Sivut

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni


Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
WSOY 2015, 165 sivua 


Olen lukenut ja kirjoittanut kaiken alla olevan loppukesästä '15! Kävin kuvaamassa mielestäni hienoja kuvia Tesomajärvellä - ja hukkasin ne. Vasta nyt, maaliskuussa '17, löysin kuvan puuttumisen takia postaamatta jääneen arvion. Lainaan siis kuvan kustantajalta. Sitten sinne loppukesään 1,5 vuoden taa. Kirjan tunnelman muistan vieläkin, ja missä sitä ahnehdin.

----

Luin Karoliina Timosen Kesäisen illuusioni elokuun lopun helteiden aikaan ja voin todeta että siinä oli kirja paikallaan! Kirjassa eletään kuuman alkukesän aikaa, voi kunpa meilläkin olisi ollut sellainen ;-) Timosen esikoisromaanista (jota minä en ole lukenut) tuttu Klarissa on päätynyt asumuseroon ja vuokrannut kesänviettopaikakseen pienen saaren jonka ainokaisessa talossa hän asuu. Kesän mittainen tauko puolisosta ja saaren rauha ja kauneus on se mitä Klarissa juuri nyt kaipaa. Syksyllä kaupunkiin palatessaan hän olisi ehtinyt ajatella minne suuntaan jatkaa Teemun kanssa ja tekeillä oleva romaanikin olisi edennyt jo mukavasti. 

Naapurisaaren huipulla kohoavaan huvilaan on vihdoin tullut asukas. Kesä on helteinen, ilma seisoo paahtavana ja painostavana ja yhtä aikaa Klarissa tuntee itsensä sekä yksinäiseksi mutta myös jotenkin kiusaantuneeksi, kuin oma rauha ja yksityisyys olisi mennyttä. Hän kuulee miehen soittavan Nina Simonea ja tuntee miehen polttamien sikareiden tuoksun. Kun päiviä kuluu, eikä Klarissa ole vieläkään tavannut naapuriaan, hän päättää tehdä aloitteen ja soutaa Variskallioon. Tästä alkaa jännittävien tapahtumien ketju.

Aloin lukea kirjaa lukumaratonin päätteeksi, tilanteessa jossa olisi voinut kuvitella kaipaavansa hiukan huilia paljosta lukemisesta. Mutta tätä kirjaa ei niin vain laske käsistään. Kellon piipatessa lukuajan päättyneeksi painoin vain sivumäärän mieleen ja jatkoin samaa kyytiä vielä viitisenkymmentä sivua, niin koukuttunut olin Kesäisen illuusioni latautuneeseen tunnelmaan. Ja heti kun pystyin muilta häiriötekijöiltä jatkamaan, palasin taas Klarissan ja Olavin seuraan. Minähän en lue dekkareita, joten en ollut aikoihin lukenut mitään näin tiheätunnelmaista ja nautinkin kovasti tästä jännityksen tunteesta ja täydellisen kesälukemiston annista. Täydet viisi tähteä!


Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen: Lemmen ilot ja sydämen salat - Suomalaisen rakkauden historiaa


Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen: 
Lemmen ilot ja sydämen salat - Suomalaisen rakkauden historiaa 
Wsoy 2015
268 sivua


Lemmen ilot ja sydämen salat on katsaus suomalaiseen rakkauteen. Se lähtee liikkeelle keskiajalta, pohdiskellen puolison valintaa aikana jolloin maaseudulla arvostettiin työteliäisyyttä ja elinvoimaisuutta ja paremmissa piireissä syntyperää ja varallisuutta, ja päätyen naisten itsemääräämisoikeuteen ja 1970-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ehkäisypillereiden yleistyttyä Suomessakin. Tähän väliin mahtuu pohdintoja kuten keskiajan ritariromantiikan kaiut romanttisine balladeineen, esiaviollisten suhteiden kirjo, kaksinnaimisesta tai aviorikoksesta annetut kuolemantuomiot, kirjeenvaihdot ja avioliittoneuvottelut, miesten väliset tunteet sekä lapsenrakkaus "Kunnioitettua ja hellästi Rakastettua Äitiä" kohtaan. Kirjassa on sekä kuvitusta että runsaasti kirjallisia esimerkkejä muun muassa kirjeistä, päiväkirjoista ja oikeuden päätöksistä. 

Sydämeni rakas äidinäiti! Koska olette aina ollut minulle äidillisen hyväntahtoinen ja myötämielinen, turvaudun minä siksi teihin nyt täydellisesti sydämeni rakkaana isoäitinä, jotta edistäisitte puolestani tätä minun avioliittohankettani, minä puolestani tulen aina olemaan teitä, rakasta äidinäitiäni kohtaan nöyrä ja altis poika.

Näin pyysi Krister Klasinpoika Horn morsiamensa äidinäidiltä, tunnustaen näin muidenkin sukulaisten vaikutusvallan isien ja veljien naittajavallan rinnalla. 

Lemmen ilot ja sydämen salat on kiinnostava tietopaketti rakkauden ilosta ja tuskasta, säännöistä ja niiden rikkomisesta. Se osoittaa miten eri tavoin yhteiskunta on suhtautunut rakkauteen ja rakastavaisiin eri ajankohtina, yhtenä isona määräävänä tekijänä kristinusko.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Julian Fellowes: Belgravia



Julian Fellowes: Belgravia 
Otava 2016, 477 sivua 
Alkuteos: Belgravia 2016
Suomennos: Markku Päkkilä


Kesällä 1815 brittiläinen Trenchardien perhe asuu Brysselissä. Herra Trenchard, tavallisen torikauppiaan poika, on päässyt Richmondin herttuan suosioon ja vastaa englantilaisten sotajoukkojen muonituksesta. James Trenchard on pyrkyri, joka oli onnistunut tekemään asemaansa paremman naimakaupan ja haaveilee nousevansa yhä ylemmäs sosioteetin tikkailla. Niinpä heidän Sophia-tyttärensä saama kutsu Richmondin herttuattaren kutsuille saa Jamesin riemastumaan. Kutsun Sophialle perheineen on järjestänyt herttuattaren sisarenpoika, varakreivi Bellasis. Nuoret ovat rakastuneita, mutta ajatus heidän liitostaan on mahdoton. Nuori aatelismies ei valitse itse puolisoaan, eikä Richmondin herttuatar edes tiedä Sophian olemassaoloa.

Juhlinnan ollessa parhaimmillaan kaupunkiin kiirii viesti. Napoleonin joukot, Pariisista liikkeelle lähteneet, lähestyvät uhkaavasti Brysseliä. Tanssisali tyhjenee miehistä, rintama kutsuu kiireellä. Niin monien muiden tavoin nuori Bellasis menehtyy Waterloon taistelussa. Sophia jää suremaan, mutta huomaa pian ettei ole yksin. 

Tähän Sophian hullu haave siis päättyisi: ei skandaaliin, taivaan kiitos, vaan suruun. Tyttö oli elänyt unelmissaan, ja James oli kannustanut häntä, mutta nyt pilvilinnojen kohtalo oli tulla maan tomuksi. He eivät koskaan saisi tietää, oliko Sophia ollut oikeassa ja olivatko Bellasisin aikeet olleet kunnialliset, vai oliko hän, Anne, osunut lähemmäs totuutta, ja Sophia oli ollut pelkkä suloinen nukke, jonka kanssa mies oli leikkinyt sillä aikaa kun hänen joukko-osastonsa viipyi Brysselissä. 

Belgravia tuotiin markkinoille kirjailija edellä, muistuttaen Downton Abbey -tvsarjan faneja siitä, kuka onkaan sarjan käsikirjoittaja. "Downton Abbeyn tekijältä" lukee etukannessa, "Lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen" takakannessa. Kun ensimmäiset bloggaukset ilmestyivät, kirjan lukeneet purnasivat: ei vedä vertoja Downton Abbeylle. Ajattelin että he ehkä odottivat liikoja, mutta nyt kun olen itse kirjan lukenut, en voi valitettavasti kuin todeta saman. Belgravia on ihan ok, viihdyttävä lukuromaani muttei tule jäämään mieleen eikä noussut viime vuonna ilmestyneistä lukuromaaneista kärkisijoille. Olihan siinä juonittelua, mutta kaikki oli liian itsestäänselvää eikä mitään herkullisia yllätyksiä ollut lukijalle tarjolla. 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat


Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat 
Tammi 2016
448 sivua


Päähenkilö Maria on lappeenrantalainen, mutta jäätyään orvoksi juuri aikuistumisensa kynnyksellä kesällä 1904 hän päätyy Viipurin ja pohjoissatakuntalaisen Portaan kylän kautta Tampereelle äitinsä serkun perheeseen auttamaan heidän kauppahuoneensa konttorissa. Tuohon aikaan 19-vuotias oli vielä alaikäinen ja vajaavaltaisena naisena tarvitsi edusmiehen. Taakseen Maria jättää paitsi tutun kaupungin, vanhempiensa kauppaliikkeet ja perimänsä liikehuoneistot, myös parhaan ystävänsä Jere Kauppilan. Perhesuhteet olivat alkaneet yhteisistä liiketoimista ja vahvistuneet ystävyydeksi, niin myös ainokaisen Marian ja oman perheensä kuopuksen, Jeren välillä. Uusiin ihmisiin tutustuessaan Maria jättää kertomatta varallisuudestaan onnenonkijoita pelätessään. Miehiä Marian ympärillä pörrää muutenkin, nuori tyttö vetää puoleensa niin tamperelaistehtaiden insinöörejä kuin ukkomiehiä. 

"Täytyykö sinun itse ansaita elantosi? Eivätkö vanhempasi jättäneet sinulle lainkaan perintöä?"
...
"Walter, oletko tullut ajatelleeksi, että myös nainen voisi haluta tehdä työtä?"
"Huvittava ajatus ", Walter myönsi mättäessään kiisseliä suuhunsa. "Kai sellaisiakin naisia on, mutta en oikein ymmärrä, miksi haluat rasittaa hentoa selkääsi kirjoituspulpetin ääressä."
"Kun voisin yhtä hyvin istua kahvipöydässä puhumassa tyhjänpäiväisyyksiä."
Walter katseli Mariaa mietteliäänä.
"Sinä olet kyllä kummallisin tyttö, jonka olen tavannut. Tuntuu kuin sinä ajattelisit koko ajan."
Maria purskahti nauruun.

Kirjan toinen päähenkilö Sofia on piikatyttö Marian Portaan kodin naapurissa. Sofiakin vetää puoleensa ukkomiehen ja joutuu siitä hyvästä vauhdilla ja ilman suosituksia pois palveluspaikastaan. Maria auttaa tytön Tampereelle jossa tällä on ystävä ja sitä myötä petipaikka ahtaassa ja vetoisassa huoneenkopperossa jonka jakaa luteiden ja monen muun tytön kanssa. Töitä Sofia saa heidän tapaansa Finlaysonilta ja niin hänestä tulee yksi niistä pumpulienkeleistä, joista teollistuva, naisvaltainen Tampere oli kuuluisa. 

Sofian tehtävänä olisi ottaa paaleja vastaan ja purkaa ne. Kun hän ensimmäisenä työpäivänänsä näki puuvillapaalin, hänen oli vaikea yhdistää valkoiseen pumpuliin likaisenväristä möykkyä joka oli täynnä kuoria ja siemeniä. Hän kuvitteli, miten tummat kädet olivat poimineet siemenkodista pursuavia valkoisia haahtuvatukkoja yksi toisensa jälkeen kuuman auringon alla. Kevyt pumpuli oli sitten puristettu noiksi ihmeen painaviksi ja tiukoiksi paaleiksi. 
Sofia seisoi sivussa ja seurasi, miten taitavasti työntekijät käsittelivät paaleja ja irrottivat niistä paloja riivittäviksi raastinkoneella. Tiukasti pakattu massa möyhennettiin ja puhdistettiin pelottavan laitteen avulla. Ilmassa alituisesti leijuva pöly ja pumpulikuidut tuntuivat tunkeutuvan sieraimiin ja suuhun, ja kova meteli särki korvia.

Pirjo Tuominen on kirjoittanut yli 40 romaania, sekä historiallisia että nykypäivään sijoittuvia. Olen lukenut näistä monia aikaan ennen blogia, lähestulkoon yksinomaan niitä historiallisia jotka ovat mielestäni hyvinkin laadukkaita. 1990-luvun lopulla ilmestynyt Kokemäki-sarja ja 2000-luvun alkuvuosina ilmestynyt Satakunta-sarja ovat jääneet mieleeni suosikkeinani. Viime aikoina Tuominen on kirjoittanut dekkareita joihin en ole tutustunut kun eivät oikein ole minun juttuni, joten olin mielissäni kun huomasin kirjakatalogista, että uusi Hiljaiset huvimajat aloittaa historiallisen trilogian. Syksyllä ilmestyy jo toinen osa.

Olen asunut Tampereella ja seutukunnissa nyt toistakymmentä vuotta ja tunnen seudun omakseni. Niinpä kirjan tapahtumien sijoittuminen pitkälti Tampereelle tuntui erityisen läheiselle. Historiallisten romaanien parasta antia on näkökulmien tarjoamisen lisäksi myös niiden opettavaisuus, ja tässäkin tapauksessa tuli paljon uutta tietoa. Esimerkkinä mm muutaman Tampereen kaupunginosan nimen alkuperä.

Kyttälänkin aika tuli, sen talonomistajat häädettiin uuden asemakaavan ja rakennuskannan alta. Häädetyt muuttivat Tammelan suunnalle ja osalle osoitettiin uusi tontti Soukanlahden kallioilla. He saivat viisi armonvuotta verotuksesta, ja niin Tampere sai Armonkallionsa.

Hiljaiset huvimajat päättyy vuoteen 1914, ja seuraava osa, Tulen väri punainen, sijoittuu kansalaissodan vuosiin. Sitä odotellessa! 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kiinnostavimmat kevään 2017 uutuuskirjat!

Taas olisi tavoitteena poimia parisenkymmentä kevätkatalogien uutuuskirjaa. Seuraava tavoite onkin lukea mahdollisimman monta näistä 😉

Atena

Martina Haag: Olin niin varma meistä
15 yhteisen vuoden jälkeen Anders jättää Petran. Petra pakenee autiomökkiin ja kirjoittaa erosta kirjan.

Diane Ducret: Diktaattorien naiset
Tarinat mm Mussolinin, Maon, Leninin ja Stalinin naisten takana. Miksi naiset rakastuvat "renttuihin"? 

Aula & co.

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
Ärrävikaisen tytön kasvutarina.

Bazar

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Keskiyön ruusu oli niin mahtava lukuromaani ettei tulisi mieleenkään jättää lukematta seuraavaa suomennosta joka lisäksi aloittaa kirjasarjan! Kirjan nimi kertookin mistä on kyse. 

Gummerus 

Anneli Kanto: Lahtarit
Loistavan Pyövelin jälkeen on ilo tarttua kansalaissodan aikaiseen romaaniin jossa valkooset ilmajokelaispojat sotivat tiensä Vaasasta Viipuriin.

Milja Kaunisto: Corpus
Luxuksen jatko-osassa Ranska on tasavalta, mutta juonittelu jatkuu.

Linda Olsson: Sisar talossani
Erilleen ajautuneet sisarukset tapaavat Costa Bravalla ja yrittävät tutustua toisiinsa. 

Like

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Kirja miehestä, naisesta ja vielä syntymättömästä lapsesta. 

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comaneci, nuori romanialaisvoimistelija. Muistan hänet jotenkin. Kirja kertoo miten palvotusta pikkutytöstä tuli hyljeksitty loikkari.

Aija Kuparinen, Olga Poppius: Vanhojen tiet
Neljäntoista suomalaisen romanivanhuksen koskettavat elämäntarinat.

Otava 

Katja Kallio: Yön kantaja 
Todellisen henkilön elämään perustuva kirja irtolaistyttö Amandasta joka kokee kovia ja mielen järkkyessä joutuu loppuiäkseen Seilin saarelle.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma päättyy
Hauskanhaikea romaani perheestä kesähuvilalla naapureina ekopessimistien yhteisö ja takana huonosti menneet yt-neuvottelut joista ei perheelle huvita puhua. 

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Verevä historiallinen romaani Albert Edelfeltistä ja siitä miten taide valjastettiin kansallisaatteen asialle. Wau!

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 
Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat jälleen ja täällä odotetaan jo kirjaston varausjonossa.

Kia Walli: Avokadopastaa
Uusi chick-lit tuttavuus, pitänee tutustua. Tässä eronnut äiti-ihminen deittailee miehiä joka toinen viikonloppu kun lapset ovat isällään.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin 
Lupaavalta vaikuttava tarina sisarpuolista joista toinen päätyy vaimoksi ja toinen orjaksi 1700-luvun Afrikassa. 

Jessie Burton: Nukkekaappi
Ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta 1600-luvun lopun Amsterdamissa. 

Juhani Seppovaara: Muistojen markkinoilla 
Heteka ja Sisu-pastillit, Pommac ja Afrikan tähti -lautapeli. Suomalaistuotteiden historia kiinnostaa. 

Siltala 

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta 
Mies kertoo, miten aviopuolisot päätyvät eroon. Näkökulma kiinnostaa. 

Tammi

Kristiina Vuori: Filippa
Yhtään Vuoren kirjaa en ole vielä lukenut, enkä osaa selittää miksi, koska olen kuitenkin historiallisten romaanien ystävä! Ehkä tänä vuonna.

Teos

Jenni Linturi: Jälleenrakennus
Jatkosota on päättynyt, mutta millainen on rintamalta palaavien veljesten tulevaisuus?

Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Ensin on unelma, oma talo saaristossa on kuin satu. Ensimmäisen talven jälkeisenä keväänä saaristo ja sen asukkaat näyttävät toisenlaisen puolen.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Sanin äiti on vuokrannut kohtunsa synnyttääksen lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Tv-meteorologi Peter toivoo voivansa vihdoin täyttää ihmisten toiveet kertomalla helleaallosta kuuden surkean kesän jälkeen. 

Sophie Kinsella: Kuka on pomo
Lontoon Citystä maatilamatkailuun isää auttamaan vie Katien tie. Kinsella jos joku taitaa chick-litin :-D

*****

Siinäpä 24 vaihtoehtoa kevään ja kesän lukemistoihin. Yhtään näistä en ole vielä lukenut, mutta muutaman varauksen olen jo kirjastoon laittanut. Eniten kiinnostavat vanhojen tuttujen Mustosen ja Kinsellan ohella esimerkiksi Volasen esikoisromaani. 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tuula-Liina Varis: Huvila


Tuula-Liina Varis: Huvila 
Wsoy, 240 sivua

Vuonna 1929 Turku juhlii 700-vuotista historiaansa. Juhlallisuuksiin haluaisi osallistua myös juuri ylioppilaaksi valmistunut Raakel, mutta hänen kesänsä ohjelma on aiemmilta vuosilta tuttu tylsistyminen äidin seuralaisena täysihoitolassa, Tallbergan pensionaatissa. Raakel on aloittamassa opiskelut yliopistossa, suomen kieltä, sivuaineena kirjallisuutta, vähän historiaakin ja vanhemmat ovat niin tyytyväisiä. Tytär ei tule päätymäään opettajaksi pieneen kirkonkylään vaan häntä odottaa lehtorin virka Turusta. 

Raakelia kylmää tulevaisuus kuihtuneena ikäneitona, tytönkamarinsa iankaikkisena asukkaana. Eikö edes isä toivo ainokaiselleen itsenäistä uraa ja elämää? Vaikka ainokainen onkin tyttö. Toisaalta ne vihjailevat avioliitosta, puhuvat tietyistä hyvien perheitten pojista suopeaan sävyyn, niitä hymyilyttää, kun hän punastuu.

Jonnekin Raakelkin sentään saa osallistua, Juhani-serkku on Turun taidemuseon amanuenssi joka lähettää heille kutsuja näyttelyiden avajaisiin. Aksel Korkeakorpi ei kuuluisuudestaan huolimatta Raakelia kiinnosta, varmaankin vanha setämies kun jo niin kuuluisakin. Niinpä tyttö yllättyy.

Taiteilija seisoo mahtipontisten maalaustensa keskellä pitkänä ja hoikkana ja epäsuomalaisen mustatukkaisena, tyylikkäästi mustaan ja vitivalkoiseen pukeutuneena eikä ollenkaan tunnu kuuluvan teostensa kanssa samaan maailmaan.

Kohtaamisesta alkaa romanssi josta seuraa ajalle tyypillisesti avioituminen nopeassa aikataulussa. Niin hautautuvat haaveet urasta tai edes opintojen jatkumisesta, sillä yliopiston sijaan Raakel löytää itsensä Akselin syrjäisestä ateljeekodista. Mies liehuu maailmalla, markkinoimassa töitään uusien työtilausten toiveessa mutta viihtyy myös huvituksissa. Maailma huvilan ympärillä kuohuu, Akselissa herää natsiaate.

Varikselle tyypillisen sujuvan ja minulle erittäin mieleisen kirjoitustyylin lisäksi kirjan alussa on kiehtova koukku, välähdys jostain tulevaisuuden kohtauksesta Raakelin ja Aleksin välillä. Pariskunta on saunan lauteilla joilla lausutaan ääneen jokin kysymys, jonka vastauksen seurauksena Aleksi lähtee. Kohtaus tulee kirjassa ajallaan, mutta sinne saakka saa lukija miettiä, mistä voisi olla kyse. Lisää tällaista! 

Palautin kirjan kirjastoon ennen kuin olin kuvannut sen, joten kuva tällä kertaa kustantajalta.