Asetin itselleni tavoitteeksi 20 luettua novellia. Eihän se ole sivumäärälti paljon, mutta novellien kohdalla itselleni sivujen kääntelyä isompi haaste onkin heittäytyä kymmenen tai kahdenkymmenen luetun sivun jälkeen aivan toiseen tarinaan ja saada aivot ymmärtämään se, että ei, tämä minäkertoja ei ole se sama kuin edellisellä aukeamalla.
Sain luettua
Mitä sitten luin?
Minulla oli varattuna kuusi eri kokoelmaa, novelleja luin niistä viidestä.
Granta 7 : Koti
Saara Turunen: Kolme osoitetta
Vilja-Tuulia Huotarinen: Huonon omantunnon asioita
Pajtim Statovci: Podajevo
Nura Farah: Muukalainen omassa kodissa
Grantan tarinat ovat aina erittäin erilaisia ja tällä kertaa myönnän pläränneeni ensin umpimähkäisesti mikä teksti näyttäisi suht helppolukuiselta. Maratoniin en kaivannut kovin syvällistä pohdintaa. Aihepiiri on tällä kertaa kuitenkin aika rankka ja helpommaltakin näyttävät tekstit herättivät ajatuksia. Farahin novelli kertoo siitä miten vaikeaa somalinaisen on ostaa asunto Suomesta, vaikkatalous on kunnossa ja pankki myöntänyt lainan, välittäjät suhtautuvat nuivasti. Statovcin Podajevo vie lukijan vuoteen 1994, serbisotilaiden valtaamaan Kosovoon ja on vielä julmempi kuin odotin.
Sanasinfonia - novelleja Sibeliuksesta
Petri Tamminen: Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa
Maritta Lintunen: Rapallo
Olli Jalonen: Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry.
Jarkko Martikainen: Jossain ruoho on vihreämpää
Sibeliusta on novelleissa lähestytty hyvinkin eri kulmista. Tamminen vertaa Sibeliuksen hiuspehkoa Vanhan testamentin Simsoniin, jonka voimat kuihtuivat viekkaudella vietyjen kutrien myötä. Lintunen muistelee Jannen ja Ainon aikaa Rapallossa, Italiassa, kun taas Jalosen Sibelius on painokuva.
Novellit 2016 (Martti Joenpolven novellikilpailu)
Jukka Ahola: Helmi ja Loviisa
Iris Backlund: Kaksikymmentä minuuttia
Hanna Weselius: Suru
Susan Heikkinen: Anja ja minä
Vouttajanovelli Helmi ja Loviisa on hyvin erikoinen. Kun kilpailuun oli lähetetty toista tuhatta novellia, olen yllättynyt valinnasta. Helmi ja Loviisa ovat kaksi sitä v-alkuista sanaa viljelevää nuorta joiden tarinaa avaa ulkopuolinen kertoja jonka kieli vastapainoksi on hyvin kaunista.
... mutta ei, pidättäkää kyyneliänne, jos kosteuden oikeuden tulkitsin, sillä tarina ei ole vielä ohitse, vaikka lopusta on jo ilmassa viitteitä niin kuin elokuun tuulessa pystyy haistamaan kuoleman kirpeyden. Mieleeni tuli Sillanpään Ihmiset suviyössä. Backlundin novellin päähenkilö on teinityttö, joka asettuu vastahankaan suvun naisten saunavuorolla. Yllättävän väkivaltainen, jäi mietityttämään.
Helmi Järviluoma: Ja katsella hain hampaita
Ihmisiksi I
Sitähän se kaikki on
Äiti ja lapsi erotetut
Loma
Ihmisiksi II
Wau. Loistava kokoelma, sanon jo nyt niin vaikka olen lukenut vasta puolet. Jos en tietäisi Järviluomaa esikoiskirjailijaksi, olisin jo varannut lisää. Kaikista novelleista olisi mahdollista kirjoittaa myös parisataasivuinen romaani, sillä aineksia löytyy. Lomalla lapsiperhe lähtee auton ja teltan kanssa Norjaan, voi miten tuttua omasta lapsuudestani! Niin 70-lukulaista! Sitähän se kaikki on -novellin Helena on eläkkeelle jäänyt tiedenainen, joka kutsutaan vielä vanhoilla päivillään luennoimaan Montrealiin.
Suvi Vaarla: Täydellisiä ihmisiä
Kuin perhonen
Jääkylmä samppanja
Bussimatka
Työ
Riisinheitto
Joulukinkku
Kylpylä
Vaarlan novellit käsittelevät ihmissuhteita kuten Järviluomankin. Ne ovat juonellisesti vähäeleisempiä ja minun makuuni turhankin valmiiksi pureskeltuja. Haluaisin saada itse havainnoida enemmän, minulle ei tarvitsisi kertoa kuinka "hän on juuri täyttänyt kaksikymmentäkuusi" tai "olen 42-vuotias enkä näytä päivääkään yli kolmekymmentävuotiaalta". Näitä oli vaikeinta lukea kaksi peräjälkeen, vaikein erottaa toisistaan heti toisen perään.
Vielä en osaa sanoa tuleeko kaikki kokoelmat luettua kokonaisuudessaan, mutta kiitos edelleen jatkuvan novellihaasteen se on todennäköistä. Eniten pidin Järviluoman novelleista ja ne luen ehdottomasti heti sopivassa välissä - tai todennäköisesti jälleen useammassa erässä.