Tammi 1978, 173 sivua
Suomennos: Eila Pennanen
Ruotsinkielinen alkuteos: Århundradets kärlekssaga 1978
Piirrokset: Henrik Tikkanen
En ole ollenkaan runoihmisiä. En ymmärrä miten niitä pitäisi tulkita. Takaraivossa on kuitenkin tunne, että runot kuuluu aina tulkita, että niissä on aina jokin verhottu taka-ajatus, kuten venäläisten runoilijoiden yhteiskuntakritiikki jota ei suoraan voinut esittää.
Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan lainasin ihan uteliaisuuttani ja koska se on klassikko ja tänä kesänä olen lukenut enemmän klassikoita kuin yleensä. Tartuin siihen kesken Blogistanian lukumaratonin kaivatessani vaihtelua kesken olleeseen romaaniin ja ajattelin, että luen muutaman runon. Luin ne kaikki yhtä soittoa ja olin haltioitunut. Kyllä, nyt on tuon luokan mahtisana paikallaan!
Olivatko nämä mielestäni runoja, ehkä pikemminkin proosaa runomitassa, mutta oli miten oli, en voinut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin olin lukenut ne kaikki.
Alkoholistin vaimo
se on sellainen
joka on aina väärinpäin
kääntyipä minne tahansa
Jos hän ymmärtää ja ymmärtää
ja antaa anteeksi
ja tasoittaa tien
ja torjuu suvun
ja vaientaa lapset
ja ihailee
ja lohduttaa
ja uskoo ja uskoo ja uskoo
ja toivoo
silloin se on niin pirun itsetyytyväinen
aina niin saatanan täydellinen
ja erinomainen
ja oikea kaikkivaltias
luulee voivansa siirtää vuoria
ja antaa synnit anteeksi
jumalauta ihan oksettaa
kun näkee sen omahyväisen pärstän
Ja jos hän pyytää ja rukoilee
ja piilottaa pulloja
ja kaataa puolet ulos ikkunasta
ja kukkaruukkuihin
eikä suostu valehtelemaan suvulle
eikä puhumaan työtovereille vatsaflunssasta
ja sulkee korvansa
kun tuhannetta kertaa saa kuulla
onnettomasta lapsuudesta
unohtumattomasta sodasta
ja ammattiveljien kateudesta
silloin se on vaarallinen
se on kostonhaluinen juonittelija
ja kun tarkkaan ajattelee
niin sehän se piru vieköön käynnistää
kaikki salaliitot joka puolella
ja panettelukampanjat ja ajojahdit
se se tietysti on kaiken takana
kuka muu tuntsi yhtä hyvin
kaikkia yksityiskohtia
joita sitten saa kuulla vasten naamaa
se istuu siinä kuin hämähäkki verkossaan
ja sen kuin paisuu ilkeydestä hyi helkkari
...
...
...
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä Tikkanen kertoo kirjoittaneensa Vuosisadan rakkaustarinan koska halusi miehensä ymmärtävän millaista on olla alkoholistin vaimo ja alkoholistin lapsi. Hän kirjoitti runot salassa, vei sitten käsikirjoituksen miehelleen, sai tältä halauksen ja kommentin: En anna sinulle koskaan anteeksi jos et julkaise tätä.
Mutta se mihin Tikkanen pettyi, oli se ettei mikään muuttunut. Henrik jatkoi juomistaan eikä asioista sen koomminkaan pystytty puhumaan.
Aikaisemmin
olit häijy ja pureva
vain silloin kun joit
Nykyään olet
vielä häijympi ja purevampi kun olet selvä
Tulee mieleen: eihän sinun
tarvitsisi juoda
nyt kun voit olla
selvänäkin häijy
Vaikka ehkä on yhtä hyvä
että juot
välillä
silloin joka tapauksessa sammut
joskus
Hyvähän tässä olisi ulkopuolisena, lähes 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen aivan erilaisessa tapakulttuurissa tuomita Märta. Mikset lähtenyt? Miksi laitoit lapsesi kärsimään alkoholisti-isästä? Jään miettimään, olisiko silloinkin ollut mahdollista lähteä. Sitähän Märta mietti itsekin. On selvää, että Märta rakasti miestään suuresti, rakastiko liikaakin? Voiko toista rakastaa liikaa?
Kysymyksiä jäi siis ilmaan paljon, mutta jäi muutakin. Vaikka olen taipuvainen ajattelemaan, että jo lasten tähden Märtan olisi pitänyt lähteä (näinhän me nykyään ajattelemme, eikö?), minussa herää ihailu tuota vahvan naisen vahvaa, rohkeaa ja rehellistä tekstiä kohtaan. Tikkasta tahdon lukea lisää, ehkä Henrikiäkin jonka teoksiin en ole koskaan tutustunut. Donnerin elokuvan Märtan kirjasta Miestä ei voi raiskata olen nähnyt joskus nuorena, mutten muista siitä mitään.
Varhain
minä kätkin herkkyyteni
sinulta
Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan
Nämä runot todella laittavat ajattelemaan!
Olivatko nämä mielestäni runoja, ehkä pikemminkin proosaa runomitassa, mutta oli miten oli, en voinut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin olin lukenut ne kaikki.
Alkoholistin vaimo
se on sellainen
joka on aina väärinpäin
kääntyipä minne tahansa
Jos hän ymmärtää ja ymmärtää
ja antaa anteeksi
ja tasoittaa tien
ja torjuu suvun
ja vaientaa lapset
ja ihailee
ja lohduttaa
ja uskoo ja uskoo ja uskoo
ja toivoo
silloin se on niin pirun itsetyytyväinen
aina niin saatanan täydellinen
ja erinomainen
ja oikea kaikkivaltias
luulee voivansa siirtää vuoria
ja antaa synnit anteeksi
jumalauta ihan oksettaa
kun näkee sen omahyväisen pärstän
Ja jos hän pyytää ja rukoilee
ja piilottaa pulloja
ja kaataa puolet ulos ikkunasta
ja kukkaruukkuihin
eikä suostu valehtelemaan suvulle
eikä puhumaan työtovereille vatsaflunssasta
ja sulkee korvansa
kun tuhannetta kertaa saa kuulla
onnettomasta lapsuudesta
unohtumattomasta sodasta
ja ammattiveljien kateudesta
silloin se on vaarallinen
se on kostonhaluinen juonittelija
ja kun tarkkaan ajattelee
niin sehän se piru vieköön käynnistää
kaikki salaliitot joka puolella
ja panettelukampanjat ja ajojahdit
se se tietysti on kaiken takana
kuka muu tuntsi yhtä hyvin
kaikkia yksityiskohtia
joita sitten saa kuulla vasten naamaa
se istuu siinä kuin hämähäkki verkossaan
ja sen kuin paisuu ilkeydestä hyi helkkari
...
...
...
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä Tikkanen kertoo kirjoittaneensa Vuosisadan rakkaustarinan koska halusi miehensä ymmärtävän millaista on olla alkoholistin vaimo ja alkoholistin lapsi. Hän kirjoitti runot salassa, vei sitten käsikirjoituksen miehelleen, sai tältä halauksen ja kommentin: En anna sinulle koskaan anteeksi jos et julkaise tätä.
Mutta se mihin Tikkanen pettyi, oli se ettei mikään muuttunut. Henrik jatkoi juomistaan eikä asioista sen koomminkaan pystytty puhumaan.
Aikaisemmin
olit häijy ja pureva
vain silloin kun joit
Nykyään olet
vielä häijympi ja purevampi kun olet selvä
Tulee mieleen: eihän sinun
tarvitsisi juoda
nyt kun voit olla
selvänäkin häijy
Vaikka ehkä on yhtä hyvä
että juot
välillä
silloin joka tapauksessa sammut
joskus
Hyvähän tässä olisi ulkopuolisena, lähes 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen aivan erilaisessa tapakulttuurissa tuomita Märta. Mikset lähtenyt? Miksi laitoit lapsesi kärsimään alkoholisti-isästä? Jään miettimään, olisiko silloinkin ollut mahdollista lähteä. Sitähän Märta mietti itsekin. On selvää, että Märta rakasti miestään suuresti, rakastiko liikaakin? Voiko toista rakastaa liikaa?
Kysymyksiä jäi siis ilmaan paljon, mutta jäi muutakin. Vaikka olen taipuvainen ajattelemaan, että jo lasten tähden Märtan olisi pitänyt lähteä (näinhän me nykyään ajattelemme, eikö?), minussa herää ihailu tuota vahvan naisen vahvaa, rohkeaa ja rehellistä tekstiä kohtaan. Tikkasta tahdon lukea lisää, ehkä Henrikiäkin jonka teoksiin en ole koskaan tutustunut. Donnerin elokuvan Märtan kirjasta Miestä ei voi raiskata olen nähnyt joskus nuorena, mutten muista siitä mitään.
Varhain
minä kätkin herkkyyteni
sinulta
Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan
Nämä runot todella laittavat ajattelemaan!