Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Julkaisija: Gummerus 2014, 540 sivua

Alkuteos: The last letter from your lover, 2010,

Suomentanut: Heli Naski

Wikipedia kertoo, että Moyes on niitä harvoja kirjailijoita, jotka on palkittu ei vain kerran vaan peräti kahdesti sellaisella sanahirviöllä kuin Romantic Novelists' Association's Romantic Novel of the Year Award. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä toi Moyesille tuon toisen voiton. Palkinto on varmasti paikallaan, sillä kirja on superromanttinen.

Kirja lähtee liikkeelle lyhyellä prologilla, jossa tutustumme Ellie Haworthiin, kolmekymppiseen lontoolaiseen Nation-lehden toimittajaan. Elliellä on muuten elämä kohdillaan, mutta toista vuotta kestänyt kimurantti suhde naimisissa olevaan mieheen aiheuttaa stressiä. Lehden toimitus on muuttamassa uusiin toimitiloihin ja Ellie saa tehtäväkseen penkoa arkistoa ja kirjoittaa naisten sivuille jutun jossa vertaillaan nykypäivään 50 vuoden takaista elämää asenteineen ja pulmineen. Eräästä kansiosta Ellie löytää kauniin ja haikean rakkauskirjeen vuodelta 1960.

Vuonna 1960 Jennifer Stirling herää lontoolaisessa sairaalassa auto-onnettomuutta seuranneesta koomasta. Hän on menettänyt muistinsa. Koti on vieras, aviomies on vieras ja kuva, jonka Jennifer saa muodostettua itsestään muiden välityksellä tuntuu sekin vieraalta. Jennifer yrittää tutustua itseensä käymällä läpi tavaroitaan ja löytää itselleen osoitetun rakkauskirjeen jossa allekirjoituksena on B. Vieraan tuntuisessa maailmassa Jennifer tuntee tarvetta selvittää kuka on tämä häneen rakastunut B, sillä aviomiehestä ei ole kyse.

Pidän yleensä paljon näistä kahdessa eri aikatasossa liikkuvista romaaneista, mutta Jenniferin lähes kolmensadan sivun mittainen osuus Ellien lyhyen prologin jälkeen oli niin pitkä, että olin jo vallan unohtanut kirjan kertovan myös Elliestä. Luin Ellie-prologin uudestaan. Lukija tietää, että Ellien ja Jenniferin elämät tulevat jollain tapaa kietoutumaan yhteen eikä tule yllätyksenä, että Ellie ja Jennifer kohtaavat nykyajassa. Ennen sitä oli kuitenkin mielenkiintoista seurata ja odottaa, missä kohtaa Jenniferin oman tarinan kaksi eri kerronnan vaihetta kohtaavat ja se tapahtui kyllä sulavasti ja ainakin omalla kohdallani ennalta-arvaamattomasti, siitä isot pisteet kirjailijalle.

Tartu tähän kirjaan jos koet tarvitsevasi kunnon annoksen romantiikkaa! Sitä on luvassa, niin paljon ja niin tuskaista romantiikkaa, että minun kohdallani sitä tursusi jo yli äyräiden. Miten monesti tiet voivat kulkea ristiin, miten monesti kaksi ihmistä voi melkein saada toisensa, miten monesti muut ihmiset voivat sekä pienillä päätöksillä että suurilla valheilla toimia niin että päähenkilöt eivät taaskaan kohtaa?

Kun katsoit minua suunnattomilla, utuisilla silmilläsi, ihmettelin mitä saatoit nähdä minussa. Nyt tiedän, että se on typerä käsitys rakkaudesta. Sinä ja minä emme voisi olla rakastamatta toisiamme, se on yhtä mahdotonta kuin että maapallo lakkaisi kiertämästä aurinkoa.

Kirja oli turhan pitkä, vaikka sen lukeminen oli helposta kielestä ja viihteellisyydestään johtuen nopeaa. Aloin vain jo kyllästyä tarinaan. "Melkein saimme jo toisemme mutta ähäkutti jatketaan vielä parisataa sivua". Olisin voinut päättää Jenniferin osuuden sivulle 323. Lähetetään Jennifer kohti sitä  seikkailua, annetaan lukijan tehdä onnellinen loppu omassa mielessään. Ellien prologin jatkoksi Ellien epilogi ja 350 sivua olisi riittänyt hyvin.