Leila Tuure: Viimeiset tanssiaiset

Leila Tuure: Viimeiset tanssiaiset

Sunkirja 2014, 339 sivua 

Leila Tuuren Poriin sijoittuva historiallinen kirjasarja on edennyt viimeiseen osaan ja kirjan nimi onkin osuvasti Viimeiset tanssiaiset. Nyt eletään kenraalikuvernööri Bobrikovin aikaa ja toisaalla naiset taistelevat äänioikeutensa puolesta. Myös Kohlien perheessä äänioikeudesta ollaan hyvinkin sukupuolisidonnaisesti eri mieltä, siinä missä Daalia-äiti ja Rosa-tytär pitävät asiaa tasa-arvoisena, kauhistelevat Julius-isä ja perheen pojat mitä mistään ymmärtämättömät naisihmiset äänillään tekisivät. Kunhan eivät sentään kansaa edustamaan pyri.

Ellet halua tietää sarjan aiemmissa jaksoissa tapahtunutta, älä lue tähtien välistä osuutta.

*****

Aleksandran tytär Daalia on nyt itse kolmen pojan ja yhden tyttären äiti ja naimisissa Justinin kanssa, asia joka ei ollut yllättävää päätellä edellisen kirjan lopusta. Edellisessä osassa niin ikään perustettu sikuritehdas on edelleen toiminnassa ja Justinin vastuulla on Kohlin kauppahuone. Vanhempien suureksi harmiksi yksikään lapsista ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa kummankaan jatkamisen suhteen, nuorten tulevaisuuden suunnitelmat ovat sen sijaan aika erikoisia. Kuka haluaa sotilaaksi taistellakseen irti tsaarin ja Bobrikovin ikeestä, kuka merille ja tytär Rosa lähtisi mieluiten opiskelemaan ylioppilaaksi Helsinkiin jos vain päästettäisiin. Poriin on turha tyttökoulun jatkoluokkia odottaa, niin kovin isäpappa ja muut Porin silmäätekevät ovat ajatusta vastaan. 

Justin kurtisteli kulmiaan ja rypisteli otsaansa. Se oli ainoa tapa, jillä hän siinä seurassa uskalsi osoittaa mieltään. Ajatuksiaan hän ei uskaltanut kotipöydässä ilmaista ääneen, jos ei halunnut joutua ilmiriitaan Daalian kanssa. Vaimo ei olisi niitä hyväksynyt, mutta Otavassa miesten kanssa asiaa oli käännelty ja väännelty kaikin puolin ja tultu siihen tulokseen, etteimitään ylioppilasluokkia tyttöjä varten kaupunkiin perustettaisi, ei tarvittaisi. Menisivät pojilta työmahdollisuudet ja opiskelupaikat, jos vielä flikkasia lapsia ruvettaisiin ottamaan korkeampiin kouluihin. 

*****

Nyt kun koko sarja on luettu, sanoisin kolmannen osan eli Daali ja kahvinpavut olleen kiinnostavimman runsaiden tapahtumien ja juonenkäänteiden myötä. Viimeiset tanssiaiset sitoi kyllä hyvin sukusaagan langat yhteen.

Piiritanssisarjaa on luettu blogeissa hyvin vähän mutta toivoisin muidenkin historiallisten romaanien ystävien sen löytävän. Sarja ei ole viihteellisen kepeä vaan lähinnä "utriomainen", tarkoittaen sitä, että kirjailija on selvästi taustatyönsä tehnyt ja historian tapahtumia on hyvin otettu tarinaan mukaan. 

Pitäisi käydä joskus Juseliuksen mausoleumissa. Uskomatonta etten ole siellä koskaan käynyt, vaikka olen Satakunnassa paljon aikaa viettänyt ja Porissakin aikuisena asunut pari vuotta. 

Elokuvissa: Elämältä kaiken sain

Kävimme eilen pitkästä aikaa leffassa; viimeksi on nähty Viikossa aikuiseksi ja Luokkakokous, mutta nekin ovat jo menneen talven lumia. Leffaksi valikoitui Elämältä kaiken sain, josta olin nähnyt trailerin joka vaikutti hauskalta. Niinpä suuntasimme Burger Kingin kautta Plevnaan, tiistaisin kun saa Veikkauskortilla kaksi lippua yhden hinnalla tiettyihin kotimaisiin elokuviin. Muuten elokuvien hinnat alkavatkin olla jo melkoisen korkeat! 

Kun Tiina (Armi Toivanen) lähtee juhlistamaan isänsä Urhon (Vesa-Matti Loiri) syntymäpäivää uuden miesystävänsä Tomin (Peter Franzen) ja tämän teinitytön Emilian (Lenita Susi) kanssa, hänelle valkenee miten huonossa kunnossa isä nykyään on. Kun isä ei suostu palveluasumiseen, päättävät Tiina ja Tomi muuttaa ensimmäistä kertaa saman katon alle Urhon taloon, vastahakoinen Emilia mukanaan. Vanha talo vaatii remonttia johon Tommin taidot eivät aivan riitä. Tällöin kuvaan astuu remonttireiska Kake (Jani Volanen) joka osoittautuu olevan jotain muuta mitä väittää ja haluavan Tiinalta muutakin kuin palkkapussin. 

Se mistä minä tykkäsin eniten oli se aivan ihana talo, sen upea parveke ja romanttiset ruutuovet ja -ikkunat! Ottaisin sen omakseni kupruilevine pinkopahveineen kaikkineen. Tykkäsin myös luontevasta replikoinnista ja siitä ettei goottiteini ollutkaan sellainen "te pilaatte mun elämäni ja olen naama norsunsillä kunnes 5 minuuttia ennen elokuvan loppua hoksaan että kaikki onkin ihan jees" koska se on nähty jo niin moneen kertaan. Varsinkin Loirin suusta kuultiin muutama naseva totuus, mutta trailerin perusteella olin luullut elokuvaa komediallisemmaksi. Armi oli taas ihan Armi, tuntuu ettei hän oikeastaan edes näyttele ja on silti viime vuosina tullut yhdeksi lempinäyttelijöistäni kotimaisissa elokuvissa. Siippa piti erityisesti Volasen roolisuorituksesta ja siitä miten Urhon ja Emilian keskinäinen suhde rakentui.

Sitten ne negat. Se koko lopputohina. Tapahtumien ketju piti saada kovalla kiireellä finaaliin, ihan liikaa tavaraa oli ympätty pieneen tilaan. Siippaa ei Franzen vakuuttanut ollenkaan, puhe oli väkinäistä eikä lainkaan luontevaa, ei kukaan puhu sillä lailla, oliko ylinäyteltyä? Kässäriäkin olisi hänen mielestään voinut muutamista kohdista hioa, yllätyksellisyys jäi pitkälti puuttumaan. 

Leffasta ja leffassakäynnistä jäi kuitenkin hyvä mieli :-) 

Poimintoja syksyn 2015 kirjaluetteloista

Viime aikoina tapanani on ollut oman muistin tueksi listata kevät- ja syyskirjakatalogien kiinnostavimmat tarjokkaat, eli ne jotka todennäköisimmin tulisi luettua. Syksyn 2015 kirjat julkistettiin jo alkuvuodesta, mutta listan teko jäi silloin luonnosvaiheeseen, mistä syystä julkaisen sen vasta nyt. Parempi myöhään jne.

Atena

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau
Sveitsiläistyneen suomalaisnaisen kotiäitiarkea. Miten sveitsiläinen arki eroaa suomalaisesta?

Bazar

Kate Morton: Kaukaiset hetket 
Ei tulisi mieleenikään jättää väliin yhden lempikirjailijani uutuutta!
Tapahtui jotain kummallista. Mortonin kirja jäi ensi lukemisyrityskerralla kesken. Syksyllä on tulossa uusi, pitäisikö tähän tarttua uudelleen ennen sitä?

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
Siirtomaa-ajan Uuteen-Seelantiin matkaa kaksi nuorta naista. Toinen on laitettu panokseksi uhkapeliin ja hävitty lammasparonin pojalle, toinen on vastannut lehti-ilmoitukseen jossa kunniallinen herrasmies etsi vaimoa. Tässä yksi eniten odottamistani uutuuksista!
Luettu 12/15. Kiinnostava aloitus, yllätyskäänteitä!

Into

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö 
Sisaruskateus on aina kiinnostava aihe, siksikö ettei itselläni ole sisaruksia ollenkaan? 

Karisto 

Martti Linna: Kaksi hautaa saarella 
Punapäällikön ja hänen rakastettunsa tarina kansalaissodan ajoilta.

Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto 
30 vuotta onnellista avioliittoa takana ja sitten eläkkeelle jäävä mies pudottaa pommin. Vahva ehkä tämän lukemiselle.

Like

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Sahlberg on kirjailija jonka teoksiin haluaisin tutustua enemmänkin, sillä Yhdyntä oli suuri pieni kirja. Ruotsiin sodan aikana lähetetyt lapset ovat itseäni kiehtova aihe. 

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja meren
Voisiko olla paljon kauniimpaa nimeä kirjalle? Kansikin on houkutteleva. Onneksi kyseessä ei ole dekkari (joita en lue) vaan "herkkävaistoinen ja viisas" Gazaan ja Palestiinaan sijoittuva romaani.

Minerva 

Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta
Perhesaagat ovat selvästi minun juttuni. Luvassa on kahden sukupolven tarinaa arvojen ja asenteiden muutoksesta.

Otava 

Antti Holma: Kauheimmat runot
Näytteet ovat olleet niin hauskoja, että meillä molemmilla täytyy olla yhtä huono huumorintaju ;-) Mieheeni nämä eivät uppoa lainkaan.....

Enni Mustonen: Emännöitsijä 
Ida-piika on nyt päätynyt Topeliusten ja Sibeliusten jälkeen emännöimään Albert Edelfeltin ateljeeta.
Luettu 8/15. Ehkä kiinnostavin ja tapahtumarikkain kolmesta osasta.

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Kustantaja lupaa runollista, kiihkeää ja koskettavaa kansainvälistä rakkaustarinaa. Otetaan vastaan. 

Mikaela Strömberg: Sophie 
Lyhykäinen historiallinen romaani jonka kerrontatyyli ei ainakaan kuulosta utriomaiselta. Pitänee tutustua tähänkin. 

Siltala & Söderström

Taina Haahti: Mariaanien hauta
Parisuhde on kuollut, mutta velkahelvetti pitää pariskuntaa yhdessä. 

Tammi

Karen Joy Fowler: Olimme aivan suunniltamme
Sukutarinaa erikoisin kääntein? Olen lukenut Fowlerilta joskus aikaan ennen kirjablogin romaanin Jane Austen lukupiiri.

Wsoy

Katja Kettu: Yöperhonen
1930-luvun Lapissa valkokenraalin tytär hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliiton rajan taa.

Miina Supinen: Mantelimaa
Mantelimaa on uudenlainen joulumaa, sekoitus huvipuistoa ja ostoshelv.... siis ostosparatiisia. Kun Mantelimaasta löytyy ruumis, tulee piparkakkumaailmaan särö. 
Luettu 12/15. Jännä sekoitus fantasiaelementtejä, tykkäsin! 

-------

18 kirjaa tuli siis valittua. Itsestäni tuntuu että olisin ollut tällä kertaa kriittisempi ja jättänyt rajatapaukset listalta pois. Noin puolet on sellaisia joita odotan oikein innolla ja puolet sellaisia joiden ennakko-odotus on lähinnä "ok ajankulua".

PÄIVITYS 8/16: Tilastokatsaus listaamistani kevään 2015 kiinnostavimmista kirjoista; mitä olen lukenut ja miten ovat täyttäneet odotukset

Helmikuussa keräsin listan vuoden ensimmäisen puoliskon kiinnostavimmista uutuuskirjoista. Nyt, lokakuussa 2015, on aika käydä läpi mitä on tullut luettua ja miten lukukokemukset vastasivat odotuksia!
Uusi päivitys elokuussa 2016.

Tästä se lähtee:

Kirjapoimintoja 2015 kevään uutuusluetteloista. Näitä kertyi aika paljon, joten kaikkia ei välttämättä tule luettua, mutta useampia kuitenkin :-)

Atena

Liisa Rinne: Odotus
Esikoisromaani adoptiotytön lapsuudesta 70-luvulla. Kun kukaan ei ollut äitinä, isänä tai tyttärenä sellainen, kuin toinen olisi odottanut.
Luettu 9/15. Ihan ok, mutta loppu oli pettymys.

Audree Magee: Sopimus
Ensin vain avioliittosopimus, sitten rakkaus. Taustana natsien raakuus, tapahtumapaikkoina Berliini ja Stalingrad.
Odottaa lukupinossa parhaillaan. 
Luin Sopimuksen 3/16 ja tykkäsin kovasti! Kiinnostava näkökulma, tuore tapa lähestyä sinänsä kulunutta ajanjaksoa.

Ilari Aalto, Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (tietokirja)
Tietokirja hauskassa muodossa. Lähde aikamatkalle keskiaikaiseen Suomeen!

Bazaar

Emma Chase: Taklattu
Hauska, nokkela, törkeä... tarina miehestä joka tietää paljon naisista tai sitten ei? Kiinnostavinta tässä on ehkä se, että kirja on valittu 2013 Goodreadsin käyttäjien parhaaksi kirjailijatulokkaaksi.
Lainasin mutta palautin lukemattomana kirjastoon. Mielsin kesähömppäkirjaksi hellepäiville, mutta ne jäivät niin vähäisiksi, etten ehtinyt tämän pariin.

Gummerus

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Luettu 6/15. Tykkäsin kovasti.

Milja Kaunisto: Piispansormus
Komea päätös Olavi Maununpojan seikkailuille. Toinen osa pitää vielä lukea ensin.
Olen edistynyt sen verran, että luin mainitsemani toisen osan 7/15. Piispansormus on lukupinossa. 
Piispansormus on edelleen lukematta! Luxuskin tuli luettua ensin. 

Anneli Kanto: Pyöveli
Fiktiivinen romaani joka perustuu todellisiin tapahtumiin. Sen taustalla kummittelevat Euroopan pyövelien historia, 1670-luvun Pohjanmaan noitaprosessit sekä alueen mestarismies Heikki Hakalainen, joka hoiti tointaan 40 vuotta.
Luettu 6/15. Tykkäsin todella paljon! Hienosti rakennettu juonikuvio, nopealukuista positiivisessa mielessä, tartuin kirjaan aina kun mahdollista ja ahmin poikkeuksellisen ahneena. Vuoden parhaita! 

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
"Hiljaisuuteen eristäytynyt Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa rappukäytässä Etelä-Tukholmassa. He kaikki ovat ajautuneet elämässään umpikujaan eivätkä enää edes etsi tietä ulos. Kevään edetessä valo kuitenkin löytää tiensä sisään ikkunoista."

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
"Romaani kuljettaa lukijaa Aasiasta Eurooppaan ja takaisin, halki aikojen,
suoraan kaatuneiden imperiumien sydämeen. Se muistuttaa siitä, kuinka jokaisella on paikkansa historian kaaoksessa ja ettei katoaminen merkitse unohtumista."
Luettu 8/15. Alku kiehtova, loppuosa verilöylyä ja sen setvimistä. Siltä osin pettymys.  

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
"Kanadalaisessa pikkukylässä asuvan Etan toteutumattomista haaveista suurin on nähdä meri. Niinpä hän, kahdeksankymmentäkaksivuotias, herää varhain eräänä aamuna, jättää miehelleen Otolle lapun, nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa veden äärelle."

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
"Tässä päivässä tiukasti kiinni oleva, unohtumaton romaani. Sydäntäsärkevä ja epätavallinen rakkaustarina uppoaa suoraan lukijan sydämeen, taidolla, tunteella ja aitoudellaan."
Luettu 4/15. Sopivassa suhteessa hauskaa dialogia ja sitä sydämeen käypää tarinaa. Ei niin lälly kuin ensimmäinen suomennos. 

Karisto

Timo Salonen: Noppo blues
Omaleimainen esikoisteos, aikamiesseikkaiku joka ankkuroituu jämäkästi nykyaikaan mutta tuo mukanaan myös haikeita tuulahduksia 1950-luvun kesistä.

Minerva

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät
Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta, ja ennen kaikkea lapsen ihmeellisestä lahjasta tavoittaa valo pimeässäkin, kertoa se näkyväksi.
Lukupinossa, mutten ole aivan varma tuleeko luettua. 
Palautui kirjastoon lukematta. Eihän tuossa paljon sivuja ollut,  mutta aina joku meni edelle.

Anitta Kaitajärvi: Hillankukkanyrkki
Kevyesti sidoksissa Kaitajärven viime vuonna ilmestyneeseen esikoiseen joka minulla oli lukulistalla mutta on edelleen lukematta. Historiallinen romaani jossa matkataan mm. Lappiin.
Luin ensimmäisen osan eli Rikotut kuvat 9/15 ja pidin siitä paljon. Tämä odottaa lukupinossa.
Hillankukkanyrkki on yllättävän erilainen. Sen murre rasittaa minua ja siksi se odottaa keskeneräisenä.

Otava

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Tunteikas tarina keski-ikäisestä rakkaudesta. Toivottavasti riittävästi rosoakin kun en ole lällyjen rakkaustarinoiden ystävä.
Jäi kesken noin 30 sivun jälkeen. Liian lällyilevä minun makuuni.

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
Kahden naisen elämästä kesällä 1966. Toinen on edustusrouva, toinen tehnyt itsensä korvaamattomaksi työpaikallaan. Ehkä eniten keväältä odottamani romaani, oi ihana 60-luku!
Luettu 8/15. Täytti odotukset! Vuoden parhaita! 

Hanna Tuuri: Ranta
Olen lukenut Tuurin irlantilaiskuvauksen Irlantilainen aamiainen -kertomuksia vihreältä saarelta, mutten ole sittemmin osunut lukemaan hänen kirjojaan. Tämä on järjestyksessä toinen romaani ja sijoittuu yllätys yllätys Irlantiin.
Lukujonossa. Olen tosin kuullut sen verran negatiivisia kommentteja, että saa nähdä käytänkö tähän lukuaikaani.
Palautui kirjastoon lukematta. Sopivaa lukuhetkeä ei vain tullut, kun kaikkea ei ehdi.

Anna-Leena Härkönen: Kiva nähä!
Kirjoituskokoelma tuttuun suorasukaiseen Härkös-tyyliin kuulostaa lupaavalta.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
1970-luvun teatterimaailmaan sijoittuva romaani rakkaudesta ja intohimon tuhovoimasta. Blogeissa jo myönteisiä arvioita saanut, ensimmäinen Jonesilta suomennettu kirja.
Luettu 8/15. Top 3:ssa käännöskirjoista tällä hetkellä. Mielenkiinnon loppuun saakka hyvin yllä pitänyt kirja jonka aikalaiskuvaus tuntui aidolta.

Siltala

Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset
"Mäkisen esikoisromaani Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on vakuuttava taidonnäyte, yhtä aikaa kekseliäs murhamysteeri ja herkullinen lukuromaani, joka vie lukijansa keskelle elävästi kuvattua suomalaisten lähetystyöntekijöiden arkea 1900-luvun alun Ambomaalla." Kuulostaa todella lupaavalta!
Lukupinossa. 
Tämä olisi pitänyt lukea. Tämä pitäisi vieläkin lukea. Ellei kirjastoautolla odottaisi jo 5 varaamaani kirjaa, kävisin laittamassa varauksen tähän. 

Aki Ollikainen: Musta satu
Pirtutrokari 1930-luvulla!
Lukupinossa. 
Luettu 12/15. Aika metka. Koska en ole Nälkävuotta lukenut, pystyin ottamaan tämän ilman ennakko-odotuksia ja pidin.

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
Koulutyttöjä 1950-luvun Moskovassa.
Luettu 5/15. Moni on tykännyt, minua laittoi vähän ahdistamaan se neuvostoliittolainen toivottomuus.

WSOY

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus (tietokirja)
Afganistanissa poikalapsen syntymää juhlitaan, tytön syntymää saatetaan surra. Vaihtoehtona on perinne jossa tyttö kasvatetaan poikana murrosikään saakka.

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
Vahva ja lyyrinen romaani kielletyistä tunteista, rakkaudesta ja yksinäisyydestä.
Luettu 4/15. Kiinnostava tarina, hyvällä kielellä. Saattaa päästä vuoden TOP 3:een.

Muutama siis vielä lukematta,  lisäksi veikkaan tässä vaiheessa, että 4-5 jää lukematta ainakin toistaiseksi. Mutta valtaosa kuitenkin jo luettu tai lukupinossa odottamassa :-)

Toistaiseksi lukematta on muutamakin enemmän kuin neljä viisi. Lauri Mäkisen kirja on vielä takaraivossa. 

Kari Hotakainen: Kantaja

Kari Hotakainen: Kantaja 

Kirjakauppaliitto 2015, 140 sivua

Pika-arvio ja kirja takaisin kirjastoon seuraaville lukijoille!

Kari Hotakaisen Kantaja oli vuoden 2015 Kirjan ja ruusun päivän kirja, eli kylkiäiskirja jonka sai ostettuaan vähintään 15 euron edestä kirjallisuutta. Kirjastoonkaan näitä ei siis ole voitu suoraan hankkia, mutta lahjoituksina niitä on saatu niin paljon, että Pirkanmaan kirjastoistakin niitä löytyy useampi kymmenen. 

Kantaja on Timo Kallio, yliopistokouluttautunut pätkätyöläinen joka roskakuskin repsikan töiden loputtua hakeutuu seurakunnan puistotyöntekijäksi, määräaikaiseen työsuhteeseen totta kai. Kun Timoa tarvitaan kantajaksi omaisettomien maahanpanoon, lyhyet viran puolesta suoritetut rutiinit eivät hänelle riitä. Timo alkaa kehitellä vainajille elämäntarinoita ja laatia niiden pohjalta muistokirjoituksia. Siinä ohessa Timo alkaa fundeerata omaa elämäänsä ja mielessä alkaa pakkomielteisesti pyöriä Helena, yksipuolinen nuoruudenrakkaus. 

Ajattelin, että koska Veikolla ei ollut kenenkään mielestä elämää, hänen elämänsä kuului kaikille. Veikko oli tyhjä taulu, kyltitön tie, joutomaa. Hänestä saattoi sanoa mitä hyvänsä eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. 

Päästyäni kotiin avasin kannettavan ja kirjoitin Veikolle elämän. Se oli elämäni ensimmäinen elämä.

Kantaja on ensimmäinen Hotakaiselta lukemani kirja. Juoksuhaudantie elokuvana on tullut nähtyä pariin otteeseen ja siippa luki taannoin ääneen pätkiä Luonnon laista. Kyllähän tässä pienoisromaanissa on samoja selkeästi tunnistettavia piirteitä, oman päänsä sisällä viihtyvä mieshenkilö jolla on jokin päähänpinttymä. Teos oli hieman kylkiäismäinen, mutta kyllähän sen luki. Fania minusta ei kuitenkaan tullut joten en lupaa ihan tähän hätään lukea vanhempia teoksiaan.

Taidenäyttelyssä: Aseina huulipuna ja kyyneleet?

Aseina huulipuna ja kyyneleet?

Sara Hildenin taidemuseo

4.10.15 - 17.1.2016

61:stä Tampereen päivää vietettiin eilen ja tänään. Monipuolisista tapahtumista valikoitui sunnuntaipäivälle kaksi. Siippa kävi aamupäivällä tutustumassa ammuntaan harrastuksena Pohjois-Hämeen ampujien avointen ovien tilaisuudessa ja yhdessä kävimme Sara Hildénin taidemuseossa jossa avattiin tänään uusi moninaista naiseutta esittelevä näyttely "Aseina huulipuna ja kyyneleet?". Näyttely on koottu Sara Hildénin säätiön kokoelmasta ja taulut ovat enimmäkseen naistaiteilijoiden teoksia.

Takaseinällä Chantal Joffe: Self Portrait Naked on New Blue Sofa.

Elina Merenmies: Olen saanut tarpeekseni

Yksityiskohta ylläolevasta.

Viimeiseksi teos joka kolahti aivan erityisesti. Katselin ensin taulua tovin ja menin sitten likinäköisenä katsomaan sen nimen. Mä niin ymmärrän!

Elina Merenmies: Äiti

Teatterissa! Tampereen teatteri: Yön kulkijat

Jukka Leisti Tommyna. Kuva: Tampereen Teatteri 

Tampereen Teatteri: Yön kulkijat

Käsikirjoitus: Conor McPherson 

Suomennos: Aino Piirola

Ohjaus: Mikko Viherjuuri

Tommy, avioeron ja kuljetusliikkeensä konkurssin läpi käynyt keski-ikäinen mies tekee pakullaan hanttihommia ja pärjäilee jotenkuten. Majaa Tommy pitää Maurice-sedän talossa, leskeksi jäänyt Maurice on Tommyn kasvattanutkin. Satunnaisesti Tommyn kämpillä punkkaa myös Doc, Tommyn hitaanpuoleinen mutta hyväntahtoinen apumies.

Eräänä iltana Tommy tuo kämppäänsä Aimeen, nuoren tytön joka on Tommyn silmien alla joutunut poikaystävänsä pahoinpitelemäksi. Tommy haluaa Aimeen jäävän pidemmäksikin aikaa haavojaan parantelemaan, eikä selvästikään halua päästää tyttöä katoamaan Dublinin kaduille. Aimee on asioistaan vaitonainen, mutta Docin tunnistaessa tytön maksulliseksi naiseksi Tommy kieltää tiukasti puhumasta sellaisia hänen kattonsa alla. Mauricekin varoittelee uudesta asukkaasta koituvan vielä harmia, mutta Tommy uskoo vasta kun Aimeen psykopaattipoikaystävä Kenneth ilmestyy kämpille Aimeeta etsimään.

Esa Latva-Äijö Docin ja Jukka Leisti Tommyn roolissa. Kuva: Tampereen Teatteri. 

Kaksi roolisuoritusta nousee ylitse muiden. Esa Latva-Äijön Doc on sympaattinen ja hellyyttävä hahmo joka toi sekä minun että mieheni mieleen Taneli Mäkelän esittämän Alpon 1990-luvun Team Ahmassa. Tämä ehkä siksi, että Team Ahma pyörii parhaillaan tv-uusintoina ja pari jaksoa on tullut katsottua. Jukka Leisti on mieheni lempinäyttelijä, ainakin teatterin lavalla. Olemme siis nähneet Leistin lukuisia kertoja eri näytelmissä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun Leisti ei säntäillyt lavalla farssin tai vähintäänkin komedian pyörteissä. Leisti suoriutui Tommyn roolista arkisen luontevasti. Leisti oli tuon parituntisen Tommy. Näin jälkikäteen olen yllättynyt siitä, ettei farsseista tutun näyttelijän näkeminen vakavammassa roolissa tuottanut minkäänlaisia uskottavuusongelmia. Niin helposti näyttelijät kuitenkin tahtovat leimautua tietynlaisiin rooleihin, elleivät tee töitä aivan laidasta laitaan. 

Docin ja Tommyn välinen dialogi olikin näytelmän parasta antia. Se, että käsikirjoitukseen oli draaman oheen sijoitettu satunnaisia hauskoja repliikkejä, oli plussaa. Laittoipa Leisti lavalla tanssiksikin, ja pieneksi hetkeksi palasin muistoissani menneiden vuosien Komediateatterin kesäteatteriin jossa parivaljakko Leisti ja Puotila meitä naurattivat. Mikko Hännisen Maurice oli ihan kelpo suoritus sekin, mutta Anna Anderssonin Aimee ei herättänyt meissä kummassakaan sympatioita eikä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Mieheni kiinnitti huomiota siihen miten laitakatujen kasvatin puheessa ei kuulunut minkäänlaista rosoisuutta. Anderssonin Aimee tosiaan kuulosti hyvän kasvatuksen saaneelta herkältä hienostotytöltä joka on tipahtanut omalta mukavuusalueeltaan Dublinin syrjäkujille kuin Ihmemaan Liisa kaninkoloonsa. 

Näytelmäkirjailija, ohjaaja ja elokuvakäsikirjoittaja Conor McPherson on kirjoittanut rujonkauniin näytelmän, jonka New Yorkin teatterikriitikot valitsivat vuoden 2014 parhaaksi uutuusnäytelmäksi.

Jussi Wahlgren: Viisi kuukautta, viisi viikkoa

Jussi Wahlgren: Viisi kuukautta, viisi viikkoa 

ntamo 2015, 264 sivua 

Viisi kuukautta, viisi viikkoa kertoo Lauri Antilan elämästä. Vuoden 2012 Helsingissä harmaahapsinen mies alkaa muistella nuoruuden kesää Ibizalla, kesää 1974 jolloin rakastui Ana Bellaan, palavasilmäiseen kaunottareen joka tienasi opiskelurahoja tanssimalla korokkeella diskoissa. Laurin isä oli kuollut edellistalvena ja oman osuutensa perintörahoista saatuaan Lauri oli heti suunnannut Espanjaan. Pari vuotta myöhemmin nuorukainen palaa sinne matkaoppaan hommiin. Laurista tuntuu uskomattomalta, että hän saa palkkaa työstä joka ei edes tunnu työltä vaan unelmaelämältä.

Hänellä oli huono omatunto siitä, että kaikki oli hyvin. Tai niin hän sen analysoi mielessään. Johtui se siitä tai jostain muusta, niin Lauri tunsi olevansa harvinaisen alakuloinen ja päättämätön, jopa vihainen. Vaikkei tiennyt mistä syystä. 
Eikö ihmisen todellisuuden pitäisi olla tylsää arkipäiväistä rutiinia, paikallaan olemista, vääriä valintoja, ahdistuneisuutta, asuntolainaa, pettymyksiä ja uskottomuutta, työttömyyttä, yksinäisyyttä, sairautta ja letkukuolemaa? Vai oliko minkälainen elämä tahansa todellista? 
Vaikka tämä, jota hän juuri nyt niin lapsellisen kevyesti eli? 

Vuosikymmenten mittaan Lauri tulee kyllä kohtaamaan monia lainauksen kohdista. Hänen elämässään vilisee naisia, niin kertakäyttöisiä kuin rakkauden kohteita, mutta suhteet eivät ota onnistuakseen. Kaiken taustalla Laurin mieleen pulpahtelee Sanni, oma sisko jota Lauri sanoo rakastaneensa. Kuinka paljon ja millä tavalla, selviää kirjan loppupuolella.

Pahaksi päässyttä matkakuumetta parhaillaan potevana Viisi kuukautta, viisi viikkoa liikkui kiehtovan runsain määrin matkailujutuissa Laurin oppaan työn myötä. Luin jälkikäteen kirjailija Wahlgrenin haastattelusta, että hän on itsekin työskennellyt matkaoppaana Välimeren alueella ja sen jälkeenkin jatkanut Suomessakin matkailualalla. Laurin villeissä opasvuosissa saattaa siis olla vähintäänkin nähtyä tai kuultua ellei itse koettua. Mitä tuli Laurin yksityiselämään, tuntuu lähes ihmeeltä että mies päätyy jossain vaiheessa kokemaan jopa avioliiton, vaikka lyhyeksi sekin jää. Suhteiden sekavuus ja parien alati ristiriitaiset toiveet ja odotukset yhdessäololta, vanhemman miehen ja nuoren naisen suhde, insesti sekä suorasukaiset seksikuvaukset jäivät kirjasta päällimmäisinä mieleen. 

Blogeissa Viisi kuukautta, viisi viikkoa ei ole saanut huomiota, en löytänyt yhtäkään arviota. Kenties kirja löytää vielä bloggareidenkin lukemistoon.