukkaloistoa talven keskelle - Laura Suomela & Frida Gråsjö

Kuuntelin nämä molemmat kirjat jo kesähelteillä, mutta kas kas bloggausjononi jumittaa taas... Mikäli kaipaat keveyttä ja kesäistä väriloistoa talven keskelle, tutustu näihin kahteen. Kannetkin on molemmissa niin kauniit ja kesäiset. Pioni on yksi ehdottomista lempikukistani ja meillä onkin niitä monta omassa pihassa.

***

Laura Suomela: Pioneja ja peitetarinoita

Into kustannus, 2024

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 6 h 33 min

Helenan unelmien työpaikka Blooming You -kukkakaupassa oli kuin päivä karkkikaupassa pikkulapselle. Kun leikkokukkien huumaava tuoksu otti hänet vastaan heti ulko-ovella, hän ei voinut kuin ajatella, että juuri tällaista muutosta hän oli elämäänsä kaivannut. Tosiasiassa hän oli irtisanoutunut vanhasta, liian kuormittavasta työstään, mutta miehelleen Hartsalle hän ei ollut saanut tätä kakaistuksi. Hartsa luuli hänen olevan virkavapaalla ja Helenan vain nauttivan vain lyhyestä irtiotosta hänelle niin tärkeiden kukkien parissa. 

Kukat tosiaan olivat Helenan ilo, myös kotipihassa. Kuluneena keväänä he olivat saaneet nauttia aivan poikkeuksellisesta tulppaanien väriloistosta, ja nyt myöhemmin kesällä hän oli erityisen ylpeä upeasta pionipenkistään. 

Muutakin puuhaa Helenalla kyllä riittää, ja siihen vaikuttaa isosti naapurihuoneistoon muuttanut Helenan äiti. 

Pidin paljon Bloming You -sarjan ensimmäisestä osasta, ja siihen nähden tämä toinen oli turhan paljon ensimmäisen kertausta ja / tai sen kaltainen. Yksi keskeisimmistä teemoista oli miten Helena saisi kakaistua Harrille, että on sanonut itsensä irti hyvästä työpaikastaan, mitä pohjustettiin mielestäni riittämiin jo aloitusosassa, joten olisin hypännyt juonessa isomman loikan eteenpäin. Samoin Helenan äidin muutto seinänaapuriksi, sitäkin pohjustettiin hyvin edellisessä ja nyt tavallaan todettiin, että oikeassa oltiin, äiti pitää Helenaa kiireisenä. 

Sinänsä kirja oli hauskaa hellekesän kuunneltavaa, joten voin kuunnella kolmannen osan chick litiä kaivatessa, mikäli juoni kuulostaa kiinnostavalta. Suomela kirjoittaa ihan ok minun makuuni.

***

Frida Gråsjö: Täyden hääpalvelun majatalo

#1 Rosnäs

Bazar, 2024

Lukija: Henna Mäki-Filppula

Kesto: 7 h 58 min

Beatrice "Bea" Blom, nuori juristi, kaipasi rakastumisen tunnetta, mutta sai pettyä treffeillä toistensa jälkeen, oli ne sitten järjestänyt Tinder tai naapurin rouva. Hänen kaksossisarellaan Cillalla oli elämä täydessä järjestyksessä, oli oma pitopalveluyritys ja perhe saksalaisen Karlin kanssa, heidän lapsensa niin ikään kaksoset. Bea toivoi, ettei kaksosgeeni ollut siirtynyt hänelle, mutta omaa perhettä hän kyllä jo kaipasi. 

Kun Bea sitten "joutui jäähylle" omasta työstään, hänen piti keksiä jotain muuta. Rosnäsiin hänet toi keikkatyö siskon pitopalvelussa, ja sai jäämään Täyden hääpalvelun majatalo, joka tarvitsi puutarha-apulaista. Bea näkee majatalon potentiaalin ja tapaa uuden miehen, häävalokuvaaja Markuksen.

Positiivista kirjassa oli suloisen kesäinen tunnelma, negatiivista jatkuvat puheet kaloreista, eli siitä mitä Bea söi ja miten se ei taaskaan mahtunut päivittäiseen kalorimäärään. Eikä valokuvaakaan hänestä saanut ottaa ettei kaksoisleuka näy, ja Markushan meni nappaamaan Beasta salaa kuvan, kun nainen oli hänen mielestään siinä tilanteessa niin haaveilevan näköinen, eli ei Markus tietenkään mitään kaksoisleukaa yrittänyt ikuistaa. Juoni ei mitään isompia yllätyksiä tarjoillut, mutta olipahan sellainen kolmen tähden kokemus. En tiedä tulenko jatkamaan sarjan parissa, ensi kesänä sen kai näkee.

Rosnäs-sarjassa on viisi osaa jotka ilmestyivät tiiviissä tahdissa kesäkuusta elokuuhun, eli kaikki ovat jo kuunneltavissa. Kurkkasin niiden kuvaukset läpi, eivätkä ne ole jatkuvajuonisia vaan päähenkilö vaihtuu joka kerralla, tosin yhdessä se on tässäkin mukana oleva Cilla. Viimeisessä osassa on eläkeikää lähestyvä pankinjohtaja, joten kaikki eivät ole max kolmekymppisiä, mikä on minusta hieno juttu! 

2 x naparetkellä - Bea Uusma & Matti Lainema

Pitkästä postausjonosta poimittua, eli nämä kirjat kuuntelin alkuvuodesta, juttukin odotti lähes valmiina, mutta taisi jäädä kevään jalkoihin...

*** 

Kuunneltuani Aura Koiviston Mies ja merilehmän minulle jäi halu kuunnella lisää tutkimusmatkailijoista. Päädyin hyvin samoille seuduille pohjoisen kylmyyteen, kun vielä aivan sattumalta näin Kirjakaapin kummituksen postauksen Bea Uusman kirjasta Naparetki. Sille valikoitui pariksi Matti Laineman kirja Nordenskiöldistä, jonka Koillisväylän valloittamisesta tiesinkin jonkin verran jo ennestään. Olen itse asiassa tiennyt jo lapsesta saakka, sillä äitini asui jonkin aikaa Helsingissä Nordenskiöldinkadulla, ja hän selitti mikä vaikeasti äännettävän nimen tarina oli. 

Sitten itse kirjoihin, siinä järjestyksessä kun ne kuuntelinkin. 

***

Bea Uusma: Naparetki

Into, 2015 (äänikirja 2022)

Lukija: Anna Kuusamo

Kesto: 4 h 48 min

Yli viisitoista vuotta aiemmin, eräissä tylsissä juhlissa, Bea Uusma oli sattumalta poiminut kirjahyllystä teoksen joka kertoi Andréen retkikunnan, eli kolmen tukholmalaisesmiehen yrityksestä päästä Pohjoisnavalle. Vuosi oli ollut 1897 ja heidän kulkuvälineensä vetykaasupallo. Uusma ei saanut retkikunnan arvoitusta mielestään. 

Retkueen viimeisen leirin jäännökset oli löydetty 33 vuotta seikkailuun lähdön jälkeen, autiolta saarelta keskellä Jäämerta. Niinkin kauan jäätyneinä olleet filmirullat pystyttiin pelastamaan ja kehittämään kuviksi, ja päiväkirjasivut preparoimaan niin, että tekstiä pystyi lukemaan. Siitäkään huolimatta kukaan ei ole varmuudella pystynyt ratkaisemaan mitä heille tapahtui sen jälkeen, kun he nousivat maihin tuolle Valkosaareksi nimetylle autiosaarelle. Tapahtui jotakin, mistä he eivät kirjoittaneet ollenkaan päiväkirjoihinsa, eivätkä taltioineet filmirullille.

Mitä sitten tiedetään varmaksi?

Retkikunnan kolme jäsentä nousivat maihin Valkosaarelle lokakuussa 1897, se on fakta. Ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen he pystyttivät leirin kiinteälle maalle, saarelle, jota ei oltu merkitty karttaan.

Heidän kuolinsyystään tai -syistään on vuosikymmenten aikana esitetty lukuisia teorioita. Häkämyrkytys teltassa? Valaanlihasta saatu botuliinimyrkytys? Lukuisat muut myrkytysvaihtoehdot. Teltan hautautuminen lumen alle? Paleltuminen? Heillä oli kehno vaatetus arktisiin oloihin. Tahallinen morfiinin yliannostus? Monia näistä on uudessa valossa pidetty epätodennäköisinä, mutta mikä on lopullinen totuus, se ei ehkä koskaan ratkea.

Bea Uusma on ruotsalainen kirjailija ja koulutukseltaan lääkäri. Hän sai vuonna 2013 kirjasta tietokirjallisuuden Augustin eli meidän Finlandiaamme vastaavan palkinnon, ja ilmestyttyään suomeksi kaksi vuotta myöhemmin se äänestettiin Blogistanian parhaaksi tietokirjaksi. 

***

Matti Lainema: A. E. Nordenskiöld - Koillisväylän valloittaja tšuktšien maassa

Booknet Oy, 2024

Lukija: Ari Turunen 

Kesto: 7 h 22 min

A. E. Nordenskiöld syntyi Suomessa vuonna 1832 ruotsalaistaustaiseen aatelissukuun. Hänen isänsä oli mineorologi ja tutkimusmatkailija, jonka mukana poika aloitteli omaa uraansa ja teki jo suunnitelmia eteenpäin. Hän oli mukana ensimmäisellä ja toisella Pohjoismaista Huippuvuorille suuntautuneella matkalla ja johti jo itse kolmatta.

Vaihtaessaan kohteeksi Koillisväylän Nordenskiöld oli jo kokenut tutkimusretkeilijä ja tehnyt jo useamman matkan Huippuvuorille sekä Grönlantiin. Koillisväylän matkaa varten hän varustautui huolella, hankki kansainvälisen päällystön ja ruotsalaisen miehistön ja laivaksi hänelle kunnostetun entisen valaanpyyntialuksen Vegan, jossa oli sekä höyrykone että purjeet. He pääsivätkin Koillisväylälle ja he löysivät kansan jota etsivät. Kaikki oli lähellä onnistua tavoitteiden mukaisesti, kunnes heidän haasteekseen osoittautui aikainen talvi, joka pakotti heidät talvehtimaan tšuktšien parissa. 

Retkikunta oli vakuuttunut siitä, että professorin saama informaatio piti paikkansa, ja että muutaman tunnin navakka etelätuuli hajottaisi reittiä tukkivan, tuskin kahta kilometriä leveämmän jäävyöhykkeen. Siksi laivalla ei hätäilty. Kaikki kävivät välillä maissa ja vierailivat tšuktšien luona. Vasta kun viikot vierivät eikä muutosta tapahtunut, professorin oli pakko ruveta valmistelemaan talvehtimista vain runsaan sadan kilometrin päässä Beringinsalmesta ja Tyynestä valtamereltä. 

Tätä vastoinkäymistä oli vaikea niellä tyynellä mielellä. 

...

Ankkuripaikka oli lähellä merelle päin kaltevaa tasankoa, jota jokilaaksot aaltomaisesti leikkasivat. Jäiden salvatessa Vegan oli tasanko kuurassa, mutta muuten lumeton. Kasvitieteilijät saattoivat siis saada käsityksen tämän seudun ennestään tuntemattomista kasveista. 

...

Lunta ei enää lakaistu pois kannelta, vaan sen annettiin kasautua noin 30 cm paksuiseksi, kovaksi tallatuksi lumi- ja jääkerrokseksi, joka eristi kannen paremmin ulkoilman pakkasista. Vastaavasti lunta luotiin myös laivan kyljille. Komeat jääportaat nousivat jäältä laivan oikean puoliselle partaalle. 

Jäälautat nostivat Vegan korkeuksiin ja hyvin valittu parkkialus kesti kovan pinteen. Vegan talvehtimisesta piirretyt kuvat osoittavat laivan ikään kuin kelluneen jäisen aallon harjalla. 

Retkikunta käytti pitkän talven hyödykseen tutkien muunmuassa tähtitaivasta ja revontulia, tutustuen tšuktšeihin ja myös huvittelemalla. Laivan viereen oli tehty jopa luistinrata. Nordenskiöld oli varannut miehistölle ruokaa kolmeksi vuodeksi, joten senkään suhteen heillä ei ollut hätäpäivää. 

Kun Vega irtosi jäistä, kotimatkan kerrotaan olleen juhlallisuuksien täyttämää. He eivät pitäneet kiirettä, vaan poikkesivat ensin Alaskassa, sitten mm Japanissa jossa itse keisari halusi seikkailijan tavata. Keisari kun ei suonut moista etuoikeutta kenelle tahansa länsimaalaiselle. Ruotsiin palatessaan sataman edusta täyttyi pienemmistä purtiloista ja järjestettiinpä paluun kunniaksi ilotulituskin.

***

Kirjat ovat keskenään aika erityyppisiä Laineman kirjan edustaessa perinteisempää tietokirjallisuutta. Hän on kirjoittanut useampiakin tietokirjoja samalta suunnalta, muun muassa Fridtjof Nansenista, joka valloitti Pohjoisnavan. 

Bea Uusman kirjan alaotsikko - minun rakkaustarinani - viittaakin osuvasti siihen, miten intohimoisesti, ehkä jopa pakkomielteisesti hän Andréen retkikuntaan suhtautui. Samalla hän avasikin lukijalle omaa tutkimustaan ja sen etenemistä. 

Pidin erittäin paljon molemmista kirjoista ja ne täydensivät kiinnostavasti Mies ja merilehmä -kirjasta syntynyttä uteliaisuuttani tutkimusmatkailua kohtaan. Elolliset, josta kaikki tavallaan sai alkunsa, on edelleen jonossa.